Tunteeni on kestänyt kesästä 2018 ja roihuksi se yltyi kesän jälkeen jossain kohtaa saman syksyn aikana. Olen tehnyt mitä voin, olen oman toimintani osalta umpikujassa. Ajattelin, että kun saan pakit, tunteet loppuu. Niin ei käynyt. Tunteeni on edelleen roihuaa salaa hiljaisella lieklllä.
En usko, että pääsen kovin helposti tunteistani, valitettavasti. Valitettavasti siksi JA vain siksi, ettei mikään anna viitettä siihen, että olisin hänet saamassa missään vaiheessa. 😞 Jos olisi toivoa, en olisi turhautunut. Odottaisin kiltisti sen aikaa kun olisi tarve. Oma turhautumiseni on saavuttanut tietyn kulminaatiopisteen. Minun on keksittävä miten saan ohjattua itseni uuteen suuntaan.
MITEN te muut olette sen tehneet? En oikeastaan edes haluaisi vaihtaa suuntaa, mutten voi tähänkään jäädä näin. Tilanne alkaisi syödä minua sisältä ilman toivoa enkä halua katkeroitua. Ilman toivoa, minun on revittäväni itseni irti vaikka se sattuu,
Olen ihan puolivakavissaan miettinyt rakastajan ottamista. Sillä se lähtee millä tuleekin 😂, ehkä? Maailmassa on paljon miehiä, jotka eivät voi olla perinteisillä parisuhdemarkkinoilla. Esimerkiksi totaaliyksinhuoltajamies. haluttoman naisen mies, jonka kuitenkin vaimo haluaa pitää kuvioissa (mutta antaa vapauden mennä, kun ei itseä kiinnosta), mies jonka elämään vaimo ei mahdu, mutta kaipaa harvemmin läheisyyttä, henkistä yhteyttä ja miksei seksiäkin. En itsekään voi perinteiseen suhteeseen alkaa ennen kuin vanhat tunteet on kuopattu. Mietin vielä, koska en vielä tiedä mitä haluan tehdä.
Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta vastaavasta ja miten se onnistuu käytännössä? En kaipaa luentoa Jeesuksesta, enkä pidättäytymisen ihanuudesta en kaksinaismoraalia enkä huorittelujakaan. Yli 20v kolmessa pitkässä parisuhteessa on opettanut, ettei värkit pidättäytymisellä parane vaan päinvastoin. 😁 Ja kun on tuon 20v ollut uskollinen, sekä jyrkässä vasta- että myötämäessä, ja tietää omat vahvuudet ja heikkoudet ei ole tarvetta suojata itseään huonoilta kokemuksilta samalla tavalla kuin nuorena (niitä tuolla taktiikalla voi tulla vastaan). En kaipaa seikkailua vaan ihmistä lähelle.
En usko, että pääsen kovin helposti tunteistani, valitettavasti. Valitettavasti siksi JA vain siksi, ettei mikään anna viitettä siihen, että olisin hänet saamassa missään vaiheessa. 😞 Jos olisi toivoa, en olisi turhautunut. Odottaisin kiltisti sen aikaa kun olisi tarve. Oma turhautumiseni on saavuttanut tietyn kulminaatiopisteen. Minun on keksittävä miten saan ohjattua itseni uuteen suuntaan.
MITEN te muut olette sen tehneet? En oikeastaan edes haluaisi vaihtaa suuntaa, mutten voi tähänkään jäädä näin. Tilanne alkaisi syödä minua sisältä ilman toivoa enkä halua katkeroitua. Ilman toivoa, minun on revittäväni itseni irti vaikka se sattuu,
Olen ihan puolivakavissaan miettinyt rakastajan ottamista. Sillä se lähtee millä tuleekin 😂, ehkä? Maailmassa on paljon miehiä, jotka eivät voi olla perinteisillä parisuhdemarkkinoilla. Esimerkiksi totaaliyksinhuoltajamies. haluttoman naisen mies, jonka kuitenkin vaimo haluaa pitää kuvioissa (mutta antaa vapauden mennä, kun ei itseä kiinnosta), mies jonka elämään vaimo ei mahdu, mutta kaipaa harvemmin läheisyyttä, henkistä yhteyttä ja miksei seksiäkin. En itsekään voi perinteiseen suhteeseen alkaa ennen kuin vanhat tunteet on kuopattu. Mietin vielä, koska en vielä tiedä mitä haluan tehdä.
Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta vastaavasta ja miten se onnistuu käytännössä? En kaipaa luentoa Jeesuksesta, enkä pidättäytymisen ihanuudesta en kaksinaismoraalia enkä huorittelujakaan. Yli 20v kolmessa pitkässä parisuhteessa on opettanut, ettei värkit pidättäytymisellä parane vaan päinvastoin. 😁 Ja kun on tuon 20v ollut uskollinen, sekä jyrkässä vasta- että myötämäessä, ja tietää omat vahvuudet ja heikkoudet ei ole tarvetta suojata itseään huonoilta kokemuksilta samalla tavalla kuin nuorena (niitä tuolla taktiikalla voi tulla vastaan). En kaipaa seikkailua vaan ihmistä lähelle.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Sillä se lähtee millä tulikin eli ihastut johonkin uuteen. Miksi kaikkeen pitää sotkea seksi? Ei se toisen kanssa paneskelu ole mikään ratkaisu lopulta.
Tuo oli rakastuminen, syvää sellaista. Ihastumisesta pääsee päätöksellä eroon. Eikä rakastuneena ihastu muihin, muuten, vaikka kuinka haluaisi ja yrittäisi. Ei tuo ehdottamasi siis tässä tapauksessa olisi ratkaisu. Sitten kun voin ihastua, olen jo päässyt eteenpäin.
En harkitse paneskelua, vaan ihmistä jonka kanssa pääsee lähelle fyysisesti ja henkisesti. Jos sen ihmisen kanssa ajatus seksistä tuntuu hyvältä tutustumisen jälkeen, en itse ymmärrä mitä pahaa siinäkään vaihtoehdossa on kun asiaan liittyy kaksi vapaata tahdosta mukana olevaa ihmistä. En tosin tiedä etukäteen miten tuollainen toimisi, ei ole kokemusta. 😂 En pysty ihastumaan/rakastumaan varmaan vielä pitkään, joten en halua hakea oikeaa suhdetta, jossa en pystyisi sitoutumaan toiseen ilman oman syvää tunnetta. Ei se olisi reilua toista kohtaa. En halua vedättää ketään, vaan JOS tuohon päädyn etsin ihmisen, joka avoimesti etsii samaa. En kuitenkaan ole etsimässä ”vain” ystävää, niitä minulla on jo ja tunteen suhteen en voi kuin työstää asia ja odottaa koska olen valmis.
Ällöttävää .. olet valmis työntämään itsesi aviopuolisoiden väliin. Pahinta mitä voi tehdä.
Luepas uudestaaan. On paljon pareja, joilla vaimo sanoo että hae läheisyyteen joku muu kunhan et minua kiusaa lähestymällä. Tilanne on parin itsensä valitsema (tai yleisimmin naisen) ja rinnastuu sinänsä vapaaseen suhteeseen. On paljon pareja, jotka haluavat syystä tai toisesta pitää parisuhteen (lapset, uskonto, raha), vaikka rakkautta ei ole. Mitä me muut olemme heidän valintojaan arvostelemaan. Jos taas miehellä on vaimon lupa, toinen suhde voi auttaa paria pysymään yhdessä eikä tuollainen tilanteenne olisi uhka liitolle.
Just tuo tyypillinen laastarisuhde ajatus. Kun mä niin rakastin ja nyt tarviin laastarin joka auttaa mua unohtaan. Kuka haluaa olla tuollaisen laastari? Ei kiitos.
En halua suhdetta, koska en nimenomaan etsi parisuhdetta vielä.
Elämä ei ole naivia. On olemassa vaikka yh-isiä, joilla puoliso on kuollut tai hävinnyt kuvioista. Isiä, joille ei tule tilaisuuksia tavata aikuisia kuin leikkipuistossa ja töissä, eivätkä halua sekoittaa lapsen elämää uudella ihmisellä. Silti ihminen voi tarvita läheisyyttä, toisen henkistä tukea, kuuntelijaa, ja suurinosa myös joskus rakastelua. Tai ihminen on vaikka samassa tilanteessa kuin itse olen tai jostain mytystä syystä ei halua tai voi alkaa perinteiseen suhteeseen. Läheisyys on perustarve suurimmalle osalle ihmisistä, vaikka tilanne ei olisi sopiva suhteelle.
En ole täältä seuraa hakemassa, jos päätän ajatukseni toteuttaa joskus. Ja jos päätän, olen jo ”etsimisvaiheessa” avoin asian suhteen. Se mikä
tuossa epäilyttää, on se että vaikka kumpikin olisi mukanavapaaehtoisesti avoimilla säännöillä, silti tunteet voi syttyä jommalle kummalle. Se ei välttämättä olisi helppoa.
Minusta sinä kirjoitat ihanan vilpittömästi.