Miksi äitini näkee lapsensa aina säälittävinä, miksi me emme ole tasavertaisia hänen kanssaan vaikka olemme tukeneet häntä kymmeniä vuosia. Johtuisiko tuo juuri siitä että olemme auttaneet ja tukeneet häntä sen vuoksi ettei hän yksin pärjää ja hän käsittää sen niin että hän olisi jotenkin ylempiarvoinen jolla on palvelijoita, eli me? Jotain outoa hänessä on. Miksi joku kääntää heikkoutensa vahvuudeksi omille läheisilleen. Häpeääkö hän heikkouttaan?
Säälittäviä
Anonyymi
6<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sellaisia ne mummot on. Sinustakin tulee mummo jos saat elää niin kauan.
Voisiko olla niin, että äiti säälii lapsiaan, koska nämä joutuvat liikaa auttamaan avutonta äitiään? Lasten kuuluisi oikeasti elää omaa elämäänsä, päästä eteenpäin ja hoitaa seuraava sukupolvi yhteiskuntakelpoiseksi.
Äidille olisi hankittava apua muualta, tai ehkä hänen paikkansa olisi palvelutalossa. Lapset voisivat nyt auttaa tämän asian hoitamisessa kuntoon.
Aloituksesta ei selviä, mikä on lasten elämäntilanne. Siitä riippuu paljon, onko oikein sitoa lapsia äidin auttamiseen, ja jos on, niin minkä verran.
Ei minkään vertaa
Koska kuolen ennen ensi kesää.
Olen saanut kaiken haluamani enkä ole ...
No niin ,tervejärkinen millään tapaa
Ihmisten väliset suhteet ja jännitteet ovat välillä hyvin outoja. Voisiko olla mahdollista, että äitisi ei usko itseensä, tietää olevansa heikko ja avuton, ja vain yksinkertaisesti näkee siitä syystä toisissakin vain sen toisen puolen, eli heikkouden? Voit osoittaa vahvuutesi kieltäytymällä olemasta orja. Osoita vahvuutesi, älä palvele. Voit järjestää äidillesi tarvittavat palvelut: edunvalvonnan, ateriapalvelun, siivouspalvelun, kauppakassipalvelun, ulkoiluttajan, kotipalvelun ja kotisairaanhoidon jne. Niin homma pelaa muidenkin kohdalla. Ja tämä on meillä suvussa yhdelle ihmiselle tehty. Ei tarvitse olla orja tai uupua hankalan ihmisen vuoksi.
Olen huomannut, että aina fyysinen ja henkinen vahvuus eivät edes kulje käsi kädessä. Olen nähnyt hyvin vanhan ha kumaran rollan avulla kulkevan vanhuksen, joka säteili henkistä terveenlaista voimaa. Samasta vammasta huolimatta toinen pärjää, toinen ei. Ei toisella ole mitään oikeutta pitää muita ihmisiä kävelykeppinään, edes omia lapsiaan. Eli jos äitisi ei pärjää ilman apuasi tai ilman koko lapsikatraan apua, katkaise napanuora. Kerro, että voit järjestää hänelle kunnan palvelut. Joissakin kunnissa tehdäänkin iääntyneille tarpeenarviointeja. Esim. kaikille yli 75-vuotiaille tms. Ehkä äidistäsi löytyy yllättävää terveyttä ja voimaa, kun hän ei voikaan enää käyttää valtaansa toisten orjuuttamiseen? Ehkä hän pärjääkin itse, ja erinomaisen hyvin? Pelkästään äitisi ei ole sairas, myös koko suhdeverkosto (äitisi ja te lapset) on vääristynyt.
Hän on kasvattunut ehkä meidät tuohon. Muistan lapsesta kuinka hän itse oli säälittävä, se teki vaikutuksen että meidän on autettava heikompaa, siis omaa äitimme. Hän antoi kyllä lapsena ruuan, se olikin kaikki. Äiti ei osaa sanoa tai kertoa vaan jonkinlainen ahdistus näkyy hänessä tietynlaisena "yhkämisenä" jolla hän herättää meissä tunteen että hänestä pitää pitää huolta. Hän istuu tuijottaa lattiaa jä päästää välillä äänen, voihkaisun tai jonkinlaisen "yyyh" äänen joka kuulostaa sille että hän kärsii. Samaa muistan tapahtuneen aina. Hän haluaa herättää meissä tunteita. Sellainen on äiti.
Hän todellakin näkee sen säälittävän aina meistä. Vaikka menestyisimme kuinka hän löytää sen meistä sen säälittävyyden. Hän on kuin elämälle alistunut joka on luopunut toivosta ja näkee vain huonoa ja säälittävää. Herra Jumala, Herra siunaa, Herra varjele, Voi hyvä isä, ovat useimmin tulevia fraaseja. Äidille ei viitsi kertoa mitään mitä on hankkinut tai ostanut, hän ei näe sitä hyötyä mikä niistä tulee vaan hän säälii kun meiltä "RESSUKOILTA" on rahaa mennyt. Hän itse on aina niiin vaatimaton, minä en tarvitse mitään, hän sanoo. Mutta samalla hän kieltäisi sen saman myös meiltäkin. Hänen kurjuutensa olisi meidänkin kurjuutemme. Hän vie meidänkin mahdollisuudet.