Mitä mieltä/millaisia kokemuksia on siitä, että olette kertoneet ystäville, tuttaville, työpaikalla sairastaneen syöpää tai jos teillä on ollut kasvain. Itselläni on aivoissa kasvain, joka leikataan. En vaan tiedä, että kenelle uskaltaa kertoa. Lähiomaiset tietävät. Luultavasti paranen tästä täysin, mutta silti siitä voi jäädä joku leima tmv..
aivokasvain
kerronko
61137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse en kertonut edes vanhemmilleni vasta kun jouduin toiseen leikkaukseen syövän takia. Oli tosi hankala puhua siitä. Töissä kerroin vasta sitten kun sytostaatit alkoivat.
Toisaalta olisi ollut helpompaa, jos olisin heti avoimesti kertonut siitä sekä työkavereille että sukulaisille. Ei salailukaan kivaa ole. Toisaalta sairaus on kyllä jo nimenäkin sellainen, että saattaa jonkinlaisen leiman siitä saada.
Itse koin helpottavana ensitietokurssia joita syöpäyhdistykset järjestävät. Siellä saa vertaistukea ja tietoa.
Jos ystävänne ja tuttavanne yms suku ei ole tukena vaikeina hetkinä, niin ne ei silloin ansaitse teidän tukea. Tosin, tiedän tapauksia, että kun kavereita pelottaa kohdata vakavasti sairas ihminen, niin silloin he mielellään myös pitävät helpompana ratkaisuna ottaa etäisyyttä. Syöpä on sairaus, josta voi parantua. Mutta siihen tarvitaan läheisten tukea ja ymmärrystä. Sairaudesta on hyvä kertoa avoimesti, mutta on myös hyvä muistaa, että kaikki ei kestä kuulemaansa. Kysykää heiltä, mikä heitä siinä asiassa pelottaa.
Kyllä minä kohdallani koin kertomisen läheisille ja läheisille työyhteissä tärkeänä. Se helpotti oloani ja vähensi juoruilua, kun tuli faktaa tietoa suoraan minulta itseltäni. Kyllähän se on niin, juoruja syntyy välittömästi. Yksistään totuus on jo vaikeaa saati sitten, että juoruja pitäisi alkaa kuunnella. Salaamalla asian ei voi mitään voittaa.
Hei!
Se oli hirveää mennä työhön sairasloman jälkeen kun kaikki tiesi ja sellainen sääli huokui kaikista ihmisistä. Olen teollisuudessa työssä ja kovassa tehtävässä naisena miesten maailmassa. Se tuntui pahalta kun ihmiset ei enää osanneet suhtautua sinuun oikein ja jopa pahimmat vihamiehet oli sinulle ystävällisiä.
Mieti 2 kertaa kerrotko työssä.
Ystävistäni voin sanoa että kaikki hävisi jopa sukulaiset. Ei ne osannut soittaa ja kysyä miten voi ja heille oli varmaan helpompaa kun eivät ottaneet yhteyttä nyt kun olen parantunut niin moni on tullut takaisin vähitellen mutta sairaudestani he eivät puhu.
Usein on aika yksinäistä mutta onneksi olin 3 kk aikaisemmin ennen diagnoosia tavannut miehen joka ei poistunut rinnaltani ja kun jouduin sairaalaan leikkaukseen muutti luokseni pitämään minusta ja pojastani huolta. Se oli ja on todellista rakkautta jos näet toisen huonoimmillaan kun on paha olla ja hiukset lähtee mutta mies jaksaa rakastaa.
Tapaamisesta on nyt yli 2 vuotta ja olen elänyt normaalia elämää jo vuoden mutta ihmisiin on vaikea alkaa luottaa. Liian moni käänsi selkänsä kun kertoi sairaudesta...
Lyhyesti sanottuna sairaus valikoi ympäriltäsi pois ne ihmiset jotka eivät ole todellisia ystäviä.
Anneli
Mikä siinä on että ihmiset kääntävät selkänsä? Miksi ihmeessä? En ole sitä koskaan käsittänyt. Jos läheinen sairastuu vakavasti, tukihan on entistä tärkeämpää. Sen minä ymmärrän, että jos ihminen on viittä vaille kuollut, niin siinä on kovin vaikea jutella ja olla luontevasti. Mutta että muutenkin? Kyllä ihmiset ovat kamalia!
Kuulostaa siltä kuin ihmiset luulisivat että syöpä on tarttuva tauti tai että olet kuolleesta palannut.
Todella käsittämätöntä että hylätään juuri silloin kun hätä on suurin.