Eilen Nelosen urheilu-uutisten IS-katsauksessa IS:n urheilutoimittaja toi kiukkuisen tunteenta esiin ja moitti mm. Lundelin hörpänneet helposti nuo kaksi Lukon tekemää maalia. Onko urheilutoimittajan pakko tuoda esille se mitä tiimiä itse kannustaa siviilissä. Esim. Jutilakin on oikeasti Tapparan mies mutta ei tuo sitä ilmi kuten esim. joku ikijulli Mika Saukkonen rivienvälistä.
Eilen Nelosen urheilu-uutisissa
3
557
Vastaukset
- Körmy
Iltasanomat on IFK äänitorvi ja Iltalehti Jokereiden joten kanttaa suhtautua niiden kirjoituksiin tietyin varauksin.
Sinänsä on hyvä jos toimittajalla (tai selostajalla) on pohjalla jonkun seuran kannattajana oleminen. Pitäisi vain osata erottaa sitten se työstä eli toimittajana pitäisi pyrkiä objektiivisuuteen, toki toimittajallakin saa mielipiteet olla.
Vertailukohtana vaikkapa Mertaranta, on viimeisen päälle Suomen puolella, mutta ei se hänen selostustaan haittaa, melkeinpä päinvastoin. Sellaiset piiloasenteelliset kommentaattorit kieltämättä ärsyttää.- mut
Ottakaa huomioon että Saukkonen on Imatralta lähtösin. Sitä ollaan nykynään niin tsadilaista että!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h32711Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062481Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv42229Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.441845- 321433
Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska141413- 1761145
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1011124Persu ajoi autoa
Ajoi lapsen yli https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/597a7468-3d1d-455e-bed2-21c1efc31ac1201043Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?81928