Näin ns. hiljaisella viikollahan on kirkossa joka ilta jumalanpalvelus ja ehtoollinen.
Täällä entisessä körttipitäjässä nyk. kaupungissa on yleensä paljon kävijöitä .Eilenkin illalla näytti olevan kaikki parkkipaikat täynnä autoja.
Monesti olen käynytkin kirkossa. Käytkö sinä pääsiäisviikon kirkossa?
Meillä oli yhteislaulupiirissä eilen illalla hengellisten laulujen ilta ja mukava oli välillä laulaa kauniita hengellisiä lauluja joita vähemmän lauletaan ja kuullaan. Se saa korvata tänä vuonna pääsiäis kirkon.
Yleensä näissä ilta kirkoissa lähes kaikki ihmiset käyvät ehtoollisella .Onkohan se sellainen jokavuotinen synninpäästö sellaisillakin jotka eivät yleensä kirkossa käy ,niin luulen?
Hiljainen viikko
4
447
Vastaukset
Kirjoitin Hiljaisesta viikosta nimellä ”Aurinkokin tanssii”, se siirrettiin alta aikayksikön uskontopalstalle / kristinusko.
Vastaan kuitenkin, että käyn kirkossa ja ehtoollisella silloin kun tilaisuus on, nykyisin aika harvoin ja ”esteitä” on aina olevinaan.
Pääsiäinen on suurin juhla: Kuoleman kautta Uuden Elämän alkuun.
kunhan mietiskelen,- Saara
Pistäydyin katsomassa uskonto/kristinusko -palstaa ja hämmästelin suunnattomasti puheenvuoroja. Eräskin ketju oli otsikoitu "Naispappeus=Saatanan pappeus". Yleensä puheenvuoroissa syyllistettiin ja oltiin umpisuvaitsemattomia.
Käsittämätöntä, että minäkin kuulun sellaiseen kirkkoon, jossa on niin paljon oppiriitoja. Niinpä olenkin sellainen nimikristitty, joka kuuluu kirkkoon, maksaa veronsa mukisematta ja käy joskus harvoin kirkossa, kuten nyt tänään pitkäperjantaina.
Ei tulisi mieleenikään osallistua väittelyihin kirkon opeista ja "kasata tulisia hiiliä toisten pään päälle", joskus kyllä saatan "vaahdota" siitä, kuinka omituisia juttuja sitä kuulee tällä saralla.
Ehtoollisella käymiseen minun ikäisilläni ihmisillä on usein traumaattinen suhtautuminen. Meidän ollessamme rippikoulussa tähdennettiin sitä, että "jos ei tunne itseään arvolliseksi" menemään ehtoolliselle, on parasta ettei mene, "ettei nauti sitä turmiokseen". Näin meitä lapsiparkoja peloteltiin!
Rippikoulun jälkeen ensimmäisen kerran osallistuin ehtoolliselle, kun ensimäinen lapsenlapseni pääsi ripille.
Kuten tästä kirjoituksesta voi päätellä, on minulla hyvin ristiriitainen suhde kirkkoon ja uskontoon. - fiiuliN
Saara kirjoitti:
Pistäydyin katsomassa uskonto/kristinusko -palstaa ja hämmästelin suunnattomasti puheenvuoroja. Eräskin ketju oli otsikoitu "Naispappeus=Saatanan pappeus". Yleensä puheenvuoroissa syyllistettiin ja oltiin umpisuvaitsemattomia.
Käsittämätöntä, että minäkin kuulun sellaiseen kirkkoon, jossa on niin paljon oppiriitoja. Niinpä olenkin sellainen nimikristitty, joka kuuluu kirkkoon, maksaa veronsa mukisematta ja käy joskus harvoin kirkossa, kuten nyt tänään pitkäperjantaina.
Ei tulisi mieleenikään osallistua väittelyihin kirkon opeista ja "kasata tulisia hiiliä toisten pään päälle", joskus kyllä saatan "vaahdota" siitä, kuinka omituisia juttuja sitä kuulee tällä saralla.
Ehtoollisella käymiseen minun ikäisilläni ihmisillä on usein traumaattinen suhtautuminen. Meidän ollessamme rippikoulussa tähdennettiin sitä, että "jos ei tunne itseään arvolliseksi" menemään ehtoolliselle, on parasta ettei mene, "ettei nauti sitä turmiokseen". Näin meitä lapsiparkoja peloteltiin!
Rippikoulun jälkeen ensimmäisen kerran osallistuin ehtoolliselle, kun ensimäinen lapsenlapseni pääsi ripille.
Kuten tästä kirjoituksesta voi päätellä, on minulla hyvin ristiriitainen suhde kirkkoon ja uskontoon.Sekin on epäselvänä ajatuksissani.
Tiedän että uskon Korkeimman johdatukseen ja luen iltarukoukseni. En kuitenkaan käy kirkossa kuin joskus, kerran 10:ssä vuodessa.
Ehtoollisella olen käynyt elämäni aikana 2 kertaa (niinkuin vitsaillaan ) ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Olenko syntinen, sitä en tiedä, siksi iltarukoukseni luenkin.
Asetit hienosti ainakin lausahduksesi näistä palstan jutuista tuonne kristinuskon väittelyiden joukkoon.
Väittely on väittelyä, käydään sitä missä hyvänsä, kunhan osaamme erottaa siitä toistemme aliarvostamiset.
Sinun "vaahtoamiset" ovat olleet pieniä tällä palstalla ja varmaan väittelytkin, eikä täällä senpuoleen nykyisin niin kovasti tarvitsekaan "vaahdota". Taidamme jokainen ainakin yrittää olla "ihmisiksi".
Hyvää pääsiäisen jatkoa. - veeti.severi
fiiuliN kirjoitti:
Sekin on epäselvänä ajatuksissani.
Tiedän että uskon Korkeimman johdatukseen ja luen iltarukoukseni. En kuitenkaan käy kirkossa kuin joskus, kerran 10:ssä vuodessa.
Ehtoollisella olen käynyt elämäni aikana 2 kertaa (niinkuin vitsaillaan ) ensimmäisen ja viimeisen kerran.
Olenko syntinen, sitä en tiedä, siksi iltarukoukseni luenkin.
Asetit hienosti ainakin lausahduksesi näistä palstan jutuista tuonne kristinuskon väittelyiden joukkoon.
Väittely on väittelyä, käydään sitä missä hyvänsä, kunhan osaamme erottaa siitä toistemme aliarvostamiset.
Sinun "vaahtoamiset" ovat olleet pieniä tällä palstalla ja varmaan väittelytkin, eikä täällä senpuoleen nykyisin niin kovasti tarvitsekaan "vaahdota". Taidamme jokainen ainakin yrittää olla "ihmisiksi".
Hyvää pääsiäisen jatkoa.minulle on tarkoittanut
vanhan katoamista ja uuden syntymistä,
kevätaurinko nostaa mielialaa
ja huomaa kiertokulun kaikkialla.
Metsä tai luonto minulle on kirkko,
siellä voi olla yhtä Jumalansa kanssa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "974399Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293273No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452360- 351368
- 10999
- 32996
- 25990
- 153985
- 6914
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12862