Liillä ei tietoakaan presidentin ja puhemiehen vetoamasta kärjistävän kielenkäytön välttämisestä:
https://www.uusisuomi.fi/uutiset/presidentin-ja-puhemiehen-sanat-puhuttavat-li-andersson-tapaus-maenpaa-surullinen-ajan-merkki/d4d10a28-3ce5-4d4d-91c3-a7f75b3ac36d
Lii on selkeästi omaksunut parhaiten Trumpin tavan heitellä vihjailuja omiin tulkintoihin ja poliittisiin tarkoitusperiin perustuen.
Näin Lii pysyy parhaiten pinnalla muusta punavihreästä puoluemassasta.
Lii lähti maalittelemaan eduskunnassa muita
7
73
Vastaukset
- Anonyymi
nyt lähti puolue vaihtoon
- Anonyymi
Valtamedian kautta saa ilmeisesti kuitenkin maalitella muita ja jakaa sen mukaisia paitsioita, jos ei politiikka miellytä kun oma kannatus 8%?
Reilu peli. Onneksi Sauli niinixstö haluaa, että kaikki ajattelevat kuin me.
Me olemme Saulin valittu kansanosa.
Me olemme upeimmat.
Totelkaa meitä, niin Sauli antaa teille pusun.”Painava puheenvuoro valtiopäivien avajaisissa presidentti Niinistö! Arvostan kovasti huomiota siitä, että meidän tulee oppia historiasta ja muistaa, kuinka ihan tavallinen ihminen saattaa antaa vihalle vallan ja antaa ihmisyyden murentua”, tviittasi puolestaan kansanedustaja Veronika Honkasalo (vas).
Honkasalon mielestä viha ei kuulu ihmisyyteen.
Hyvä Honkasalo.
Honkasalokin on kuten me.
We Are Glorious.- Anonyymi
Mites Honkasalon oma vihan-hallinta?
Kannattaa toki aina hoitaa oma etu- ja takapiha kuntoon ennen kuin lähtee katselemaan muitten puutarhoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mites Honkasalon oma vihan-hallinta?
Kannattaa toki aina hoitaa oma etu- ja takapiha kuntoon ennen kuin lähtee katselemaan muitten puutarhoja.Tässäkin hiljattain vasurien vihakirjoittelutapauksessa näyttää käyneen niin, että hyökkäys on paras puolustus.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?742766Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,282517Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville422231Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.132036Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?
Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -1111517- 1671383
- 521052
Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?
Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa281014IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...
71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih16818Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois99801