Kovan päivän ilta

Olen sen aina sisimmässäni tiennyt, että ei meistä ehkä voisi tulla paria. Ollaan kumpikin liian voimakkaita persoonia. Toisen pitäisi olla sellainen vähän joustavampi, jotta edes mitään voisi tulla. Tai sitten ne tunteet ovat liian voimakkaita. Ainakin minun makuuni. Ei tästä olosta ole voinut mitenkään nauttia.

Joka kerta, joka ainut kerta menin päästäni pyörälle, kun vain näin sinut jossain. Rinnasta kouraisi kunnolla, kun saavuit paikalle. Ei tunteita voi järkeistää. Mutta voimme tehdä elämistämme helpompaa ja pysyä loitolla toisistamme, mahdollisuuksien rajoissa. Muuten en pääse yli.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Joskus sitä vaan ei sovi jonkun kanssa edes samalle sivulle!

Äänestä

Mielestäni sinä et ole voimakas vaan epävarma itsestäsi.

Äänestä

Juuri näin. Rakastan sua kaukaa lopun elämääni. Ja sinä rontti otit ja lähdit jo edeltä sinne Paavalin portille.

Äänestä

Vastaan tähän kuin sinulle.

On vain pitänyt hakea etäisyyttä tähän kaikkeen.
Muutoin en jaksaisi arjessa.
Tiedän sisimmässäni, että se loukkaa sinua.
En tee sitä tahallani. Oon pahoillani.

Meillä molemmilla on tainnut olla voimakkaita tunteita. Niin hullua kuin se onkin. Näillä kaapeleilla....

Sinä kirjoitit, että särkisimme toisemme jos olemme vielä yhteydessä toisiimme. Siitä syystä en ota enää yhteyttä. Sinun toiveestasi.
Ja varmaan omasta elämäntilanteestakin johtuen.

On sellainen olo, että meillä olisi paljon puhuttavaa yhdessä. En tiedä toteutuuko se koskaan. Kaipaan sinun seuraasi ja kohtaamista kanssasi tosi paljon. Elämäni paradoksaalisin...

"Milloinkaan emme kuule toisiamme niin hyvin
kuin hitaina hiljaisina iltoina, kun istumme pitkään kaksin ja kuuntelemme hiljaisuutta"
(T. Tabermann)

Rakkain ajatuksin: Mustasi ⚫

Äänestä

Ainoa joka estää meitä hitsautumasta yhteen on oikeasti aloitus. Kun saamme sen tehtyä taakamme helpottuu..

Toki siitä vasta esteet alkaa, mutta meillä on yhteinen päämäärä.

En minä ole loppujenlopuksi ole itsepäinen.. tahto minulla on , mutta yhteisen hyväksi teen kaikeni. Toki tarkoittaa molemmilta paljon alkuun ..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen sen aina sisimmässäni tiennyt, että ei meistä ehkä voisi tulla paria. Ollaan kumpikin liian voimakkaita persoonia. Toisen pitäisi olla sellainen vähän joustavampi, jotta edes mitään voisi tulla. Tai sitten ne tunteet ovat liian voimakkaita. Ainakin minun makuuni. Ei tästä olosta ole voinut mitenkään nauttia.

Joka kerta, joka ainut kerta menin päästäni pyörälle, kun vain näin sinut jossain. Rinnasta kouraisi kunnolla, kun saavuit paikalle. Ei tunteita voi järkeistää. Mutta voimme tehdä elämistämme helpompaa ja pysyä loitolla toisistamme, mahdollisuuksien rajoissa. Muuten en pääse yli.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu