Wuhanin virus leviää maailmalla

Anonyymi

Toistaiseksi meillä ei ole vielä mitään hätää. Eikä syytä mihinkään paniikkiin, hätiköimiseen, tai paniikkiin.

- Koska kyseessä ei ole pandemia. Eli maailmanlaajuinen epidemia.

Kiinassa, useissa valtiossa on alettu tehdä varotoimia viruksen leviämisen estämiseksi. Kuten esim. matkustusrajoitusten, ja karanteenitoimenpiteiden muodossa.

Toistaiseksi useimmat tautitapaukset keskittyvät Kiinassa lähinnä Wuhanin ja myöskin toiselle alueelle. Samoin kyseisille alueille on viranomaisten ja hallinnon toimesta asetettu matkustuskieltoja ja kyseiset alueet on eristetty ja laitettu karanteeniin, ainakin toistaiseksi.

Olen itse lukenut paljon biologiaa, ja myöskin perehtynyt viruksiin ja bakteereihin.

On erittäin hyvin tiedossa, että jokainen virus pyrkii, oman elinvoimansa ja selviytymisensä taakakseen, mominaistumaan ja muuntumaan. Mahdollisimman nopeassa ajassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että mitä pidempään kyseinen virus kykenee ja saa mellastaa, niin se myöskin pystyy myöskin muuntumaan. - Tai ainakin yrittää sitä.

Huolimatta siitä, että viruksilla, tai bakteereilla ei ole aivoja, tai ns. hermoverkostoa, ne yrittävät kaikin mahdollisin keinoin, yrittää selviytyä, elää ja pysyä elossa.
Mikä on evoluution perussääntö ja myöskin laki.

Meidän jokaisessa elimistössä on bakteereja, ns, hyviä sellaisia.

Eivät kaikki suinkaan ole mitään pahiksia.

Mutta aina silloin, kun jostakin toisesta eläimestä ja siinä olevassa joko bakteerista ja/tai viruksesta saa alkunsa, tai lähtee liikkeelle joko virus, tai bakteeri, sen siirtyessä toiseen isäntäeläimeen saattaa saada aikaan epidemian.

Vielä toistaiseksi ei ole syytä huoleen.
Mitä rajatummalla, ja pienemmällä alueella saadaan tautitapaukset rajattua ja esiinnyttä. Hengityssuojainten käyttäminen, sekä alueiden desinfionti, matkustusrajoitukset, ja karanteenit pidettyä voimassa ainakin tietyn ajan, niin kaikki on hyvin.

Ei siis ole mitään syytä huoleen, eikä panikoimiseen.

Silti on toki jokaisen hyvä pitää mielessä, että ei ainakaan toistaiseksi, kannata missään nimessä matkustaa ainakaan Kiinaan.

Mitä sitten jokainen voi tehdä omalta kohdaltansa?

Pitää huolta hyvästä käsihygieniasta, ja jos sattuu tulemaan hengitystietulehdusoireita, niin olla yhteydessä omaan tk: seen, ja keskussairaalaan. Käyttää hengityssuojaimia. - Ja jos tulee vakavamman influenssan kaltaisia oireita, tehdä edellä mainitulla tavalla.

Jonkinlaisia yhdistelmälääkkeitä on jo maailmassa kokeiltu, mutta rokotteen kehittelemisessä kyseistä virustä kohtaan tulee kestämään ainakin jonkin, jopa pitkän aikaa.

Ei ole mitään syytä kuitenkaan panikoida, eikä hysterioida.

Eiköhän se tästä.

Tautitapauksia ja jossakin määrin, myös luonnollisesti, tulee myöskin kuolintapauksia.

Nk. aina jokaisessa infuenssassa.

Aika näyttää sitten, miten tämä virus etenee. Ja miten tulee käymään.

20

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      "Aika näyttää sitten, miten tämä virus etenee. Ja miten tulee käymään."

      Niin, aika näyttää. Pelkään kuitenkin pahoin, että Siilinjärvi näyttelee tämänkin globaalin uhan suhteen merkittävää roolia historiassa.

      • Anonyymi

        Siilinjärvi ei tule näyttämään tämän kyseisen koronaviruksen osalta mitään kovinkaan suurta roolia. Ei ainakaan vielä. Tosin matkustaminen etenkin Aasian maihin päin ei ainakaan tällä hetkellä, eikä ehkä koko tänä vuonna ole kovin suositeltavaa.

        Ollakseni aivan rehellinen, niin vaikka tautitapaukset maailmalla, tai Kiinassa ovat ainakin toistaiseksi vähentyneet, niin on silkka tosiasia, että kyseinen virus ja tautitapaukset niin Kiinassa kuin muualla maailmassa tulevat jatkumaan ja lisääntymään. - Vai onko oikea sanamuoto sitten kasvamaan päin.

        Joka sadas vuosi on maapallolla ja sen ihmispopulaatiossa ja sen keskuudessa aina jokin virus, tai pandemia jyllännyt. Ja jos se ei vaikka olisikaan nyt tämä Kiinassa alkunsa saanut virus, niin sitten se tulee olemaan jokin toinen joko virus, tai superbakteeri.

        Maapallon ihmisten väkiluku on aika suuri ja ihmisten matkustaminen myöskin aika suurta. Joten myöskin kaikenlaisten tautien, epidemioiden tarttuminen mahdollistuu suurissa määrin.

        Mutta ei siinä mitään. Ainakin meillä on kotona, kaiken mahdollisen varalta, ainakin niitä suusuojaimia. Toistaiseksi.

        Jos sitten niin onnettomasti sattuisi käymään, että tuo kyseinen uusi koronavirus äityisi laajemmaksi pandemiaksi asti.

        En suinkaan ole hysteerikko, enkä panikoi.

        Jokainen virus ja sen vaikutus voi myös hiipua ja laantua, mikäli tietty määrä väestössä saavuttaa resistenssin kyseistä virusta kohtaan.

        Myöskin tiettyjen alueiden ja niillä alueilla asuvien ihmisten karanteeniin laittaminen, sekä matkustuskiellot, ainakin toistaiseksi, ovat perusteltuja ja järkeviä toimenpiteitä.

        Vielä emme tiedä, että mihin päin tämä tilanne menee. Mutta mihinkään paniikkiin ja hysterisoimiseen ei ole mitään syytä.

        Jokainen virus, superbakteeri, tai niiden minkä tahansa kombinaatio, yleensä useamman viruksen; etenkin zoonoosiperäisten kohdalla kannattaa muistaa, että niistä jokainen voi aiheuttaa maailmanlaajuisen pandemian.

        Rokotteiden kehittelemisessä menee aina pitkän aikaa. Siksi suojautuminen ja etenkin hyvä ja perusteellinen käsihygienia ovat erittäin tärkeitä muistaa.

        - Ja jos sattuu olemaan sellaisilla alueilla, missä tietää olleen tautitapauksia, ja tulee itselle pahoja ja vaikeita hengitystiehyeitten oireita, niin ehdottomasti välittömästi lääkäriin, jatkotutkimuksiin, kyseisen viruksen mahdollisuuden poissulkemiseksi. Ja myöskin vältellä muiden ihmisten seuraa.

        Aina kannattaa mieluummin olla varovainen, ja ajatella myös muita kanssaihmisiä, kuin altistaa muita sairastumaan, oli sitten kyseessä mikä tahansa virus.

        Aika tulee näyttämään, miten tässä käy. Itse toivon, että tämä epidemia laantuu; ja että tietty määrä ihmispopulaatiossa saavuttaa sen tarvittavan resistenssin. Jotta tämä virus ei leviä laajemmalti, isompaan määrään ihmisiä. Itse toivon, että tulee käymään edellä mainitusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen silti edelleen sitä mieltä, että Siilinjärvelle on varattu aivan erityinen rooli tässä asiassa. Wait and see...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen silti edelleen sitä mieltä, että Siilinjärvelle on varattu aivan erityinen rooli tässä asiassa. Wait and see...

        Mikäli virus jatkaa edelleen leviämistä ja tautitapaukset lisääntyvät, niin tottakai se COVID-virus tulee jonakin päivänä tännekin. Tautitapauksia on eniten Kiinassa. Mutta ihmisten matkusteleminen on niin suurta nykyään, että olisihan se ihme ja kumma, jos sitä ei tänne Suomeen tulisi. - Ja aikanaan se tulee vielä tänne Siilinjärvellekin.

        Mikäli karanteenit, eristämiset ja sairastuneiden ihmisten löytämiset ja heidän hoitamisensa sairaaloissa eivät onnistu ja toteudu, niin seuraukset ovat selvät.

        Ongelma onkin se, että niilläkin, jotka saattavat kantaa virusta, ja levittää virusta, voivat olla oireettomia.

        Tautiin sairastuneiden ja kuolleiden määrä ovat viime viikkoina ja päivinä Kiinassa nousseet entisestään. Mutta kuten jo edellä sanoin, sen vaikutus voi hiipua, myös välillä vähentyä; ja taas voimistua.

        Koronaviruksesta voi tulla useiden vuosien riesa. Monet taudit ovat aina historian saatossa tulleet aaltoina, jopa useampina.

        Tuleeko COVID: sta sitten pandemia? Pitäisi olla ennustaja sen sanoakseen. Ja niitähän ei ole olemassa. Siitä saattaa tulla maailmanlaajuinen epidemia, eli pandemia, tai sitten ei.

        Hyvällä käsihygienialla, suojautumisella, kanssaihmisten huomioimisella ( että saatuaan kyseisen virustartunnan oireita saatuaan, ei ainakaan tartua tautia eteenpäin), käyttämällä suojavarusteita, sekä hakeutumalla mahdollisimman nopeasti hoitoon, päästään jo pitkälle.

        Jotkin asiantuntijat ovat heittäneet arvioita siitä, kuinka paljon ihmispopulaatiosta voi sairastua. Jotkut ovat heittäneet aika villejäkin lukuja.

        Itse pitäisin mahdollisina lukuina 40-50%: tia. Sitä suuremmat luvut voivat tottakai toteutua. Toivottavasti näin ei tule käymään. Paljon on kiinni siitä, miten hyvin karanteenit ja ihmisten hyvä hoitaminen tautitapauksia esiintyneissä maissa toteutuvat. Jos koronavirus pääsee muuntumaan huomattavissa määrin ja nopeasti, niin sitten se leviää mitä suurimmalla todennäköisyydellä.
        Rokotetta on jo alettu kehittelemään, mutta sen saamisessa markkinoille menee vielä aikaa. Tässä käydään melkoista taistelua aikaa vastaan. Toinen mahdollisuus on siinä, että ihmisväestössä kehittyy luonnostaan vastustuskyky tätä kyseistä vrirusta vastaan; ja sen vaikutus hiipuisi ja ainakin vähenisi merkittävästi.

    • Anonyymi

      Mustasieluisen, pahuuden saastuttaman eliitin kehittämä sikainfluenssa ei tappanut tarpeeksi ihmisiä niin kehittivät tämän koronaviruksen ja jos tämäkään ei tapa tarpeeksi ihmisiä niin tuo murhanhimoinen joukkio kyllä keksii taas jotain muuta...

      • Anonyymi

        Ihan oikeassa olet. Eivätkä malta olla varta vasten kertomatta siitä.

        Simpsoneita myöten suurjakelevat nämä suunnitelmansa (kuten tämän tappavan viruksenkin) globaalisti - ja nauravat päin naamaa pelotelluille.

        Ei sitten riittänyt että Kobe piti pudottaa - piti pilkata vielä kuoleman jälkeenkin (vrt hautapaikka). Ja se Simpsonien ko. pätkäkin alkoi helikopterin putoamisella.
        http://www.thepukki.fi/blog/post/kasikirjoitus-nimelta-koronavirus

    • Anonyymi

      Virus on Hubein maakuntaan kuuluvasta Wuhan kaupungista kotoisin. Virus on tappanut yli 1000 ja tarttunut 60000 ihmiseen.
      11milj. kaupunki jossa kuolee päivittäi keskimäärin reilut 400. Hubein reilun 50milj. asukkaan maakunta, jonka alueella sairastuneista suurin osa on, kuolee reilut 2000 asukasta keskimäärin päivässä normaalioloissa.
      Virus on levinnyt yli 20 valtioon ja leviää edelleenkin. Mitään hätää ei ole, eikä mihinkään paniikkiin aihetta.

      • Anonyymi

        Näin sen viiruksen eilen Lidlin kulmalla. Pälyili ilkeästi. Oottakkahan vaan...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin sen viiruksen eilen Lidlin kulmalla. Pälyili ilkeästi. Oottakkahan vaan...

        "Näin sen viiruksen eilen Lidlin kulmalla. Pälyili ilkeästi. Oottakkahan vaan..."

        Höpöhöpö. Koko juttu on selvästi valeuutista, jolla yritetään saada kantasuomalasten elämä kurjistumaan. Kiellän koko viiruksen olemassaolon.

        Vetoan oikeuteeni revisionistiseen näkemykseen. Koko viirus on fillarikommunistien (eikös niitä siellä väitetyssä alkuperämaassa riitä?) keksimä salajuoni, jonka tarkoitusperät ovat globaalit.

        Et ole näköjään lukenut yhtään mitään biologiaa, tai mitään lääketieteeseen liittyvää. Joten sinulla ei ole mitään kirjatietoon, tai mihinkään biologiaan liittyvää tietotaitoa, tai viisautta.

      • Anonyymi

        Itse asiassa olen sitä mieltä, että kun virus on jatkanut leviämistä entistä nopeammin, on sittenkin syytä huoleen.

        Mikäli ihmiset jatkavat matkustelemista, niin on vain ajan kysymys, milloin tämä Covid-virus on täällä meillä kotisuomessa; ja alkaa levitä enemmissä määrin.

        En suosittelisi tässä nykyisessä kehittyneessä tilanteessa matkustamista minnekään päin ulkomaille, ainakaan yli puoleen vuoteen, jopa enempään aikaan.

        Olen pahoillani. Mutta tämän koronaviruksen leviämisen ominaisuudet ja ennen kaikkea nopeus viittaa siihen, että se on jo muuntunut aika tavalla liian nopeasti.

        - On olemassa kaikki ainekset jopa maailmanlaajuiseen epidemaan, eli pandemiaan asti.
        Panikoimisesta, tai hysteriasta ei kuitenkaan ole koskaan mitään apua.

        On vain tehtävä se mitä voi. Jokaisen kohdalla. Eli, jos tulee oireita, niillä alueilla, joissa on tartuntoja ollut, niin hakeuduttava välittömästi sairaalaan. - Huolehdittava suojautumisesta ja hyvästä käsihygienieasta. Jos sairastuu, niin mentävä karanteeniin, jotta ei levitä tautia eteenpäin toisiin ihmisiin.

        Toistaiseksi vain pari prosenttia sairastuneista on kuollut tähän tautiin. Toki luvut ja määrät voivat tästä muuttua ja pahentua.

        En suosittele matkustamista ulkomaille nykyisen tilanteen vallitessa ollenkaan-

        Suosittelen pysymään kotimaassa ja perehtymään tarkemmin oman kotimaamme ainutlaatuisten paikkojen tutkimiseen.

        Olen edelleen sitä mieltä, että tämä kyseinen codid, eli koronaviruksen uusi muoto saattaa olla vaarallinen miedän sivilisaatiolle. Karanteenitoimenpiteet, eli viruksen leviämisen etenenemiset eivät ole edenneet aivan toivotulla tavalla. - Eivät ainakaan jokaisessa valtiossa, jossa tautitapauksia on esiintynyt.

        Tämä on erittäin ikävää. Mutta toisaalta osoittaa vain todeksi sen, että ihan kaikki ei terveydenhuoltojärjestöissä, organisaatioissa, ja yksiköissä toimi kunnolla.

        Vielä siinä vaiheessa, kun kyseinen virus oli enimmälti paikallinen Kiinan valtion alueella, niin nyt näyttää enemmänkin siltä, että sitä virusta löytyy lhuomattavasti laajemmalla alueella. - Tai ainakin useammassa paikassa, ja valtiossa...

        Niinpä niin. Virukset eivät todellakaan noudata valtioiden rajoja.- Eivät etenkään nykyisen ihmisten lisääntyneen matkustelemisen takia.

        Tuleeko tästä uudesta coronaviruksesta. eli covidista sitten uusi pandemia?

        Hyvä kysymys.

        Aika näyttää miten käy.
        En ole ennustaja. Joko viruksen jyllääminen hiipuu, sen vaikutus vähenee, tietty osa maapallon väestöstä saa vastustuskyvyn kyseistä virusta vastaan, virus, ja sen levittämä tauti leviää suurempaan osaa väestöä; ja/ tai rokote kyseistä virusta vastaan kehitetään ja se annetaan maapallon ihmispopulaatiolle suojaksi kyseistä virusta vastaan.

        Joka tapauksessa tässä käydään melkoista kilpajuoksua ajan kanssa, että löydetäänkö se rokote tätä kyseistä virusta vastaan, vaiko ei, tarpeeko ajoissa.

        Joka tapauksessa ei ole mitään syytä ainakaan mihinkään hysterisointiin.

        Perusterveet selviävät tästäkin kyseisestä viruksesta.

    • Anonyymi

      Viimeaikaisten tietojen mukaan tautitapauksien määrä on vähenemään päin. Mutta vielä ei suinkaan ole syytä huokaista helpotuksesta.

      Ongelma on siinä, että vaikka kuolinmäärät ja tautiin sairastuneiden määrät ovat menneet vähenemään päin, niin virus jatkaa omaa toimintaansa.

      Olen lähes varma siitä, että mikäli kyseistä Codid- virusta ei saada pysymään Kiinan valtion alueella, niin se jatkaa voittokulkuaan ja menoaan muihin valtioihin.

      En suosittele matkustamista mihinkään Aasian valtioihin. Ainakaan lähes kahteen vuoteen.

      Tällä kyseisellä viruksella on mahdollisuudet ihan mihin tahansa. Vaikka maailmanlaajuiseen pandemiaan asti.

      - Mutta kuten jo kuten edellä sanoin, sen vaikutus ja leviäminen laajemmalti voi myöskin heiketä ja vähentyä.

      Mutta yksikään virus, tai bakteeri ei oikeasti koskaan kuole lopulllisesti, ellei sen isäntäeläimetkin kuole samalla. - Mikä taas ei ei ole itse viruksille mikään hyvä tilanne.

      Odotellessa sitä kyseiseen virukseen tehoavaa rokotetta. - Siihen tosin menee ainakin vuosi.

    • Anonyymi

      Tällä hetkellä ei ole vielä tietoa siitä, että virus olisi muuntumassa pahemmaksi ja herkemmin tarttuvammaksi. - Mutta se voi myöskin sen tehdä.

      Paljon on kiinni ajasta. - Ja tautitapausten leviämisestä ja tarttumisesta useampaan valtioon, kansalaisiin ja useampiin yksilöihin.

      Kyseisen viruksen leviäminen voi ajoittain vähentyä, taas voimistua, ja tautitapaukset lisääntyä.

      - Erittäin paljon on merkitystä sillä, miten rajatummalle alueelle saadaan tautitaupaukset sisällettyä. Mikä tarkoittaa karanteenitoimenpiteiden onnistumista.

    • Anonyymi

      Viruksilla on sellainen vähemmän hauska ominaisuus, että ne ajoittain ovat villiimpiä, eli siis aktiivisempia, kun niiiden kohdalta leviämisen kannalta otollisempia kohteita, eli isäntäeläimiä sattuu kohdalle osumaan.

      Ja yleensä kaikki viruksen aiheuttamat infektiot, taudit ja sairaudet kulkevat aaltoina.

      Joten vaikka juuri nyt näyttääkin hyvältä, niin joko puolen, tai vuoden päästä ei sitten näytäkään niin hyvältä.

      - Tämä asia kannattaa muistaa etenkin matkustaessa kaukomaille, etenkin Aasian maihin päin.

      • Anonyymi

        Suosittlen vakavasti matkustamisen vähentämistä ulkomaille, ja niille alueille, joilla tiedetään coronavirusta esiintyvän.

        - Mikäli kaikista terveydelle ja ja turvallisuudelle vaarantavista tekijöistä huolimatta haluaa matkustaa omaehtoisesti kotimaan ulkopuolella oleviin lomakohteisiin, niin tehköön sen omalla vastuulla sitten.

        Tietäen myöskin hyvin siihen liittyvät riskit, ja mahdolliset riskit, jotka aiheuttaa joko itselle, omalle lähipiiriilleen, ja muille ympäristössään oleville ihmisille.

        Nykyisessä tilanteessa vastuun pitää ulottua myös kanssaihmisiin.

        Pysykää he*metissä täällä kotimaassa, ainakin nyt toistaiseksi. Nyt ei todellakaan kannata matkustaa minnekään ulkomaille, ei Kanarian saarille, ei Italiaan, eikä Thaimaahan.

        Enkä sano tätä missään paniikissa, vaan realismissa.

        Stay in home !

        Ainakin seuraavan kuluvan vuoden aikana.

        Koronavirus näyttää jatkavan leviämistä eteenpäin, maasta ja ihmisistä toiseen.

        Joten kaikki pandendemian ainekset ovat aika lailla käsillä.

        Vahvimmat, ja omasta hygieniastaan ja suojautumisestaan varmistavat selviytyvät.

    • Anonyymi

      Toimikaa terveysviranomaisen ja niiden tahojen antamien ohjeden mukaan.

      Virus jatkaa leviämistään. Toimikaa kaikkien teille annettujen ohjeiden mukaan.

      Noudattakaa ohjeita.

      Mikäli olette sellaisilla alueilla, joissa virusta esiintyy, ja saatte noin kahden viikon kuluttuttua, tai sen sisällä, influenssan kaltaisia oireita, ottakaa välittömästi yhteyttä paikalliseen terveyskeskukseeen, tai keskussairaalaan.

      Pysykää myöskin karanteenissä. Ainakin siihen asti, kunnes, teidät on todettu terveeksi ainakin kyseisen koronaviruksen osalta.

      - Tällä hetkellä en suosittele matkustamista, en oikeastaan minnekään päin ulkomaihin päin.

      Koronaviruksen leviäminen laajemmalti, myös meillä, on vain ajan kysymys.

      Kannattaa varautua. Matkusteleminen minne päin tahansa maailmaa, ainakaan kahteen vuoteen, ei ole suositeltavaa.

      • Anonyymi

        Vuoden päästä kaikki lukemat tautiin sairastuneiden osalta tulevat näyttämään erilaisilta. Kahdesta syystä. Joko virus ja sen aiheuttama tauti jatkaa leviämistään laajemmalti, tai sitten sen vaikutus hiipuu ja vähenee. Niinkin voi käydä. Niin kävi ainakin SARS: in kohdalla.

        Kylmä tosiasia on myöskin se, että joka sadas vuosi on aina maapalloa ja sen väestöä koetellut jokin virus laajemmassa mittakaavassa.

        - Ja että viruksen kehitteleminen kestää aina oman aikansa, noin vuosi, tai joidenkin nykyisten arvioiden mukaan jopa sen yli.

        Nämä ovat faktat.

        Jokainen voi tehdä jotakin omalta osaltaan. - Eli vähentää omaa matkustamistaan, etenkin ulkomaille. Muualta maailmasta tulevien pakolaisten suhteen olen hieman kriittinen. Etenkin nimenomaan tässä tilanteessa.

        Mutta minä en päätä näistä asioista. Niistä vastaavat muut tahot, ministeriöt ja hallitus.

        Ainoat asiat, mitä meistä jokainen voi oikeastaan tehdä, on huolehtia omasta käsihygieniasta. Välttää ainakin pariin vuoteen matkustelemista, etenkin ulkomaille päin.

        Ja jos tulee koronavirukseen liittyviä oireita, niin ottaa yhteyttä omaan terveyskeskukseen, noudattaa sieltä annettuja ohjeita, ja pysyy karanteenissa. Jottei ainakaan levitä kyseistä tautia eteenpäin.

        On myöskin enemmän kuin todennäköistä, että ainakin noin vuoden päästä tautiin sairastuneiden määrä tulee nousemaan useampaan kuin kymmeneen yksilöön maassamme. Mikäli ihmiset edelleenkin jatkavat matkustelemista muualle, kuin omaan maahamme.
        Vastuuntunnolla ja sen kantamisella on suuri merkitys kaikkien nopeasti leviävien viruksien ja niiden aiheuttamien tautien leviämisen estämisen kannalta.

        Viruksen leviäminen ja tautiin sairastuminen voi myös hiipua ja vähentyä. Mutta tämä kaikki on kiinni myös meistä kaikista ja jokaisesta yksilöstä.

        Korjaus edelliseen tekstiin. Eli kyseiseen virukseen rokotteen keksiminen ja löytäminen kestää aikansa. Noin vuoden, jopa vähän sen yli.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      75
      3414
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3210
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      41
      2822
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2072
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      315
      1876
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1855
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1835
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      140
      1460
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1281
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      65
      1260
    Aihe