Miksi RuoSut arvioivat Suomea niin negatiivisesti?

Anonyymi

Olisi mukavaa, jos joku osaisi valistaa minua asiassa, joka aika paljon ihmetyttää minua.

Minulla on 1960-luvun puolivälissä syntynyt sisarus, joka muutti Ruotsiin parikymppisenä vuonna 1985. Hän oli silloin suorittanut Suomessa ammattikoulun, mutta innostui Ruotsissa vielä käymään lukiot ja korkeakoulut. Suomesta Ruotsiin muutto teki samalla maalaisesta kaupunkilaisen. Hänellä on tosi hyvin säilynyt suomen kielen taito mitä nyt uudissanat tuottavat jonkin verran ongelmia. Ruotsissa hän on viihtynyt lähinnä kantaruotsalaisten seurassa ja puolisokin on kantaruotsalainen. Tietääkseni hän ei ole koskaan osallistunut mihinkään ruotsinsuomalaisten tapaamisiin, mutta tietenkin hän mm. työelämän kautta on joihinkin ruotsinsuomalaisiin tutustunut. Ruotsissa hän on jonkin verran seurannut Suomen mediaa, mutta ilmeisesti kuitenkin aika vähän ja valikoivasti. Muuten hän on kyllä pitänyt tiiviisti yhteyttä Suomessa asuvaan pienehköön sukulaisten porukkaan vierailemalla ja samoin Suomesta on vierailtu Ruotsissa. Entisiin suomalaisiin ystäviin hänellä ei kai ole oikein mitään kontakteja, oli kyllä vielä ensimmäisten Ruotsin vuosien aikaan.

Sitä vaan olen eniten ihmetellyt, että minkä ihmeen takia tällä minun sisaruksella on niin hirvittävän negatiivinen kuva Suomesta. Kauhean paljon hän on mm. tuonut esiin, miten paha tilanne Suomessa on esimerkiksi valtiontalouden osalta, kuinka Suomen matala syntyvyys tietää maailmanloppua ja muita vastaavia asioita. Usein hän nostaa esiin myös suomalaisten ongelmia kuten päihteet, henkirikokset, itsemurhat, syrjäseutujen autioituminen ja ties mitä muita vastaavia ollen samalla ikäänkuin täysin sokea Ruotsin vastaaville ongelmille. Jokunen aika sitten hän naureskeli, kun Suomessa edelleen käytetään käteistä rahaa. Aikoinaan hän päivitteli, kun Suomessa ei vielä kierrätetty muovia. Perussuomalaisia hän kutsuu äärioikeistolaisiksi ja natseiksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan hän uskoo johtavan Suomen valtion taloudelliseen katastrofiin, kun me ei oteta hänen mielestään tarpeeksi maahanmuuttajia. Tosi monia pienempiäkin asioita hän ihmettelee ja päivittelee, mutta voittopuolisesti negatiivisiin ja kriittisin sanankääntein. Aikoinaan hän yritti saada minuakin muuttamaan Ruotsiin, mutta en ollut asiasta kiinnostunut. Myöhemminkin asiasta on puhuttu ja etenkin puolisonsa on ollut monesti ihmeissään, kun en halua muuttaa Ruotsiin, vaikka osaa ruotsin kieltä.

Minun on hankala kuvata tilannetta kokonaisuudessaan, koska noita pikkuasioita olisi niin paljon. Ihan vain yleisellä tasolla olen miettinyt, miksi hänellä on niin kovin negatiivinen ja jyrkkä käsitys Suomesta. Ja miksi hän kuvittelee tietävänsä paljonkin Suomen asioista, vaikka monet asiat sitten osoittautuvat monimutkaisemmaksi kuin hän kuvittelee. Häneltä vaikuttaa puuttuvan todella paljon sellaista perustietoa, jota hän tarvitsisi ymmärtääkseen asioiden välisiä yhteyksiä. Ollaan yhdessä tehty niin kutsuttua faktojen tarkistamista ja keskusteltu monista asioista, mutta usein tuntuu, ettei me juuri muusta ehditä puhuakaan.

Esimerkiksi joskus hän pauhasi suomalaisesta MV-lehdestä ja täytyi oikein yhdessä tarkastaa, että kyseessä on ns. valemediaksi kutsuttu julkaisu. Samoin on yhdessä tutustuttu Perussuomalaisten puolueohjelmaan sekä persujen ja ruotsidemokraattien eroavaisuuksiin sekä keskinäisiin suhteisiin. Vaikka hän on käynyt perus- ja ammattikoulun Suomessa, tuntuu että Suomi ja suomalainen yhteiskunta ja kulttuuri ovat hänelle nykyään varsin vieraita. Minun uskoakseni ne eivät kyllä olleet näin vieraita silloin kun hän lähti Ruotsiin, vaan tuntuu kuin hän olisi Ruotsissa vieraantunut Suomesta ja synnyinmaan asiat olisivat kaiken kukkuraksi oikein vääristyneet hänen mielessään.

Tämä onkin oikeastaan se asia, josta olen eniten kiinnostunut. Miksi jotkut ruotsinsuomalaiset alkavat Ruotsin vuosien myötä näkemään Suomen valtavan negatiivisessa valossa ja Ruotsin paratiisimaisena ihannevaltiona, jonne kaikki maailman ihmiset haluavat muuttaa ja jonka kaltaiseksi kaikki maailman valtiot haluaisivat tulla?

Täällä on joku joskus maininnut Suomi-vihan ja inhon omaa kulttuuria kohtaan. Useamman kerran olen kuullut, että joku ruotsinsuomalainen on halunnut häivyttää/piilottaa taustastaan ja itsestään kaiken suomalaisuuden jopa nimenvaihtoa myöden. Osa on todennut, että Ruotsissa suomalaisten on täytynyt todistella olevansa "yhtä hyviä kuin ruotsalaiset". Selityksiä on varmaan paljonkin, mutta olisi kiinnostava kuulla muiden ajatuksia aiheesta. Sen olen huomannut, että sisarukseni väheksyy ja mitätöi Suomen lisäksi myös Venäjää, Baltian maita ja ylipäänsä lähes kaikkia Itä-Euroopan maita.

PS. Otsikko on provosoiva, koska sitä oli vaikea keksiä. Eivät kaikki ruotsinsuomalaiset tietenkään arvioi tai katsele Suomea negatiiviset silmälasit päässään.

16

91

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Suomessa asuvana täytyy todeta, että Suomessakin valtamedia kirjoittaa kovin puolueellisia ja joskus ihan valheellisia juttuja Suomesta. Ei ihme, jos vain vähän Suomen asioita seuraaville ulkosuomalaisille syntyy erikoisia käsityksiä Suomesta. On kuitenkin todella vaikea suositella mitään parempaa kanavaa kuin perinteiset YLE, Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat yms. Pari päivää sitten kuulin tällaisesta positiivisten uutisten erikoispainoksesta, jonka voisit ehkä vinkata siskollesi.
      https://www.is.fi/aihe/luota-huomiseen/

      • Anonyymi

        Ruotsin media on aivan yhtä kuutamolla niinkun nuoriso sanoo. Aika paljon on sellaista aivopesun sorttista uutisointia. Ei ihme, että ihmiset ei tiedä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu. Eikä media oikeen taustoita juttujaan, jotta vois ymmärtää asioiden väliset yhteydet.

        Toisaalta aika moni vetää yhtäläisyysmerkit Suomen persujen ja Ruotsidemokraattien välille. Oon kuullu, että niin on Suomessakin. Ihan samaan tapaan moni ajattelee, että Suomen Kokoomus, Ruotsin Moderata samlingspartiet ja Amerikan Republikaanit ovat keskenään samanlaisia puolueita. Se on vissiin sitä mutkat suoriksi ajattelua.


    • Anonyymi

      Ovat kotoutuneet :)

      • Anonyymi

        Niinkuin vanhat suomalaiset sananlaskut sanovat.

        "Seura tekee kaltaisekseen."
        "Joukossa tyhmyys tiivistyy."


    • Anonyymi

      Voihan se olla vaikka jonkinlaista ahdistusta. Meinaan että joskus on helpompi nähdä naapurimaan ongelmat kuin kotimaan ongelmat.

      • Anonyymi

        EI ME OLLA "RUOSUJA", - VAAN RUOTSINSUOMALAISIA!!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI ME OLLA "RUOSUJA", - VAAN RUOTSINSUOMALAISIA!!

        Aloittajaan on tarttunut tää "positiivinen" ruotsi-ihannointihysteria tai on sitten muuttanut tänne parinkolmen vuoden sisällä johonkin IT tms ammattiin miehensä kanssa ja näkee kaiken ruusunpunaisena unelmana.

        Jos et oo viipynyt täällä pariakolmeakymmentä vuotta ja et oo kokenut miten täällä kohdellaan suomalaisia, niin olisi viisainta pysyä hiljaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittajaan on tarttunut tää "positiivinen" ruotsi-ihannointihysteria tai on sitten muuttanut tänne parinkolmen vuoden sisällä johonkin IT tms ammattiin miehensä kanssa ja näkee kaiken ruusunpunaisena unelmana.

        Jos et oo viipynyt täällä pariakolmeakymmentä vuotta ja et oo kokenut miten täällä kohdellaan suomalaisia, niin olisi viisainta pysyä hiljaa.

        Miten niin aloittajaan on tarttunut? Hänhän ihmetteli, mikä hänen sisartaan vaivaa. Jos ymmärsin oikein, aloittajan Ruotsissa asuvaan sisareen on tarttunut "ruotsi-ihannointihysteria".

        Minustakin Ruotsissa on ihmeellinen ihannointihysteria. Osa Ruotsin nuorisosta on ihan kotimaansa pauloissa, vaikka ei heistä kaikki tunnu muusta tietävänkään. Ruotsissa hehkutetaan paljon oman maan asioita kuten hyvin menestyviä yrityksiä, eikä siinä ole mitään pahaa. Minua silti kuvottaa, että sikäläinen nuoriso ja osa vanhemmistakin sukupolvista ihannoi kansainvälistä kaupungistumiskehitystä, joka johtaa monimuotoisen kulttuurin näivettymiseen ja yhteiskuntien raunioitumiseen.

        Vähitellen kaikki länsimaiden isommat kaupungit ovat keskenään ihan samanlaisia. On samat kauppaketjut, kahvilaketjut, hotelliketjut, ravintolaketjut, kuntosaliketjut ja leffateatteriketjut. Nyt on jo muutamia museoketjujakin. Seuraavaksi tulee varmaan teatteriketjut ja musiikkikonserttiketjut. Kaupunkien omaleimaisuudesta ilmeisesti halutaan eroon ja ympäri maailmaa sijaitsevien kaupunkilaisten halutaan tulevan samanlaisiksi. Entistä pienempi ihmisten joukko päättää, mitä ihmiset eri maissa syövät, juovat, pukevat päälleen sekä mitä musiikkia he kuuntelevat, millaisia elokuvia tai taidenäyttelyitä he näkevät jne. Samalla ihmisiä pakotetaan muuttamaan pieniltä paikkakunnilta ja harvaan asutuilta alueilta kaupunkialueille. Niissä kaupungeissa valta tuntuu kuitenkin siirtyneen ja siirtyvän erilaisille rikollisorganisaatioille ja klaaneille. Juuri eilen Swebb-tv:n haastattelussa Ruotsissa pitkään poliisina työskennellyt Peter Springare puhui rikollisklaanien vallasta Ruotsissa. Suuryritysten ja rikollisklaanien valtaansa ottamissa kaupungeissa meininki on sitten pahimmillaan kuin sotatoimialueilla ja sitä osa nuorisosta pitää jo normaalina elämänä 😲🤔

        Pari tuttua ruotsinsuomalaista teiniä ei meinannut uskoa, kun kerrottiin, ettei Suomessa ole samanlaista autojen polttelua kuin Ruotsissa. Eikä uudenvuoden lähiviikkojen rakettisotia, eikä pommi-iskuja eikä katuampumisia. Jopa nuuskan myyntikielto yllätti heidät. Tällaisten keskusteluiden kautta olen tajunnut, miten normaalina he pitävät omaa elinympäristöään ja miten tietämättömiä he ovat muista vaihtoehdoista.

        Teinien vanhemmat puolestaan kertoivat, etteivät ruotsalaiset nuoret lähde ulkomaille vaihto-oppilaiksi, au-paireiksi, vapaaehtoistyöhön tai muulla tavalla ulkomaiseen arkeen tutustumaan, vaikka heille sellaista mahdollisuutta tarjottaisiin. Nuoret eivät lähde, koska eivät kaveritkaan lähde ja koko ajatuskin on outo. Miksi tekisi vapaaehtoistyötä ilmaiseksi jossain Skotlannissa tai Ranskan maaseudulla, kun Ruotsissa on tarjolla palkkatöitä yllin kyllin ja rahaa saa myös kotona makaamalla? Sitä paitsi kaupungit on cool, eivätkä raskas työ tai vieraat ihmiset oikein kiinnosta. Kielten opiskelukaan ei ole muodissa, koska ruotsinkieliset oppivat yleensä aika helposti englantia ja enkulla kuulemma pärjää kaikkialla. Monet ruotsalaiset perheet matkustelevat ulkomailla, joten lapset eivät ole täysin tynnyrissä kasvaneita, mutta ei turistina tutustu maihin kuin pintapuolisesti. Kaupunkimatkailussa lapsille ja nuorille voi nimenomaan vahvistua käsitys, että kaupunkien kuuluukin olla kaikkialla samanlaisia. Joka paikassa on McDonalds, BurgerKing, karvakäsien kebab-paikat jne.

        Vieraiden kielten tai kulttuureiden opiskeluun ei Ruotsissa erityisemmin panosteta. Monet ajattelevat, ettei tarvitse, koska Ruotsi on niin monikulttuurinen ja kansainvälinen. Minusta kehitys vaikuttaa menevän siihen, että suurin osa nuorista oppii ns. leffaenglantia, kaikkialla syödään kansainvälistä roskaruokaa (pizza-kebab-hampurilainen-ranskikset) ja se kovasti kehuttu monikulttuurisuus on epämääräistä hengailua eri kansalaisuuksia edustavien porukoissa. On aivan eri asia tutustua kunnolla johonkin vieraaseen kulttuuriin ja opiskella syvällisesti itselleen vierasta kieltä laajan sanavaraston sekä kieliopin kera. Ei tämä nuoriso osaa nimetä edes kavereidensa syntymämaiden pääkaupunkeja eivätkä he tunne niiden maiden lippuja. Siitä pisteestä on pitkä matka tilanteeseen, että tunnettaisiin kyseisten maiden historiaa, elinkeinoja, maantiedettä, väestöä, tapakulttuuria, uskontoja, kansainvälisiä suhteita, ongelmia jne.

        Ruotsin nuoriso puhuu paljon ilmastoasioista, mutta heidän omat elintapansa ovat valovuosien päässä niistä puheista.

        Yhtä hullulta vaikuttaa Ruotsin ihannointihysteria. Ruotsissa omia perinteitä on karsittu ja tapettu vuosikymmeniä. Syrjäseutuja on poliittisilla päätöksillä autioitettu. Armeija on ajettu alennustilaan. Kirkko kärsii jäsenkadosta, uskottavuusongelmista ja pappipulasta. Suosituimmat bändit ovat vuosikymmeniä laulaneet englanniksi. Koulujen tason on annettu laskea. Perinneruokalajit on hylätty. Kieleen on otettu koko ajan enemmän ja enemmän englanninkielisiä sanoja sen sijaan, että olisi keksitty ruotsinkielisiä uudissanoja. Silti ihmiset huutavat: Hurra, Hurra, Hurra, Hurra.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI ME OLLA "RUOSUJA", - VAAN RUOTSINSUOMALAISIA!!

        Anteeksi! Kuten lopussa mainitsin, minulla oli vaikeuksia keksiä hyvää otsikkoa. Aluksi kirjoitin koko sanan 'ruotsinsuomalaiset', mutta silloin koko otsikko ei mahtunut ja jouduin lyhentämään. Tiedät että jotkut puhuu ruosuista. En tiedä, onko sillä sanalla positiivinen, neutraali vai negatiivinen sävy. Olen luullut sitä neutraaliksi lyhenteeksi.


    • Anonyymi

      Miksi ruosut arvioi Suomea niin negaatiivisesti juurtuu siihen että Ruotsin kulttuuri ei kunnioita suomalisuutta. Ruotsin valtamedia niinkun SVT, SR, UR, Aftonbladet, Expressen, Dagens Nyheter, ja monet muut kirjoittaa ja altistaa suomalaisuutta hyvin negatiivisesti. Se kaikista yleinen kuva suomalisista Ruotsin valtamedioissa on meidän alkoholijuominen, ja meidän synkkämielisyyskulttuuri, mikä ruotsalaisillakin oli aivan samanlainen alkoholikulttuuri ja synkkäkulttuuri ennen toisen maailmansotaa. Kun tämä kansankotirakenne alettiin rakentamaan niin haluttiin että ruotsalainen synkkäkulttuuri vaihtuu ilokulttuuriksi, siis Ruotsin musiikkikulttuurista tehtiin muutos ilomaiseen suuntaan että kansankoti olisi iloinen hanke missä ihmiset viihtyy ja ovat ilosia. Ilokulttuuri sanottiin olla piristystä mikä tekee ihmisistä parempia ja sosiaalisia missä rikollisuus, alkoholismi, masennukset, henkiset tuskat vähenee ja auttaa talouskasvussa paremmin kun synkkäkulttuurissa.

      Suomen synkkäkulttuuri on antipodi ruotsalaiseen ilokulttuurin tänään. Myös alkoholikulttuuri on maitten välillä antipodi, siis vastakohtainen. Suomessa pyritään lisäämään alkoholijuomista koska vahvoja alkoholijuomia voi osta kioskista, ruokakaupasta aivan ilman että otetaan mitään vastuutta kansanterveydestä. Näin se onmyös Tanskassa, ja tanskalaiset on juonut enemmän alkoholia kun suomalaiset jo kautta ajat, ja siellä ollaan nähty kuinka kansa kuolee ja sairastuu alkoholin helpposaamisesta mistä kaupasta tahansa.

      Muuten Suomi on onnistunut paremmin kun Ruotsi monissa asioissa mikä ärsyttää heitä kuninkaalisesti. Kuulin kerran Sveriges Radiosta pari vuotta sitten kun eräs puhuja sano että ruotslaisten kateus toisia vastaan on heitten pahin sairaus mistä he kärsii henkisesti ja saavat psykosomaattisia oireita mikä tekee että he vihaa kaikkia kansoja keillä on hyvempi elämä kun heillä.

      • Anonyymi

        Tuosta synkkämielisyydestä versus ilokulttuurista minulle tulee mieleen tosiasioiden tunnustaminen & kieltäminen.

        Minusta Ruotsissa on suurinpiirtein kiellettyä puhua mistään negatiivisesta. Aina pitäisi vain hymyillä ja nähdä kaikki iloisessa valossa:

        # "Hui, pommi räjähti, no mutta nytpä voin juoda aamukahvit jo viideltä aamuyöllä ja lukea kirjan loppuun."

        # "Naapurinpojat ne taas riehuvat ilotulitteiden kanssa puistossa. No, saadaanpa ainakin iloa pimeän syksyn keskelle."

        Suomessa on totuttu puhumaan ikävistä asioista ja ongelmista osana normaalia keskustelua. Ruotsalaiset usein kokevat sellaisen uhkaavana tai synkkänä, mutta itse olivat kyvyttömiä edes puhumaan maahanmuuton ongelmista vuosikymmenet. Kannattiko?

        Ja mitä tulee ruotsalaisten alkoholin käyttöön. Kyllä Ruotsissakin juodaan. Ihmiset juoksevat discossa ja terasseilla minkä kerkeävät. Lisäksi järjestetään erilaisia kotijuhlia. Olen ollut ruotsalaisissa perhejuhlissa ja vastaavissa tilanteissa, missä on syöty hyvin. Ruoan yhteydessä on ollut alkoholia, jota on lipitetty lisäksi koko loppuillan ajan seurustelun lomassa. Ei suomalaisissa perhejuhlissa (esim. rippi- ja ylioppilasjuhlat) tietääkseni juoda samaan tyyliin alkoholia. Toki Suomessa käytetään alkoholia, enkä halua sitä tässä kieltää, mutta kyllä sitä Ruotsissakin juodaan.

        Lisäksi kannattaa huomioida, että Ruotsissa käytetään paljon huumeita.


      • Anonyymi

        Yksi esimerkki Ruotsin "ilokulttuurista" on Samir & Viktor -poikaduon renkutusbiisi Put Your Hands Up För Sverige: https://m.youtube.com/watch?v=JGZW2j5K94Q

        Ihan tekemällä tehty biisi. Tuollaiset saa minut voimaan pahoin. Sinänsä biisi kyllä kuvaa Ruotsia todella hyvin. Ruotsi on bilettämisen ja bailaamisen luvattu maa, jossa ihmiset tanssii pöydillä. Huhhuh. Onnea Ruotsi ja ruotsalaiset. Toivottavasti maan talous kestää ikuisen bailaamisen, ettei juhlat pääty ikävästi.


    • Anonyymi

      Monet Suomesta Ruotsiin muuttaneet, joka ovat aktiivisia kertomaan mielipiteitään mm. mediassa, ovat rikollisia. Nyt ollaan vähitellen tultu siihen pisteeseen, että ne rikokset ja rikolliset alkavat olla viranomaisten tiedossa ja kiinniotot alkavat.

      Moni tietää, että Ruotsista kuljetetaan paljon huumeita ja muita laittomia tuotteita (mm. doping-aineet) Suomeen sekä Ahvenanmaan kautta että Tornion kautta. Myös muualta tulee laittomia tuotteita sekä maarajan yli Lapissa että huviveneen kyydissä meritse. Monilla suomalaisilla rikollisilla verkostoilla on omia yhdyshenkilöitä Ruotsin puolella. Yhdyshenkilöiden tehtävänä on osallistua laittomien lähetysten hoitamiseen mm. hankkimalla, pakkaamalla, väliaikaisesti säilyttämällä, lähettämällä ja kuljettamalla.

      Suomalaisia natseja on kautta aikojen muuttanut Ruotsiin, koska se on ollut sellainen natsien luvattu maa. Moni ruotsinsuomalainen natsi osallistuu yllä kuvatun kaltaiseen rikostoimintaan. Natsien tehtävänä on myös halveksua Suomea sekä arkikeskusteluissa että esimerkiksi median haastatteluissa. Heidän tavoitteenaan on, että suomalaiset kokevat itsensä ns. arjalaisia huonommiksi ja että Suomi pärjää huonosti.

      Olen henkilökohtaisesti ollut mukana keskusteluissa, joissa Ruotsin natsit ovat keskustelleet Suomen liittämisestä Ruotsiin. He ovat toivoneet, että minä haluaisin Suomen liittyvän Ruotsiin. Ne ovat olleet aivan naurettavia keskusteluita. Kerrankin eräs heistä sanoi minulle, että "Ruotsiin liittyessä te suomalaisetkin saisitte kuninkaan". Ai hitsi, että se nauratti. Inhoan nimittäin Ruotsin kuningashuonetta, joka on mielestäni täysin tarpeeton ja typerä instanssi.

      Ymmärtäkää siis, että ruotsalaisten halveksunta Suomea ja suomalaisia kohtaan on propagandaa!

      Ruotsalaiset pyrkivät suunnitelmallisesti vaikuttamaan suomalaisten itsetuntoon ja kansallistuntoon. Ruotsalaiset haluavat suomalaisten ihailevat Ruotsia, koska heidän päämääränä on saada suomalaiset haluamaan Suomen yhdistämistä Ruotsiin. Sen verran kun olen suomalaisten ajatuksista yhtään selvillä, suomalaisten jättimäisen suurta enemmistöä ei pätkääkään kiinnosta Ruotsin kanssa yhdistyminen.

      • Anonyymi

        YouTubesta löytyy useita videopätkiä, joissa puhutaan Pohjoismaiden yhdistymisestä. Voitte etsiä esimerkiksi tämän nimisiä videoita:

        1. What if Scandinavia United?

        2. What if The Nordic Countries United into a One Country

        Kannattaa muistaa, että Ruotsissa on kautta vuosisatojen haikailtu menneiden suurvalta-aikojen perään. Aikoinaan Nordiska Rikspartiet (=natsit) ilmoittivat tavoitteekseen kansallissosialistisen suurvallan luomisen Pohjoismaihin. Ruotsista mm. levitettiin asiaa koskevia lentolehtisiä Suomeen 60- ja 70-luvuilla.

        Eli ei se mikään uusi asia ole, että Ruotsi haikailee Suomen perään. Sekään ei ole uusi asia, että ruotsalaiset yrittävät alistaa suomalaisia henkisesti. Internetistä löytyy rasistista materiaalia, mitä osa ruotsalaisista Suomen alistamista käyttää.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YouTubesta löytyy useita videopätkiä, joissa puhutaan Pohjoismaiden yhdistymisestä. Voitte etsiä esimerkiksi tämän nimisiä videoita:

        1. What if Scandinavia United?

        2. What if The Nordic Countries United into a One Country

        Kannattaa muistaa, että Ruotsissa on kautta vuosisatojen haikailtu menneiden suurvalta-aikojen perään. Aikoinaan Nordiska Rikspartiet (=natsit) ilmoittivat tavoitteekseen kansallissosialistisen suurvallan luomisen Pohjoismaihin. Ruotsista mm. levitettiin asiaa koskevia lentolehtisiä Suomeen 60- ja 70-luvuilla.

        Eli ei se mikään uusi asia ole, että Ruotsi haikailee Suomen perään. Sekään ei ole uusi asia, että ruotsalaiset yrittävät alistaa suomalaisia henkisesti. Internetistä löytyy rasistista materiaalia, mitä osa ruotsalaisista Suomen alistamista käyttää.

        Näinhän se on. Kyllä Ruotsi mielellään Suomen huolisi, mutta ei suomalaisen arvo ruotsalaisten silmissä ole sama kuin ruotsalaisen arvo.

        Ruotsalaiset rotututkijat tekivät jo 1900-luvun alussa sellaista "tiedettä", jolla he pyrkivät osoittamaan suomalaisten ja mm. saamelaisten alempiarvoisuuden ruotsalaisiin nähden. Jos aihe kiinnostaa, siitä löytyy netistä paljon hyvää tietoa. Eniten minua ihmetyttää, kuinka ne asenteet ovat edelleen niin voimissaan Ruotsissa. Ei taida Ruotsin kansa olla niin suvaitsevainen ja tasa-arvoinen kuin väittävät... 😉😏

        https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c5a9e043-110a-4d5d-88fd-f71fcb7a6954

        https://sverigesradio.se/sida/artikel.aspx?programid=185&artikel=5429487

        https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3164d168-be5c-42ff-8eb6-06a0eb4f0149


    • Anonyymi

      Mukavaa olla molempien maitten kansalainen , eipä siitä oo haittaakaan ollut :D

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe