Olimme työpaikan urheilupäivänä urheilemassa kaikenlaista sekalaista lajia ja sen jälkeen menimme erikseen miehet ja naiset saunomaan. En käynyt saunassa vaan pelkästään uimassa ja suihkussa jonka jälkeen jäin pukuhuoneeseen viimeisenä kuivattelemaan itseäni ja edellinen lähtijä jätti pukuhuoneen oven auki, minua se ei häirinnyt koska ulkoa tuli raikasta ilmaa joka tuntui mukavalta. Olen aika likinäköinen ja en nää kovin pitkälle selvästi ja kun laitoin kuivattuani silmälasit päälle niin huomasin että olin ollut kokoajan alasti näkyvillä pihamaalle jossa parikymmentä työpaikan naista katseli hymyillen minun suuntaan. Minulla ei todellakaan ole iso muna varsinkaan velttona ja pitkään kylmässä vedessä uineena taisi olla vielä kutistunut ja rypistynyt olemattomiin. Olen saanut kyllä kuulla vielä vuosienkin päästä vitsejä kylmä kutistaa, ei nähty niin kaukaa niin pientä ja onneksi karvotuksesi piilotti näkymät jne. vitsejä.
CFNM kokemus
Anonyymi
0
3010
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1133665Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai232739Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1222304Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso62243Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani81964- 361606
Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es581066Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t36970Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän
Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 74942Miten voitkin olla aina niin fiksu
...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä48888