Kummallista

Ei yksi ihminen voi olla korvaamaton? Ei ainakaan niin että siinä pitää roikkua koko loppuelämänsä vaikkei saa vastakaikua. Turha jäädä makaamaan paikoilleen?
13<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Miksi luulet niin? Ei kai kukaan ole niin väittänyt.

Äänestä
  • Kirjoitin itsestäni.

    Äänestä

Ei se ole roikkumista kun on jokunen ajatuksissa.

Äänestä

Ateista asennetta se vaan on.

Äänestä

Joskus se vaan on korvaamaton. Pitää ainakin varmistua, että onko sitä vastakaikua eikä kuvitella omin näin asioita.

Äänestä
  • Tulee uusia asioita tilalle ja ajatuksia sekä tilanteita, jos vain jatkaa elämäänsä. Joskus sitten ajan kuluessa ihastus on lämmin muisto vain Niin se elämässä menee. Voi hymähtää itselleen.

    Äänestä

Aikansa kutakin aikaa..

Äänestä
  • Näin se on.

    Äänestä

Määrä nyt en ole korvaamaton kellekään. Kukaan ei mua kaipaa missään. Enkä roiku kenessäkään, olen jo tajunnut etten ikinä kelvannut kellekään, mun on turha edes miettiä ketään loppuelämäni aikana, ei näin ruma kelvannut kellekään.

Äänestä

Kyllä voi olla korvaamaton. Hän on minulle. Tai oli. Kyllä sen sitten ymmärrätte tekin kun rakastatte ja kuolema vie rakkaanne. Ei ole eikä tule toista samanlaista, ainutlaatuista ihmistä.

Äänestä
  • Jos aloituksessa on kyse vain ihastumisesta...

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos aloituksessa on kyse vain ihastumisesta...

    Kevytihastuilijat "tuskissaan" jep

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kevytihastuilijat "tuskissaan" jep

    Juurikin noin. Kun ei tunne toista, luo hänestä mielikuvia joihin ihastuu. Todellisuus on usein ainakin osittain jotain aivan muuta.
    T.ap

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ei yksi ihminen voi olla korvaamaton? Ei ainakaan niin että siinä pitää roikkua koko loppuelämänsä vaikkei saa vastakaikua. Turha jäädä makaamaan paikoilleen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu