Niin paljon olen elämässä kärsinyt henkisesti ja niin äärimmäisen vaikeita ovat olleet useat asiat, jotka useimmille muille ovat tulleet paljon helpommin. Harva edes ymmärtäisi tai ymmärtää sisäistä taisteluani. Olen ollut epärealistisella tavalla kriittinen itseäni kohtaan. Jos olisi joutunut käymään samanlaista taistelua kuin minä, niin olen varma, että hyvin moni olisi hautautunut lopullisesti vihaan ja katkeruuteen.
Minullakaan se ei aina kaukana ole ollut. Tietyllä tavalla olen aina epäillyt korkealentoisia selotuksia sielunkumppaneista ja jopa kaksoiliekeistä. En ollut aiemmin onnistunut löytämään syvempää merkitystä elämälle siten, että en vain ajelehtisi ja suuntailisi sinne sun tänne mielijohteiden mukaan. Kaikki on toki vielä kesken kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta jotain ennenkokemattoman voimakasta on nyt vyörymässä sisääni. Tai ehkäpä sieltä ulos.
Jos olisin kulkenut elämääni mitä tahansa muuta reittiä, niin ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta, että kaiken koetun jälkeen vielä jatkaisin vakaasti uskomista meihin. Lukemani tekstit siitä kuinka sielunkumppanit ja elämän vastoinkäymiset valmistavat jollekin suuremmalle. Nyt ymmärrän mitä ne tarkoittavat. Se tunne, kun tajuaa, että kaikki se kärsiminen, mitä koko elämässäni on ollut ja jollaiseen sellaisenaan vain harva joutuu, ei olekaan ollut turhaa. Se, että koen olevani jossakin asiassa kykenemättömämpi kuin 99.9% ihmisistä. Mutta nimenomaan juuri tuo heikkous antaa minulle aivan erilaisen näkökulman tarkastella asiaa. Näkökulman, jossa näen vahvuuden, vaikka 99.9% ihmisistä ei sitä voisi ikinä nähdä, koska ovat kulkeneet toisenlaista reittiä elämässään. Tai vaikka näkisivätkin, niin eivät osaisi sitä samalla tavalla arvostaa. Kipein heikkous voi olla kaikista suurin vahvuus.
Hyvää yötä!
https://www.youtube.com/watch?v=veJ3XNwrZQY
Minullakaan se ei aina kaukana ole ollut. Tietyllä tavalla olen aina epäillyt korkealentoisia selotuksia sielunkumppaneista ja jopa kaksoiliekeistä. En ollut aiemmin onnistunut löytämään syvempää merkitystä elämälle siten, että en vain ajelehtisi ja suuntailisi sinne sun tänne mielijohteiden mukaan. Kaikki on toki vielä kesken kaikilla mahdollisilla tavoilla, mutta jotain ennenkokemattoman voimakasta on nyt vyörymässä sisääni. Tai ehkäpä sieltä ulos.
Jos olisin kulkenut elämääni mitä tahansa muuta reittiä, niin ei olisi minkäänlaista mahdollisuutta, että kaiken koetun jälkeen vielä jatkaisin vakaasti uskomista meihin. Lukemani tekstit siitä kuinka sielunkumppanit ja elämän vastoinkäymiset valmistavat jollekin suuremmalle. Nyt ymmärrän mitä ne tarkoittavat. Se tunne, kun tajuaa, että kaikki se kärsiminen, mitä koko elämässäni on ollut ja jollaiseen sellaisenaan vain harva joutuu, ei olekaan ollut turhaa. Se, että koen olevani jossakin asiassa kykenemättömämpi kuin 99.9% ihmisistä. Mutta nimenomaan juuri tuo heikkous antaa minulle aivan erilaisen näkökulman tarkastella asiaa. Näkökulman, jossa näen vahvuuden, vaikka 99.9% ihmisistä ei sitä voisi ikinä nähdä, koska ovat kulkeneet toisenlaista reittiä elämässään. Tai vaikka näkisivätkin, niin eivät osaisi sitä samalla tavalla arvostaa. Kipein heikkous voi olla kaikista suurin vahvuus.
Hyvää yötä!
https://www.youtube.com/watch?v=veJ3XNwrZQY
Vastaukset 19
Vanhimmat
Olipa äärimmäisen koskettava kirjoitus. Jostain aivan pienestä raosta valo tulee näkyviin ja lopulta se valaisee koko huoneen.
Oletko miettinyt sitä mikä on sinulle antanut tunteen olevasi niin vahva että pieni prosenttiyksikkö on heikkoutesi?
Kuka sinulle on antanut usko vahvuutteen ja toisaalta vaatinut niin mahdottomia, että pohdit elämässäsi niitä asioita joissa voit luovuttaa.
Minä, kirjoittaja olen oman elämäni kulkija. Kuitenkin ympäristöni käyttäytyy niin, että ihan kuin minulla olisi suurempi voima muiden käyttäytymiseen.
Tästä huolimatta olen elänyt omaa elämääni. Se on täysin käsittämätöntä miten kontrolloitua ympäristömme on. Se jos joku aiheuttaa sekasortoa.
Kunpa olisi edes lähipiiri, joka elää tietämättömyydessä ilman käskyä.
Aina riittää ihmisiä joiden mielestä kenellään muulla ei ole ollut mitään hankaluutta ja vaikeutta kuin minulla itsellä. Hevonpaskaa.
Vastoinkäymisiä on monenlaisia. Aloituksessa ei sanottu ettäkö muut eivät niitä koe, vaan kuinka kaikki kokevat ne lopulta uniikisti ja käsittelevät sitten niillä ajatusten eväillä mitä elämä ja oma käsittelykyky on antanut. Esimerkiksi aloittajalla on ollut nähtävästi vaikeuksia käsitellä vastoinkäymisiä, kykenemättömyyden tunnetta niiden tapahtuessa. Mutta jos sitä kykenemättömyyttä kokee paljon ja vihdoin ymmärtää jutun jujun, voi tunne olla erittäin voimaannuttava. Itse esimerkiksi koen tietenkin kykenemättömyyttä, mutta nousen maasta makaamasta niin pian kun voin ja yritän jatkaa matkaa tasaiseen tahtiin. Esimerkkini ei ole todennäköisesti yhtä voimaannuttava kokemus kun jos esimerkiksi kokee pitkään, että seinä on ollut vastassa ja tajuaa vihdoin, että siitähän pääseekin läpi. Sellaisen tilanteen olen kokenut myös. Siitä saa räjähtävästi voimaa. :)
Aloitus oli kivaa luettavaa. Kommenttisi viimeinen sana kuvaa kommenttiasi nätisti.
Väärin, lueppa tarkemmin, aloittaja mainitsi useampaan kertaan että kenelläkään muulla ei ole ollut niin vaikeaa kuin hänellä.
Luepa itse...
Sitä en tiedä kuinka pahasti hän on joutunut kärsimään, nähtävästi omalla mittapuullaan kovin paljon.
Mutta hänen kirjoituksensa ei mitätöi sitä, ettäkö muut eivät hänen mielestään kokisi mitään. Hän ei vaan koe, että olisi useaa joka voisi samaistua juuri hänen kärsimykseen. Teksti ei kuitenkaan käänny sellaiseksi miksi sitä yrität kovin vääntää.
"+Harva+edes+ymmärtäisi+tai+ymmärtää+sisäistä+taisteluani."
Tämä on tiivistettynä juuri se näkemys, jolla halusinkin lyhyen kertomukseni jakaa.
-aloittaja
Jokaisella meistä on elämän varrella omat taistelumme, minua on aina kiusannut ihmiset jotka julistavat juuri näin, ovat marttyyreita joilla vain itsellä on vaikeuksia ei muilla. Koska se ei mene niin. Ylimielistä .
Voi ruikuti ruikuti ja se kaikki paskako teki sitten nettileikkijän.
Elämässäni on yksi aloittajan kaltainen ihminen, vain minä, minä, minä. Vain minulla on väliä, vain minä olen saanut kärsiä, muut eivät. Pidän mahdollisimman pitkän etäisyyden koska muuta ei koskaan kuule kuin tätä aivan samaa valitusta. Ovat täsmälleen samaa paria, samanlaisia itsekkäitä ja itseriittoisia ruikuttajia. Koskaan ei ole mitään positiivista sanomista mistään eikä vähäisintäkään ymmärrystä muita ihmisiä kohtaan. Mutta kai teidänkin laisianne on oltavva, olette vaan mieletön muiden ihmisten voimien syöjä, vain viette mutta ette anna mitään.
Eiköhän sitä sentään tässä Suomenmaassa riitä kärsimystä ja tuskaa hieman laajemmalle kuin pelkästään sinulle, olisi positiivista ellei niin olisi mutta se ei pitäisi paikkaansa.
Moni on nähnyt aloitukseni niin, että yritän nostaa itseäni muiden yläpuolelle marttyyriksi rupeamalla. Tämä onkin ollut välillä ongelmanani sisäisessä maailmassani, vaikka en tietoisesti niin olisikaan käyttäytynyt. Käytännössä tämä on ilmentynyt pakenemisena muilta ihmisiltä, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Ja ennen kaikkea itseltäni. Tämä on aiheuttanut noidankehän, jossa omalla toiminnallani olen ajanut itseäni sisäisiin taisteluihin, joihin vähemmän marttyyri ihminen ei olisi koskaan joutunut.
Kaikilla ihmisillä on ja on ollut omat taistelunsa elämässään. Ei ole sellaista ihmistä, jolla ei olisi. Ihmisestä voi tuntua usein siltä, että kukaan ei voisi häntä täysin ymmärtää. Eikä varmasti täydellisesti voikaan, olemmehan kaikki erilaisia. Maailman vaikein henkilökohtainen taistelu ihmiselle on aina se, jossa hän juuri kyseisellä hetkellä on. Henkilökohtainen taistelu voi syntyä myös tuskasta, joka syntyy myötäeläessään toisen ihmisen ahdinkoa. Silti mieli ja tuntemukset yhdistyvät ihmisessä välittömästi vain omaan kehoonsa ja sieluunsa, muihin vain välillisesti. Ensimmäinen tavoite olisikin aina käydä omaa taisteluansa, joka on aina merkityksellisin. Sen jälkeen kykenee kestävämmin olemaan myös muiden kanssa tekemisessä ja mahdollisesti auttamaan. Jokaisella on oma ainutlaatuisenen taistelunsa ja ominaisuuksiltaan täysin samanlaista ei ole kenelläkään muulla. Juuri tämä tekee meistä ainutlaatuisia.
Tarkoituksenani aloituksessani oli nimenomaan kertoa omien tuntemuksieni kautta, kuinka mielestäni kaikenlaisten taistelujen läpikäyminen voi olla kasvattavaa. Jokainen taistelu voi antaa omanlaisia vahvuuksia, joita ei ole sellaisenaan kenelläkään muulla. Vaikka tahallaan ei taistelua etsisikään, niin "turhallakin" taistelulla on tarkoituksensa. Se voi antaa sellaisia kykyjä, joita ilman taistelun läpikäymistä ei olisi voinut saavuttaa. Vastapainona tietenkin voi menettää jotakin muuta, mutta aina on parempi keskittyä hyviin, eikä huonoon puoliin.
Taistelu ei välttämättä itsessään anna vahvuuksia. Mielestäni vanha klisee "se mikä tapa, vahvistaa" pitää kuitenkin paikkansa niin kauan, kuin osaa käsitellä asiat rehellisesti rakentavalla tavalla.
-aloittaja
Mistäs sinä tiedät sanoa mitään mitä muille on tullut helpommin, et mitenkään.
Ihme homma että tälläkin pitää briljeerata ja kehuskella.
Joku asia tulee jollekin vaikeuksien kautta tai ei ollenkaan, siinä missä toiselle se tulee luontaisesti. Toisessa asiassa taas voi mennä päinvastoin niin, että tälle ensimmäiselle henkilölle se onkin helppoa, mutta toiselle taas äärettömän vaikeata. Täysin normaalia elämää siis. Siitä syntyy tasapainoa, kun onnistuu vaikka tuskankin kautta voittamaan heikkoutensa tai ainakin tulemaan sen kanssa toimeen. Jollakin voi olla toisenlainen heikkous, toisella täysin päinvastainen. Voi olla myös paljonkin heikkouksia, jotka tekevät elämästä haasteellisen usealla saralla. Pääsemällä näistä yli on mahdollista jopa kääntää heikkous suurimmaksi vahvuudeksi.
Erilaisten näkökulmien saaminen ja niille avoimena oleminen on mielestäni tärkeätä, koska kaikilla ihmisillä on jotain sellaista hyvää, mitä ei samassa muodossa kenelläkään toisella ole. Sillä tavalla pystyy rakentamaan tasapainoa oman minuuden rakentamisessa ja käsittämisessä. Tarkoitukseni ei ole kehua itseäni, vaan antaa oma näkökulmani asiaan. Itse opin joka päivä jotakin uutta muiden ihmisten ajatuksista ja tietämisestä. Olen kiitollinen heille siitä, että he antavat sitä itsestään muiden saataville joko tietoisesti tai tietämättä. Jos edes joku löytää tästä omasta näkökulmastani ajattelemisen aihetta, niin olen täyttänyt tavoitteeni aloituksen kirjoittamisessa.
-aloittaja
Kommentti sivusta. Joillekin näyttää olevan elämän suurin kärsimys joutua lukemaan sellaisista kokemuksista kuin aloittaja kirjoitti.
Siitä on luettavissa aika paljon. Esimerkiksi sellaista, että he eivät tiedä kärsimyksistä mitään. Jos elämä on sujunut hyvin ja onni potkinut, niin miksi pitää olla kateellinen vielä toisen kärsimyksistä, sitä en ymmärrä.
Aloittaja ei vaikuta kehuskelevalta mitä joku yritti muka väittää. Onpa onnetonta lukea tuollaista. Ei ainakaan helpota yhtään toisen kärsimystä... Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa? Ihan typerää luettavaa kommenttiosiossa. Miten joku voi hiiltyä niin kovasti luettuaan aloituksen. Empatianpuutetta, näyttää kommentoijilla olevan sellainen ironinen "minäpäs minäpäs huomaa minut" ja kommenteiden asenteista näkee miten surkea eläjä siellä on kääntämässä taas asioita että olisi mistä valittaa... ja aina se valitus kohdistuu juuri vastapuoliin eikä ikinä katsota miten typerältä itse näyttää...
En ihmettele, että Suomessa itsemurhaluvut ovat korkeat, kun lukee kommentteja tässä ketjussa. On opetettu itsenäistymistä ja sisua jo nuoresta lähtien, hammasta purren. Itkeä ei saa eikä näyttää tunteitaan, muuta kuin humalassa.
Jos kerrot omista vaikeuksistasi, niin ihme kyllä, olet itsekeskeinen, omahyväinen ja luonnehäiriöinen, vaikka vaikeudet johtuisivat esimerkiksi työpaikkakiusaamisesta. Samat ihmiset voivat vielä sanoa, että ongelmistaan pitää puhua eikä kantaa niitä sisällään. Voisiko joku päättää, pitääkö puhua vai eikö pidä? En yhtään ihmettele, että ihmiset sekoavat ja menettävät järkensä tällaisessa mielipuolisuuden kulttuurissa.
Jos luonnehäiriöisistä puhutaan, niin totuuden nimissä sitä saa hakea niiden joukosta, jotka eivät kestä kuulla siitä, mitä oma käytös lähipiirissä saa aikaan. Toinen mahdollinen selitys haluttomuudelle kuulla toisten vaikeuksia on oma hyvä elämä, koska siihen ei haluta ei-toivottuja säröjä. Karu todellisuus häiritsee hyvän elämän nautinnollisia kokemuksia ja niin on parempi sulkea ne todellisuuden ulkopuolelle vaientamalla ja sulkemalla korvansa. Samat ihmiset voivat silti olla barrikadeilla puolustamassa kaltoinkohdeltuja ja sorrettuja, esim. vähemmistöjä, ja sekä seuraamassa että kauhistelemassa sitä, miten epäinhimillisesti heitä kohdellaan. Edelleenkään en ihmettele, että Suomessa näitä ristiriitaisuuksien aikakauden ihmisiä parempi lohduttaja on hirttoköysi. Pulskasti voiva hyvä pullamössöihminen on menettänyt kyvyn ajatella, menettänyt kyvyn empatiaan ja toisen asemaan asettumisen. Keskiössä on hän itse ja hänen omat saavutuksensa ja onnistuminen rakentaa tyydyttävä elämä, josta hän sitten onnittelee itseään. Siksi hän onkin menettänyt kyvyn olla kiitollinen toisille lähellä oleville ihmisilleen siitä, mitä hyvää he ovat tehneet ja jatkuvasti tekevät hänelle.
Olen itse ollut samankaltaisten asioiden äärellä, kuin aloittaja. Selvästi nähnyt välillä kaiken kokemani merkityksen, mutta kuitenkin saanut palata aika ajoin takaisin lähtöpisteeseen. Koska asiat eivät olekaan menneet toivomallani tavalla, on siitä seurannut suunnattoman suurta tuskaa. Siitä on seurannut se, että olen väkipakolla yrittänyt työntää koko asiaa pois mielestä.
Hetkittäin olen kyennyt elämään niin, ettei koko asiaa ole olemassakaan. Kunnes se tulee jälleen eteen, entistä voimakkaampana. Toisinaan on helpottanut, kun olen voinut sisäistää, että asiat menevät juuri niin kuin niiden pitääkin mennä. Että kaikki menee parhain päin ja oikein, menee ne sitten miten hyvänsä.
Tällä hetkellä on vaikea ollut luottaa, kun ei mitään konkreettista ole enää ollut. Oikeastaan olen pyrkinyt siihen, etten toivo enkä odota mitään, jospa sitten helpottaisi hieman. Jokainen pettymys on ollut todella satuttava. Pettymys omissa odotuksissani. Ehkä opin luovuttamaan tuon asian suhteen. En voi sanella mitään ehtoja.
Jotain olen ehkä oppinut, mutta se tapahtuu hyvin hitaasti. Rakkaus mitä olen tuntenut, on ollut myös matka sisimpääni. Elän hyvin itsekeskeistä kohtaa elämässäni ja vaikka katson sisäänpäin, auttaa se minua pääsemään ulos ja näkemään muun maailman ja ihmiset siellä. <3