telkun suorassa lähetyksessä, eli A-talkissa torstaina. Asia sai suurta huomiota ja iltalehdetkin siitä kirjoitti. Tuollainen kielenkäyttö on varmaan normaalia Anderssonille, kerran hänet myös kuvattiin heilumassa umpikännissä pääkaupunginkaduilla.
Tämän ruotsinkielisen eliittiperheen kasvatin Anderssonin piti olla vasemmistoliitolle se sateentekijä, joka saisi puolueen kannatuksen kovaan kasvuun. Mutta mitään ei ole tapahtunut, kannatus pysyy siellä 8% paikkeilla. Li näyttääkin olevan keskittynyt aika paljon lähinnä Halla-ahon ja persujen arvosteluun, mutta tuolla tyylillä ei sitä kannatusta paljoa tule.
Puoluejohtaja Li Andersson sattui kiroileen
17
56
Vastaukset
Maikkarin sivuilla hurskasteltiin, että nyt lapset korvat kiinni, kun Andersson "kiroilee". Nykyään lapsetkin kiroilevat kuin merimiehet, pelaavat K18-pelejä ja katsovat kaksimielisten vitsien sävyttämää Putous-ohjelmaa, niin tuskinpa tuosta kukaan järkyttyi.
Tietysti Andersson oli ihan oikeassa, koska Jussi Halla-Aho valehteli, eli puhui paskaa. Tämä Mestari, joka vasta vähän aikaa sitten käski persukansanedustajan möläytyksestä rikosilmoituksen tehnyttä poliisia rauhoittumaan ja perumaan rikosilmoituksensa, on nyt kumma kyllä itse pöyristynyt Li Anderssonin lievästä voimasanasta. Kuka käskisi Jussi Halla-Ahon ottamaan itse omasta neuvostaan vaarin, ja vaikka lopettamaan valehtelun?- Anonyymi
Media on pöyristynyt, ei mestari. Yritähän hillitä intoasi äläkä keuli.
- Anonyymi
Halla-aho kommentoi että ainoa mitä hallituksen ns. ympäristöohjelmista jää jäljelle on autoilijan kurittaminen ja Li pimahti siitä täysin
Halla-Aho väitti A-Studiossa, että Suomen energiantuotannosta vain alle 10 prosenttia tehdään fossiilisilla polttoaineilla, kun tosiasiassa luku on 40 prosenttia. Korjaan virheeni siinä, että Li Andersson ei kuitenkaan kironnut tälle, vaan toiselle Halla-Ahon kommentille.
- Anonyymi
JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

Halla-aho totesi myös että hallituksen ohjelmien toteutumattomuus on vain eduksi yhteiskunnalle
- Anonyymi
JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:
Halla-Aho väitti A-Studiossa, että Suomen energiantuotannosta vain alle 10 prosenttia tehdään fossiilisilla polttoaineilla, kun tosiasiassa luku on 40 prosenttia. Korjaan virheeni siinä, että Li Andersson ei kuitenkaan kironnut tälle, vaan toiselle Halla-Ahon kommentille.
Kuulehan asiantuntija! Vaikka Suomi kolminkertaistaisi kaikki päästönsä ja saastutuksensa, se ei näkyisi minkäänlaisena piikkinä koko maailman mittakaavassa.
Näillä asioilla on mukavaa höynäyttää älyttömiä pentuja, jotka tarttuvat täkyyn kuin kärpäset liimapaperiin. Ei maksa mitään ja saa näkyvyyttä!
Maapallon saastuttajat ovat ihan eri suunnalla kuin me, jotka näpräämme muovikasseilla ja autoilun rajoittamisilla. Meillä on niin vähän autoja ajatellen koko maailman autokantaa, että olemme siinäkin ihan näkymättömiä.
Tämä ilmastosoppa kehiteltiin, että kohu mamutuksesta jäisi taka-alalle. Että kansa saisi muuta setvimistä. Matutus on Suomelle iso ongelma, ei vain tiedetä, mitä sille pitäisi tehdä. Tai tiedetään, ei vain kukaan uskalla nostaa kissaa pöydälle. Kyllä päättäjät ovat jo aikaa sitten nähneet matutuksen seuraukset, silti ollaan kuin sokeita ja kuuroja, ei ole hätää vaikka tuli nuolee jo pirtin seiniä. - Anonyymi
Huomasihan sen, että hallituksen naiset ovat kovissa paineissa vouhotuksiensa kanssa. Vaikeinta on Kulmunin myydä keskustan kannattajille hallituksen viherpiiperryksiä. Paineet vain kasvavat, keskustan kannattajat siirtyvät PerSuihin ja kokkareihin edelleen, ei gallupkäyrät näytä hyvältä. Li Anderson taas osoitti olevansa ihan samalla tasolla kuin PerSujen möläyttelijät. Surkeaa oli katsella hallituksen naisten rypistystä vaikka on jo housuissa.
- Anonyymi
Mitä tarkoittaa "sattui kiroileen"? Mihin silloin sattui? Sattuiko pahasti?
Kyllä nyt on mielensäpahoittajat liikkeellä, mutta kun persu nimitteli poliisia "munattomaksi nillittäjäksi", kyllä se niin oli että se oli "kansan kieltä" ja se pitää hyväksyä. Mutta jos vasemmistolainen käyttää "kansan kieltä", persun pöyristyminen on varmaa. 🙂
- Anonyymi
JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:
Kyllä nyt on mielensäpahoittajat liikkeellä, mutta kun persu nimitteli poliisia "munattomaksi nillittäjäksi", kyllä se niin oli että se oli "kansan kieltä" ja se pitää hyväksyä. Mutta jos vasemmistolainen käyttää "kansan kieltä", persun pöyristyminen on varmaa. 🙂
Oikeasshan Halla-aho oli että ilmastovouhotuksella tehdään maaseudulla asuminen mahdottomaksi, vai milla arvelet pankko ihmisten syrjäseuduilla kulkevan jos autoilu tehdään mahdottomaksi?
Anonyymi kirjoitti:
Oikeasshan Halla-aho oli että ilmastovouhotuksella tehdään maaseudulla asuminen mahdottomaksi, vai milla arvelet pankko ihmisten syrjäseuduilla kulkevan jos autoilu tehdään mahdottomaksi?
Ehkä meidän on sitten vain hyväksyttävä se, että maaseudulla asuminen on mahdotonta? Vaikuttaahan se moneen asiaan, esim. siihen että työvoima ja työpaikat eivät koskaan kohtaa.
- Anonyymi
JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:
Kyllä nyt on mielensäpahoittajat liikkeellä, mutta kun persu nimitteli poliisia "munattomaksi nillittäjäksi", kyllä se niin oli että se oli "kansan kieltä" ja se pitää hyväksyä. Mutta jos vasemmistolainen käyttää "kansan kieltä", persun pöyristyminen on varmaa. 🙂
Etkö tajua pelle, että on eri juttu möläytellä somessa, kuin telkun suorassa lähetyksessä?
- Anonyymi
JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:
Kyllä nyt on mielensäpahoittajat liikkeellä, mutta kun persu nimitteli poliisia "munattomaksi nillittäjäksi", kyllä se niin oli että se oli "kansan kieltä" ja se pitää hyväksyä. Mutta jos vasemmistolainen käyttää "kansan kieltä", persun pöyristyminen on varmaa. 🙂
Ei kukaan muu ole pöyristynyt kuin sinä ja media.
- Anonyymi
Siirrytään vaan kaikki suoraan Helsingin pormestari Vapaavuoren tontille asustelemaan, kun sitä harmittaa tukien siirtäminen ulkopuolelle.
- Anonyymi
Halla-aho puhui kymmenestä prosentista, eikä 2 ministeriä, eikä politiikan toimittaja huomaa selvää virhettä. On siinä meillä päättäjät!
- Anonyymi
Kyse oli siitä, paljonko sähköenergiaa tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla kaiken muun energiantuotannon lisäksi...
- Anonyymi
Li katsoi Kulmunia siihen malliin, että eiköhän lähdetä saunomaan ja pestään p:t pois...
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 59788
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111763- 43636
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla212565- 40534
- 52526
- 76523
- 22506
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k82473Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai37470