Jatkuvasti puhutaan rikollisten saamista paljousalennuksista. Sellaisia ei ole olemassa.
Kysymys on päin vastoin siitä, että ensimmäisestä rikoksesta, johon tekijä syyllistyy annetaan riittävän kova rangaistus ja sen jälkeen, kun tekijä on jo rikoksen tekemisen kynnyksen ylittänyt, uusista lisärikoksista ei enää tuomita yhtä suurta rangaistusta kuin tuosta ensimmäisestä teosta. Näin siksi, ettei kokonaisrangistus tulisi kohtuuttoman suureksi.
Jollei tätä systeemiä kovennetusta rangaistuksesta ensimmäisestä rikoksesta olisi olemassa, rikoslaissa olisi varsin pienet rangaistukset jokaisesta yksittäisestä rikoksesta, joista sitten yhteenlaskettaisiin yhteisrangaistus, joka olisi riippuvainen rikollisten tekojenkokonais määrästä. Se olisi huonoa rikoslainsäädäntöä, eikä muodostaisi riittävää rangaistusuhkaa pysyä kaidalla tiellä.
Tavallisen kasnalaiselle tällainen asia voi toki olla ylipääsemätön ymmärtää.
Rangaistusten "paljousalennuksista"
3
149
Vastaukset
- Anonyymi
Ärsyttää kaltaisesi rikollisten puolustelijat. Jos ei kykene elämään lakien ja sääntöjen mukaan niin siitä kuuluu saada erittäin tuntuva rangaistus ja jokaisesta uudesta rikoksesta pitäisi tulla vielä normaalia kovempi rangaistus. Suomessa rangaistukset ovat todella mitättömiä (talousrikokset ovat kuitenkin poikkeus).
Kyllä kyse on todellakin "paljousalennuksesta" vaikka et halua niin uskoa. Tosin virallinen termi asialle taitaa olla jokin muu. Turha sinun on yrittää puolustella yhteiskunnan pohjasakkaa. Kuulutko muuten itse näihin epäonnistujiin?- Anonyymi
Niin sen nimi on 'kovennettu rangaistus ensimmäisestä rikoksesta'.
Saat toki kannattaa vaikka eräissä USA:n osavaltiossa olevaa progressiivista rangaistussysteemiä, jossa ensimmäisestä rikoksesta annetaan verrattain lievä rangaistus ja toisesta se kaksinkertaistetaan. Kolmannesta rikoksesta tekijä saa elinkautisen vapausrangaistuksen.
Järjestelmän seuraus on maailman suurin vankien määrä per asukas. Toki heillä on käytössä lisäksi kuolemanrangaistus, joka hieman laskee rangaistusvankien määrää poistuman kautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin sen nimi on 'kovennettu rangaistus ensimmäisestä rikoksesta'.
Saat toki kannattaa vaikka eräissä USA:n osavaltiossa olevaa progressiivista rangaistussysteemiä, jossa ensimmäisestä rikoksesta annetaan verrattain lievä rangaistus ja toisesta se kaksinkertaistetaan. Kolmannesta rikoksesta tekijä saa elinkautisen vapausrangaistuksen.
Järjestelmän seuraus on maailman suurin vankien määrä per asukas. Toki heillä on käytössä lisäksi kuolemanrangaistus, joka hieman laskee rangaistusvankien määrää poistuman kautta.Niinpä, USA:ssa voi napsahtaa vankeutta hyvinkin 200 vuotta, kun siellä ei tunneta paljousalennuksia. Suomessa on katsottu, että se on yhdelle ihmiselle, vaikka rikollinen onkin liian pitkä, siksi samalla kertaa tuomiolla olevat teot yhdistetään yhdeksi rangaistukseksi. Elinkautista lukuun ottamatta yhdistetyn rangaistuksen enimmäispituus on 15 vuotta. Elinkautisvanki voi anoa pääsyä ehdonalaiseen vapauteen 12 vuoden jälkeen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2254117Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112603Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te981327- 481159
- 751047
- 59923
- 45906
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58901