Eikö ihmishenki ole minkään arvoinen?

Anonyymi

Pistää miettimään, että onko käräjäoikeuden tuomarit pätevyydeltään kovinkin erilaisella tasolla? Luin iltalehteä ja pari juttua eri rikoksentekijöistä, sekä näiden tuomioista hyppäsi silmille. Arvatkaapa kumpi tuomitaan Suomen oikeusvaltiossa kovempaan tuomioon? Toisen ihmisen kuoliaaksi pahoinpidellyt henkilö vai henkilö, joka on kavaltanut työnantajaltaan reilut 180 000 euroa?

Pahoinpitelijä sai 1,5 vuotta ehdollista. Ja koska teko oli oikeuden mukaan "niin vakava", pistettiin päälle vielä 50 tuntia yhdyskuntapalvelua. No huh huh!
Työnantajansa rahoja kavaltanut taas sai vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdollisen tuomion ja päälle 90 tuntia yhdyskuntapalvelua.

Molemmat teot ovat mielestäni törkeitä rikoksia. Kuitenkin luulisi ihmishengen olevan vaakakupissa selvästi painavampi kun tuomioita laaditaan. Toinen seikka mikä ihmetyttää näissä henkeen kohdistuvissa rikoksissa on se, että rikoksentekijän päihtymystila usein vaikuttaa tuomioon lieventävästi tai ainakin noteerataan jollain muotoa. Mitä väliä päihtymyksellä on? Tehty rikos on tehty rikos ja seuraukset ovat seurauksia, oli tekijä päihtyneenä tai ei!

Täytyy toivoa ettei omassa lähipiirissä kukaan joudu koskaan henkirikoksen uhriksi. En nimittäin tiedä kumpi olisi oikeasti pahempaa, läheisen menetys vai se, että oikeusvaltio ei pidä sitä juuri minään.

Tässä vielä osoitteet noihin juttuihin. Sain kyllä sen kuvan, että kavaltajan rikos olisi ollut selvästi harkitumpi, mutta silti! Mitä mieltä te viisaammat ihmiset olette? Olenko täysin yksin mielipiteideni kanssa?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1b619d83-b8c6-4a60-a793-5c069124f97d

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/f6e11550-7f5a-416e-8721-73a0ccae104c

3

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Luterilainen armokäsitys on vahva täällä, se yhdistettynä vasemmistolaiseen ajatukseen yhteiskuntakelpoiseksi palauttamisesta. Meillä ei oikein ole kovakouraisia kommareita eikä amerikkalaisen kostoa painottavan uskonnollisuuden omaavia ihmisiä päättämässä asioista.

      Sitä mieltä olen, että näitä pitäisi tuntuvasti koventaa. Moni tulee maista, joissa näitä tuomioita ei pidetä minään.

    • Anonyymi

      Sentään sai rangaistuksen eikä tarkoittanut tappaa, mutta femakot hovinarrit maksattaa pedomurhaaja-akoille puoli miljoonaa tapporahaa, vaikka kiduttaa uhriaan jopa tunnin 70 veitsen iskulla ennen kuin murskaa kallon. Tuollaiset hovinarrit pitäisi laittaa itsekin vankilaan.

      • Anonyymi

        Gang stalking-varoitus!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En tullut, koska käytit päätäsi.

      Ja koska ihmiset pilaavat sillä mahdollisuudet, kaikki mikä toimii vaatii oman lähestymistapani. Kun levittää punaisia m
      Ikävä
      33
      2443
    2. Miten kaivattusi teki sinuun lähtemättömän vaikutuksen?

      Minulla kävi niin, että hän laittoi ruokaa, kun olin nälkäinen. Tie miehen sydämeen käy vatsan kautta.
      Ikävä
      89
      1124
    3. Alkon myynti putosi kesäkuussa 10 prosenttia

      Niin se hallitus tuhoaa valtion verokertymää ylisuurella alkoholiverolla, kun kansalaiset hankkivat juomansa ulkomailta.
      Maailman menoa
      125
      917
    4. Mitä söitte Hänen kanssaan yhdessä viimeksi?

      Tällainen vihjeketju:)
      Ikävä
      64
      853
    5. Oliko mies vetäytyminen

      Toimiva veto? Miten meille kävi. Ei hyvin ja mahdottomalta tuntuu tilanne nyt.
      Ikävä
      57
      853
    6. Ulosotossa olevan tulisi saada itse päättää

      Maksetaanko hänen ulosotossa olevia velkoja takaisin yksi kerrallaan vai ripotellen pikku summia sinne tänne, kuten ulos
      66
      754
    7. Oon tässä pohtinut että se nainen

      Ei sovi sulle. Ihmetyttää mitä näet hänessä. Mieheltä miehelle
      Ikävä
      69
      750
    8. EU:lta tyly ratkaisu Temulle

      On se hyvä, että EU on vihdoin ja viimein puuttunut noiden Kiinan krääsän kauppiaiden toimintaan. https://www.is.fi/ta
      Maailman menoa
      96
      738
    9. Nainen on ihana

      ilta-päivää tosi söpölle naiselle 🤗😘☺ Jos saisin sinut nainen oisin onnellisin mies Etpäs tiedäkään keneltä tämä on?
      Ikävä
      25
      678
    10. Hallinto-oikeus kumosi valtuuston päätöksiä

      Teksti-tv kertoo, että valtuuston päätöksentekoon on osallistunut varavaltuutettu jolla ei ollut oikeutta osallistua. Mi
      Ähtäri
      30
      664
    Aihe