Kesätyöläinen

Anonyymi

Olin saanut kesätöitä vanhempieni siivousfirmassa. Tänään oli vuorossa erään kuntosalin siivous. Olin saanut tarkat ohjeet siivoukseen ja erityisesti naisten pukuhuoneeseen mennessä piti koputtaa ja sanoa kuuluvalla äänellä, että sopiiko tulla. Aina se nuorena poikana jännitti silti mennä sinne naisten puolelle siivoamaan. Koputin oveen ja huikkasin melko kovaa enkä saanut vastausta. Kenenkään tavaroitakaan ei näkynyt, sillä tavaroita säilytettiin lukollisissa kaapeissa. Pulssi hieman koholla tyhjentelin roskikset ja luuttusin lattian, kun kuulin suihkun ääntä. En voinut vastustaa kiusausta, vaan kurkistin suihkun ovelta ja näin kahden nuoren naisen menevän juuri saunaan.

Pulssini jyskytti kahtasataa. Pelkkä alastoman naisen näkeminen riitti myös nostamaan kovan erektion kulliini. Pienen hetken mietin mitä tehdä ja tietenkin valitsin mennä kurkistamaan suihkun ovesta uudelleen. En nähnyt kuitenkaan harmikseni mitään ja yritin kurkistaa varovasti saunan suuntaan, mutta saunan lasioven läpi ei näkynyt mitään. Juuri kun olin palaamassa pettyneenä pukkarin puolelle, niin pukuhuoneeseen tuleva ovi aukesi. Salivastaavana toimiva nainen oli tulossa vessaan. Hän näki välittömästi minun olleen luvattomilla teillä ja collegeshortseissani kohoava erektio paljastikin sitten jotain lisää.

Hän tuli aivan viereeni ja sanoi, että jos haluan pitää työni ja ettei asiasta puhuta eteenpäin, minun tulisi tehdä juuri kuten hän sanoi. Hän työnsi minut suihkuhuoneeseen ja pyysi saunassa olleet tytöt luoksemme. Tytöt pukivat pyyhkeensä päälleen ja minun käskettiin riisua vaatteeni. Hävetti niin paljon, mutta ei ollut muuta mahdollisuutta kuin totella. Oli tullut mokattua pahemman kerran enkä todellakaan halunnut vanhempieni saavan tietää asiasta.

Seisoin alasti heidän edessään pitäen toki käsiäni erektioni suojana. Tytöt siirsivät käteni pois kullini edestä. Toinen heistä haki treenikassistaan vetoremmit, joilla käteni sidottiin pukuhuoneen seinässä olevaan pyyhekoukkuun. Salivastaava kuvasi lyhyen videopätkän minusta ja sanoi, että jos yritän temppuilla niin video lähtee vanhempieni firmaan . Sitten hän poistui ja tytöt naureskelivat ja laskivat pyyhkeensä paljastaen nuoret kiihittavat vartalonsa. He tulivat aivan lähelleni ja nuolivat naamaani ja kaulaani. Kulliini puristettiin suihkusaippuaa ja yksi vetoremmi pujotettiin kullini ympäri. Tunsin tyttöjen hengityksen ja heidän kovettuneeet nänninsä vartaloani vasten. Vetoremmi kiristyi kullini ympärille ja sitä liikuteltiin sivusuunnassa niin että se pysyi kullini ympärillä, mutta liukui hieman edestakaisin kullin varren ympärillä aiheuttaen valtavan paineen.

Toinen tytöistä pyöritti paljasta pyllyään edessäni, niin että näin suoraan hänen pillunsa ja perseensä. Hän näykki pyllyllään kulliani samalla kun vetoremmi teki kiihottavaa liikettä puristaen munaani. Halusin laueta pian, mutta samalla halusin vajota maan alle. Vetoremmi lopetti liikkeensä, ja sitä pidettiinkin vain paikoillaan. Toinen tyttö työnsi minua pyllystä matkimaan panemista vetoremmin lenkin läpi. Olin niin lähellä tulemista että tein työtä käskettyä ja panin vetoremmin silmukkaan kivikovalla kullillani. Yritin saada käsiäni vapaiksi, mutta vetoremmien lenkit olivat liian vahvat ja ne oli soimittu niin korkealle pyyhekoukkuu, etten uskaltanut hypätä liukkaalla lattialla vapauttaakseni käteni.

Nuoren pojan kulli ei kauaa tuollaista kiihotusta kestä, etenkin, jos yleisöä on kaksin kappalein. Laukesin voimalla ilman, että kumpikaan tytöistä kosketti kulliani paitsi tietenkin tuon vetoremmin välityksellä. Vavahtelin vielä jälkijäristyksiäni kädet sidottuina, kun toinen tytöistä työnsi pillunsa aivan edelleen kivikovana seisovaan kulliini kiinni ja nappasi sen sisäänsä. Hän jatkoi suoraan lauettuani panemistani. Laukeamisen jälkeen kulli oli hetken erittäin hellänä, mutta tottui melko nopesti uuteen käsittelyyn. Toinen tyttö ohjasti minua pyllystäni ja työnteli vastaan kun toinen pani seisaaltaan minua pyllistäen. Melko pian jouduin sanomaan, että en kestä enempää ja hän moiskautti pillunsa irti kullistani. Ynähtelin pienen hetken ja kullini laski jo toisen lastinsa pienen ajan sisällä. Silloin pukkarin ovi kolahti ja tytöille tulikin kiire irrottaa minut vetoremmeistä ja työntää minut piiloon vessaan. Sen jälkeen kuntosalin siivouksen hoitikin joku toinen kesätyöntekijä.....

0

2746

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Cynthia Woods

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
        YIT-Yhtymä
        1
        14836
      2. Aimee Dvorak

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
        0
        3049
      3. Molly Graham

        😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
        Puhelimet
        0
        3045
      4. Rachelle Reynolds

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Etelä-Savo
        0
        3045
      5. Becky Steele

        🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
        Arkkitehtuuri
        0
        3045
      6. Pamela Orr

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
        Star Wars
        0
        3044
      7. Lakeisha Coleman

        🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
        Synnytys
        0
        3040
      8. Stephanie Love

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
        Lappi
        0
        3036
      9. Allison Queen

        🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
        Vedonlyönti
        0
        3034
      10. Nancy Taylor

        😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
        Kauris
        0
        3034
      Aihe