koska saa olla vanha? No, minä olen jo!
Miten sitä ennen ehti töihin, kun viideltä heräsi, tukan laittoi, aamupalan söi ja Hesarin luki. Sitten suihkuun, vaatteet päälle ja seitsemältä lähtö.
Nyt vain aika kulkee nopeasti, eikä meinaa kahdeksaksi ehtiä talon pesutupaankaan. Kaupunkiin sovitaan tapaamiset puolenpäivän aikaan, että ehtii. Ne vähäiset ns. kulttuuririennot tapahtuvat päiväaikaan, kun ei iltaisin enää jaksa. Eikä jaksa paljon kulttuuririentojakaan, kun kaikki on jo niin nähty.
Olen vanha, kun kotona on kiva olla, eikä ole kiirettä minnekään. Ikkunasta on kiva muiden touhuja katsella. Jotain pientä joskus itsekin jaksamisen rajoissa puuhastella.
Hesarissa kysymys,
15
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Jos nukkuu pitempään ja järjestelee menonsa leppoisasti mukavamman uuden "aikataulun" mukaan kuin työaikainen rytmi, tarkoittaako se, että on vanha ?
Ei minusta. - Anonyymi
Minäkin elän ihan omassa rytmissäni. Olen jo lähes 70v. Nyt ei ole enää kiire minnekään. On kyllä jo joitain vaivojakin, joten olen hidas.
Ihanaa olla kotosalla. Päivään en voi sisällyttää kuin vain ylim. yhden menon, en jaksa enempää. Lienen jo vanha ja vaivun "herrani" lepoon. Vanheneminenkin on tosi yksilöllistä.- Anonyymi
On lohdullista lukea kommenttiasi. Minullakin menee vähän samaa rataa
enkä odottanut, että jo seitsemissäkymmenissä voimat olisivat huvenneet
niin, että sen selkeästi huomaa, mutta sen aiheuttavat parit alkaneet
"sairaudenpoikaset". Vanhetessa ei voi kaikkea välttää,
koska elimistö rappeutuu,
vaikka minkä tekisit ja kuinka yrittäisit ehkäistä "vanhuusiän vaivoja".
Vanhenemisen olen tuntenut toistaiseksi pääasiassa ajoittaisena
fyysisenä uupumuksena kipuoireiluista riippuen.
"Nuppi" vielä pelaa (omasta mielestäni, nuoremmat kaverini
voivat olla eri mieltä...) enkä erikoisemmin tunne itseäni 70-vuotiaaksi,
ihmisessä on koko elämän samanaikaisesti mukana kaikki ikäkerrostumat.
Juuri fyysiset oireet muistuttavat "ikävästi" ikääntymisestä..
Ajattelisin, että niin kauan pysyy terveenä, ikä ei niin paljon henkisesti paina
ihmistä.
- Anonyymi
En oikein ole koskaan tajunnut milloin se tapahtui, koska "vanhuus" hiipi päälleni, koska fyysisesti enkä psyykisesti ole kokenut itseäni vielä vanhukseksi. Totta en ole nuori enää, enkä myöskään menisi väittämään että ikä olisi vain pelkkä numero, mutta en ole mielestäni läpikäynyt mitään suurta vanhenemisprosessia, jos ei ota lukuun tiettyjä ikääntymiseen, geeniperimään ja omaan laiskuuteeni pohjautuvia elämäntapasairauksia, joita pidän kurissa.
Ja tuo edellinen oli minulta.
- Anonyymi
Sinähän olet kuvan perusteella nuori ja hoikka, vanhuudesta tietoakaan.
Anonyymi kirjoitti:
Sinähän olet kuvan perusteella nuori ja hoikka, vanhuudesta tietoakaan.
:)
Olin, vuonna 1972.
Tää on nyt vain tätä mun kieroontunutta huumorintajua. Tuolla toisella palstalla kiellettiin esittelemästä vanhaa navanseutua.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
:)
Olin, vuonna 1972.
Tää on nyt vain tätä mun kieroontunutta huumorintajua. Tuolla toisella palstalla kiellettiin esittelemästä vanhaa navanseutua.Jokainenhan voisi laittaa tänne nuoruudenkuviaan, mutta ei ole niin hölmö.
Yritä hyväksyä ikäsi. Anonyymi kirjoitti:
Jokainenhan voisi laittaa tänne nuoruudenkuviaan, mutta ei ole niin hölmö.
Yritä hyväksyä ikäsi.Onko se sinun mielestäsi jotenkin hölmöä?
Hyväksyn toki ikäni, mutta en koe itseäni vanhaksi. Treenaan joka päivä. Jokainen on tervetullut minun puolestani laittamaan nuorúudenkuvansa profiiliin. Minusta olisi ihan mukavaa nähdä minkä näköisiä kukakin oli 20-25-vuotiaina. Toisia on elämä kohdellut silkkihanskoin, toisia piikkilankavyyhti kädessä. Niin monta asiaa vaikuttavat sekä fyysiseen että psyykiseen vanhenemiseen. Otan pois tuon kuvan, se oli vain vitsi. Laitan tilalle juuri ottamani, tämän aamun kunnossa.
- Anonyymi
Vaikea määritellä mitään tarkaa ikää milloin on vanha, mutta varmaan aina ikäisempänä kuin minä olen. Vanhenemiseen vaikuttaa monet eri seikat, mm. geenit ja sairaudet, mutta se ei ole sama asia kuin vanhuus ikävuosissa. Olen kohta 70-vuotias, mutta en tunne itseäni mitenkään vanhaksi tai vanhukseksi, en nuoreksi, enkä keski-ikäiseksi, vaan omaksi itsekseni tällaisena kuin nyt olen. En ole koskaan ajatellut omaa ikääni, huvittaa kun ihmiset 50 täyttäessään toitottavat olevansa vanhoja, vaikka varsinkin nykyään se ei ole ikä eikä mikään.
- Anonyymi
Kyllä olen nyt kohta 65vuotiaana vanha!
- Anonyymi
Jos kysyy itseltään olenko vanha, ei varmaankaan vielä ole.
Kyllä sen huomaa sitten jossain vaiheessa, kun se on tapahtunut.
Vanhuus tulee vähitellen ja aika huomaamatta niinkuin vuodenaikojen vaihtelu.
Jossain vaiheessa ei tiedä onko nyt oikeastaan syksy vielä vai jo talvi. - Anonyymi
Aloittajalle. Et ole vanha, vaikka päivärytmisi on muuttunut.
- Anonyymi
Onko sitten vanha kun ei osaa enää erottaa asioita toisistaan ja
kun ei pysty enää johtopäätöksiä tekemään ?- Anonyymi
Pystyvätkö kaikki nuoremmatkaan ? On vaikea asia tietää, mikä johtuu vanhentumisesta.
Itseensä pitää tietysti verrata. Jos jotkut taidot tai kyvyt alkavat heikentyä
voi iälläkin olla jotain tekemistä asian kanssa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37561Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t216500- 50494
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45492