Rakkautta, onko sitä minun arjessani.

Anonyymi

Rakkaus on suurin, pidä kiinni rakkaudesta.
Kuka on rakkain ihminen sinun elämäsi arjessa, vai onko lemmikkieläin varannut suurimman paikan sydämessäsi
Itse olen joutunut luopumaan lemmikeistä astman vuoksi, mutta en lakkaa ikävöimästä kissoja ja koiria, jotka arkeeni ovat liittyneet. Liikunta jää vähäisemmäksi kuin koiran ulkoilutuksessa aikoinaan.
Moni ikääntynyt on menettänyt puolisonsa ja yksinäisyyttä paetaan monin tavoin, joko kotona, jonkin harrastuksen täyttäessä tyhjät tunnit, tai menemällä istumaan kahvilaan, tai ravintolaan maailmaa parantamaan muiden yksinäisten kanssa.

Kirjastot ovat oleskeluun sopivia paikkoja, päivän lehtien lukeminen ja kirjaston kaikki mahdollisuudet tarjoavat yksin oloon vaihtelua. Rakkaus kirjoihin, sekin on elämänikäistä rakkautta itselleni ja täyttää tyhjiä hetkiä, eikä muuta rakkautta silloin edes häivähdä mielessä.
Puoliso puuttuu, rakastajia en ole elämääni lisännyt, mutta hyvät ystävät ja monet harrastukset pitävät minut elossa, kun muita omaisia tapaa harvoin.
He ovat rakkaita, mutta eivät ole arjessani.

13

55

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vihaan elämää, ei olisis pitäny ikinä syntynykkää,
      vituttaa,
      maailma olisisi säästynyny pahalta mieleltä
      kun ikinä en olisi ollu täällä lässyttämässä paskaa,
      kaikille jää vain ikävä
      ja kade siitä sitten kun olen kuollu
      ja päässy pahasta maailmasta lopullisesti eroon,
      hyvästi maailma, vituttaa,

    • Anonyymi

      Rakkaat vähenee koko ajan.
      Läheisimmät on jo "menneet".

      • Anonyymi

        Vanhimmasta päästä rakkaat vähenee, mutta tulee uusia rakastettavia. Lastenlapsillakin on jo puolisoita ja lapsia, joukko on laaja. Sain hyvän ystävän kuopukseni anopista , nuo miniät ja vävytkin kuin omia lapsia.


    • Lapseni, mieheni, lapsenlapseni, kotini, kirjani, metsäni ja vuoreni.
      Ystävät vain alkavat harveta, luonnollisen poistuman kautta, mikä masentaa.
      Ensimmäiseltä riviltä kaikki ovat edelleenkin arkipäivääni, paitsi vuoret.

    • Anonyymi

      Rakastan perhettäni (3 sukupolvea) mutta kaikki muu on maallista.
      Niin, tykkään itsestänikin, mutta en sitä rakkaudeksi sanoisi :)

      Koti sun muu sellainen helpottaa elämää mutta en ole suuremmin kiintynyt omaisuuteen. Kotimaata tietysti rakastan, tavallaan. Lemmikkieläimiä en ole hankkinut.

    • Anonyymi

      Näin yöllä valvoessa kaikki rakkaudet ovat ihan lähellä ajatuksissa, viipyvät kuin läsnäollen ja hyvä mieli saattelee levolle.
      Poisnukkuneet vanhemmat ja puoliso, kaikki läheiset joita ei enää ole, ovat rakkaita muistoja, koska kukinn heistä on piirtänyt lähtemättömän jäljen omaan elämääni.

      Pidän ystävistäni, mutta se ei sellaista rakkautta jota tunnen läheisiäni kohtaan, ystäviin kiintyy eri tavalla kuin, vaikka omiin sisaruksiin, joita kohtaan on sukurakkaus, sisar rakkaus, tai kuinka kukin sitäkin tuntee.

      Rakastan itseäni, se ei ole itsekkyyttä, se on huolenpitoa omasta minuudestani, kehosta ja henkisestä vireydestä. Ellet rakasta itseäsi, et jaksa rakastaa muitakaan, sanoivat he, jotka minua elämäntielläni opettivat, neuvoivat, kuinka suhtautua muihin ihmisiin joita ei ole pakko rakastaa, mutta jotka voin hyväksyä omana itsenään.
      Hyväksyn virheeni, itseäni en voi muuttaa paremmaksi, mutta vikoineni olen tärkeä itselleni ja rakkauden arvoinen. Pidä huoli itsestäsi.

    • Anonyymi

      Näin yöllä valvoessa kaikki rakkaudet ovat ihan lähellä ajatuksissa, viipyvät kuin läsnäollen ja hyvä mieli saattelee levolle.
      Poisnukkuneet vanhemmat ja puoliso, kaikki läheiset joita ei enää ole, ovat rakkaita muistoja, koska kukinn heistä on piirtänyt lähtemättömän jäljen omaan elämääni.

      Pidän ystävistäni, mutta se ei sellaista rakkautta jota tunnen läheisiäni kohtaan, ystäviin kiintyy eri tavalla kuin, vaikka omiin sisaruksiin, joita kohtaan on sukurakkaus, sisar rakkaus, tai kuinka kukin sitäkin tuntee.

      Rakastan itseäni, se ei ole itsekkyyttä, se on huolenpitoa omasta minuudestani, kehosta ja henkisestä vireydestä. Ellet rakasta itseäsi, et jaksa rakastaa muitakaan, sanoivat he, jotka minua elämäntielläni opettivat, neuvoivat, kuinka suhtautua muihin ihmisiin joita ei ole pakko rakastaa, mutta jotka voin hyväksyä omana itsenään.
      Hyväksyn virheeni, itseäni en voi muuttaa paremmaksi, mutta vikoineni olen tärkeä itselleni ja rakkauden arvoinen. Pidä huoli itsestäsi.

    • Pitää rakastaa itseään että pystyy rakastamaan toista.
      En ajattele koko ajan että rakastan. Enemmän ajattelen että on tärkeitä ihmisiä.
      Tyttären perhe ja hyvä kaveri. He ovat elämässäni tärkeimät.
      On paljon tuttuja, en ole oikein hyvä päästämään ihmisiä lähelleni. Se on ominaisuus, viihdyn omissa oloissani oikein hyvin.
      Muistelen nykyisin pljon elämäni varrella tapaamiani ihmisiä. Nykin löysin erään lapsuuden aikaisen ystäväni facen kautta.
      Ei minulla ole sen kummempaa asiaa hänelle, oli mukava kuulla että hän voi hyvin.

      • Ketään yksittäistä ihmistä en osaa nimetä kaikkein rakkaimmaksi,

        koen vain rakkautta elämässäni, vaikka puolisoni on jo poisnukkunut. Lasten kiinnostus ja yhteydenpito on rakastettavaa, ystävät ja ennenkaikkea muistot kultaavat myös elämääni.
        Rakkautta tunnen luontoa ja hellyttäviä eläimiä kohtaan, samoin rakastan itseäni ja elämääni, olematta itserakas silti.
        Kaiken kaikkiaan elämä on yhä upea kokemus!


    • Anonyymi

      Kauhistelen - ihan pikkuisen vain - yläosan lässytyksiä

      Voisitte perustella eläimellisyydestä kumpuavaa sukurakkauttanne, miksi niitä - ehkä äidin - ulkopuolelta pitää ehdoitta rakastaa paitsi eläimenä?

    • Anonyymi

      Onko sitä rakkautta omassa elämässäni, tuommoista nyt harvoin mietin.

      Paljon mukavampaa on itse tykätä kaikista elämääni vaikuttavista ihmisistä ja asioista.
      Toiset tykkäämiset ovat lähempänä ja toiset kauempana, tärkeitä kuitenkin kaikki.

      Elämä on niin metka juttu, että se pakottaa tässä iässä luopumaan monista asioista, joista ei millään haluaisi luopua, siihen pitää vain tottua ja opetella hyväksymään menetyksiään.
      Vanha sanonta, että kun yksi ovi sulkeutuu, toinen ovi avautuu, se jos mikä pitää paikkansa, kunhan ei unohdu sen sulkeutuneen oven taakse iäksi ajaksi, itkut pitää itkeä, niin menetetyt ihmiset kuin asiat vaativat oman suruaikansa, mutta sitten vaan uusia ovia aukomaan.

      Aikoinaan kuvittelin, niin kuin Juha Tapion laulussa Kaksi vanhaa puuta, että loppuelämä sitä katsellaan yhdessä kahtena vanhana puuna, jotka yhteen juuriaan silloin nuoruudestaan asti punoivat, vaan niinpä ei loppupeleissä käynytkään.
      Aikaa suru vei ennen kuin tajusin, että ehkä sittenkin olen kuten Juha Vainion laulussa se Yksinäinen saarnipuu, luodolla aavan joskus jopa myrskyävän meren.

      Sen elämä on myös opettanut, että rakkaus ei pysy kiinni pitämällä,
      rakkauden kanssa kuljetaan vapaana mutta rinnakkain.

    • Anonyymi

      alotuksen kysymys,, onko mulla rakkautta ,,,

      vastaus
      välillä rakastan itseäni välillä olen kaikkeen tympääntyny, joskus jopa vihaan itseäni,
      siis
      vastaus:
      ON

      jos rakastaa itseään pystyy rakastamaan myös muita,
      ei kuitenkaan kaikkia johtuen tilanteista,
      siis tilnateet vaikuttavat myös voiko rakastaa jatain,

    • Anonyymi

      Rakastan tällä hetkellä yhtä lapsenlastani erityisesti, ajattelen häntä usein ja odotan näkemistä. On minulla parisuhde, lapset ja lapsenlapset ja kohtelen kaikkia käytännössä tasapuolisesti.
      Vaan tämä 7-vuotias on minulle erikoinen, olen kiintynyt häneen kovasti, hänessä on jotain mikä kiehtoo, pohdin mikä se on. Ehkä se eräänä päivänä selviää.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      368
      848
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      842
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      625
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      605
    6. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      576
    8. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      134
      569
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      550
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      547
    Aihe