Joskus luullaan, että yksinäisyys on vain nuorten ongelma, että vanhemmat ovat jo sosiaaliset suhteensa luoneet ja osaavat ylläpitää niitä.
Mitä vielä. Minä olen ainakin poikkeustapaus. Olen 54v , eronnut, ja vaikean avioliiton läpikäynyt.
Tuntuu siltä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä hiljaisemmaksi ympäristöni muuttuu. Jos en olisi työssä, olisin varmaan päiväkausia puhumattomana tai muutaman sanan voisin kassaneidille kaupassa vaihtaa. Tämä on jotenkin surullista. En ole koskaan ollut lahjakas sosiaalisesti ja nyt se vähäkin on surkastunut.
Muutamia nk. ystäviäkin on, mutta heillä on omat perheet, jotka sitovat luonnollisesti ja olen arka "häiritsemään" heidän perherauhaansa. Ihmissuhteet vaativat myös uskomattomasti energiaa ja joskus epäilenkin, että oma eristyneisyyteni johtuukin siitä, että en jaksa ylläpitää ihmissuhteita.
Kokeeko kukaan teistä väsymystä , kun pitäisi soittaa jollekin tai kutsua kylään? Olenko vain itsekäs vai mikä on vikana.
Tämä hiljainen elämä alkaa ahdistaa...olen kuin häkkiin teljetty ,vaikka olenkin vapaa.
Mitä vielä. Minä olen ainakin poikkeustapaus. Olen 54v , eronnut, ja vaikean avioliiton läpikäynyt.
Tuntuu siltä, että mitä enemmän ikää tulee, sitä hiljaisemmaksi ympäristöni muuttuu. Jos en olisi työssä, olisin varmaan päiväkausia puhumattomana tai muutaman sanan voisin kassaneidille kaupassa vaihtaa. Tämä on jotenkin surullista. En ole koskaan ollut lahjakas sosiaalisesti ja nyt se vähäkin on surkastunut.
Muutamia nk. ystäviäkin on, mutta heillä on omat perheet, jotka sitovat luonnollisesti ja olen arka "häiritsemään" heidän perherauhaansa. Ihmissuhteet vaativat myös uskomattomasti energiaa ja joskus epäilenkin, että oma eristyneisyyteni johtuukin siitä, että en jaksa ylläpitää ihmissuhteita.
Kokeeko kukaan teistä väsymystä , kun pitäisi soittaa jollekin tai kutsua kylään? Olenko vain itsekäs vai mikä on vikana.
Tämä hiljainen elämä alkaa ahdistaa...olen kuin häkkiin teljetty ,vaikka olenkin vapaa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Olin huolimaton tuota alkua kirjoittaessani. Nuorten yksinäisyyden lisäksi vanhusten yksinäisyys lienee vieläkin kipeämpi ongelma.
No, ongelmanahan sen tuntemukset ovat kutakuinkin samanlaiset kaikille erona vanhuksiin nähden vain se, että fyysisesti olemme vielä vetreämpiä nk. lähtemään ulos tai hakemaan ihmisiä erilaisista tilanteista.
Joskus tulee sellainen olo ettei viitsi puhua yhtään kenellekään. Olen vähän erakko. lapsiakin on ja avo sellainen mutta tieten tahtoen hakeudun yksinäisyyteen. ehkä johtuu aiemmasta työstä jossa meteli kova ja kymmeniä vuosia. on kuitenkin kavereita,tuttuja mutta soitellaan joskus ja nykyisin näin sähköpostilla ja mesellä tekstareita, sähkösiä postikortteja ja näin. Niitä on niitä kaiken laisia juttuja itse kullakin elämässä sattunut mutta jotenkin niistä alkaa ajoittain selviämään. Aikansa kaikki vie. Joskus tuntuu että menee just vaikeemman kaavan mukaan mutta jotkut sanoo että kaikella on tarkoituksensa en tuota sit tiedä. Sinulle kuitenkin terveyttä, kirkkaita päiviä sielun maailmaasi. Odotetaan kun muuttolinnut alkavat tulla.
Täällä toinen, joka miettii ympäristönsä hiljenemistä. En ole työelämässä tällä hetkellä. Ei siis ole työtovereita. Menin joku aika sitten naimisiin. En suinkaan ensimmäistä kertaa... Sinkkuaikaiset ihmissuhteet saivat väistyä - ne kun olivat pääasiassa vastakkaista sukupuolta. Lapseni ovat jo aika isoja. Eivät tarvitse enää äitiä niin paljon kuin ennen. Mieskin on hiljaista sorttia. Ihmissuhteiden hoito vaatii tosiaan aikaa ja energiaa. Ja energiahan minulla on ollut kauan kateissa. Työssäkäyvien perherauhaa ei halua usein häiritä. Ahdistaa minuakin ihmissuhteiden vähyys, vaikka jonkun mielestä elämäni näyttäisi olevan ok, ainakin perhesuhteiden osalta... Itse asiassa harmittelen sitäkin, että olen niin aikaansaamaton. Minulla ei ole keinoja tarttua elämääni, ja muuttaa heikkoja kohtia paremmaksi. Olen liian lamaantunut. Vaikea avioliitto takana minullakin. Häkissä olemme molemmat. Sinä omassasi ja minä omassani.
Hyvää Pääsiäistä sinulle!
Kiitos vastauksisanne. Kohtalotovereitakin siis löytyy. Se on jotenkin niin merkillistä, että joillakin ihmisillä on ikään kuin magneetikehä ympärillään, jolla he vetävät muita puoleensa. Mikä ihme sen tekee..se on kuin näkymätön voima. Iloisuus on ehkä yksi hyve, joka innoittaa yhteydenottoihin. Mutta kun sitä iloakaan ei ole kaupasta ostettavissa. Eli siinä sitä sitten ollaan; tyhjin käsin.Nytkin olen koko Pääsiäisen töissä omasta halustani, koska en jaksa olla kotona varsinkaan pitkiä juhlapyhiä yksin. Elämä on vain niin voimatonta...vaikka normaalit kuviot pystyykin suorittamaan.
Eli onkohan se niin, että yksinäisen keski-ikäisen ongelma on takuuvarmasti joskus yksinäinen vanhuus.
Teidän ilonne on onneksi se, että kotona on muita. Saatte sentään jonkinlaista vuorovaikutusta siellä harrastaa vaikkapa ihan arkipäivän asioista,jos ei syvällisempään jaksa.
Oikein Hyvää Pääsiäistä teillekin ja kiitos kun vaivauduitte vastaamaan.
Joillakin ihmisillä on tosiaan ikäänkuin magneettikehä ympärillään. Heiltä ei puutu ihmissuhteita.
Lähipiirissäni on eräs mies, jonka olen tuntenut nuoruudestani asti. Olen miettinyt niitä osatekijöitä, mistä kaikesta hänen magneettikehässään on kysymys. Ensinnäkin tuolla miehellä on sosiaaliset vanhemmat. Hänellä on siis jo geeneissä tiettyjä ominaisuuksia. Hän on käynyt opistotasoisen koulun, ja päässyt työelämässä erinäisiin hommiin. Toiminut monella alalla. Hän ei pelkää opetella uusia asioita, vaan tarttuu työhön kuin työhön mukisematta. Reissaa ulkomailla silloin tällöin. Elämän varjopuoliakin on nähnyt, kuten työttömyysjakson ja sairautta. Siis kaiken kaikkiaan elämänkokemusta on kertynyt runsaasti, ja siten puheliaana ja avoimena ihmisenä hänellä on mistä puhua. Iloisuus on tosiaan hänen hyveensä.
Itselläni taas ilo on usein kadoksissa. Johtuu pitkälti raskaista elämänkokemuksistani. En saa iloa ostettua kaupan hyllyltä. Ja milläpä minä ostaisinkaan? Hyvä kun saa jokapäiväisen leivän. Pitkäripaisestakin se tulisi vain keinotekoisena, ja sen jälkeen ilottomuus olisi entistäkin syvempänä. Viina on monen masennuslääke. Mutta kun ne huolet eivät siihen huku. Ne ryökäleet osaavat uida. En siis edes ajattele sitä vaihtoehtoa. Ilon hankkiminen elämään osaa joskus olla työlästä.
Mulle kävi tänään säkä. Menin mieheni kanssa kirkkoon - kuten usein teemme - ja kutsuin siellä olleen tuttavapariskunnan meille kahville. Ja he suostuivat. Saimme pitää heitä vieraanamme ensimmäisen kerran. Tunsin iloa.
>Eli onkohan se niin, että yksinäisen keski-ikäisen ongelma on takuuvarmasti joskus yksinäinen vanhuus.> Hyvä kysymys. Tuota itsekin olen ainakin kerran funtsinut.
Hmmm...kanssasi on kiva vaihtaa ajatuksia. Tässä minäkin saan sitä kaipaamaani vuorovaikutusta.
Missäköhän sitä vois ylipäätään tutustua kehenkään, jos ei kiinnosta käydä kapakoissa tms. paikoissa ja on hirvittävän ujo.
Suunnitelmissa oli joskus nuorena että tottakai kaikki menee normaalia rataa, eli naimisiinmeno, lapsia jne.
Nyt on jo keski-ikä ja kaikki tuo on kokematta ja todennäköisesti jääkin kokematta. Ei kovin kivalta tunnu olla 35-vuotias nainen, joka ei oo koskaan päässy naimisiin eikä siten myöskään saanut lapsia, vaikka olis halunnutkin.
Missä on kaikki tavalliset tervejärkiset kunnon miehet.
Kaikenlaisia hyväksikäyttäviä, itsekkäitä sadisteja on kyllä osunut eteen aina sillon tällön.
Täytyy varmaan keksiä ajankuluks jotain virkkaamista tms tylsää.
Harrastuksista ei löydy ketään, koska niissä käy yleensä vain naisia. Onkohan tässä maassa joku mieskato kun joka paikka on vaan täynnä naisia, suurin osa varmaan kaiken lisäks yksinäisiä.
Pitäiskö olla joku Miss Suomi kelvatakseen ja muutenkin joka tavalla täydellinen, vaikka suomalaiset miehetkään eivät itse tee mitään ulkonäkönsä eteen.
Tuntuu että loppuelämäkin valuu hukkaan kun ei ole miehiä missään. Tämä ongelma on aika monella muullakin naisella kenen kanssa olen jutellut.
Turha tyhjän takia edes yrittää laittautua nätiksi, ehkä alan minäkin käyttämään tuulipukua, yhtä paljon eli vähän saa huomiota varmaan siinä asussa.
Ulkomaalaiset miehet kyllä joskus heittävät jonkun kivan lausahduksen tai viheltävät ohi mennessään, miksi suomalaiset miehet kävelee nenä maassa itseensä käpertyneinä tahi ympäripäissään ties minkä aineen vaikutuksen alaisena haisten hielle, tupakalle, viinalle ja p:lle tahi sitten joku mielenvikaisuus on sumentanu katseen. Vähän järkevämmän oloset onkin sitten varattuja. Niin että turha on esim. maalla asuvienkaan naistenkaan pääkaupunkiseudulle muuttaa mukamas yksinäisyyttä karkuun, täällä se vaan entisestään korostuu.
Elämä on tässä ja nyt. Yritä löytää siitä jotain hyviä puolia, koska onhan asia niin, että sehän voisi olla huonomminkin?
Uusia harrastuksia kannattaa harkita, itsensä kehittämistä, oman itsetunnon parantamista. Kun on hyvä olla, niin hymyilevä ihminen paremmin huomataan kuin itseensä käpertynyt murehtija. On monia sellaisiakin harrastuksia, joita on helpompi harrastaa yksin, mutta jos hakee seuraa niin löytyy monenlaista yhdessä tehtävää kivaa...
Rohkeasti tekemään itsekin aloitteita ja eihän se ole niin kamalan vakavaa vaikka ei vastakaikua tulisikaan, ohi vaan ja uudelleen yrittämään niin rohkeus kasvaa ja eiköhän sitä seuraakin pikkuhiljaa ala löytyä.
Mutta ilkeitä ihmisiä ei pidä kelpuuttaa seuralaisiksi eikä hyväksikäyttäjiä. Hellurei ja hellät tunteet!
Ymmärrän sinua. Ei ole helppoa löytää sopivaa miestä. Itselläni tuo aika on tuoreessa muistissa.
Sitä oikeaa etsiessä törmäsin vaikka minkälaisiin ihmisiin, kuten sinäkin. Oli päihdeongelmaista sun muuta... Välillä piti pitää taukoa, kun ei jaksanut yksinkertaisesti hakea ja joka kerran pettyä. Vuodet kuluivat.
Tanssikurssilla opettaja sanoi, että moni menettää sinkkuutensa sen seurauksena, että on opetellut tanssimaan. Mene ja tiedä tuo pitää paikkansa, jos tanssiminen kiinnostaa. Itse halusin opetella vain välttämättömimmät. Valssin ja foxin.
Meidän paikkakunnalla toimii sinkkuyhdistys. Itsekin kävin siellä. Sieltä moni löysi kumppanin itselleen. Jopa muuan ikänsä ilman naista elänyt kuusikymppinen mies... Minä en löytänyt sopivaa. Nykyisen mieheni löysin paikallislehden seuranhakuilmoitukseen vastaamalla.
En usko, että kuvankauniit naiset löytävät yhtään sen kummemmin kumppania. Pinnallisia suhteita saa tietty kuka vaan... mutta että ihan elämäntoveriksi - se onkin jo toinen juttu. Olen sitä mieltä, että tavallisella ulkonäöllä on suurin kysyntä.
Olen samaa mieltä, että pääkaupunkiseudulla yksinäisyys korostuu. Olen asunut siellä kauan. Nyt muutettuani kotiseudulle Pohjois-Karjalaan, tilanne on aika erilainen. Täällä päin on toinen ongelma: Kaikki tuntee kaikki. Joskus kaipaan sitä anonyyminä elämistä, jota Hesassa sain kokea.
"Missäköhän sitä vois ylipäätään tutustua kehenkään"
Ota itsestäsi muutama kuva, joissa hymyilet. Laita ilmoitus Suomi24:n treffeille ja odottele vastauksia. Naiset saavat paljon vastauksia. Valitse parhaat päältä, tapaa heidät ja katso, tuleeko mitään.
"Suunnitelmissa oli joskus nuorena että tottakai kaikki menee normaalia rataa"
Niin minäkin luulin, mutta ujojen maailma on vähän erilainen. Ikävä kyllä.
"Ei kovin kivalta tunnu olla 35-vuotias nainen, joka ei oo koskaan päässy naimisiin eikä siten myöskään saanut lapsia, vaikka olis halunnutkin."
Mutta vielä ei ole myöhäistä! Nyt vain tuumasta toimeen! Löydät miehen, jos haluat.
"Missä on kaikki tavalliset tervejärkiset kunnon miehet."
Täällä on yksi.
Täytyy tosin muistuttaa, että liian kovia kriteereitä ei saa pitää, jos haluaa löytää kumppanin. Olen itsekin laskenut "rimaa" hiljattain ja nyt tuntuu löytyvän seuraa paremmin. Ja kun oikein ajattelee, ei se aikaisempi riman korkeus ollutkaan mistään kotoisin ja taisi olla koko asteikkokin väärä.
"Kaikenlaisia hyväksikäyttäviä, itsekkäitä sadisteja on kyllä osunut eteen aina sillon tällön."
Tämä vaara on, jos keskittyy vain ulkonäköön. Kyllähän se on tärkeä asia, mutta ei tärkein.
"joka paikka on vaan täynnä naisia, suurin osa varmaan kaiken lisäks yksinäisiä"
Yksinäiset miehet ryypiskelevät kotonaan, siinä ero.
"Pitäiskö olla joku Miss Suomi kelvatakseen"
Ei todellakaan tarvitse. Mutta noidan näköinenkään ei ole hyvä. Yleistyksiä pitäisi välttää, mutta ruma naamakin kelpaa, jos vartalo on kunnossa. Vastaavasti nätti naama sallii enemmän muotoja.
"suomalaiset miehetkään eivät itse tee mitään ulkonäkönsä eteen"
Kyllä sitä itse kukin lenkkeilee ja nostelee painoja, itsekin teen sitä vain ja ainoastaan ulkonäön vuoksi. Terveyssyyt eivät mokomaan hikoiluun pysty innostamaan. Muuten en tietenkään ulkonäköä ajattele, hiuksia en ole kammannut 10 vuoteen (silti siistit).
"Turha tyhjän takia edes yrittää laittautua nätiksi"
Ei pidä laittautua poikkeuksellisen nätiksi. Meikkiä vain sen verran, että iho näyttää tasaisemmalta. Ei saa olla meikatun näköinen. Hyvin istuvat farkut jalkaan ja kesällä tiukempi paita päälle, niin sinut huomataan varmasti! Ja kun sopiva kohde löytyy, muista hymyillä.
Tässä välissä on sanottava, että kapakoissa käymistäkin kannattaa harkita ja tarvittaessa tehdä aloite. Monet miehetkin ovat ujoja ja harmittelevat samoja asioita kuin sinä. Naisen tekemä aloite ei todellakaan suututa ketään!
"Ulkomaalaiset miehet kyllä joskus heittävät jonkun kivan lausahduksen"
Suomessa ei ole tällainen tapana. Monesti minustakin olisi kiva kehua naisten ulkonäköä, mutta sen jos tekee, on pervo sovinisti ja epätoivoisesti pillua vailla.
"miksi suomalaiset miehet kävelee nenä maassa"
Eivät ole löytäneet naista ja itsetunto on nollassa. Ovat menossa ostamaan tuulipukua.
"Vähän järkevämmän oloset onkin sitten varattuja."
Jos järkevyys tarkoittaa sinulle pelimiestä, niin näin on.
Ketkä sitten ovat vielä vapaina? Kaltaisesi ujot, kapakoissa käymättömät poikamiehet. Luultavasti siis juuri sellaiset, jotka sopisivat sinulle parhaiten ja ovat ystävällisiä, uskollisia ja luotettavia.
"täällä se vaan entisestään korostuu"
Joo, mutta täällä voi myös vähimmällä vaivalla tavata eniten ihmisiä (matkakulut pienet). Seutulipun alueella asuu miljoona ihmistä.
Onnea seuranhakuun!
m26
Kiitos viesteistänne. Tulee sellainen olo, kun joku olisi tullut juttelemaan kanssani tänne kotiini)))) Tätä netin mykkää ja hiljaista kieltä.
Sinulle, joka aiot ryhtyä pitsinvirkkaajaksi (vai mitä se oli) niin sanoisin, että et takuuvarmastikaan ole liian vanha perheen perustamiseen. Nykyisinhän sitoudutaan aina vaan myöhempään ja myöhempään. Oma sisareni sai esikoisensa 36v, terveen, älykkään,reippaan tytön, josta on ollut paljon iloa, joskin asiaankuuluvaa murhetta myös.
No, eri asia se puolison löytäminen tietenkin. Joskus ihmettelen sitä, miksi on niin paljon yksinäisiä naisia ja miehiä jotka ikävöivät kumppania, mutta eivät vain löydä. Miksi yksinäiset sydämet eivät kohtaa?? En lainkaan pidä hassumpana ajatuksena kirjeystävän ottamista ja sillä tavalla tutustuminen olisi etäistä ja varovaista, jos olet arka ja varauksellinen. Ja nykyisinhän netin kauttakin niitä kumppaneita kuulemma löydetään.
Alenna hieman rimaa siinä kumppanin etsimisessä, vaikka hyvää laatua haetkin. Olen sitä mieltä, että yksinäisen elämä on kuitenkin parempaa kuin epäsopivan kumppanin kanssa..Joten terve kritiikki valinnassa on hyvä ja uskon, että sinulla sitä onkin. Hyvää jatkoa ja etsimisen iloa.
Kiitos sinullekin n 40 kirjeestäsi.Kiva , kun kerroit elämästäsi ja siitä, minkä ilonpisaran olet Pääsiäisen aikana saanut, kun sait naapurit kahville. Eikö sellaista ystävyyden alkua pitäisi ruokkia, jos tuntui, että "synkkasi". Jonkun pienen asian alkuhan saattaa olla ketjureaktio jollekin suuremmalle ja jatkuvammallekin.
Oma Pääsiäiseni on kulunut kiireisen työn merkeissä. Töiden jälkeen en ole ketään tavannut ja puhelimessa olen jutellut vain aikuisten lasteni kanssa. Hyvä sekin. He soittavat päivittäin ja juttelevat omia asioitaan ja kyselevät miten mulla menee.
Kerroit ystävästäsi, joka vetää kuin magneetti ihmisiä puoleensa. Itselläni on samanlainen tuttu..nainen. Tuntuu, kuin jokainen ihminen hänen lähellään muuttuisi itsekin valoisaksi ja hauskaksi. Niin koen itsekin. Hänellä on huumorintajua, iloa ja puhelee vilkkaasti. Ehkä se on synnyinlahja..en tiedä...mutta viehättävä ihminen kertakaikkiaan. En oikein usko, että sellaista taitoa on edes opeteltavissa ainakaan suuremmassa määrin. Ja toisaalta, Luojahan on meidät muokannut, itsekunkin juuri tällaiseksi kuin olemme.
Parin päivän kluttua on kahden päivän vapaa. Sitä odotan, vaikka tiedän jo ennakoon, miten hiljaisia ne päivät ovat.
Hyvää kevään jatkoa.
Toivotan enemmän elämää sinulle ja perheellesi.
Sellaista hyvää ja tyydyttävää elämää.
Täältä minä taas tulen. Juttelemaan kanssasi kotiisi :-))) Parempi näin kuin ei mitään.
Tosiaankin olisi mukavaa, että saisimme pitää vieraanamme tuttavapariskuntaa jatkossakin. Me emme voi käydä heillä, sillä heillä on kissa. Olen allerginen niille. Siinäpä yksi merkittävä ongelma ihmissuhteissani. Kissoja ja koiria on todella monessa kodissa. Läheskään kaikki eivät ymmärrä allergisen ongelmia. Onneksi vanhemmillani ja sisarillani ei ole kenelläkään kotieläimiä.
Hienoa, että lapsesi soittelevat sinulle niin usein. Itsekin pidän yhteyttä paljon omiin vanhempiini. Heille voi onneksi mennä milloin vain käymään. Aina on tervetullut. Asuvat vain kävelymatkan päässä.
Mukavaa vapaapäivien odotusta Sinulle ja mukavaa kevättä!
Tuo kirjoituksesi oli kuin minun kynästäni! Juuri noin. Ihan melkein prikulleen. Olen itsekin 54 vuotias, ja vaikka minullakin on jokunen ystävä, niin olen koko ikäni tuntenut itseni hirveän yksinäiseksi. Kuitenkin viihdyn yksin. Mutta pelkään yksinäisyyttä. (Onko tuossa järkeä?) Olen pakosta elämän varrella oppinut pintasosiaaliseksi, mutta usein koen ihmissuhteiden ylläpitämisen erittäin työlääksi ja väsyttäväksi... Kun olen ollut vähän aikaa seurassa, kaipaan pois, rauhaan ja yksinäisyyteen. Kun olen pari päivää yksin ahdistun siitä ja pakotan itseni ulos, minne tahansa, missä on ihmisiä, kun tuntuu, että tukehdun omaan seuraani.
Tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa.Ehkä liiankin hyvin - ja se on varmaankin yksi syy, miksi väsähdän heidän seurassaan; yritän liikaa olla mieliksi, mikä ei tietenkään ole ihan luontevaa. Olen liian diplomaattinen seurassa. Siksi olen myös varmaan muiden mielestä liian epämääräinen, neutraali ja väritön ja siksi seurani ei kiinnosta. Diplomaattisuudesta on vaikeaa opetella pois, kun se on iskostettu päähän jo lapsesta saakka. Inhoan riitoja ja yritän liikaa välttää niitä. Vetäydyn pois jos alkaa nousta myrsky! Koen myös helposti, että muut pyrkivät dominoimaan minua, tai että muut yrittää muuttaa minua, ja silloin vetäydyn seurasta.
Kiitos Gemini vastauksestasi.
En ole käynyt tällä sivulla moneen päivään, joten en ole huomannut, että kirjeesi oli tullut sinne .Olisin vastannut jo aiemmin.
Kerroit itsestäsi ja tavastasi suhtautua muihin ihmisiin ja tuntemuksistasi olla ihmisryhmässä.En yhtään ihmettele, jos väsyt. Sellainen "tasapainoilu" hyvän fiiliksen ylläpitämiseksi on varmaan työlästä. On tuttua minullekin.Pyrin olemaan kiltti kuuntelija ja syvällinen keskustelija (??) ja ehkä olenkin sellainen, mutta aika uuvuttavaa se joskus on.
Olisi hyvä olla oma itsensä toistenkin seurassa, eikä aina jonkinlainen "vastuunkantaja" ja ymmärtäjä. Vain omassa seurassa voi olla vapaa.
Aikamoinen kierre, josta on vaikea irrota eikä tietä ulos siitä tunnu löytyvän.
Onneksi on hyviä kirjoja, ne ovat hyviä ystäviä nekin. Eivätkä odota mitään eikä synny turhia vaatimusten paineita.
Hyvää kevättä sinulle ja jaksamisia ja toivon, että elämääsi tulee jotakin uutta ja mukavaa)))
Hei, mä ymmärrän sua oikein hyvin.
Voisitko ajatella, että muuttaisit elämässäsi jotain? Yleensä kaikki hyvä saa alkunsa hyvinkin pienestä asiasta joka sitten johtaa toiseen ja kolmanteen. Tee jotain eritavalla kuin ennen. Mene eripaikkoihin kuin ennen. Älä vietä aikaasi kotona vaan kulje maailmalla. Mitä ikinä keksitkin.
Ihmisten parissa on aina mahdollisuus, että joku huomaa sinut, vaikka et itse huomasikaan ketään.
Varsinkin me perheettömät jäämme usein jotenkin ulkopuoliseksi elämässä, sivustakatsojiksi.
En oikein ymmärrä, että meidän yhteiskunnassa tähän asiaan ei kukaan osaa tehdä mitään auttavaa.
Olis konkreettisesti joka lähiössä tai paikkakunnalla seura tms. johon voisi mennä vain ystäviä etsimään...
Tsemppiä sulle ja rohkeutta!
Hei Tytti.
En nyt oikein päässyt perille kenelle meistä yksinäisistä kirjeesi osoitit, mutta ohjeesi sopivat varmaan meille kaikillekin. Vastaan, koska olen tämän "kirjesarjan" aloittaja.
Hieman itseironiaa tähän yksinäisyyteen, ehkä itsesäälillä maustettuna)).
-Minulla on ulko-ovessani sievä koriste, jossa lukee"tervetuloa",
- Minulla on jatkuvasti vierasvaraa pakastimessa
-Ostan uusia vaatteita sen varalle, että lähden jonnekin "parempaan tilaisuuteen"
-Pidän kännykkäni lähelläni, jos joku sattuisi soittamaan
Todellisuus on tämä....hiljaiset iltani jatkuvat.
Kukaan ei soita, kukaan ei tule käymään, juhlamekko lojuu koin syötävänä komerossa ja "tervetuloa" koriste helisee vain itselleni ovea avatessani.
Lisää itseironiaa:viime viikolla eräs "ystäväni" lupasi tehdä kanssani pienen matkan.Päivää ennen matkaa hän ohimennen mainitsikin jutellessamme, että ei jaksakaan lähteä...on niin väsynyt töistä ja lastenkin kanssa on ollut rasitteita.Olin pettynyt kuin pikku tyttö;olin niin iloinnut tästä matkasta ennakkoon.
Harmittaa, suututtaa,olen kiukkuinen.
Kiva paeta harmiansa tänne netin salattuun maailmaan)))
Valoisaa kevättä kaikille.Ja iloisempaa ,kuin itselläni.
Kuulostipa tutulle. Paitsi että olen alkanut luovuttaa. Yritin jossain vaiheessa kovasti haalia kavereita ja toivoin ystäviä saavani. Kännykässäni onkin monen ihmisen numero, mutta eipä kuulu soittoja... Yhteydenpito vain väheni ja lopulta minä itse vain pidin yhteyttä, nyt olen itsekin väsynyt. Viihdyn hyvin yksinänikin, mutta eihän sitä nyt kukaan AINA halua kaikkea yksin tehdä. Joskus olisi mukava vaikka käydä kahvilassa, elokuvissa, kävelylenkillä, shoppailemassa, risteilyllä tms. Mutta ehkäpä keskityn nyt vain työntekoon ja lueskelen vapaa-ajalla ja yritän alkaa enemmän lenkkeilemään kun kesä tulee. Jospa vaikka muutama liikakilo putoaisi... Aurinkoista kevättä!
Kiitos vastauksestasi.
Kaikesta traagisuudestaan (dramtisoiden) huolimatta en voi olla hymyilemättä meidän yksinäisten samankaltaisuudella. Ihan kuin laulaisimme tismalleen samaa säveltä Jos perustaisimme "Yksinäisten kuoron",siinä ei olisi yhtään soraääniä.)))
Mutta yhtä asiaa ihmettelen. Tätä kirjesarjaa on muutaman kuukauden aikana lukenut yli tuhat ihmistä. Vain yksi mies muistaakseni on vastannut, hänkin lähinnä opastajan roolissa.
Eivätkö keski-ikäiset miehet pode yksinäisyyttä, vai eivätkö he halua puhua siitä. Onkohan se jotenkin hävettävää, miehisyyttä alentavaa?
Olisi kiva saada edes yhden ikäisemme miehen vastaus myös.
Mut hei hyvä "hilajaiset illat", tuo oli hienoa kuulla, sulla on yritystä tai ainakin postitiivista ajatusta.
Mä annoin vinkkejä, mut en osaa itseäni yhtään sen enempää auttaa, kuin kukaan muukaan!
Oma aktiivisuus auttais kyllä...mut tää ikäkin vaikuttaa, ihmiset on jo niin asettuneita omiin uomiinsa, ettei ole helppoa saada uusia ystävyyssuhteita...
Kiitti kun vastasit.