Noin parikymmentä vuotta sitten olin Turun Kårenilla kuuntelemassa Eppu Normaalia. Hyvä keikka.
Siitä huolimatta, että pidin musiikista... korvat soivat noin kolme päivää sen jälkeen. Aivan älytön äänen tasojen säätö! Sanoista ei saanut mitään selvää... (Liekö sitten ammattitaidottomuutta vai kuulovammaisuutta...)
Toisaalta opin kertaheitolla sen, että mihinkään konserttiin, joka ei ole klassista musiikkia, ei pidä mennä ilman korvatulppia. (Oppi, jota olen sen jälkeen myös noudattanut.)
Noin sata vuotta sitten
2
571
Vastaukset
- Easter Bunny
Silloin vasta saundi nasta lähtee irti Juhan kitarasta kun tarpeeks vääntää nappulasta...
Olin Tampereella Pakkahuoneen keikalla 18.3. ja siellä ei ollut minkäänlaista tarvetta korvatulpille. Olin positiivisesti yllättynyt. Eput soittivat kaikkea mahdollista Aknepopilta lähtien (ja uuden levyn biisit olivat illan tylsintä antia). Valitettavasti kitaristikaksikolta ei enää alkuaikojen nopeatempoinen komppaus suju. Akulla sen sijaan on vielä "patterit" tallella. Martille hatunnosto erittäin pro-asenteesta tähän kiertueeseen. Taustalaulut soi paremmin kuin koskaan aikaisemmin, kiitos siitä Samille. - samaa mieltä
En tajua miksi konserteissa, baareissa jne pitää yleensäkin olla niin kova melu että korvat särkyy. Ja sitten kun on tulpat korvilla tuntuu kuin tynnyrissä olisi..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude17914774Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t11810412Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1069269Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k298907Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy638596Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk496867Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1796455Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri305443Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua1485312Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole413005