Mitä voisimme tehdä sen asian hyväksi, että rakastaisimme toisiamme enemmän ja veisimme tämän kylmän maailman keskelle Jumalan rakkautta ja lämpöä?
Että he yhtä olisivat...
Anonyymi
66136
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 66
Vanhimmat
Nöyrtyä. Itse kukin. Alkaen minusta.
Aluksi olisi hyvä palata Raamattuun niin opissa kuin elämisessäkin.
mikään lestalaisryhmä ei nyt siellä ole, vaan kukin elää omien oppikeksintöjensä varassa.
Esikoislestaadiolaiset Ovat palanneet alkuperäiseen opissa kuin elämisessäkin
Sakraramentitkin on nyt palautetettu sillepaikalle jossa ne kuuluukin olla Eli Jumala perustamassa seurakunnassa Eikä rosvojen ja homejen luollissa.
Nyt vain odotellaan muiden tuloa takaisin isän kotiin Ihan mukavasti heitä on jo nyt tullutkin.
Jotta jotain voidaan palauttaa, se pitäisi ensin viedä. Kuka on siis vienyt sakramentit esikoislestadiolaisilta?
Ettekö jo tajua, että esikoislestadiolaiset ry on vain yhdistyksen nimi. mutta seurakunta on esikoisten seurakunta, jolle Jeesus on antanut ehtoollisen. taivaanvaltakunnan avaimet ja käskyn saarnata parannusta ja syntien anteeksianrtamista. Hän on myös käskenyt kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä hän on käskenyt pitää.
Apostoli kirjoittaa:
22. Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö,
23. Yhteisen kokouksen ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö,
24. Ja uuden Testamentin välimiehen Jesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri).
Johannes näkee myös tämän seurakunnan:
2. Ja minä Johannes näin pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, astuvan alas taivaasta, Jumalalta valmistetun, niinkuin morsiamen kaunistetun hänen miehellensä.
3. Ja kuulin suuren äänen taivaasta sanovan: katso Jumalan maja ihmisten seassa, ja hän on asuva heidän kanssansa, ja he tulevat hänen kansaksensa, ja itse Jumala on oleva heidän kanssansa ja heidän Jumalansa.
Sormella osoittelu on syntiä. Mitkä sellainen henkilö on osoittelemaan lestadiolaisia, joka ei tunne edes perusasioita kristinuskosta?
Onko esikoislestadiolaisuus mielestäsi Jumalan perustama?
Enempää ei ihminen voisi enään valehdellakkaan itselleen. 😵
"Sormella osoittelu on syntiä." Missä niin sanotaan? Kuka on osoitellut?
"Mitkä sellainen henkilö on osoittelemaan lestadiolaisia, joka ei tunne edes perusasioita kristinuskosta?"
Juuri kun pääset sanomaan sormella osoittelun synniksi, osoitelet itse ja tuomitset eläviä kristityitä.
Kuka sellaista on väittänyt? Jeesus perusti seurakunnan, seurakunta on esikoisten seurakunta, jolle Jeesus on antanut ehtoollisen. taivaanvaltakunnan avaimet ja käskyn saarnata parannusta ja syntien anteeksianrtamista. Hän on myös käskenyt kastaa ja opettaa pitämään kaikki mitä hän on käskenyt pitää. Mikä muu seurakunta hoitaa tätä virkaa kuin Esikoislestadiolaiset. Paavali kirjoittaa tämän seurakunnan viroista:
Ja hän on pannut muutamat apostoleiksi, muutamat prophetaiksi, muutamat evankelistaiksi, muutamat paimeniksi ja opettajiksi.
12. Pyhäin täydellisyyteen, palveluksen työhön ja Kristuksen ruumiin rakennukseen,
13. Siihenasti kuin me kaikki tulemme uskon ja Jumalan Pojan tuntemisen yhteydessä täydeksi mieheksi, Kristuksen täydellisen varren mitan jälkeen:
14. Ettemme silleen lapset olisi, jotka horjuisimme ja kaikkinaisilta opetuksen tuulilta vieteltäisiin, ihmisten koiruuden ja kavaluuden kautta, jolla he meitä käyvät ympäri, saadaksensa pettää;
15. Mutta olkaamme toimelliset rakkaudessa ja kasvakaamme kaikissa, hänessä, joka pää on, Kristus,
16. Josta koko ruumis on koottu ja yhteen liitetty, kaiken yhdistyksen kautta, joka siihen lisääntyy, sen vaikutuksen ja määrän jälkeen, joka kullakin jäsenellä on, siitä kasvaa ruumis omaksi rakennukseksensa rakkaudessa.
Toisessa kirjeessä sama apostoli neuvoo miten näitä virkoja hoidetaan:
4. Sillä niinkuin meillä on yhdessä ruumiissa monta jäsentä, mutta ei kaikilla jäsenillä ole yhtäläinen työ,
5. Niin mekin olemme monta yksi ruumis Kristuksessa, mutta keskenämme olemme me toinen toisemme jäsenet.
6. Ja meillä ovat moninaiset lahjat siitä armosta, kuin meille annettu on. Jos jollakin on prophetia, niin olkoon uskon kanssa yhteinen.
7. Jos jollakin on joku virka, niin pitäkään virastansa vaarin. Jos joku opettaa, niin ottakaan opetuksestansa vaarin.
8. Jos joku neuvoo, niin pitäkään neuvostansa vaarin. Jos joku antaa, niin antakaan yksinkertaisuudessa. Jos joku hallitsee, niin pitäkään siitä murheen. Jos joku armahtaa, niin tehkään sen ilolla,
9. Olkoon rakkaus vilpitöin. Vihatkaat pahaa ja riippukaat kiinni hyvässä.
10. Veljellinen rakkaus olkoon sydämellinen teidän keskenänne. Ennättäkään toinen toisensa kunniaa tekemässä.
Tässä on myös neuvo miten ollaan yhtä.
MIkä sinä olet siis arvioimaan kuka mitäkin tuntee, mieti ja ihmettele kommenttiasi !
Olet siis sitä mieltä, että Jeesuksen perustama esikoisten seurakunta toimii nyt tällä etsikkoajalla Suomessa Esikoilsestadiolaiset R.Y. -nimisessä yhdistyksessä. Etkö itse ymmärrä tuota tosiasiaa? Etkö ymmärrä, että uskot elävän uskon olevan tuon yhssistyisen yksityisopmaisuutta?
On täällä aiemminkin joku silloin tällöin, lienetkö juuri sinä vai onko teitä samoin luulijoita enemmänkin, kirjoitellut että "se on vain yhdistyksen nimi". Jos tosiaan ei noin ajatellessaan ja kirjoitellessaan ymmärrä väittävänsä esikoislestadiolaisen rekisteröidyn yhdistyksen olevan Jeesuksen perustama seurakunta, ei voi kuin ihmetellä.
Jokainen joka sanoo esikoislestadiolaisuutta eläväksi kristillisyydeksi ja kaikkea sen ulkopuolella olevaa kristillisyyttä kuolleeksi, on yksiselitteisesti sormella osoittelja. Pahinta laatua.
Et ole ymmärtänyt kirjoituksiani. Olen tuonut esille, että tämä on sama seurakunta jonka Jeesus on perustanut lukittujen ovien takana vuonna 33. En tiedä muuta seurakuntaa, jossa olisi täydellinen Kristuksen oppi, jos löytyy, niin se on oikea. Jos sillä on sama henki, niin varmasti nämä seurakunnat löytävät toisensa. Samassa kaupungissa ei voi olla monia oikeita seurakuntia. Sen tiedän, että tässä viimein hyvin käy. Monet lähtevät ovat sen osittaneet. En ole kateellinen, vaikka muuallakin tulisi autuaaksi, mutta Jeesuksen sanat kuuluu, että pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen.
Täällä viimeeksi kysyttiin onko esikoislestaadiolaisuus Jumalan perustama. On sanottu, ettei raamatussa mainita, eikä Lutherkaan ole maininnut mitään esikoislestadiolaisuudesta. Aivan tyhmiä kirjoituksia.
Alunperin ulkopuoliset, joiden mukana Kuopion piispa ovat alkaneet käyttämään lestadiolaisen nimeä. He ovat antaneet myös hihhulin nimen.
Esikoislestadiolaisuus on samaa, kuin esikoisten seurakunta Lapissa. Näistä käytetän nimitystä länsilestadiolaiset erotuksena itälestadiolaisuudesta, jotka olivat luullakseni samaa kuin uudestiheränneet Suomessa.
Raamattu todistaa sen, ettei ole kuin yksi seurakunta ja yksi paimen. Raamattu kieltää myös autuuttamasta sellaista, jota ei tunne.
Osittain totta, mutta paljon valhetta tai väärää luuloa. Ei ollut viitteitä . Ja luuloistasi kirjoitat ihan omien sanojesikin mukaan. Ja tyhmäksi tuomitset kirjoitukset joissa selvästi kerrotaan, että esikoislestadiolaisissta Luther ei ole kirjoittanut ainoana oikeana seurakuntana. Taidatkos itse ihan tyhmiä kirjoitella?
Tämä juttu oli täysin höpöhöpöä: Tunteekos Raamattu esikoislestadiolaisuutta, vaikka siellä sen pimeydessä elävät niin lulevat? Ei totisesti tunne.
Luther eli paljon ennen Laestadiusta. Hän ei voinut mainita mitään lestadiolaisuudesta, mutta Laestadius puhui Lutherista. Ilmestyskirjassa on mainittu se aika, mikä oli Lutherin ja Laestadiuksen välissä. Joku tutkija ei vain tienyt kuka olisi vaikuttanut Laestadiuksen aikana. Kaikki muut hän tiesi, kuten ennustuksen Lutherista.
Jos jotain varastaa pitää olla toisen omaa
Ensimmäinen pykälä yhteyteen olisi siis seuraava: Kaikki uskovat lakkaisivat haukkumasta, moittimasta ja arvostelemasta toisiaan. Meidän pitäisi oivaltaa yksi asia! Jos uskomme Jumalaa ja luotamme siihen, että Hän johtaa elämäämme, niin olisiko se joku mistaaki Häneltä, että joku toinen on jossain toisessa porukassa?
Jumala on järjestyksen Jumala. Kuinka monta seurakuntaa on, jossa opetetaan autuudentie, eli armonjärjestys ja joihin tullaan ahtaan portin tai oven kautta? Miksi Jeesus opetti, että kaikki hänen lampaansa johdatetaan yhteen lammashuoneeseen ja pitää oleman yksi lammashuone ja yksi paimen? Kuitenkin jokainen, joka ovesta menee sisälle on lammasten paimen.
Sinä opetit, ettei lammashuoneen seinien sisällä ole ruokaa, mutta Jeesus kuitenkin sanoi: Minä olen ovi: jos joku minun kauttani menee sisälle, se tulee autuaaksi, ja menee sisälle ja ulos, ja löytää laitumen.
Jos muissa seurakunnissa ei ole lammashuoneen sisällä ruokaa, ei sitä löydy ulkoakaan.
Viheriäiselle niityllä Hän vie minut lepäämään! Arvaappa oliko viheriäinen niitty jossain karsinassa Jeesuksen aikana.
Ilmeisesti olen kuunnellut puheen, jonka pidin aiheesta: Yksi lammashuone ja yksi paimen. Minä olen ilmeisesti sielultani ainakin opetettuna Lestadiolainen, mutta se tuntui kuitenkin oudolta, että olisi niin paljon turhaa vouhotusta Raamatun äärellä. Lapsuudessa omaksyin ajatuksen, että uusheräys on tiukkaa hommaa ja Vanhoillisuus lihalsuuden eriseura. Olin sitten Keltossa tilaisuudessa, jossa oli Uudenheräyksen porukka. Ensimmäinen shokki oli se, että niillä nuorilla oli kitarat mukana. Toinen oli sitten se, että aloin kuulla Jumalan sanaa julistuksessa. Täytyi olla niin, että Jeesus avasi korvat juuri siellä kuulemaan niinkuin kuulla tulee. Vielä vuosien jälkeen työstän mielessäni teemaa: Jolla korvat on kuulla se kuulkoon mitä Henki seurakunnalle sanoo. Tämä kuuleminen on hukassa ja
, jos Jumala soisi sen armon, että korvia alkaisi avautua, niin siinä olisi valtava herätys.
Tekstisi on Daavidin psalmista. Daavid eli paljon ennen Jeesusta. Sotket kaksi eri asiaa.
Jeesuksen vertauksia ei voida selittää järjellä. Jeesus ei puhu mistään karsinasta. vaan lammashuoneesta. Vertausta ei voi ymmärtää ilman Pyhää Henkeä. Tuliko Jeesuksen aikana karsinaan menevistä lampaista paimenia? Oliko kardsinassa edes ovea? Kysymyksiä voisi tehdä vaikka kuinka paljon.
"Lapsuudessa omaksyin ajatuksen, että uusheräys on tiukkaa hommaa ja Vanhoillisuus lihalsuuden eriseura. Olin sitten Keltossa tilaisuudessa, jossa oli Uudenheräyksen porukka. Ensimmäinen shokki oli se, että niillä nuorilla oli kitarat mukana."
Näin oli kun hajaannus tapahtui 1800- 1900-lukujen taitteessa.
Alettiin saarnata vain suloista evankeliumia. Parannussaarnaajat saivat rääsysaarnaajan nimen ja viimein erotettiin virastaan. Kun synti tuli luvalliseksi ja saarnattiin kuitenkin syntejä anteeksi, niin nousu uusihäys, jossa ei saarnattu syntejä anteeksi ollenkaan. Käskettiin vain katua enempi ja enempi. Monet menettivät järkensä ja joutuivat hoitoon.
Rauhanyhdistyksessä on vuosien varrella välillä kiristetty otetta ja välillä löysennetty. Välillä on pidetty hoitokokouksia, joissa on erotettu seurakuntalaisia ja taas löysennetty. Uusiheräys on jo aikoja sitten mennyt kirkon helmaan.
Esikoislestadiolaisuudessa on opetus pysynyt samana. (Tosin E.H:n aikaa lukuun ottamatta) Mistä johtuu? Laestadiuksen saarnoja on luettu melkein joka seuroissa ja äitiseurakunta on hoitanut seurakuntaa lähetysmatkoin ja -kirjein. Vanhimmat laittoivat myös Suomessa lähetystoimen alulle v.1903.
Se on Vihne hyvä täysin turha toivo. Esikoislestatiolainen ei voi lakata haukkumasta rakkikoiran tavoin kaikkia muita kuin oman laumansa orjia. Kaikki me sen tiedämme. Se on sisään rakennettu siihen Purnun 1902 alullepanemaan uskoon. Itse hän kuoli saman vuoden helmikuussa mutta kyllä liike elää vieläkin. Vain he ovat menossa taivaaseen. Ei siinä uskossa voi toisia lakata haukkumasta, moittimasta, arvostelemasta ja jopa pilkkaamasta. Se on mahdotonta.
Heille on usko esikoislestadiolaisuuteen tärkein autuaaksi tekevä usko.
Meille muille asia on helpompi, voimme uskoa Kristukseen ja jättää esikoislestadiolaisetkin uskomaan myös samoin.
Mutta onhan se loukkaavaa kuulla heiltä, että minulla on kuollut usko jos en heidän kauttaan parannusta tee. Vaikka se ei ole edes totta. Surulla ajattelen heidän saarnaajiensa osaa, monet varmasti jossakin vaiheessa käsittävät mitä ovat tehneet tai jopa tekevät..
Ketkä oli 1903 Suomessa lähetysmatkalla?
Kristillisyyden vanhinten ensimmäinen matka Etelä-Suomeen tapahtui v.1902, jolloin lähetettyinä olivat Samuel Wetttasjärvi ja Viktor Appelqvist. Seuraavana vuonna, eli 1902 matkalla olivat Isak Niku ja Isak Kuoksu, jotka laittoivat Suomeessa alulle raamatullisen lähetystoimen. Ennen tätä, siis rauhanyhdistyksessä sitä ei ollut. Saaarnaajat kulkivat yleensä yksin, harvemmin kaksin ja jäljessä kulkenut saarnaaja saattoi pilata sen työn, mitä edellinen oli tehnyt. Saarnaa eivät kokoontuneet ja koetelleet työaseitaan.
Isakit kävivät Suomessa myös vuosina 1905, 1909, 1913, 1922, 1923, 1927 ja 1929. Lisäksi Kuoksu oli Frans Parakan ja Viktor Björkmannin kanssa v.1932.
Painovirhe tuli. Seuraava vuosi oli tietysti se 1903, jota kysyit.
Annetaan jokaisen olla sellainen kuin on ei tuputeta omia uskomuksia ja ajatuksia toisille heillä voi olla paljon viisaampia näkemyksiä ja he ovat niihin tyytyväisiä.
Vaikea on mitään merkittävää lestadiolaisten keskuudessa tehdä niin kauan kuin kiistellään siitä, että onko tuo ja tuo käytännön asia syntiä ja epäjumalan palvelusta, vaikka Raamattu ei sitä sellaiseksi osoitakaan.
Raamattua tulkitsevat kaikki lestadiolaisryhmät omalla tavallaan ja suuri joukko on omassa tulkinnassaan täysin ehdottomia ja samalla ovat valmiita tuomitsemaan muut.
Jospa olisi enemmän sellaisia ihmisiä, jotka pitävät kiinni Raamatun sanomasta tarttumatta epäolennaisiin asioihin ja itse keksittyihin tulkintoihin.
Kaiken lähtökohtana pitäisi olla riittävä Raamatun tuntemus ja rohkeutta suhtautua kriittisesti omiin asenteisiin.
Avainasemassa tässä ovat eri tahojen johtavat saarnamiehet.
Tätä keskustelua johdetaan koko ajan harhaan kirjoittelemalla ainoastaan lestadiolaisista. Sama vaiva, kykenemättömyys yhteistyöhön eri kristillisten ryhmien kanssa on vaihtelevassa määrin kaikissa kristillisissä ryhmissä. 😮
Totta kai edellä mainitsemani ongelmat vaivaavat muitakin, mutta eikös tämä ole lestadiolaisten palsta ja siksi tänne kirjoitin?
Olen itsekin jonkin sortin lestadiolainen.
Siis heti kun joku sanoo sanankin lestalaisuudesta alkaa hirveä defenssien nosteklu ja sen sanan sanojan mollaaminen ja aliarvioiminen.
jos ei se kerro jostain aivan kasvamattomasta ns kRISTINUSKOSTA NIIN SITTEN sellaista ei olekkaan,.
... joka ei tunne alkeitakaan... on siellä todella jumalaisia ihmisiä joillaon tuolalinen kyky kertoa kenties toisella puolen palloa asuvaisen olemuksesta olennaista!
Miten voi kristitty olla yhtä esikoislestadiolaisen kanssa?
Esikoilsestadiolainenhan uskoo myötäsyntyisesti, äidinmaidosta imettynä sen opin ja "totuuden", että vain esikoislestadiolaisessa seurakunnassa, jonka nimi on Esikoislestadiolaiset ry, voi tulla autuaaksi ja elävään uskoon.
Yhtä voi olla heidän kanssaan vain olemalla esikoislestadiolainen, eikö niin?
Nyt jos joku alkaa tähän horisemaan, että se on vain maallisen yhdistyksen nimi, niin en vastaa enää siitä mitä sitten hänelle vastaan. Niin hullua sellainen puhe on, valheellisuutensa lisäksi.
Jeesukseen uskova ei tosiaan voi olla yhtä sellaisten kristittyjen kanssa, joilla on usko esikoislestadiolaisuuteen ja Gunnar Persäteriin. Kumpikaan näistä ei voi näet pelastaa ketään helvetistä.
Täällä on nyt lauma katkeria ihmisiä!
Et tiedä alkeellisintakaan totuutta ihmisistä. Toinen henkilö ei voi toisen tunteita tuntea.
Ja totuus on ettei kaikki tunne edes omia tunteitaan. Toisten syytteleminen katkeriksi kertoo ainoastaan syyttelijästä itsestään, ettei hän ole rewhellinen omien tunteidensa kanssa.
Kristillinen kenttä on se kun se on. Ryhmiä on vaikka kuinka paljon, osalla on yhteistyötä toisten kanssa, mutta useimmilla lestadiolaisryhmillä ei ole yhteistyötä kenekään muiden kristittyjen kanssa. Tämä on totuus joka ei pala tulessakaan. Eikä muutu muuksi, vaikka liikkeiden jäsenet täällä valehtelisivat mitä hyvänsä muuta. Itsensä ainoastaan häpäisevät valehdellessaan.
Kuulutkos sinä siihen katkerien laumaan, kun noin tunnet?
Minulla ei ole mitään katkeruutta, vaikka näenkin sinua selvemmin mistä esikoislestadiolaisuudessa on kysymys.
Onko mielestäsi katkeruutta se, jos esikoislestadiolaisuutta puolustelevien hönöjen kirjoituksiin vastaa asiallisesti? Onko? Kerro?
Tekeekö se sinun elämän hankalaksi ja vaikeaksi, jos joku uskoo Jeesuksen sovintotyöhön ja kuuluu Hänen seurakuntaansa?
Ollaan onnellisia hänen puolesta ja rukoillaan itselle ja kaikille muillekin voimia tässä taistelussa!
Käsitys jonka mukaan (uskova) ihminen on taistelija taivaan tiellä, on harhaoppia, ihmisviisautta ja petollisen sydämen tuotosta. Vain jalostuneeseen lihaansa uskovat tekopyhät ihmiset uskovat voittavansa taivaan valtakunnan taistelemalla.
Jeesuksen omat pelastuvat USKOMALLA Jeesukseen, joka on jo kaiken valmiiksi tehnyt meidän puolestamme. Tie taivaaseen on avattu ristillä Golgatalla, siellä käytiin, Getsemanen lisäksi, se taistelu jonka Jeesus Kristus voitti. Tämä on EVANKELIUMI. - Kiitos Jeesus.😇🧡✝
Kyllä meillä on taistelu syntiä vastaan, ei verta ja lihaa vastaan, kuten Raamatussa sanotaan!
Kristityn elämään kuuluu taistelu:
Efesolaisille 6:10-17
Lopuksi, vahvistukaa Herrassa ja hänen väkevyytensä voimassa. Pukekaa yllenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet. Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. Sentähden ottakaa päällenne Jumalan koko sota-asu, voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille. Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
Efesolaiskirje 6:10-17 FB38
https://bible.com/bible/365/eph.6.10-17.FB38
Perkele haluaa, ettemme taistelisi!
Amen!
Päinvastoin, perkele haluaa että me taistelisimme kovasti, mutta emme uskoisi Jeesukseen Kristukseen, joka on meidän vanhurskautemme haarniska.
Raamattua voi näemmä lukea, ymmärtämättä sanaakaan siitä mitä siinä lukee.
Pukekaa yllenne
***) -> Jumalan koko sota-asu, voidaksenne kestää perkeleen kavalat juonet.
Ihminen ei siis itse taistele, vaan hän joka on voittanut perkeleen vallan. Pukekaa siis päällenne Jeesuksen Kristuksen vanhurskaus, -LAHJAKSI
Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan,
- vaan hallituksia vastaan,
- valtoja vastaan,
- tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan,
- pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa.
Sentähden ottakaa päällenne
***) -> Jumalan koko sota-asu, (joka on Jeesuksen Kristuksen lahjavanhurskaus)
voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, (Jeesus Kristus on tie totuus ja elämä)
ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska, (Jeesus Kristus)
ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
(Rauhan evankeliumi on sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, jonka lihan ruumiin uhrilla syntiset on sovitettu Jumalan kanssa)
Todiste) -> Ef. 2:15 kun hän omassa lihassaan teki tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, tehden rauhan,
Kol. 1:20 ja että hän, tehden rauhan hänen ristinsä veren kautta, hänen kauttaan sovittaisi itsensä kanssa kaikki, hänen kauttaan kaikki sekä maan päällä että taivaissa.
Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet, ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka,...
***) -> ... joka on Jumalan sana.
Juuri näin.Aamen
Itse et ymmärrä lukemaasi Raamatun tekstiä.
Tässä kohtaa Raamattu kehoittaa kristittyä taistelemaan:
"voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä. "
Juuri tässä onkin Esikoiset ry:n ja Esikoislestadiolaiset ry:n ero: me esikoislestadiolaiset haluamme taistella sielunvihollisen perkeleen hyökkäyksiä vastaan Jumalan Sanan miekalla kun taas esikoisille tuo miekka on käynyt liian raskaaksi. Esikoiset ovat armonvarkaita pitäessään Jumalan Armoa halpana. Elävään uskoon kuuluu pyhitys, pyhitykseen kuuluu parannuksen teko ja parannuksen teosta seuraa automaattisesti sota syntiä vastaan. Ilman tätä taistelua syntiä, maailmaa, omaa lihaa ja verta vastaan ei ole elävää uskoa eikä iankaikkista Elämää!
Mutta sen sodan ei pitäisi olla jatkuvaa sohimista miitä vastaan jotka eivät kuulu justiinsa siihen teidän pieneen laumaanne, eikös tämä ole selvä asia!
katsokaas kun taivas jää melkein tyhjäksi jos se teidän laumanne vaan sinne muuttaa.
voisiko opillisen harhan korjaamisen aloittaa tuosta suuresta huuhaasta?
Et ymmärrä mitä kirjoitat.
Ymmärrän sen kuule ihan satavarmasti.
mailma on täynnä uskovia jotka ei ole koskaan kuulleetkaan mistään esikoisista, mutta sitä sinä et ymmärrä!
Laajasti lestadiolaisuudessa kannatettu, versio pyhitysopista keskittyy ulkoisen elämän siivoamiseen Jumalan mielen mukaiseksi uskovan omien ponnistusten kautta. Uskotaan, että kun ihminen keskittyy elämään pyhää elämää, erottautuen maailmasta (synnistä ja synninharjoittajista) niin hän pyhittyy lopulta Jumalalle mieluiseksi. Tällaista tekojen oppia on ollut kristillisissä piireissä paljon. Se ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan kristillistä, vaan farisealaista pyhitysoppia.
Kristillinen ja Raamatun mukainen käsitys on sellainen, että me saamme Jumalan lapsiksi syntyessämme lahjaksi Jeesuksen pyhyyden. Pyhyydestä käsin syntyy voima elää elämää, joka on iloksi taivaalliselle isälle. Me siis elämme pyhää elämää, koska olemme pyhiä, emmekä ole pyhiä, koska elämme pyhää elämää.
Siinä sitä nyt käännellään ja väännellään selvää asiaa.
Selvä asia on se jonka Ramattu ilmoittaa ja sen voi lukea sieltä ihan ite..
"19. Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
20. Sillä te olette kalliisti ostetut. Kirkastakaa siis Jumala ruumiissanne."
noin helppoa se on kun ei ala itse selittämään omia selityksiään.
kirkastuuko Jumala nortinsavusta, miten on?
Kirjoitat, että kaikki ovat armosta ja syytät esikoislestadiolaisia, että he vaativat tekoja! Mitä tämä sitten on:
voidaksenne pahana päivänä tehdä vastarintaa
ja kaikki suoritettuanne pysyä pystyssä.
"Kaikessa ottakaa uskon kilpi,"
Et selittänyt mikä tämä on. Joka paikkaan tuuppasit Jeesuksen, mutta tämä on Jeesus Kristus.
"ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille."
Et selittänyt tätäkään. Oletko altis rauhan evankeliumille? Bibliassa on mielestäni tämäkin paikka selvemmin:
15. Ja jalat valmiiksi kengitetyt, saarnaamaan rauhan evankeliumia.
Oletko sinä saarnaamassa täällä rauhan evankeliumia?
Kiitoksia tuesta!
En tiedä, mutta jotain outoa ja negatiivista siinä on!
Olipa vähemmän rakentavassa sävyssä ja itsensä korostamiselta haiskahtava kommentti.
Tällaisten takia täällä asialliset keskustelut tyrehtyvät.
Ettet vain olisi väärässä...
Rakkaushan on tahdon asia, voimme itsekukin päättää, että minä tahdon rakastaa!
Lähimmäisenrakkaus on toisten ihmisten huomioon ottamista ja kunnioittamista. Se on myöskin tärkeä osa kristillistä opetusta ja toimintaa. Rakkauden kaksoiskäsky kuuluu seuraavasti:
"Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi,
ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37)
Omiin ajatuksiimme emme voi paljoakaan vaikuttaa, mutta pystymme kuitenkin hiillitsemään itseämme ja käyttäytymään asiallisesti toisiamme kohtaan. Toiset paremmin ja toiset huonommin.
Lähimmäisenrakkaus on käsittääkseni sellaista tekemistä, joka vahvistuu hengen hedelmänä (rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä.)
Lähimmäisenrakkaus pitäisi olla sellaista, että hyväksymme kaikki, mutta emme kaikkea.
Pakko on todeta, että tässä on ainakin itselläni peiliin katsomisen paikka.
Voisimme tehdä parannusta synneistämme. Se olisi parasta.
Henkilö joka luulee sydämellisen rakkauden olevan tahdon asia, ei tunne vielä itseään eikä tunne muita. 👆
Eli siis sinuakin jokin riepoo etkä voi sille mitään!?
se selittää paljon todellakin.
Raamattu sensijaan opettaa mm; muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, jne..."
eli kenellä on vastuu, kerro vaito?
Olette te tekopyhät röyhkeitä omassa vanhurskaudessanne! 😂 Helppohan täällä netissä on tuntemattomana päätään aukoa.
siltähän tuo näyttää
vaikka vaito oletkin
Ei tuo ole mikään vastaus edelliseen, olisit todennut että joo kyllä riepoo aina illan ja aamun välillä lähes joka vuorokausi!
se olisi ollut vastaus ja rehellinen jopa!
ei, nyt piti ensin haukkua kaikki jok aliikkuu, jotta oma alastomuus jäisi huomaamatta!
kukas se sellaiseen on opettanut? ne neljä sukupolveako ainoaa oikeaa!!?
Vaito puhuu kokemusen syvällä rintaäänellä. Kokemusta yli 20 vuotta.