On jo ilta, ikkunaluukut ovat auki. Hevosien kavioiden kopseet pihen kivilaatoilla ovat tauonneet, linnutkin vaienneet.
Muistelen tätä iltaa maaten katosvuoteessani, Istuin iltasta syöden pitkän puisen pöydän ääressä tuijottaen leimuavaa takkaa, enkä voinut sille mitään, että ajatukseni olivat levottomat, kun tunsin, ettei kaikki ollut kohdallaan.
Mutta se varmaan vain johtui siitä yksinäisyyden tunteesta, joka saattaa olon tyhjäksi, koska tietää, ettei voi jakaa syvimpiä tunteitaan kenenkään kanssa.
Tässä maatessani sinun ja ikuisuudelta tuntuvan ajan välissä katselen pimeään tyhjyyteen tuntien, ettei aika ollut tarkoitettu meille.
Tunteeni elävät omia matkojaan, eivätkä ne ole sidoksissa tähän aikaan tai hetkeen. En tiedä, kaikki on sumuista tänään ajatuksiani myöten. Ei selkeää kuvaa oikein mistään.
Hyvää yötä

Vastaukset 10
Vanhimmat
Vuosisata?
En tiedä. Mietin, että sänky on ennemminkin pylvässänky, mutta näen myös kellarissa kaivon. Harmaat kiviset portaat vievät myös syvemmälle alas, jossa isohko tunneli vie vesistön äärelle. Itseasiassa kivinen laituri on linnan alla, kuten osittain vesikin, josta pääsee veneellä avomerelle.
Tuli mieleen, koska 1700-lukuun olen hurahtanut ja usein mietin millaista oli elää silloin? 00.25
Jokseenkin karua on ollut elämä.
Sairautta jos jonkinlaista, eikä niihin ollut hoitoa. Monet kulkutaudit harvensivat populaatiota vuosittain kovalla kädellä, tyyliin puolet joutui heittämään hyvästit elämälle. En kyllä kaipaa aikaan ennen penisiliinin keksimistä eli -40 -lukua.
En kaipaa minäkään, mutta kiinnostaa, koska harrastan sukututkimusta, ja erityisesti esi-isäni tuolta ajalta kiehtovat!
Toki on mielenkiintoista tietää menneistä ajoista, mutta itse tiukasti haluan elää tätä päivää ja vähän ajatella lähitulevaisuuttakin.
Ei elämä helppoa ole nykypäivänäkään, uhkia riittää , on vain kyettävä säilyttämään optimismi ja uteliaisuus!
Terveiset sinne lämpimään etelään täältä muutaman pakkasasteen Pohjolasta.
Kyllä aika selventää pään ja ajatukset, luota siihen...
Kokeile vaikka sitten unimaailmassa johonkin avaruusalukseen ulkopuolelle kokonaan, hevosten kopseet muutat andromeda-aluksen ohjaus-ääniksi joka on koko maailmankaikkeuden suurin ja pahin taistelualus, vaihdat sen hevosten eli autojen äänet vain ultrahymensionaalisien moottorien ääniin, sitten nukahdat ja yhtäkkiä huomaatkin: näenkin tuossa on orionin tähtisumukin aivan edessäni, menemme sinne katsomaan kavereita siellä _D
Elämä oli todellakin sairauksien armoilla elämistä. Ravinto saattoi olla heikkoa ja huonosti säilytettävä. Hygieniasta oli puutetta. Lapsikuolleisuus oli suuri.
Sitten omaa tarinaa...uskonpuhdistuksen aikaa joka erotti ihmisiä toisistaan..En ole tosin lukenut historiaa, mutta monen murroksen ja edistyksen käännekohdan valtakausi liittyy1700_1800 luvun taitteeseen.