Floor kerjää rahaa faneiltaan :(

Anonyymi

Floor haluaa kuvata soolokeikkansa dvd:lle ja pyytää faneiltaan rahoitusta siihen. Osoittaa kyllä huonoa makua ja saituutta. Hän ei ole mikään aloitteleva köyhä artisti vaan yksi parhaiten tienaavista genressään.

13

194

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö kolehtimalli ole aika yleinen menestyvienkin artistien levynteossa? Muistelen Marillionin toimineen noin jo aikoja sitten. Maksaja saa sitten levyn muistoksi, jos rahaa kertyy riittävästi.

    • Anonyymi

      Ei aloitteleva köyhä artisti pysty käyttämään joukkorahoitusta koska kukaan ei maksa, nimeä pitää olla. Wintersunin vastaava projekti oli mahtimenestys ja toivon että Floor ottaa oppia Wintersunilta miten homma tehdään oikein.

    • Anonyymi

      Ihan hyvä, että tehdään laatutallenne Floorin ja bändin ja vierailijoiden konsertista. Minäkin haluaisin sellaisen ostaa. Tällaisen tekeminen ei ole mitenkään halpaa, pitää kuvata useammalla kameralla ja sitten tehdä jälkityöt. Ja tietenkin DVD:n/Blue-Rayn tuotosta saavat osansa kaikki konsertissa mukana olleet muut artistit, joten Floor ei sillä kyllä rikastu.

    • Anonyymi

      Miten minulla on muistikuva että esim Tarja olisi käyttänyt joskus joukkorahoitusta. Eihän nykyään Blu-ray ja dvd-taltioinneilla pysty tekemään rahaa kuin André Rieu ja Joe Bonamassa jotka julkaisevat jatkuvalla syötöllä konserttitaltiointeja ja ne kaikki käyvät hyvin kaupaksi. Valmiiksi sävellettyä klassistamusiikkia ja bluesia on loputtomasti ja se mahdollistaa jatkuvien konserttitaltiointien tulvan.

    • Anonyymi

      Sitä se teettää kun Tuomas ahnehtii kaikki bändin tulot.

      • Anonyymi

        Ei Tuomaksen tarvitse ahnehtia. Muista nyt että Roope setä sponsoroi Tuomasta ja Floor meni Sabatonin rumpalin kanssa naimisiin. Eiköhän Floorin rahat mene ukkonsa panssarivaunuihin kun tuntuu bändinsä olevan niin sotahulluja kuin sotaa kokematon mammanpoika voi vain olla.


      • Anonyymi

        Sitä se teettää kun tiedä mitään asioista ja kirjoittaa mututiedolla.

        Nighwishin jäsenten yhtiö Oily Empire Oy teki viime vuodelta, kesäkuussa päättyneeltä tilikaudelta 2,9 miljoonan euron liikevaihdolla 1,7 miljoonan euron tuloksen. Liikevaihto kasvoi edellisvuodesta 1,8 miljoonaa euroa eli peräti 147 prosenttia. Edellisvuonna yhtye oli kuitenkin keikkatauolla, jolloin liikevaihtoa kertyi 1,2 miljoonaa ja tulosta 0,4 miljoonaa euroa.

        Yhtyeen jäsenten uusi yhtiö Oily Empire on toiminut nyt reilut viisi vuotta. Sinä aikana liikevaihtoa on kertynyt 10,6 miljoonaa euroa ja tulosta verojen jälkeen 5,6 miljoonaa euroa. Osinkoa yhtiöstä on nostettu tänä aikana 845 000 euroa.

        Uusi solisti Floor Jansen omistaa osan Oily Empiresta.


      • Anonyymi

        Nighwishin jäsenten edellinen yhtiö on nimeltään Scene Nation. Sekin yhtiö on edelleen toimiva, mutta sen liikevaihto on pudonnut noin 300 000 euroon. Varallisuutta yhtiöön on jäänyt kuitenkin vielä 3,7 miljoonaa euroa.

        Nightwishin ex-solisti Tarja Turunen ei ollut mukana Scene Nation -yhtiössä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nighwishin jäsenten edellinen yhtiö on nimeltään Scene Nation. Sekin yhtiö on edelleen toimiva, mutta sen liikevaihto on pudonnut noin 300 000 euroon. Varallisuutta yhtiöön on jäänyt kuitenkin vielä 3,7 miljoonaa euroa.

        Nightwishin ex-solisti Tarja Turunen ei ollut mukana Scene Nation -yhtiössä.

        Nightwishin ex-solisti Tarja Turusella ei käsitykseni mukaan ollut sopimusta yhtyeessa laulamisessa? Cabulin yhtiö laskutti Turusen laulamisesta keikka kerrallaan. Jos Cabuleilla olisi ollut sopimus esim. Amerikan rundista jonka he peruivat Scene Nation olisi voinut nostaa syytteen sopimusrikkomuksesta - tämä venkoulu sai gliimaksin 2005 vuoden lopussa.


    • Anonyymi

      Hyvinhän Nightwishilla menee, mutta ei varmaan niin hyvin, että tuosta vaan yksittäinen bändin jäsen omasta taskusta rahoittaisi heittämällä laadukkaan livetallenteen. Ja vaikka pystyisikin, niin saa sitä joukkorahoitusta silti käyttää.

      Ei kukaan sinun kukkarostasi sitä rahaa tule ottamaan, vaan maksuhaluisia ja -kykyisiä varmasti löytyy. Floorin fanikunta näyttää olevan aika aikuista, joten älä sinä fanien päätöksistä huolehdi.

      Ja kuten Floorin soolokonserteista joku jo totesikin, niin siinä samalla Floor työllistää aika ison poppoon musiikkiammattilaisia, eli ihan kaikki massi ei virtaa tädin omaan kirstuun.

    • Anonyymi

      Ihan järkevää tänäpäivänä käyttää joukkorahoitusta koska riskit on isot saako niitä sijoitettuja rahoja koskaan takaisin olkoon miten iso stara tahansa. Lähestulkoon kaikki maat ovat lopettaneet fyysisten keikkataltiointien listaamisen koska ei niitä juuri kukaan enää osta. ps. Oootteko muuten huomanneet että Imaginaerum elokuvaa on kohta katsottu 6 miljoonaa kertaa YouTubessa mikä on muuten vähän hemmetin kova saavutus elokuvalle.

    • Anonyymi

      Eikös Wintersunin laulaja kerännyt faneiltaan rahaa että sai talon ja studion rakennetuksi?

    • Anonyymi

      Hommahan meniniin, että fanit ehdottivat joukkorahoitusta. Floor pohti asiaa ja kysyi facebookissa gallupin kautta kuka haluaisi tällä tavalla asiat tehdä. Ylivoimainen enemmistö äänestijoukkorahoituksen puolesta ja homma päätettiin toteuttaa. Tarvittava summa täyttyi vuorokaudessa, mutta keräys jatkuu suunnitellun ajan. Ylimääräinen raha menee hyväntekeväisyyteen.

      Siinä vähän faktaa. Jeesuskaan ei kieltänyt tuomitsemasta, vaan kehoitti tekemään oikean tuomion. Tutkikaa faktat ja tehkää sitten vasta tuomio.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2633
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      103
      1769
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1535
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      16
      1242
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      22
      1058
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      973
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      46
      953
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      94
      938
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      120
      931
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      338
      836
    Aihe