Ja näkemykseni mukaan tai ainakin sen mukaan mikä olisi oikeudenmukainen lopputulos, elikkä että loppujenlopuksi vastuullisia olisi enää yksi. Oikeus on jo ottanut huomioon sen että asioiden hoito Ritaluoman kanssa oli lähes mahdotonta ja on tulossa myös ennakkopäätös, jossa tahtomattaan kohtuuttomaan tilanteeseen ajautunut kaupungin edustaja tuomittaisiin elinikäiseen velkavankeuteen. Jos näin tehtäisiin, saattaisi koko Suomi pysähtyä, jos kaupungin eivät enää uskaltaisi lähteä mukaan hankkeisiin. Joten arvon persut ja vahingoniloiset. herra K astelee tänään ulos salista vapaana miehenä. Jokin tekninen tuomio hänelle tietysti on pakko antaa, mutta kohtuullinen sellainen. Kymppitonni tai pari veikkaisin.
SCC tuomio lävähtää tänään tiskiin
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ja tulikin jo. Tuomio pysyi ennallaan, tosin Iisakin maksettavaksi tuleva korvaus kohtuullistettiin 150 tuhanteen. Lisäksi 30 tonnia yhteisvastuullisesti Ritskun kanssa oikeudenkäyntikuluja. Joten pojjaat, mokasitte ja saatte maksaa. Alkakaas kaivaa kuvetta....
Iisu on ilmoittanut aikanaan, että olisi onnellinen ihminen "ilman tätä",
Nyt kun korvausumma meni puoliksi, niin on sitten puolionnellinen.
Ei se oikeuskaan aina lue vain lakia. Lievennys oli oikein ja sillä lailla kohtuullinen että tuosta voi jo ihminen selvitä. Tsemppiä I. K. Nouset tästäkin.
Iizukki joutuu nyt ottamaan vähän fyffeä patjan alta mutta onneksi on mistä ottaa. Janakkalan äveriäimpiä nykyään.
kyllä, noin uutisoitiin, yhteensä 180 tuhatta mutta.....viivästyskorot päälle, se myös radiouutisissa mainittiin!
Samoin mainittiin että Iisakilla on vielä kolme muuta oikeudenkäyntiä edessä! Mitä ne tuo tullessaan, jää nähtäväksi!
Iisakki, et ehkä olisi tätä ansainnut mutta jos katsot peiliin, näet oman, pahimman vastustajasi!
Ei joudu ottamaan patjan alta. Toisilla menee hyvin ja ex-johtavalla perziikillä todella huonosti.
Sen kun näkisi, miten Ritaluoma saataisiin Suomeen maksamaan tekosistaan....
Persut hei. Missäs nyt puheet naurutuomiosta, joka tulee nousemaan. Missäs persujen lakimiehet nyt luuraa. Onko lievästi masista päällä.
Ritaluomalta tuskin saavat centtiäkään jenkkilästä ,miljardöörillä on ollut vuosia aikaa piilottaa rahojaan , maksaako suomen valtio velkojille sitten nuo 6 milliä ,ilmeisesti jos korvaus on määrätty eli veronmaksajan piikkiin . Eikä Ritaluomaa luovuta suomeen edes pyynnöstä koska on miljonääri ja syyte ei ole henkirikoksesta , tosin jenkkilässä vankeutta voisi vastaavasta tulla vuosikymmeniä . Melkein Ritaluoman huijausta pitää ihailla tarpeeksi röyhkeä tarpeeksi iso ja mies pääsi vapaasti maasta ,ehkä tässä on ollut suojelusenkeleitä korkeissa viroissa onhan syytteiden tulo ollut tiedossa monilla ,urheilumiehet pitää yhtä ,taitaa vesittyä tuokin iso huumejuttu missä valkoinen ja musta cobra on ystävineen liikemiehet misuineen käärineet kymmeniä miljoonia ,otsikointi kertoo"liikemiehistä" ei huumekauppiaista ,yrittäjämiehiä vieläpä . Hallitus vielä joka suhtautuu huumeiden käyttöön myönteisesti vihreä tuomarinkunta tulos epäilemättä lievä ehkä pantavankeutta lukaalissa kotona vaikka espanjassa ;)
Arvaas mitä. En lukenut tekstiäsi, ei sitä pysty lukemaan, koska on käsittämätöntä tekstipuuroa ilman pisteitä ja mitään muutakaan jaottelua. Onnea ensi kerralla.
Minä luin! Johan pappasti oli saanut kunnon kyhäelmän aikaiseksi!
Ritskua ei nyt autakaan päästää oikeuden eteen. Rupeaa ahdistettuna pian puhumaan ihan ohi suunsa ja totuuksia koko SCC-casesta. Siinä voisi sitten monella muulla mukana puuhastelleella alkaa kainalot hikuamaan. Ollaan ihan näin vaan ja Hys Hys Hys.
Tuosta oikein näkee kuinka persuun sattuu
Joutuiko joku persu siis maksamaan jotain vai miksi sattuu?
Eikun tuo tarkottaa miten kipeetä tekee kun saa nauraa KokDemuille ihan kippurassa eikä naurulle tule loppua, palleaan sattuu...
Mitä edellytyksiä on Iisakilla jatkaa nykyisessä toimessaan, kun kaiken aikaa kyseenalaistaa suomalaisen oikeusjärjestelmän toimivuuden? Parempia viranhoitajia löytyy työkkäristäkin.
Älä ole luuseri katkera. Olisit käynyt edes peruskoulun loppuun.
En ole luuseri. En ole katkera. Peruskoulu on käyty, samoin lukio, samoin muita kouluja, samoin yliopisto. Mikä sitten pistää kirjoittamaan tänne? En tiedä. Ainakin viestien taso nousee. :-)
On silti kummallista, miten Kiemunki voi kaiken aikaa kuvitella, että oikeus oli väärässä ja hän oikeassa. En tiedä, onko hänellä enää mitään edellytyksiä jatkaa virassaan.
Iisakkiko siellä kirjoittelee, vai Iisakin vaimoke? Vai Markun vammainen äityliini?
Kun vannoo että ei ole luuseri johtaa jäljet Persujen leiriin. Tyylin kyllä tunnistaa.
Sanopa muuta. :-) Säälittää puolestasi.