Kuukausia keräät rohkeutta kertoa toiselle tunteistasi ja sitten se romutetaan yhdellä katseella. Kuukausien työ hukkaan : ( ihan palkatonta työtä ollut siis. Ei kovin palkitsevaa nämä rakkaudentyöt. Eikä yöt.
Kyllähän se harmittaa
Anonyymi
19<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei kannata luovuttaa yhden ihmisen vuoksi. Rakkaus edellyttää, että molemmat valitsevat toisensa. Etsi sellainen, joka hyväksyy sinut ja on kiinnostunut sinusta aidosti.
Uskon siihen, että ei voi etsiä ketään. Se joku tulee vastaan, jos tulee. En siis etsi mitään.
Milloin katse tapahtui?
En mä halua kertoa. En halua tänään, että se katse mut täältä bongaa ja halveksii mua.
Eilen katsoin yhtä tervehtiessä. Ilmeeni vaikutti varmaan aika kylmältä/ vihaiselta toisen silmissä, vaikka oikeasti se on surua.
Mikä sua surettaa?
Olisin halunnut jäädä juttelemaan hänen kanssaan.
Varmaan hän on yhtälailla surullinen, kun et jäänyt.
En usko.
Miksi epäilet ettei halunnut?
Koska hän ei itse lähesty minua koskaan, ei häntä kiinnosta.
Millaista lähestymistä haluaisit, että tietäisit toisen susta tykkäävän?
Edes jotain oma-alotteista lähestymistä. Tulisi juttelemaan jotain niin tietäisin etten ole ihan samantekevä hänelle. Ihastumista jos hänellä olisi, jokin pieni mutta selvä teko olisi kiva, esm. pieni mutta tahallinen kosketus.
Et sä sitten se mun katse ole, kun mä sille kyllä aina juttelen. Harmi kun olisin toivonut hänenkin katseessa muuta kuin kiukkua.
No ei niitä soidinmenoja ikuisesti kestä. Jos ei 3 kuukauden aikana kerkiä mitään tapahtuu, niin anti olla.
Kiitos tiedosta :(
Varsinkin tuo soidinmeno sana ärsyttää mua. Ei tarvitse enää kestää. Sori kun jouduit sellaiseen mukaan ylipäätään.
Eikä siitä sitäpaitsi ole vielä edes 3 kk. Suututtaa tuo sun viesti vieläkin.
Tiedän miltä sinusta tuntuu, itse myös keräsin rohkeutta ja harkitsisin muista syistä (en ollut silloin vapaa) melkein vuoden. En kuitenkaan sysää vastuuta omista tunteistani toiselle. Itse tosin sain fiksun vastauksen, vaikkakaan se ei ollut kyllä. Huonosta käytöksestä herkässä tilanteessa voi olla oikeutetusti nyreissään.
Hän ei ole vastuussa siitä, että tunnen. Ei se ole hänen vikansa, ei se ole kenenkään vika. Ei tunteita voi valita kumpaakaan suuntaan. Ei toinen voi mitään, jos tunteita ei ole tai hänellä on oikeus sanoa ei, jos ei halua, jos elämäntilanne tai moraali ei anna myöten.
Siitäkään ei voi reilusti toista syyttää, jos ei uskalla itse. Itse ”syytän” ajankulumisesta itseäni. Siksi lainausmerkeissä ettei asiassa ole syyllistä vaan se oli täysin omassa hallinnassani. En olisi ollut aiemmin valmis. Ja kun minulla on jo kolme lasta, kiire on hävinnyt. 😂 Jos hän olisi kanssani halunnut lapsen (hän on lapseton), olisi kiire ollut hänellä, ei minulla. Itse olisin joutunut naisena miettimään kestääkö kroppa vanhana vielä yhden ja jaksanko aloittaa vielä alusta vaivan kanssa. En edes itse tiedä vastausta tuohon. Nyt aika korjaa asian ja kun joskus toivottavasti suhteen vielä pääse tuskin asia enää onnistuisi, vaikka haluaisi. Aika kuittaa vaikean päätöksen ihan itsestään ja se käy hyvinkin pian.
Sen sinulle ap sanoisin, ettei se aina voi molemmin puolin osua. Se ei tunnu kivalta, mutta on osa elämää. Kyllä se vielä joku kerta osuu!