Säästökohteita löytyisi Lieksassakin on upea vauhdittamo ja palkattu työntekijöitä tästä ei ole Lieksa säästänyt eikä ole oppinut onko työttömät sijoittuneet avoimille työmarkkinoille varsin iäkästä väkeä työnantajien silmissä useammalla kunnalla taitaa tulla säästöt vastaa Tukipiste on aina saannut rahaa työttömien virkistämiseen puuhailuu kuntouttavaa työtoiminta palkkatuella palkattuja. vauhdin seinät on maalattu uuteen uskoon kyllä vuokrat toimitilat aikuisten päivähoito maksaa . työttömällä on hyvä liikkua viranomaisten lunkulle helposti. nekin rahat voisi käyttää terveyden hoitoo eikä lakkauttaa röngeniä muita palveluita syrjäkylät ovat vaikeuksissa
Työttömien yhdistysten leikkaukset
”Turku ajaa kolmannen sektorin ulos työllistämisestä.”
vaatii perumaan työttömien yhdistyksiin kaavaillut leikkaukset. Työttömien Keskusjärjestön mukaan kaupungit suunnittelevat talousahdingossaan niiden tuen supistamista. Tämä uhkaa muun muassa ruokalatoimintaa.
Turussa toimivat Turun Seudun TST ry ja alueellinen Varissuon Työ ja Toiminta VT ry. Turun kaupunginhallitus päätti viime maanantain kokouksessaan työttömien yhdistysten toiminta- ja vuokra-avustusten leikkaamisesta. Työllisyysmäärärahojen leikkaamisesta se päätti jo aiemmin helmikuussa.
leikkaukset vaarantavat yhdistysten toiminnan jatkumisen.
– Yhdistykset tekevät tärkeää työtä työttömien työllistämiseksi ja kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseksi sekä työttömien etujen valvomiseksi.
– Yhdistykset ovat mukana ihmisten arjessa monella muullakin tavalla muun muassa ruokalatoimintansa, kerhotoiminnan ja alueellisten kokous-, harraste- ja liikuntatilojen ja palveluiden tarjoajina. Esimerkiksi Turun Varissuolla työttömien yhdistysten Majanummen toimitila muodostaa koko lähiöalueen asukkaiden ja yhdistysten kohtaamispaikan. Nyt Varissuon työttömien toiminta uhkaa loppua kokonaan, kansanedustaja sanoo.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vaudittamoon haetaa useita työntekijöitä taitaa olla kolme paikkaa te-toimistossa näihin on varaa palkata ohjamaa elämänhallintaa
Miten työttömien toiminta ja kuntouttava tai tukipalkkatyö on sinulta poissa? Pura kaunasi miljonäärien veronkiertoon. Järkyttävää tietämättömyyttä ja vääristelyä asiassa, josta et tiedä etkä ymmärrä yhtään mitään.
Kannattaisi aloittajan ottaa vauhtia kieliopinkurssilta, että kirjoittaisi ymmärrettävää tekstiä.
Äikän maik 35hv 41 nm
Kannattaisi aloittajan ottaa vauhtia kieliopinkurssilta, että kirjoittaisi ymmärrettävää tekstiä.
Äikän maik 35hv 41 nm
Onhan Lieksassa saatu säästöjä aikaan! Muunmuassa uutta siltaa ei tule, samoin jos saadaan terveyskeskuspalveluja ajettua alas, jäätietä ei tullut, siiirtolapuutarhaa ei tullut, eikä tornitaloa, ja saattaa mennä persielleen tuokin biopöihnä vaikka siihen jo tuhlasivat 3 miljonnaa, vahinko vain! Pankakosken tehtaan lakkauttaminen olisi vielä suotavaa jos joku aktiivinen vastustajien ryhmä alkaa vaatimaan ja valituksia laatimaan kuin siltahankkeessakin tapahtui! Uusia kohteita voidaan keksiä kunhan vain uutterasti vastustetaan kaikkea kehitystä.