Työpäivän kuluessa olen surffaillut täällä netissä ja eksyin keskenmenosivuille. Olen itse raskaanan viikolla 21 ja luettuani kaikkia "vauva kuoli kohtuun"-juttuja olen nyt sitte ihan hajalla. Joku oli kirjoittanut niin ihanan runonkin, että aloin itkeä ja nyt mun pitäis pyytää asiakas palaveriin silmät punaisena. Voi ahdistus! Jaksamista kaikille keskenmenon kokeneille.
kamalaa luettavaa
suru
71437
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Anteeksi, että nyt sanon näin, mutta on todella törkeää tulla tänne hehkuttamaan sitä että on raskaana ja samaan henkäykseen toivottaa jaksamista keskenmenon kokeneille!! "Joku oli kirjoittanut niin ihanan runonkin, että aloin itkeä ja nyt mun pitäis pyytää asiakas palaveriin silmät punaisena. Voi ahdistus!" Miten se voi sua ahdistaa kun sulla on vielä kaikki hyvin!!!
Tuo kuullostaa niin katkeralta ja kateellisten panettelulta, anteeksi nyt vaan! alkuperäinen kirjoittaja ei varmasti ole mitään pahaa tarkoittanut, lähinnä myötätuntoansa ja osan ottamistaan esittää. Todella inhottavaa tuollainen! Se, että hän on raskaana ei tarkoita etteikö hän saisi surra muiden puolesta ja kertoa sitä ääneen!
...ja ymmärtääkseni hän ei mitään hehkuttanut, kerktoi olevansa raskaana ja minusta tuo oli ihan olennainen juttu kertoakin tuossa yhteydessä. Nimittäin vielä enemmän osoittaa empatiaa kun itellä kaikki kuitenkin hyvin.
Joo mutta miten voi olla hajalla pelkästä lukemisesta?? Ei se että lukee ja tuntee myötätuntoa tarkoita, että itse tuntee miltä se menetys tuntuu vaikka onkin raskaana! Sen menetyksen kivun ja surun tuntee vasta sitten kun se oikeasti tapahtuu ja sitten vasta ollaan hajalla!! Olen erittäin onnellinen alkuperäisen kirjoittajan puolesta, mutta MINUN mielestä hänen viestinsä oli todella törkeä sellaisia kohtaan jotka oikeasti ovat menettäneet lapsensa!
Olen samaa mieltä , että on aika epäkorrektia puhua omasta raskaudestaan ja samalla surkutella omia tunteitaan kun sattu lukemaan, että jollakulla samainen raskaus päättyikin surullisimmalla mahdollisella tavalla.
Voin sanoa äitinä, että ei kohtukuolemaa todellakaan voi kuvitella ennen kuin on itse kokenut. Luulin itsekin aiemmin ymmärtäväni kun eläydyin tunteella vastaaviin.
Tosi elämässä ahdinko on suurempaa ja valtaisan suurta surua,kuin kuvitella saattaa. Kohtasimme tämän surun kun menetimme neljännen lapsemme kohtuun.
Mielestäni kirjoituksen kirjoittaja tarkoitti ihan hyvää ja ymmärrän että raskaana ollessa tunteet on pinnassa ja pelkää että jos jotain ikävää tapahtuu.Me olemme kaikki vain ihmisiä emmekä aina osaa sanoa oikeita sanoja oikeassa kohdassa.
Itsekkin olen kokenut viime vuonna kaksi keskenmenoa , joista toisen jouduin synnyttämään ja hän oli lisäksi vammainen. Jouduin ensin kohtaamaan valtavan kriisin siitä tiedosta että lapsi oli vammainen ja sitten kokemaan keskenmenon ja synnytyksen.Nämä ovat raskaimpia asioita naisen elämässä
Mikään ei elämässä ole niin varmaa kuin epävarmaa. Mitä vikaa on raskauden hehkuttamisessa, sehän on maailman ihanin asia. Toisilla onnea vain on enemmän kuin toisilla. Sitä vain ymmärtää oman tilanteensa hieman eri tavalla kun kuulee, etä muilla on kamalia kokemuksia raskaudesta ja sen keskeytymisestä. Itse pelkään koko ajan, että sikiö on kuollut kohtuun ja odotan pelokkaana seuraavaa ultraa. Mielestäni sitten vasta voi olla varma lapsen syntymisestä elävänä, kun sitä voi pitää sylissään ensimmäisen kerran. Vaikka odotus jatkuisikin onnellisesti toistaiseksi, huomisesta ei koskaan tiedä...
Nauttikaa te raskaudesta levollisina, jotka voitte, itse en lukeudu teihin.
Niinpä niin, olen samaa mieltä näiden kokemusten jälkeen. Mikään ei ole varmaa eikä kunnossa ennenkuin lapsi on todella syntynyt ja pysyy elossa ja jotensakkin terve. Ensimmäinen lapseni oli ns. vahinkolapsi ja raskausajankin olin tosi huoleton. Nyt kun toista on yrittänyt näin vanhemmalla iällä, on tullut vastoinkäymisiä. Ensimmäinen keskenmeno josta mainitsin edellisessä vietissä tapahtui niin ettei mitään oireita ollut minulla. Olin vain väsynyt ja tuli valkovuotoa. Mahassa välillä kipristeli. Sitten sain tietää että lapsi on vammainen. Ja sitten myöhemmin että lapsi oli itseasiassa ollut kuolleena mahassa jo ainakin kaksi viikkoa, ehkä ylikin. Jouduin synnyttämään kuolleen lapsen.Kun hän syntyi kävi ilmi että hän oli vielä alikehittynyt, painoi vain 40 g. Hän oli muuttunut ruskeaksi koska oli ollut kuolleena niin pitkään kohdussa. Ultra kuvissa piti olla kaiken hyvin ja mitään vammaisuutta ei niistä havaittu. Kaikki oli kuin kauhuelokuvasta. Siksi toinen varhaisvaiheen keskenmeno ei enää tuntunut paljon miltään, vaikka sekin oli suuri pettymys.
Mutta olen sisukas, uhmaan luontoa ja yritän nyt kolmatta kertaa raskautta. Onhan niitä tapauksia jotka useiden keskenmenojen jälkeen tulevat raskaaksi ja saavat lapsen.Ehkä lukeudun nyt niihin ....Taivas yksin tietää...
Onnea sinulle kun olet kuitenkin tullut raskaaksi ja toivottavasti kaikki sujuu hyvin.