Minua ihmetyttää eräs juttu. En kerro koordinaatteja, mutta kerron tapauksen:
Eräs henkilö katosi (täysi-ikäinen). Omaiset tekivät hänestä katoamisilmoituksen pari päivää katoamisen jälkeen. Poliisi levitti näkyvästi somessa kuvia ja tuntomerkkejä kadonneesta ja pyysivät kaikkia asiasta mahdollisesti jotain tietäviä ottamaan poliisiin yhteyttä. Netissä spekuloitiin siellä sun täällä mitä kadonneelle on mahdollisesti tapahtunut.
Ja sitten. Kadonneen henkilön omainen kertoi kavereilleen muutama päivä katoamisilmoituksen teon jälkeen, että henkilö onkin jo löytynyt ja kaikki kunnossa. Poliisi ei kuitenkaan ilmoittanut, että kyseinen henkilö olisi löytynyt ja netissä käytiin kovasti keskustelua edelleen kadonneen kohtalosta.
Ilmeisesti omaiset eivät ilmoittaneet poliisille kadonneen löytymisestä TAI poliisilla ei ole velvollisuutta ilmoitella jos näin on käynyt.
Meidän ulkopuolisten ei tarvitse tietää mitä kadonneiden ihmisten taustalta löytyy, mutta jotenkin toivoisin, että löytymisestä tiedotettaisiin virallisesti edes sen verran, että henkilö löytyi elossa tai kuolleena. Loppuisivat juorut ja muutenkin...
Jos kadoksissa ollut löydetään niin ilmoitetaanko siitä...?
10
247
Vastaukset
- Anonyymi
Lopettakaa mielummin se juoruilu heti alkuunsa. Ei siitä ikinä mitään hyötyä ole kadonneen löytämisessä.
- Anonyymi
No eipä siitä juoruilusta tietenkään apua ole vaan päinvastoin, mutta kun kysymys on hyvin pienestä kylästä niin ei mitenkään voi välttyä siltä, että erilaiset "salaliittoteoriat" alkavat vallata alaa. Siinä mielessä olisi viranomaisiltakin parempi, että kertoisivat kun/jos kadonnut löytyy. Ja onhan siinä sekin pointti. että etenkin pikku kylillä ihmiset alkavat etsiä kadonnutta erilaisten johtolankojen perässä. Ei terve uteliaisuus ole pahasta. Juorutkin loppuisivat sillä hetkellä kun on tarjolla faktaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No eipä siitä juoruilusta tietenkään apua ole vaan päinvastoin, mutta kun kysymys on hyvin pienestä kylästä niin ei mitenkään voi välttyä siltä, että erilaiset "salaliittoteoriat" alkavat vallata alaa. Siinä mielessä olisi viranomaisiltakin parempi, että kertoisivat kun/jos kadonnut löytyy. Ja onhan siinä sekin pointti. että etenkin pikku kylillä ihmiset alkavat etsiä kadonnutta erilaisten johtolankojen perässä. Ei terve uteliaisuus ole pahasta. Juorutkin loppuisivat sillä hetkellä kun on tarjolla faktaa.
Noh, siinähän juoruilette ja salaliittoteorioitsitte. Ei ole poliisin eikä kadonneen-löytyneen ongelma, jos ette ole tarpeeksi lähipiirissä kuullaksenne löytymisestä.
Juorut ja salaliittoteoriat muuten eivät ole "tervettä uteliaisuutta", ja jos erilaisten johtolankojen perässä tarpeeksi sitkeästi on aikaa juosta, niin voipi paljastua totuuskin, eli että on turha enää juosta.
- Anonyymi
Täysi - ikäinen saa kadota omasta tahdostaan jos haluaa. Poliisilla ei ole ilmoitusvelvollisuutta vaikka kadonnut löytyisikin.
- Anonyymi
Saa toki, mutta jostain syystä toisista heistä tehdään katoamisilmoitus. Ehkä silloin, jos epäillään heidän joutuneen rikoksen uhriksi.
- Anonyymi
Ei se katoamisilmoitus muuta mitään. Kadota saa jos haluaa. Jos "kadonnut" löytyy, niin ei poliisi ilmoittele kenellekään. Edes omaisille ei ilmoiteta jos kadonnut niin haluaa.
- Anonyymi
Kadonnut ihminen saa ihan ise päättää miten olemassaolostaan tiedottaa. Ei kuulu ulkopuolisille mitenkään. Elämä jatkuu ihan normaalisti. Ei julkisuutta!
- Anonyymi
Kun kadonnut löytyy, asia koskettaa hänen omaisiaan/läheisiään, ja aivan varmasti poliisi ilmoittaa omaisille löytymisestä. Tai jos palaa itse tai omaiset löytävät, niin ilmoitus lähtee poliisille että he eivät enää tarvitse etsiä.
Miten se että joku on löytynyt, kuuluisi suurelle yleisölle? Jos yleisö haluaa auttaa kadonneen etsinnässä, varmati omaiset ottavat mielellään kaiken avun vastaan- oletetutsti ainakin.
Jos itse jätän saapumatta työpaikalleni joku aamu, sieltä lähtee ilmoitus omalle työnantajalleni, joka laittaa jonkun käymään kotiovellani, ja käsittääkseni ilmoittaa viranomaisille, lähiomaiset tavoitettuaan. - Anonyymi
Poliisi ei ilmoita omaisille jos kadonnut niin haluaa. Minulla on kokemusta asiasta joten tiedän kyllä tämän asian. Kadoksissa saa olla täysi - ikäinen henkilö. Alaikäisistä tietenkin ilmoitetaan.
- Anonyymi
Jere Kumpumäki ainakin katosi 2005-2007, en muista tarkkaan lokamarrask. vaihteesa kuitenkin. Pisti sillon silmään ku muistin hänen käyneen samaa lukiota kuin minäkin. En ole nähnyt hänestä löytymisiloitusta. Joku tosin väitti Metro-lehdessä nähneensä että oli löytynyt merestä noin 1v katoamisen jälkeen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.2936567Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652039- 1801780
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151257- 1191251
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181681163Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71136RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j521025Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411021Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288962