Mitä ilmeisin juutalaisten salaliitto esti edellisen viestini tallentumisen palvelimelle proxy-errorilla. Röyhkeää!
Niinpä kirjoitan jostain muusta, vähemmän kiistanalaisesta aiheesta, kuin juutalaiset.
Lampaat.
Mitä pidätte lampaista?
Minusta lampaat ovat mukavia. Kivaa, ystävällistä jengiä, joista ei ole mitään haittaa kenellekään. Lampailla on kivaa olla omassa jengissä ja hypellä nurmella, ja singahdella laumana vasemmalle ja oikealle. Lampaat ovat suuria palleroita, joista valtaosa on villaa. Keritty lammas on laihempi kuin mitä voisi koskaan uskoa. Ne näyttävät aivan surkeilta. Mutta kuinka ulkonäkö voikaan pettää. Ajatelkaa kaikkea sitä villaa.
Lampaan nähdessä tulee väistämättä mieleen lämmin villapaita. Mielenkiintoista, että lampaalta voidaan ottaa karvat. Lammas ei menetä mitään välttämätöntä. Villa on lampaan hedelmä. Ihmisen täytyy vain ottaa lammas sisälle lämpimään siksi aikaa kunnes karvat kasvavat takaisin. Ja saahan lammas palkkioksi ruokaa ja paijausta. Esimerkillistä ja eettistä kotieläintoimintaa, jossa eläimiä tuskin sorretaan. Suurimman osan ajasta lampaat kirmaavat pelloilla isossa jengissä ja kasvavat villaa. Lampaan silmistä paistaa nöyryys ja ilo.
Harvoin on kotieläimen tai edes lemmikkieläimen pitäminen yhtä järkevää, mielekästä ja eettistä, kuin lammasfarmailu. Hevoset ovat toki myös loistoeläimiä, ja ihmisen kavereita. Hevosta pidetään suuressa arvossa ja hoidetaan tunnollisesti. Se sekä palvelee, että saa palvelua.
Ihmisen liitto luonnon kanssa, kuinka hieno asia se onkaan. Että tällainen ihmiseksi kutsuttu eräänlainen outo kala, jolla on hirviömäisen suuret aivot, jonka aivoituksia tuskin kenenkään uskoisi ymmärtävän, voi kuitenkin olla ystävä niin monen muun eläimen kanssa, ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä, on mahtavaa.
Kuinka typerä onkaan ihminen unohtaessaan luonnollisen synergian arvon, työn joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Välinpitämätön riisto on lyhytnäköistä.
Mitä useampi on rosvo, sitä vähemmän on mitään ryöstettävää. Mistä muustakaan taloudelliset ja poliittiset kriisit johtuisivat?
Nisäkäsaivomme toimivat pääkopassamme alkukantaisten matelijanaivojen ja uudenaikaisen aivokuoren ristitulessa. Sosiaaliset tunteemme jäävät aina alkukantaisten tarpeidemme tai älyllisten ristiretkiemme jalkoihin.
Sen vuoksi halusin tänään kertoa teille lampaista. Lampaat niin usein unohdetaan. Kuvailihan mystikko Gurdjieffkin ihmistä kuin kolmikerroksiseksi eläimeksi, jossa alimpana on mato (vrt. matelijanaivot), keskellä lammas (vrt. nisäkäsaivot) ja ylimpänä ihminen (aivokuori).
Ilman kokonaisuutta ja pyrkimystä harmoniaan emme voi saavuttaa sielullisen alkemiankaan tavoitetta, jumalaista tietoisuutta. Emme voi jättää lammasta tien poskeen sen enempää kuin sammuttaa 1/3 aivoistamme.
Ihmisiä aina syytetään lampaiksi. Ja on tottakin, että helposti menemme sinne minne muutkin, ja haluamme kuulua porukkaan, olipa suunta mikä hyvänsä. Mutta sekään ei edusta pyrkimystä harmoniaan, eikä tee oikeutta Sisäiselle Lampaalle, ja sen arvokkuudelle.
Yli-ihminenkin on 1/3 "lammas".
Sen vuoksi puhuin teille tänään lampaista.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Niinpä kirjoitan jostain muusta, vähemmän kiistanalaisesta aiheesta, kuin juutalaiset.
Lampaat.
Mitä pidätte lampaista?
Minusta lampaat ovat mukavia. Kivaa, ystävällistä jengiä, joista ei ole mitään haittaa kenellekään. Lampailla on kivaa olla omassa jengissä ja hypellä nurmella, ja singahdella laumana vasemmalle ja oikealle. Lampaat ovat suuria palleroita, joista valtaosa on villaa. Keritty lammas on laihempi kuin mitä voisi koskaan uskoa. Ne näyttävät aivan surkeilta. Mutta kuinka ulkonäkö voikaan pettää. Ajatelkaa kaikkea sitä villaa.
Lampaan nähdessä tulee väistämättä mieleen lämmin villapaita. Mielenkiintoista, että lampaalta voidaan ottaa karvat. Lammas ei menetä mitään välttämätöntä. Villa on lampaan hedelmä. Ihmisen täytyy vain ottaa lammas sisälle lämpimään siksi aikaa kunnes karvat kasvavat takaisin. Ja saahan lammas palkkioksi ruokaa ja paijausta. Esimerkillistä ja eettistä kotieläintoimintaa, jossa eläimiä tuskin sorretaan. Suurimman osan ajasta lampaat kirmaavat pelloilla isossa jengissä ja kasvavat villaa. Lampaan silmistä paistaa nöyryys ja ilo.
Harvoin on kotieläimen tai edes lemmikkieläimen pitäminen yhtä järkevää, mielekästä ja eettistä, kuin lammasfarmailu. Hevoset ovat toki myös loistoeläimiä, ja ihmisen kavereita. Hevosta pidetään suuressa arvossa ja hoidetaan tunnollisesti. Se sekä palvelee, että saa palvelua.
Ihmisen liitto luonnon kanssa, kuinka hieno asia se onkaan. Että tällainen ihmiseksi kutsuttu eräänlainen outo kala, jolla on hirviömäisen suuret aivot, jonka aivoituksia tuskin kenenkään uskoisi ymmärtävän, voi kuitenkin olla ystävä niin monen muun eläimen kanssa, ja vieläpä hyvässä yhteisymmärryksessä, on mahtavaa.
Kuinka typerä onkaan ihminen unohtaessaan luonnollisen synergian arvon, työn joka hyödyttää kaikkia osapuolia. Välinpitämätön riisto on lyhytnäköistä.
Mitä useampi on rosvo, sitä vähemmän on mitään ryöstettävää. Mistä muustakaan taloudelliset ja poliittiset kriisit johtuisivat?
Nisäkäsaivomme toimivat pääkopassamme alkukantaisten matelijanaivojen ja uudenaikaisen aivokuoren ristitulessa. Sosiaaliset tunteemme jäävät aina alkukantaisten tarpeidemme tai älyllisten ristiretkiemme jalkoihin.
Sen vuoksi halusin tänään kertoa teille lampaista. Lampaat niin usein unohdetaan. Kuvailihan mystikko Gurdjieffkin ihmistä kuin kolmikerroksiseksi eläimeksi, jossa alimpana on mato (vrt. matelijanaivot), keskellä lammas (vrt. nisäkäsaivot) ja ylimpänä ihminen (aivokuori).
Ilman kokonaisuutta ja pyrkimystä harmoniaan emme voi saavuttaa sielullisen alkemiankaan tavoitetta, jumalaista tietoisuutta. Emme voi jättää lammasta tien poskeen sen enempää kuin sammuttaa 1/3 aivoistamme.
Ihmisiä aina syytetään lampaiksi. Ja on tottakin, että helposti menemme sinne minne muutkin, ja haluamme kuulua porukkaan, olipa suunta mikä hyvänsä. Mutta sekään ei edusta pyrkimystä harmoniaan, eikä tee oikeutta Sisäiselle Lampaalle, ja sen arvokkuudelle.
Yli-ihminenkin on 1/3 "lammas".
Sen vuoksi puhuin teille tänään lampaista.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Vastaukset 42
Vanhimmat
sulla on joku pakkomielle lampaisiin tai sitten sinä olet jättänyt ne 1/3 prosenttia aivoistasi tienposkeen.
ole sinä lammas Minä olen Susi.
Minä puolestani olen melko varma siitä että 1/3 ihmisestä on sikaa.
- kaikkiruokainen elukka
- syö tarvittaessa lihaakin
- lisääntyy niin perkeleesti
- vinkuu, haisee ja sotkee kaikki paikat jos pidetään liian isoa laumaa väkisin sisätiloissa
- pienenä söpö
Ja jos ette muuten usko, niin "ihminen on sitä mitä hän syö".
Jokaisella ihmisellä on sisäinen eläin. Ehdottomasti suurimmalla osalla tuo eläin on joko sika tai apina, mutta myös koiran sukuisia eläimiä on melko paljon. Hyvin pieni osa ihmisistä on kissaeläimiä tai lintuja ja joukkoon mahtuu myös jokunen matelija, joiden ihmisyydestä en ole edes lainkaan varma (esim. David Icken mukaan ne ovat vierailijoita toisilta planeetoilta, pahansuopia sellaisia). Sisäiset eläimet on mahdollista saada näkyviin muuttuneessa tietoisuudentilassa.
No jos tälle linjalle lähdetään, niin olen kerran näyssä kokenut/tuntenut/tietänyt/nähnyt olevani täplikäs kissapeto hopeapanta kaulassa matkalla isäntänsä luo mustassa yössä äärimmäisen terävähuippuisten vuorten juurella... Ja isäntä on eteerisen hoikka, vitivalkoinen ja kalju. (Näin tuon elukan siten että olin sen sisällä, mutta samalla kuitenkin tiesin miltä se vaikuttaa päältäpäin.)
Oikeaoppisen sisäisen eläimen metsästäjä tuskin tietenkään kaipaa mitään isäntiä visioonsa, mutta tuollaisen kokemuksen minä nyt kumminkin trippasin. Samahan se minulle vaikka sisäinen eläimeni olisi orava, ei minulla ole mitään pakottavaa hinkua kissuuteen vaikka toki se imartelisi jollain tavoin.
Et kuule lampaiden sanomaa. Siksi olet susi, jolla on lampaan aivot.
>> Oikeaoppisen sisäisen eläimen metsästäjä tuskin tietenkään kaipaa mitään isäntiä visioonsa, mutta tuollaisen kokemuksen minä nyt kumminkin trippasin. >>
Ymmärtämätöntä puhetta. Sinulla ei ole luottamusta.
Kuuntele nyt itseäsi! Saamasi visio oli mielestäsi epätoivottava, koska se ei vastannut ennakko-odotuksiasi.
Kuuntele tätäkin. Mitä sinä sanoisit ihmiselle joka kirjoittaa näystään tällä tavalla: "Tuollaisen kokemuksen minä nyt kumminkin trippasin"... Miltä se mielestäsi kuulostaa?
On ihme että ylipäänsä näet mitään visioita tuollaisella asenteella. Sinulla on lahja, jonka annat mennä hukkaan, koska annat pessimismin ja epäuskon hallita elämääsi. Negatiivisuudestasi huolimatta se tuon tuostakin vasaroi hajalle valheittesi muureja, joiden paikkaamista ja korjaamista vieläpä pidät tärkeänä tehtävänä.
t: Nuusku
>Kuuntele nyt itseäsi! Saamasi visio oli mielestäsi epätoivottava, koska se ei vastannut ennakko-odotuksiasi.
Ei ollut epätoivottava MINULLE. Minulla valitettavasti on ennakko-odotus että visioni liittyisivät aina edellisiin elämiin, ja siihen osastoon tuo visioni sopii vallan hyvin.
Mutta koska olen siinä uskossa että reinkarnaatiomatsku ärsyttää suurimpaa osaa ihmisistä ja ns. virallinen linja hyväksyy vain puhtaat shamanistiset visiot, joista itseasiassa tässä joku jolle vastasin mielestäni puhuikin, niin sikäli tietenkin erehdyin taas pahoittelemaan sitä että visioni ei ollut HÄNELLE oikeaa sorttia.
En tiedä onko minulla ennakko-odotus että en ikinä voisi nähdä muuta kuin menneitä elämiäni. En oikein usko, sillä olen nähnyt muutakin. Hölmöhän olisin jos uskoisin vastoin todistusaineistoa olevani kyvytön johonkin.
Olen toki täällä moneenkin kertaan aikoinaan tuskaillut että perhana kun EI IRTOA. Mutta nykyään en enää jaksa siitä porata, tulkoon tai olkoon tulematta.
Älä oleta että minulle ei kelpaisi se mitä voin saada "maagisin" aistein. Sitä sensijaan voit olettaa vapaasti että minulla on ikuinen alemmuuskompleksi. En itselleni vähättele kokemuksiani, mutta ei tarvitse monenkaan tulla vähättelemään niitä minulle kun jo alan uskoa että kukaan muu ei koskaan missään, milloinkaan voi pitää minkään väärttinä sitä mitä minä näen. Tunnen jatkuvaa tarvetta puolustautumiseen kun tulee kyse näistä reinkarnaatiojutuista, ja olen siihen niin hemmetin väsynyt... Mutta kun en minä ole niin vahva ihminen että pakotan muut hyväksymään minut sellaisena kuin olen.
Toki se näkyni saattoi olla ihan mitä hyvänsä. Näkyjen suhteen en todellakaan ole nirppanokka. Antaa tulla vaan joka tuutista ihan mitä hyvänsä.
Mutta eri asia sitten mikä teille muille täällä kelpaa. Tai ehkä taas kerran pitäisi unohtaa se "tämä nyt oli sitä ja tätä" -linja ja kertoa lyhyesti mitä näki. Kelpaa tai ei.
Siitä vain en sitten pidä että jos ei itse sano mitä joku oli omasta mielestäni tai ei ollut, niin sitten tulee niitä selittäjiä sanomaan että sinun näkysi tarkoitti sitä ja tätä. Jos en kysy mitään, en kaipaa selityksiäkään.
Mutta tämä oli kai ihan tärkeää taas käydä läpi koko höskä, sillä lampaat nyt menevät lauman mukana ja minä en halua olla lammas. Pitäisi siis uskaltaa heittää villahousut nurkkaan!
Olihan se edellinen pitkä viesti, mutta se on tosi ärsyttävää että käydään heittämässä joku kommentti eikä välitetä mitä vastapuolella olisi sanottavaa. Tokihan se alkaa minuva pännivä jos joku tosissaan olettaa että odotan vesi kielellä vain yleisesti maageille kelpaavia ilmiöitä ja kokemuksia. Ärh! En edes katso olevani mikään hiton maagi.
Tässä puutteessa on saanut oppia iloitsemaan elämässään jo ns. arkisistakin ilmiöistä. Syön, juon, paskon. Olen. Tämäkin on ihme jo sinällään.
On muuten harvinaisen kummitukseton tämä nykyinen asunto. Kumppanikin sanoo että mitään ei aisti, hän.
>> Tai ehkä taas kerran pitäisi unohtaa se "tämä nyt oli sitä ja tätä" -linja ja kertoa lyhyesti mitä näki. Kelpaa tai ei. >>
Niin juuri. Aivan niin. Kelpaa tai ei. Meille tai sinulle.
Siksi olin niin kovasti ihmeissäni kun näit visiossasi jonkinlaisen mestarin, ja sanoit sitten, ettet halua nähdä visioissasi mestareita (vaikka ehkä tarkoititkin ettemme me muut halua kuulla sellaista). Ajattelin, että siinä on ehkä yksi asia josta pitäisi päästä ylitse, jotta voit todella kuunnella mitä ne visiot kertovat, ja oppia niistä. Mutta kenties olitkin vain niin poliittisesti korrekti. Kaikenlaiset disclaimerit ja puolustelut aina särähtävät korvaani varoitusmerkkeinä, jotka kertovat uskonpuutteesta omaan asiaan, tai epäluottamuksesta henkimaailmaa kohtaan.
Tiedän että inhoat vähättelyä. Se on ok.
Ajattelin vielä asian uusiksi, ja olisin tietysti voinut käyttää selkokieltäkin asiaa valaistessani...
1. Kirjoittaja puhui mielestäni shamanismille tyypillisistä voimaeläimistä, ja ainakin lukemani mukaan sellainen nähdään _ulkopuolelta_ ja kaiketi 3 tai 4 kertaa shamanistisen tripin aikana että tietää sen olevan _oma_.
2. Olin itse eläimen sisällä, joten en katsonut ko. ötökkää voimaeläimeksi em. mielessä. Myöskään tietääkseni sham. tripeissä tai voimaeläimiin liittyen ei tavata mitään isäntiä, eikä varsinkaan käytetä kaulapantoja.
3. Ilmaisin ettei kokemukseni ehkä sovi odotettun lajikkeen esimerkiksi, mutta koska se on tuottanut minulle iloa, kerroin sen kuitenkin (tai koska täällä on mukava lässyttää ja aika vähäistä on taas ollut viimeaikoina puhe).
Dodiin... Tietystikin tämä on ihan silkkaa nykyuuspakanuuden hapatusta että pitäisi kokea niin tai näin! SE mikä minun (minulle arvokkaassa) kokemuksessa tietysti on tavallaan vähän "noloa" on se että se on niin teosofinen. Aikoinaan kun lueskelin teosofiaa ja vähän Steinerinkin kirjoja minulle tuli käsitys että ihmiskunta on aiemmin elänyt eläinkuntana planeetalla joka nykyään kiertää Maatamme Kuuna. Oli se nyt sitten niin tai näin, arvelin todellakin että oma kokemukseni voisi olla sellainen "viimeinen eläimenä eletty elämä". Varsinkin kun teosofian mukaan kuulema eläimen pitää ihmiseksi ponnistaakseen elää se elämänsä kytköksissä ihmiseen (tai mikä nyt sitten onkin se paikallinen älyllinen olentokunta). Ehkäpä kenties jopa uhrata henkensäkin ihmisen hyväksi, jolloin sillä on passi ihmisyyteen. Ts. sielu on kypsynyt itsetietoiselle tasolle.
Ei minua häiritse se olminvaalea tyyppi. Se gubbe on jotenkin niin... toismaailmallinen, ettei sitä oikein voi sanoa ihmiseksikään nykyisen ihmisyyden mielessä, joten arvelen helposti että se tosiaan oli semmoinen silloisen älyllisen olentokunnan edustaja. Ehkäpä hän oli havainnut että minusta olisi jo ihminen tulossa, kun vähän kesyttää. Heh.
Oli aika leppoisa lokoisa olo kissapetona. Tai mikä nyt sitten olikaan, mutta vastannee nykyistä leopardia tms.
Kissoihin, joita minulla nyt on 2, suhtaudun joskus kyllä kieltämättä vähän kuin tovereihin (enkä kuten ihmisvauvan korvikkeisiin)...
Hyvä. Pelkoni oli siis ainakin suurelta osin turha, koska tiedät miksi sanoit kuten sanoit ja koetit ottaa huomioon ihmisen jolle kirjoitit.
Haluaisin vielä sanoa kannustukseksi, että uskon vakaasti siihen, että sinun pitäisi ennenkaikkea suhtautua vakavuudella omiin visioihisi, ja ikäänkuin unohtaa teoriat (kuten kuvailemasi planeetta) joita ei voi ottaa yhtään sen vakavammin kuin kristittyjen vedenpaisumustakaan.
Kehottaisin siis tutkimaan näkyjäsi ennenkaikkea mahdollisimman tuoreella tavalla, uusin silmin ja ennakkoluulottomasti. Jos ne sittenkin vielä näyttävät sinulle entisiä elämiä, niin sitten sinun on vain uskottava niihin, luotettava niihin ja perustettava työsi sille perustalle jonka ne antavat. Niin minä uskon.
Tuosta ko. visiosta on tosiaan aikaa, ja sen jälkeen olen liukunut poispäin teosofian piiristä. En minä silti käy puremaan kättä joka minua on ruokkinut. Hyödyksi sekin vaihe oli aikoinaan.
Jos lähtee pohdiskelemaan "mitä tämä oli" omista kokemuksistaan, päätyy pian ennenpitkää rustaamaan kokonaista maailmankatsomusta, oppia tai uskontoa, ja siinähän ei ole mitään mieltä. Jos taas ei pohdiskele yhtään mitään, ainakin minulle tulee herkästi sellainen fiilis että kokemukset menevät hukkaan kun suhtautuu niihin hui hai -mentaliteetilla.
Välimuotokin varmaan löytyy.
>> Jos lähtee pohdiskelemaan "mitä tämä oli" omista kokemuksistaan, päätyy pian ennenpitkää rustaamaan kokonaista maailmankatsomusta, oppia tai uskontoa, ja siinähän ei ole mitään mieltä. >>
Au contraire, madame! Päinvastoin, laadukas uskonnon harjoittaminen juuri on tie oivallukseen ja vapauteen.
Syy miksi tähänastinen työsi oman uskontosi, elämänkatsomuksesi tai oppisi muovaamiseen on johtanut harhateille, johtuu vain siitä, että olet lähestynyt asiaa liian intellektuaalisesti (ja käytän tässä kohden tarpeetonta sivistyssanaa vain saadakseni sen näyttämään juuri siltä mitä se on: ei älyä, vaan "älyllistämistä").
Mitä intellektualisoivaa siinä on että uskot edellisiin elämiin? Se ei ole tieteellistä. Se ei ole hillittyä. Sinusta paistaa kilometrien päähän, ettet ole järkevä henkilö. Ja se on hyvä niin! Uskon vakaasti, että mitä rohkeammin ja luottavaisemmin heittäydyt kuuntelemaan Daimonista viestiä, ja TOIMIT kuten ne sinua kehottavat, löydät pian kokonaan uuden todellisuuden, jossa olet (ironisesti) elänyt koko ajan.
Olet suoraan sanottuna niin varovainen, epäileväinen, kriittinen ja hillitty, etten näe mitään mahdollisuutta, että menettäisit järkesi jos annat henkimaailmallesi lisää liikkumatilaa. Olen edelleen sitä mieltä, että sinulta puuttuu luottamusta. Sinulla on taipumuksena hieman vähätellä kokemuksiasi ja pyydellä niitä anteeksi.
Mietipä tätä: Jos sinä olisit Suuri Henki ja lähettäisit vision Tellu Maapallonasukkaalle, mitä tekisit jos hän vastaisi: "Olipas sekava visio, jossa oli niin läjittäin paskaa, että hirvittää, mutta kenties siellä oli totuuden siemenkin jossain, mutta minun näkyni nyt vaan ovat tällaisia , anteeksi".
Lähettäisitkö hänelle lisää visioita? Montako kertaa koettaisit opettaa ihmistä, joka pitää viestejäsi arvottomina, vain siitä syystä ettei ymmärrä sitä mitä koetat sanoa?
Täältä internetin päästä on tietenkin todella vaikeaa tehdä hyvää analyysiä, mutta tässä valossa ei mielestäni vaikuta oudolta, että visioissasi esiintyy esimerkiksi "eteerinen mestari-teema". Ehkä ne koettavat painottaa sitä kuinka tärkeää sinun on kehittää luottamusta, uskoa ja heittäytymistä. Tai kuten se villieläin, joka on mestarin narussa ja luottaa häneen täysin. Se on silti villieläin, joka puree kätesi poikki jos härnäät sitä. Olisi eri asia jos näkisit visioita joissa olet vaikkapa lihava kotikissa, joka noudattaa tarkalleen vanhan seniilin mummon komentoja. ;-) Eikö?
Mutta olen sikäli samaa mieltä, että uskonnon tai opin "rustaaminen" ei ehkä ole järkevää. Eihän sitä voi nyhjäistä tyhjästä. Täytyy vain pureutua ja porautua siihen mikä on todellista, niin syvälle että se uskonto löytyy sieltä lopulta omalla painollaan. Silloin vasta se onkin aitoa uskonnollisuutta, ei mitään hyödytöntä okkultistista rustailua.
>> Jos taas ei pohdiskele yhtään mitään, ainakin minulle tulee herkästi sellainen fiilis että kokemukset menevät hukkaan kun suhtautuu niihin hui hai -mentaliteetilla. >>
Tuo on myös erittäin totta. Mutta vielä tärkeämpää kuin pohdiskella ja ajatella ja analysoida ja spekuloida, on TOIMIA mahdollisimman pian ja päättäväisesti kuten ne osoittavat. Vaikka olisit käsittänyt vision väärin aluksi ja tehnyt jotakin mitä ne eivät implikoineet, ainakin olet jollain tavoin reagoint niihin, ja ilmaissut olevasi halukas oppimaan. Se on todella tärkeää. Seuraavalla kerralla saat taatusti vision joka tarkentaa edellistä sanomaa ja ohjaa sinua oikeaan suuntaan. En voi sanoa tarpeeksi painokkaasti kuinka tärkeää on tehdä joka päivä sellaisia tekoja, jotka ilmaisevat luottamusta, uskoa, päättäväisyyttä, ahkeruutta ja tahtoa oivaltaa ja tulla vapaaksi.
Kenties sait aiempina vaiheina elämässäsi enemmän visioita kuin nykyään, juuri sen ansiosta, että olit "nuori ja tyhmä", toisinsanoen avoin, ennakkoluuloton ja luottavainen. Sama kyynisyydestä vapaa intohimo ja usko pitäisi säilyttää koko elämän ajan, vaikka tuletkin vuosien mittaan yhä tarkkanäköisemmäksi, ja paljastat jatkuvasti uusia tekopyhyyksiä elämässäsi ja ympäröivässä maailmassa.
t: Nuusku
Kieltämättä puhut asiaa. On kaksi asiaa joita pelkään, kuolema ja hulluus. Ajatus kuolemasta tekee hulluksi, ja hulluus on kuolemaa, koska hulluna oleminen on sitä että oma minuus on päättynyt, koska on tullut hulluksi. - Mutta tämä tietysti on nimenomaan älyllistä näpertelyä.
Kun vertaan ihmisten aikaansaamaa pakokaasunpaskaista elämänmenoa siihen pidättelemättömään meininkiin mikä luonnossa on vallalla, on päivänselvää mihin minä haluan kytkeytyä. Elämän energiaan tietenkin, en paikoilleen pysähtyneeseen hiljaiseen kuolemaan.
Niiden vuosia sitten ryöpsähtäneiden visioiden mukana vain on tullut vaikutelmia elämästä johon liittyi se että
a) revin ja ja söin naisena muiden naisten joukossa ihmisen/ihmisiä elävältä
b) em. toimintaan koen meitä petoeläimen tasolle transsiintuneita naisia yllyttäneen yhden pahan miehen
Tämä voi toki kaikki olla hullun mielen houretta, mutta minulle se on kai sellainen tulppa että siitä ei helposti yli pääse. Pidäkkeetön toiminta tuntuu vaaralliselta, ja vielä vaarallisemmalta tuntuu lyöttäytyä täysin jonkin ulkopuolisen tahon tahdottomaksi orjaksi.
Jo silloin kun olin vielä nuori ja tyhmä minulla oli jatkuvasti alitajunnassa vuosikaudet jos jonkinlaista teemaa tuosta toiselle tahdolle alistumisesta, ennen varsinaista visiota. Kirjoitin siitä jokusen novellinkin, pidempään romaaniinikin se änkeytyi mukaan. Hemmetti vieköön, kun oikein ajattelen niin tuo alusta asti minussa ollut syvä inho *pahaa* auktoriteettihahmoa kohtaan on kenties värittänyt sitä maailmankatsomuksellista intoiluani mitä olen täällä Suomi24:ssa harrastanut. Minullehan on kammotus vetäytyä Jeesuksen tai minkään muunkaan gurun helmojen alle turviin, ja "jumalankin" pitää olla mahdollisimman abstrakti ja kaukana inhimillisistä määritelmistä, jotta kokisin että se on jotain hyvän/pahan yläpuolella.
(Jaa Jeesusko paha? Kysykää vaan kuinka paha, kun fanaattiset fanikerholaiset saavat vallan...)
En tiedä. Ehkä menin tahtomattani liian pitkälle. Ei kaikkea ole hyvä nähdä, mutta toisaalta jos kuitenkin näkee, niin kai sillä jokin tarkoitus on. Maailmankaikkaudella tietenkään ei ole mikään kiire minnekään. Tarkoitus voi selvitä vaikka 50 v päästä. Tai ei ollenkaan.
Mutta kun "loistokkaimmat" visioni päättyivät oli arkisessa elämässäni sellainen vaihe että kaikenlainen uupumus ja vitutus alkoi olla niissä mitoissa ettei siinä kai enää energiaa riittänyt kovin merkillisiin asioihin. En oikein jaksa uskoa että edes ihmissyönti olisi ollut niin järkyttävä muisto tai "muisto" että siitä pellit paukahtaa kiinni, on tässä muitakin juttuja nähty mistä ei ihan joka iikka ainakaan ilosta pompi. Kaippa sitä vaan aikuistui negatiivisella tavalla, ihan juuri kuten kuvailit.
Ja silti. Enhän minä mikään normaali ihminen ole, ja turha sitä on sellaista yrittää esittää. Ärh...
Näin tänään kirjakaupassa kirjan nimeltä "Kuinka tiikeri kesytetään." Tuli vaan mieleen.
Ja nyt löysin kirjan esittelyn netistä:
http://www.nic.fi/~lapin/tiikeri.htm
>>>Mutta tämä oli kai ihan tärkeää taas käydä läpi koko höskä, sillä lampaat nyt menevät lauman mukana ja minä en halua olla lammas. Pitäisi siis uskaltaa heittää villahousut nurkkaan!
Jäkätyksestä tuli mieleen, että olisi niin mieluista nähdä joskus sinunkin panevan itsesi likoon. Saatanan ihmissuhdekriitikko.
Täällä tuuletamme taas nöyrinä ja kädet ojossa kun herra esittelee sitä "muka rasitettaan". Voi vittu.
Herran terve, herra Iso-Pukki! Oliko jo ikävä?
Mitenkähän voisin toiveeseenne parhaiten vastata ja katkeruuttanne lievittää? Pitäiskö tehdä taas julkinen tupakkilakko vai tuleeko jotain tuoreempia ehdotuksia mieleen?
Tästä tulee mieleen, tai tuli jo aiemmin ja nyt taas, että kaikki horisontaalinen persoonalta persoonalle muka-hyväntekeminen poikii aina ihan vitusti karmaa, siinähän "auttaja" väistämättä asettautuu ylimielisesti "autettavan" yläpuolelle, ikään kuin toinen olisi jotenkin vähemmän jumalainen kuin itse. Ohan se ihan selvä, että moisesta jeesustelusta yx ylpistyy ja toinen katkeroituu.
Annatko anteeks jos muistutan mieleen, että kaikki mun "ihmissuhdekritiikit" on tietty mun omia projektioita, niinku kaikki mun mielipiteet, ei kai sitä sentään voi mitään juttui muissa muka-tunnistaa, ellei ne oo "omii" juttui?
Vai mitä oot mieltä, pitäskö opetella paneen powerit ja empatiat vaan vertikaalisesti ylisen ja/tai alisen kautta, ilman tarkkaa osoitetta?
Noinkohan sitä voi tulla onnelliseksi minkään kirjan kanssa... Järin onnettomaksi en tosin tällä hetkellä itseäni edes tunnekaan.
Varsinaisesti olen tällä hetkellä suurinpiirtein repimässä persettäni, sillä eräällä foorumilla kiukustuin pariin naisihmiseen varsin tulenpalavasti. Mietiskeltyäni Nuuskunkin ajatuksia ihmettelen oikeastaan että mitä hittoa varten oikein pidättelen niin pirusti, että oikein otsasuoni pullistuu päästä. Onko maailma vielä kertaakaan mennyt sijoiltaan silloin kun annan itseni lehahtaa levälleen ja lennän myrskytuulessa... Miksi lirautella alleen aina kun kohtaan ihmisen, vaikka vain netissäkin...
Uusinta nimeäni valitessani päätin että damn, kerrankin valitsen nimen joka ei tarkoita mitään. Edellisissä nimissä oli taustalla aina jokin idea, ja ajattelin kokeilla jotain täysin ideatonta. Ensimmäistä tavua joka sattui mieleen tulemaan. Mutta voihan sitä tietysti käydä niin että val = valitus. Näkki minut nokkikoon jos niin käy, tai sanotaan että jos niin käy aina.
Mutta mutta... et kai vallan vihjaile että tämän karitsaisen villojen alta löytyisikin jotain ihan muuta kuin vain kylmässä tuulessa vapiseva surkea mitätön olematon ruikku lampaan vohla vai vuona vai mikä perkules se nyt onkaan. Jaa-a... ettei vaan olisikin vaikka kurnusimppu. Tai nokkaeläin.
Mitähän mää nyt oikein horisenkaan...
Tuulten riepoteltavana tai lirauttaa alleen? Löytyykö mahdollisesti muitakin toimintatapoja?
Ei silti, "anna mun maksaa tai mä pissaan housuuni" on kyllä erittäin vahvaa magiaa!
Jokin aika sitten törmäsin netissä tällaiseen harjoitukseen:
http://kundalini-teacher.com/meditations/grounding.html
Myös minä näin "tänään" (siis eilen 31. päivä) kirjakaupassa tuon saman kirjan. Tuohon kirjaan ei nimittäin törmää joka päivä, eikä edes jokaisessa kirjakaupassa. Muistan että jäin miettimään, että mikä ihmeen nimi Tulku on olevinaan ja miten se pitäisi ääntää... "Thulkku", "Tulkuu", "Tulchu"... :-)
Mielenkiintoisia kirjoja oli kaupassa niin monta, etten ehtinyt tuota nimenomaista opusta katsoa lähemmin. Sen sijaan hypistelin pitkään tiiliskiven paksuista islamilaista "Jumalan 99 kaunista nimeä" teosta.
Lopulta kuitenkin ajattelin, että meikä ostaa aina jotain tuollaista ylitsepursuavan mahtipontista ja egoa pönkittävää. Joten lopulta ostinkin japanilaista teeismiä eli teefilosofiaa selittävän ohuen kirjasen, "Kirja Teestä".
Omituista oli myös se, että kirjan myyneellä kassaneidillä oli niin rasvaiset kädet, ettei hän voinut itse koskea kirjaan.
Elämä on unta.
t: Nuusku
Päihdelinkin keskustelupalstalla vaikutti aikoinaan nimimerkki Tulkku, jonka omaelämänkerralliset muistelot ja pohdinnat olivat täyttä zeniä.
Tulku ei sinänsä ole mikään erisnimi, vaan "arvonimi", joka tarkoittaa ruumiillistumaa tiettyjen tiibetiläisten lamojen "ohjatuissa" jälleensyntymälinjoissa (Karmapa-linja, Dalai Lama-linja jne.).
Enkä minäkään ostanut em. kirjaa enkä Jumalan 99 kaunista nimeä, vaan Yrjö Kallisen kirjan Zenistä.
Miten minusta tuntuu, että olemme olleet häröilemässä täsmälleen samassa kirjakaupassa. Minä olin siinä Lasipalatsin putiikissa jonka ovessa lukee "Pirun hyviä kirjoja", entä sinä?
Tämä yhteensattuma, että olimme hypistelleet samaa kirjaa samana päivänä, sai minut vakuuttuneeksi siitä, että minun on mentävä uudelleen sinne ja katsottava ennakkoluulottomasti kaikkia kirjoja. Siellä on vielä jotain muuta joka etsii minua, niin uskon.
Kirja Teestä on muuten ihan mainio pikku teos, jossa on paljon mieltä.
Tuuli voi olla ystävä tai vihollinen. Jos on känkkäränkkäpäällä se puhaltaa kylmästi päin pläsiä ja silloin voi vaikka allekin lirahtaa jos itsensä oikein pahasti kylmettää.
On myös olemassa leppeä tuuli, joka hauskasti pyöräyttää kuollutta lehteä maassa ja tulee fiilis kuin olisi vallan henget asialla.
Punatulkutkin tämän tietävät.
Mutta toki tuo pissalla kiristäminen voi olla varsin hyödyllinen keino ehkä joskus... Hm...
Puna-Tulku!
Tiesitkö, että Tiibetissä on kahdenlaisia tiibetinbuddhalaisia?
Nk. "Punahattuja" ja "Keltahattuja". :-)
Oli vaan tossa "tulkuista" puhe Olemisen kanssa.
n.
Poikkesin itse sylttytehtaalla Unio Mysticassa, Diana-puiston laidalla - ensimmäistä kertaa!
Kallisen Zen-kirja on ihan hyvä pikku-esittely Zenistä, mutta en ostanut sitä niinkään perehtyäkseni Zeniin (Suomalainen Zen-opas, joka on hyvin käytännönläheinen opus, palvelee sitä tarkoitusta jopa paremmin), vaan lähinnä kunnioituksesta Yrjö Kallista kohtaan.
"Kova tuuli on tosi voimaa,
kova tuuli on Jumalan nauru
joka saa meret liikahtamaan.
Kova tuuli on tosi voimaa,
kova tuuli on upea hulluus.
Hyvä tuuli, ota meidät mukaan."
http://www.avenet.fi/www30016/
xxx
>> Kieltämättä puhut asiaa. On kaksi asiaa joita pelkään, kuolema ja hulluus. >>
Hyvä. Ja nyt sitten kohtaamaan pelkojasi. Tsemppiä.
>> a) revin ja ja söin naisena muiden naisten joukossa ihmisen/ihmisiä elävältä >>
Me olemme kaikki tehneet virheitä. Mitä sitten jos olit tyhmä nuorena, saati joskus edellisessä elämässä? Get over it.
>> b) em. toimintaan koen meitä petoeläimen tasolle transsiintuneita naisia yllyttäneen yhden pahan miehen >>
Mikset antaisi hänelle anteeksi?
>> Pidäkkeetön toiminta tuntuu vaaralliselta, ja vielä vaarallisemmalta tuntuu lyöttäytyä täysin jonkin ulkopuolisen tahon tahdottomaksi orjaksi. >>
Suosittelen sinulle pidäkkeiden höllentämistä. Uskon että se tekisi hyvää elämänvoimallesi.
>> "jumalankin" pitää olla mahdollisimman abstrakti ja kaukana inhimillisistä määritelmistä >>
Niin. Abstrahointia. Ja spekulointia ja postulointia. Tarvitaan pikemminkin jotakin kouriintuntuvaa.
>> Kaippa sitä vaan aikuistui negatiivisella tavalla, ihan juuri kuten kuvailit. >>
Noh, ei suinkaan ole vielä liian myöhäistä nollata karmat ja tulla voimiinsa. Kuinka vanha olitkaan?
>Mikset antaisi hänelle anteeksi?
Kysymys yllätti.
Voisin näperrellä että "aika vaikea antaa anteeksi olennolle joka voi olla mielikuvitusta, heh heh" mutta toisaalta kun otan aika, tahtomattanikin, tosissani erään päinvastaisen tapauksen eli hyvän sielun, niin miksen tätäkin.
Tämän pahan sielun variaation (ellen peräti häntä itseään) olen kohdannut unissani, ja niissä en koskaan ole tuntenut vihaa. Lähinnä huvittuneisuutta vain siitä että se ukkeli on niin täynnä vihaa ja puhkua ja halua saada joku valtaansa vaikka väkisin. Mutta ehkä se kääkkä on loppujen lopuksi vain kooste siitä mitä minä pelkään eniten: toisen vallan alle joutumista. Se teemahan rassaa parisuhteessanikin tuon tuostakin.
Anteeksianto on hyve jota minusta on vaikea löytää, ja ainoa selitys minkä keksin tähän on se että kuvittelen anteeksi antaessani että siten lupaan toiselle että minua saa jatkossakin tallata miten lystää. Anteeksipyyntöä joltakulta odottaessani yleensä edellytänkin että anteeksi = "en ikinä enää tee näin". Mutta tietysti ihmiset tekevät, loppumattomiin. Kukaan ei ikinä muutu.
Kuitenkin olen tällä Magia-palstallakin sen vuoksi että toivon että muutos ON mahdollista.
Sanotaan nyt että tiedän että olen armoton ja anteeksiantamaton ihminen, mutta en aio olla tätä iäti. Ei se varmaankaan ole heikkouden merkki, jos sen verran kaivaa älyä esille itsestään että tajuaa ettei vihassa ole mitään pointtia. Sitoutuu vaan energiaa hukkaan!
Eilen kun kirjoitin tuota ed. viestiä kattolampun valo yhtäkkiä väheni ainakin puoleen ja äijäkin parkaisi että sähköt menee. Koko sinä aikana kun olen tässä uusimmassa asunnossani asunut (yli 1,5 kk) ei ole kertaakaan ollut mitään sähkön pätkimistä. Vai onkos nyt muka jo ukkosta ilmassa...
Cool.
Mua ainakin harmittais jos sähköt ja lamput sun muut härvelit rupeis reistailee eikä toimis niinku pitää, oli syy mikä tahansa. :)
Sähköjen sammuminen viittaa uutuuteen ja enteilee jotakin hyvää tapahtuvaksi. Se on aikaa olla tavallistakin valppaampana kaikenlaisille mahdollisuuksille.
Takerrun koneiden tehtävään toimia niinkuin ne on tarkoitettu toimimaan, mielihyvin.
Jos valppaus herätä huomaamaan mielipahan ja mielihyvän ja kaikenlaisuuden mahdollisuuden niiden välillä edellyttää että koneet alkaa reistailemaan sun muuta alitajuista poltergeisteilua, olkoon niin kuin on ja menköön niinkuin menee, mutta ei meidän kotona pliis. Konsteja havahtua on kai muitakin.
Vielä vähemmän haluan takertua nk. ihmeisiin ja varsinkin häiritseviin sellaisiin, vaan symppaan ja siunaan esim. tätä vanhaa tietsikkaani jolla nyt viestin ja toivotan sille pitkää toimikautta siinä tarkoituksessa kun se on rakennettu.
onkin siinä että toimivatko vehkeet kojeet tienviittana, vai piiputtavatko ne lopullisesti.
Aika huono tienviittahan se sellainen olisi joka räjähtäisi silmille. Hienovaraisempikin vihjaus riittää.
Toiset saavat riemua päivään siitä että lamput räpsyvät, toiset kiroavat että nyt menee se viimeinenkin himatuikku himmeäksi.
Oletkos nähnyt Kinnusen ja Lastumäen tähdittämää Lampaansyöjät elokuvaa? He eivät todellakaan jättäneet yliajamaansa "rasvahäntälammasta" heitteille,:)
Onhan se lammaspaimenen mukavaa kattella suurta harmaata katrastaan. Siinä samalla kun taluttaa pässiä narussa.
Susihukkanen se tykkää lampaista, loikaten jopa reilun aidan yli lammas hampaissaan.
Hienoja "tuulettomia" pääsiäis ilmoja kaikille!
En valitettavasti ole nähnyt.
N.
Mina olen sitten "henkinen VUOHI, enka LAMMAS"...
Mina EN ole laumasielu...!
Oikeen söpö kirjoitus tähän väittelyiden ja muiden ristiriitaisuuksien keskelle. :)
Hyvä mieli.
Nuusku-nimestä tulee mieleen sellainen lutuinen kullankeltainen koiranpentu.