Onko teillä raskaana olleet/olevat naiset ollut jonkinlaisia "outoja" mielitekoja raskaus aikana? Jos on niin millaisia ja missä vaiheessa olette mielitekoihin kiinnittäneet huomiota??
mieliteoista
Heidi
224134
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Mun tekee mieli jatkuvasti jotain terveellistä ruokaa, kuten salaatteja, keittoja tms.
Oon raskausviikolla 6 5 tai 8 1, joten raskauteni on vasta alussa. Siskonikin sanoi, että hänellä oli alussa himo terveelliseen ruokaan.
minulla alkoi hajut tökkiä pahasti toisella raskauskuulla ollessa ja intohimon kohteen lähinnä ällötti, mutta sen ohi mentyä himo syttyi kaikkeen grillattuun ja rapeaan. kaikki rouskuva kelpaa edelleen (nyt rv13) kuten porkkanat, pizzanreunat, omenat ja valitettavasti kaikki epäterveelliset sipsitkin. sokeriset herkut taas ei mene alas.
Itse en ainakaan vielä tietääkseni ole raskaana, ensimmäinen kierto ilman e-pillereitä, harrastettiin kuitenkin ovulaation aikoihin seksiä, keskeytettyä tosin. Nyt kuitenkin on ollut joitakin oireita, mahassa vihloo välillä, oksensin yksi ilta ruokailun päätteeksi ja omenoita olen alkanut "himoita" ennen en juurikaan omenoita ole syönyt eli hieman epänormaalia minulle... Todennäköisesti nämä ovat ainakin osittain kuviteltuja oireita, koska niin hirvittävästi haluaisin jo odottaa vauvaa, tuskin olisi näin nopeasti tärpännyt ja vieläpä vajaavaisella yrityksellä, ensi viikolla selviää sitten!
Kertokaahan lisää kommentteja, niitä on mukava lueskella!
mun teki koko ajan mieli lunta ja jäätä... ja oiken vetinen lumi oli kaikkein suurinta herkkua! äitini taas söi kuulemma peruna jauhoja kun ne "narahteli" niin kivasti suussa... ja taas serkkuni olisi halunnut syödä hiekkaa että monia on mielitekoja.. ;)
Minä olen hinkunut hiiltä parin viimeisen raskauden aikana. Meillä on leivinuuni ja puulämmitteinen sauna, joita paljon poltetaan, joten hiiltä on kyllä pesästä löytynytkin. Sitä on ollut ihana rouskutella pala kerrallaan, maku sinänsä on aika neutraali. Myös hiekkaa ja laastia on tehnyt mieli. Liekö jokin hivenaineen puutos, sillä tuntuu, että hiilenhimo on jäänyt, kun olen kunnolla alkanut ottaa monivitamiinia. Olen helpottunut, sillä on aika rasittavaa, kun koko ajan tekee hirveästi mieli jotain, joka nyt ei varsinaisesti ole ihmisravinnoksi kelpaavaa. Lisäksi kakka ja räkä on ollut ihan mustaa, hiilihän hienojakoisena leviää kaikkialle elimistöön. Eipä siitä lääkäri ole osannut sanoa vaaraakaan olevan, mutta on siinä se huono puoli, että se sitoo itseensä ainakin rautaa ja ilmeisesti muitakin hivenaineita (olen ollut aika väsynyt), joten kun tämän tajusin, on hiilensyönti aika lailla jäänyt, onneksi (ja rauta on noussut). Myös lumi maistuu, tosin muulloinkin kuin raskaana ollessa (kiellä siinä sitten lapsia syömästä lunta).
Onko kellään muulla ollut tätä hiilenhimoa? Mulle ei ainakaan kukaan ole tunnustanut tämmöstä...En oikein pidä noita karkin ja hedelmänhimoja yms. outoina, ne on kuitenkin syötäväksi tarkoitettuja...
mulla oli kans ensimmäisen raskauden aikana hirvee himo hiileen ja kipsilevyihin, en kuitenkaan uskaltanut tyydyttää mielitekojani joten hiilet ja levyt jäivät omille paikoilleen:D Tosin myös kaikki kalkkiin liittyvä himotti myös:D
Ystäväni kertoi pureskelleensa pesusieniä :D:D Ja olen myös kuullut että hammastahnan syönti on yleistä.. itsellä ei mitään erikoisempia mielihaluja ole tullut, mehujää ja appelsiinit on kyllä ihania! :)
esikoista odottaessa himoitsin karjalanpiirakoita ja munavoita tomaatteja ja sipsejä ym.suolaista.Toisen lapsen raskausaikana himon kohteena oli suklaa ja kaikki muukin makea kelpasi.Tämä viimeinen raskaus himoineen yllätti mut itteniki,kun jo ennen kun tiesin olevani raskaana keittelin erilaisia kaaleja!heh,kukkakaalia,parsakaalia....raskauden myöhemmässä vaiheessa loihdin jo kaaleista kaikenlaista kivaa kuorrutuksineen!..Ja potria poikia on kaikki ollu.
Hammastahnan syöntikö yleistä? Ihanaa! Mulla oli edellisessä raskaudessa kauhea himo hammastahnaan, mutta en koskaan ollut kuullut kenenkään muun siitä tykkäävän. Hampaita pesin sitten moneen kartaan päivässä...:) Ja ihmetys oli melkoinen, kun synnytystä seuraavana päivänä laitoksella ei hammastahnasta parhaalla tahdollakaan löytynyt mitään hyvää makua.
Aivan sama kokemus minullakin! Ihanaa, kun joku muukin. Ja tosiaan muistan senkin, että sairaalassa synnytyksen jälkeen ei hammastanha enää ollutkaan erityisen hyvää. Minulla on ollut sama himo kaikissa neljässä raskaudessa.
Samoin kaikissa raskauksissa on tuoksuista ollut himo puun tuoksuun. Meillä on marsuja ja kaneja ja jatkuasti olin imppaamassa niiden puruja (siis niitä puhtaita ennen käyttöä). Myöhemmin olen yrittänyt tuota hajua saada, niin ei se edes tunnu niin voimakkaalle enää, että siitä mitään himoja voisi kehitellä.
aloitettu 5 vuotta sitten......
mitä sitten???? voihan näitä ihan samanlailla "herätellä henkiin" uudestaan...
Tekee mieli syödä/pureskella sellaista rantahiekkaa. Ei välttämättä nielaista, mutta tekis mieli vain jauhaa sitä suussa. Tai sitten vastaavanlaisesti "vetästä nenään" jotain hiekkaa tai pölyä! Huh kun kuulostaa näin kirjotettuna aika erikoiselta xD Myös jotain kovaa, kuten esim. kiviä tai betonia tekee välillä mieli nakertaa. En mä kyllä näitä ole toteuttanut, en ihan viitsi kuitenkaan. Sitten erilaiset hajut, kuten kerrostalojen kellareissa oleva haju on aivan ihana.. :D Ja meidän kodin siivouskaappi on jostain syystä muuttanut tosi hyvän tuoksuiseksi. Eli nämä näitä outoja mielitekoja mulla.. Plus sitten Fairyn tuoksu on nykyään parempi kuin ennen. Mutta ylivoimaisin näistä kaikista on tuo hiekka! Välillä tuntuu että hulluksi tulee kun mieli tekee syödä tai muuten vain impata jotain hiekkaa tai pölyä/tuhkaa... Onko muita joilla tämäkaltaisia mielitekoja? Vai olenko mä ainut kummajainen :D
Alussa oli himo salaatteihn ja keittoihin,se loppu jossain välissä kunnes nyt vähän aikaa sitten on iskeny himo saada rouskuttaa jotain.. esim kaaliraaste on ihanan sopivan rapsakkaa :D Muuten ei kaali niinkään maistu hyvälle,onneks ei oo tarvinnu syyä mitää epämääräistä viel :)
Hajut on kans yks aivan mahoton himo,viihtyisin esim vaikka autotallissa tai vastaavassa missä vaan tuoksuu ei niinkään aina terveelliset tuoksut,onneks tuli jo jäätyä kesälomalle töistä,siellä kun oli kans ei niin terveellisiä hajuja mitä oli pakko haistella.. Tekis kyllä mieli käydä pyörähtään ihan vaan äkkiä töissäkin.
Vielä pari kuukautta laskettuun aikaan,toivottavasti ei suurempaa himoa iske enää mihinkään uuteen :D
Mulla heti raskauden alkuvaiheessa heti jo kun en edes tiennyt että olin raskaana teki kovasti mieli laktoositonta maitoa jota en siis koskaan muuten juo. Toinen mitä syön nyt aika usein on ruisleipä juuston ja mansikkahillon kera nam :D Ja taas mitä en voi sietää on sipulin haju ja kala yök.
olen aina noudattanut kevyttä ja terveellistä ruokavaliota, mutta tämä raskaus on saanut minut hulluksi kaiken rasvaisten mielitekojen takia! Himoitsen ja myös syön majoneesia, sitä rasvaisinta laatua, lusikoin myös ruokaöljyä.. olen laiha nainen joten voisin olettaa että himo liittyy tarpeeseen saada lisää rasvaa?? Voi, suklaa, juustot....
Laktoositon maitohan on aivan tavallisen maidon makuista. Ei niistä eroa huomaa maistamalla.
Ensimmäistä odottaessani söin tolkuttomasti juustoa, siivuina ja raasteena.
Toista odottessani juustonhimo palasi, mutta tällä kertaa oli pakko kääriä juustosiivujen sisälle lakupaloja (niitä Pandan, muut ei käyny) ja syödä niitä yhdessä.
sipsien kera nammmm... Normisti en syö makkaraa ja nyt sitäkin menee :/
Täällä taas hirveästi himottaa kaikenlaiset vanukkaat ja perunasalaatti. samoin kaikki liharuoka ja kala... Sitten jokin mikä ei ruokaan liity eikä varsinaisesti "himoita" on seksiin liittyvä... Eli anaaliseksi... Ennen pelkkä ajatuskin olisi ollut täysin sietämätön ja sitä herkkua mieskin sai hyvin hyvin hyvin harvoin... Nyt olen jopa alkanut pitää siitä :O ja vieläkin sitä täysin ihmettelen...
Mun tekee mieli mandariineja ja kaikkea... Kuten mansikoita jolle olen allerginen. raskauteni on vasta alkuvaiheessa enkä ole vielä päässyt kunnolla toteuttamaan mielitekojani, mutta aikaa riittää.
Mun teki mieli raskausaikana kaikkea terveellistä: hedelmiä, varsinkin mandariineja, , ruisleipää, vihanneksia, vettä. Sanotaan, että tyttöä odottava syö makeaa ja terveellisesti ja mun kohdalla ainakin piti paikkansa. :) Roskaruoasta tuli huono olo.