Lähde, ole hyvä!

Edellisestä kerrasta oli jo kauan.
Kerrasta, jolloin vierailit pidempään.
Olin jo ehtinyt unohtaa, miten ikävä ja iljettävä olit.

Kun olit mennyt, kuljin kauan peläten jopa varjoani.
Varmistelin pitkään, että et ollut lähettyvillä.

Pikku hiljaa aloin uskoa, että et tulisi takaisin.
Kunhan vain muistaisin välillä katsoa yli olkani.
Varmistaa lukot.

Minusta tuli huoleton.
Varomaton.
Vahingossa.
Unohdin sinut.

Minun oli hyvä olla
ja janosin sitä lisää,
lisää.

Mutta sinäpä et häipynyt,
jäit nurkkiin nuolemaan haavojasi,
seurailit minua.

Näit kuinka elän ja nautin.
Sinä kiivastuit minuun.

Odotit hetkeä, jolloin voisit iskeä
mutta sinä maltoit, maltoit mielesi.
Punoit rauhassa juonesi.
Asetit minulle ansan.

Tulit eri puvussa.
Puhuit eri kieltä.
Minä varomaton ja utelias jäin kuuntelemaan.

Hiljaa puhelit minulle. Puhelit ja minä kuuntelin.
Opin kielesi.
Uskoin tarinasi.

En enää kuullut muiden puhetta,
en nähnyt muiden katseita.
Siinä sinä taas olit.

Asuit talossani, tulit mukaani matkoilleni ja nukuit yöt vierelläni.
Puhuit ja puhuit
Puhuit minut tainnoksiin saakka.

Ja nyt minun pitäisi sinut taas matkoihisi laittaa?