Nyt meidän pitäisi tämän kyläkouluvoiton jälkeen alkaa siirtämään keskustan oppilaat kaikki sivukouluille. Oppisivat keskustan asukkaat kunnioittamaan sivukyliä.
Kouluverkko
Anonyymi
21<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lapset, mitkä ihmeen lapset aikuisistahan koko ajan on ollut kyse ja siitä, kuka on se joka määrää?
Ei muuta kuin muuria rakentamaan kylän keskelle piikkilanka-aitoineen ja aseistettuine vartijoineen jakaen ihmiset kyläkoulujen sulkijoihin ja suojelijoihin. Niin että hommahan sai ihan käsittämättömän naurettavat mittasuhteet alusta asti kuntajohdon kertoessa joka välissä että olkaapa te tavalliset kuolevaiset hiljaa kun me muiden yläpuolella olevat yli-ihmiset päätetään mistä se kana pissii. Vitsin kliimaksina oman ryhmän perustaminen potkien pihalle jumalan valituista lampaan roolin hylänneet vedoten luottamuspulaan ihmisten toimesta joita vastaan luottamuspulaa on osoitettu alusta asti adresseineen jne.
Sivukoulut ovat elinvoimaisina vetovoiman lisääjiä kunnalleen mutta miten sinä saisit kuntajohdon kunnioittamaan kuntansa asukkaita? Alusta asti halveksineet muita ja kun meni vaikeaksi jatkavat valitulla tiellä. Demokratina nimissä juntanneet sukupolvien ajan ja kun yhdessä, mittaluokaltaan mitättömässä asiassa taloudellisesti menee junttaukset perseelleen demokratia onkin sarvipää jota vastaan taistelemiseksi rivit kasataan uudestaan? "Parasta" muiden syyttely kaupungin itsenäisyyden vaarantamisesta kun siihen tilanteeseen ajoi kaupungin kuka? No se samat junttaajat jotka ajettuaan kaupungin konkurssin partaalle syyttää nyt muita kaupungin kaatamisesta heidän estäessä edellisiä sulkemasta pari sivukylän koulua kun pitäisi etsiä keinoja millä kunnan elinvoimaisuus elvytetään sen sijaan että vastaus kaikkeen on leikkaukset sieltä ja täältä joka on loputon tie ilman korjausliikkeitä.
Siinä sitä on miettimistä miten tarinan pahiksiksi muodostui ne, joilla ei ole osuutta eikä arpaa siihen, että kaupunki on ajettu niin suohon että sivukoulutkin pitää sulkea itsenäisyyden säilyttämiseksi sankareiksi julistautuen ne, jotka kriisiytymisen aiheutti?
Yleinen käytäntö kepuvetoisissa kunnissa hyväveljineen syytettyjen julistaessa tuomari syylliseksi syytteisiin jotka nostettiin heitä itseään vastaan (tuomarille tuomio syytettyjen toimesta).
Manipulointia syyllistämistä painostusta jopa uhkailua ja kun edellisillä tavoilla tavoiteltu lopputulos jää saavuttamatta marttyyrin viitta niskaan ja sama alusta. Syyllistämiset jne. Sitten ihmetellään minkä ihmeen takia näistä lestapitäjistä muuttaa pois kuka kynnelle kykenee? Sipilä teki saman keskustalle (joukkopako) julistautuen marttyyrisankariksi historian surkeimman vaalituloksen keskustalle aiheuttaessaan.
se on sitä vastuun kantoa kun kunnan kriisiyttäjät kertoo kyläkoulujen puolustajien olevan ainoa uhka kaupungin itsenäisyyden säilymiselle. Sillähän ei tietenkään ole mitään merkitystä ettei edelliset ole Haapavettä kriisin partaalle johtaneet vaan kuntajohto joka juuri siirsi vastuut ihmisten niskoille joilla ei asian kanssa ole osaa eikä arpaa.
Niin se on katkeraa tuo ihmisen elämä.
Kysymys kuulukin:
Mistä löytyy vastuunkantajia tehdä todellista politiikkaa haapaveden parhaaksi.
Persut itkee sitä, miten on mennyt ja miten talous on ajettu kuralle.
Kepu elää omassa kuplassaan.
Kenelläkään ei ole vastuuta tulevaisuudesta. Kukaan ei uskalla tehdä päätöksiä, ei minkäänlaisia. Kepujen päätökset on nähty. Persuilta ei löydy mitään konkreettista, valitetaan vain siitä mitä muut tekee. Ihan mahdoton yhtälö.
Tosiasiahan on että jotain on tehtävä. Täällä odotellaan vain "lottovoittoa", sitä että joku ulkopuolinen tulee ja rahoittaa kaikki synnit anteeksi. Hävetkää.
Olipa katkera tilitys katkerista ihmisistä jotka eivät tee mitään ja saako kysyä mitkä olivat ne sinun avaimet joilla aukeaa paratiisin ovet? Niimpä niin ei vastauksia pelkkää katkeraa valittamista kun kukaan ei tee mitään vähiten sinä itse ja muiden pitäisi hävetä.
Liuhulettikin muutti kärsämäkeen näijen
lestapirujen tähen
ja kärsämäessäkö ei ole näitä lestoja piruineen? Mitä jos uskaltautuisit nostamaan päätäsi tynnyristäsi missä elät kun olet noin pihalla kaikesta? Lestakepu pitäjiä enempi vähempi kaikki alueen tuppukylät paikallisine hyvävelijärjestöineen junttauskulttuureineen ja sinä kerrot lestapesän löytyvän haapavedeltä?
Milloin kyläkoulujen rakastajat esittää uudet säästökohteet? Mistäs otetaan terveyskeskus vai vanhustenhoito?
mikä idiootti sinä olet kun sinulle on kerrottu jo lukuisia kertoja ettei säästöt pelasta haapavettä ongelman ollessa toisaalla? Miten kauan täällä on leikattu kaikesta etsien koko ajan lisää säästökohteita ja mitä sillä on saavutettu? No ei niin yhtään mitään ja mitä tehdään? No etsitään lisää säästökohteita edellisten jatkoksi jossa ei päätä näy koska ongelma on ihan toisaalla.
No velkaako tässä pitää ottaa? Helppo se on huudella jos ei itsellä ole edes veroprosenttia kortissa.
"saako kysyä mitkä olivat ne sinun avaimet "
Mitä sinä täällä kyselet. Kysy niiltä päättäjiltä !!
Vai meinaatkos, että täällä 24:lla se tieto löytyy.
Ei ainuttakaan kehittävää kohdetta. Ei ainuttakaan !!
Odotellaan vain Joulupukkia.
"joku" tulee ja pistää asiat ja rahatilanteen kuntoon. "joku", kunhan meidän ei pidä tehdä mitään. Kukkoillaan ja ollaan kaikille mieliksi.
sinähän se kaiken tietäjänä koko ajan esiinnyt vaatien tekoja muilta kykenemättä esittämään mitään korvaavaa tilalle keskittyen yksinomaan kaikkien haukkumiseen. Todella rakentavaa suuta somessa soittamallahan se kunnan itsenäisyys pelastetaan jep jep
Eikös meillä ole päättäjät sitä varten jep jep. Kylän viisaimmat.
Ja miten täällä mitään kehittää kun koko ajan vedetään valitukset päälle jos jotain yritetään tehdä. Eikö tuo ole nähty. Nyt vain kouluverkon puolustajat ja valittajat kehittämään. Katotaan mitä tulee!
Kouluja tarvitaan. Otetaan rahat vaikka vanhustenhoidosta.
Koulut tärkeitä varsinkin sivukoulut. Otetaan rahat sairaanhoidosta, siellä on varaa.
Hyvä vaihtoehto olisi sulkea nyt terveyskeskus.
Vanhustenhoidosta joutaa ottaa ja sairaanhoidosta myös.
Vanhusten hoito on lakisääteistä. Sieltä ei voi ottaa, se on velvollisuutemme. Juurihan hoitajamitoitustakin lisättiin.
Samoin on opetuksen järjestäminen, mutta ei sanota missä ja miten se järjestetään.
Eihän sitä ymmärrä, jos asuu keskustaajamassa, kuinka tärkeä oma koulu on kylälle. Se on kylän sydän. Jos se lakkaa sykkimästä, kylä hiljenee väkisinkin. Eikö ole hyvä, jos kunnan joka kulmalla sykkii elämä, eikä näivetystauti ala kiertää keskustaa yhä lähempää. Haapavesi on hieno, perinteinen ja kulttuurista rikas paikkakunta. Sen yhteyteen kuuluvat myös elinvoimaiset sivukylät. Miten voisi perustella vaikkapa kyläläisten yhdessä rakentaman kyläkoulun tai Mieluskylän komean, terveen, vasta kunnostetun ja kyläläisten talkootyöllä piha-alueen osalta kunnostetun koulun lakkauttamista! Tosiasiahan on, että parin kyläkoulun lakkauttaminen ei pelasta kuntaa, vaan ainoastaan lamaannuttaa kyliä.
Juu, ei tietenkään saa koskea sivukylän kouluihin. Ne pelastaa koko kunnan. Ihanaa. Onkin säästöratkaisuna se, että terveyskeskus nyt sitten lopetetaan. Kiitos kyläkoululaiset. Pääsettehän te näppärästi humalojalta oulaisiin vuodeosastolle