Miksi ei ole kaikkia latuja ukkohallassa

Anonyymi

Muutama vuos sitten hiihdeltiin aivan mainioita erämaalatuja Puolangan Paljakkaan ja nousevan auringon latua. Nytpä niitä ei olekaan.Miksi. Suuri pettymys meille.

67

1281

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihmiset ovat nykyisin niin kädettömiä etteivät osaa edes hiihtää kuin valmiilla laduilla.

    • Anonyymi

      Heti, kun vain maksajat löytyy, latuia tulee lisää. Pienelle kunnalle taloudellisesti mahdotonta lisätä latuja nykyisestä.

      • Anonyymi

        Ihan oikein. Kun kerta moottorikelkkailijoilta peritään reittimaksuja samalla tavalla pitää maksaa hiihtäjienkin latumaksut. Reittejä ei liioin huolleta eikä lanailla vaan ovat pottupeltoja pahempia möykkelikköjä. Kun sitä vastoin hiihtäjien ladut lanataan lähes joka yö, viimeistään lumisateen jälkeen. Ja se maksaa. On tutkittu, että varsinkin lapissa kelkkailija jättää paikkakunnalle vähintään 10 kertaa enempi rahaa kuin hiihtäjä. Suurin kelkkailijan rokottaja löytyy metsähallituksesta. Ne kun eivät talvessa tee reiteille mitään. Ja nämä kun ovat siitä viisaita, että jos kunta ylläpitää reitistöjä vaikka ilmaista kelkkailua varten, niin reitin kulkiessa vaikka 100 metriä metsähallituksen maalla, heti pitää ostaa lupa. Muutenkin aina tuntuu, että kelkkailija on pahin rikollinen, joka luonnossa liikkuu. Se turmelee maaston maapohjan. Olen tuhansia kilometrejä ajanut maastossa ja omilla metsämaillakin, että sinne ei jää mitään jälkiä maapohjaan kun lunta on puolisenkin metriä. Ja mitä halavattua se haittaa jos kuntta vähän rikkoutuu . Möyriihän metsäkoneetkin aivan tuhottoman pahoja jälkiä, jotka näkyvät vuosikymmeniä. Kesällä ei edes näe missä on kelkalla ajettu. Sen voi todeta ihan jokainen kun katsoo kesällä teiden vierustoja, jossa urat menee tien yli. Vain kyltit ovat näkyvissä. Puhumattakaan lapin erämaita, kivikkoja ja tunturien päällisiä. Ei mitään vahinkoa siellä luonnolle synny kelkalla ajosta, sen kummemmin kuin moottorimelustakaan. Se on vihiriöiden ja virkamiesten paskapuheita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on aivan törkee asenne. Moottorikelkka ei tarvitse kunnostetuja reittejä. Se homma pitäsi kieltää kokonaan. Se tuhoaa aivan turhaan meidän ilmastoa, tekee hirveitä päästöjä. Kelkat tuhoaa puun taimia ja kunttaa. Todella häpeällistä, että yleensä vielä saa moottorikelkoilla hupia ajaa. Työajoa en vastusta tietenkään. Pitäsi pistää niin kovat lupamaksut noille kelkoille, että homma loppuu siihen.

        Moottorikelkka on perkeleen ratsu, joka levittää tuhoa ja epäjärjestystä. Ajellaan toisten metsissä ja pitkin jalkakäytäviä ja teitä, vaikka se on kiellettyä. Kuovitetaan lanatut tasaiset reitit pirun pelloksi. Tehdään hiilidioksidi ja 2-T öljyn käry päästöjä, eli pilataan ilmaaa. Häiritään melulla ihmisiä ja metsän eläimiä. Tätä kaikkea Hyrynsalmi ja EU tukee KAMORE kelkkareitti hankkeella joka maksaa 105803€ kahden vuoden aikana.

        Noin puhuu erityisasiantuntijat jotka ei tiedä mitään. Kelkailun saastutus on kuin hyttysen paska itämeressä verrattuna vaikka ralliautoiluun. Puhumattakaan että muka katkotaan puuntaimistoa muiden metsässä. Hirvet syö puita 5 miljoona kertaa enemmän kuin kelkkailijat tallaa. Toki on porukassa häiriköitäkin jotka pilaa hyviksien mainetta. Mutta eihän kelkkailu olisi mukavaa jos se ei olisi niin kallista. About kohta 2 ekua kilometri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottorikelkka on perkeleen ratsu, joka levittää tuhoa ja epäjärjestystä. Ajellaan toisten metsissä ja pitkin jalkakäytäviä ja teitä, vaikka se on kiellettyä. Kuovitetaan lanatut tasaiset reitit pirun pelloksi. Tehdään hiilidioksidi ja 2-T öljyn käry päästöjä, eli pilataan ilmaaa. Häiritään melulla ihmisiä ja metsän eläimiä. Tätä kaikkea Hyrynsalmi ja EU tukee KAMORE kelkkareitti hankkeella joka maksaa 105803€ kahden vuoden aikana.

        Vain työ ja hätä ajo sallituksi Hyrynsalmella. Kun eivät pysy verorahoin kunnossa pidettävillä urillaan ja se ns. Hiilijalanjälki aivan turhan takia. Siinä on vihermepillä töitä ja tuossa kohtaa on oikealla asialla. Hyr.-ukkohalla edestakasi hiilijalkaa tulee kymmenillä litrolla ja aivan turhaan. Lisäksi kaikki muu riesa. Turhat ajot vaan kieltoon Hyryllä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Moottorikelkka on perkeleen ratsu, joka levittää tuhoa ja epäjärjestystä. Ajellaan toisten metsissä ja pitkin jalkakäytäviä ja teitä, vaikka se on kiellettyä. Kuovitetaan lanatut tasaiset reitit pirun pelloksi. Tehdään hiilidioksidi ja 2-T öljyn käry päästöjä, eli pilataan ilmaaa. Häiritään melulla ihmisiä ja metsän eläimiä. Tätä kaikkea Hyrynsalmi ja EU tukee KAMORE kelkkareitti hankkeella joka maksaa 105803€ kahden vuoden aikana.

        Kannattaa Hyrynsalmellekin hommata kulkijoita kun sen kunnan yli vedetään kohta muutenkin henkselit. Silloin häviää tuon niminen kunta olemasta. Kuten käy Ristijärvelle ja Paltamollekin. Ja tuohan kelkkailu rahaa monin kerroin latujen kuluttajiin nähden. Jos verrataan yksi yhteen. Varsinkin kun kelkkamies vuokraa loma-asunnon sieltä.
        Ja onhan siinä yksi hyvä puoli kun jaksat odottaa. Eihän sitä kohta ole enää Hyrynsalmen korkeudella luntakaan missä ajella kun muu liikenne ja teollisuus ovat lämmittäneet maapallon ilman, eikä suinkaan kelkkailijat.

        Mutta kokeileppa sinäkin hommaa. Minäkin olen vanha ukko, mutta kun pistän kelkan kärryyn ja nokka lappia kohden nuortuu jo matkalla vähintään 40 vuotta. Sitten kun vaihat vähintään joka kolmas vuosi tuliterän menopelin perseen alle , ( ihan omalla rahalla) niin on se yhtä juhlaa tämä eläkeläisen elämä. Ja etelän naiset ovat lapin menopaikossa kuumina. Tunkua tahtoo olla kelkan kyytiin.

        Juuri noin pitää ajatella ja toimia kun vielä pystyy ja mennä kelkalla ajelemaan. Ei se ole huonokuntoisen hommaa. Mutta nämä valittajatpa ovatkin niitä, jotka istuvat kotona peukalo peräreijässä ja kusevatkin ruikkimalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kannattaa Hyrynsalmellekin hommata kulkijoita kun sen kunnan yli vedetään kohta muutenkin henkselit. Silloin häviää tuon niminen kunta olemasta. Kuten käy Ristijärvelle ja Paltamollekin. Ja tuohan kelkkailu rahaa monin kerroin latujen kuluttajiin nähden. Jos verrataan yksi yhteen. Varsinkin kun kelkkamies vuokraa loma-asunnon sieltä.
        Ja onhan siinä yksi hyvä puoli kun jaksat odottaa. Eihän sitä kohta ole enää Hyrynsalmen korkeudella luntakaan missä ajella kun muu liikenne ja teollisuus ovat lämmittäneet maapallon ilman, eikä suinkaan kelkkailijat.

        Mutta kokeileppa sinäkin hommaa. Minäkin olen vanha ukko, mutta kun pistän kelkan kärryyn ja nokka lappia kohden nuortuu jo matkalla vähintään 40 vuotta. Sitten kun vaihat vähintään joka kolmas vuosi tuliterän menopelin perseen alle , ( ihan omalla rahalla) niin on se yhtä juhlaa tämä eläkeläisen elämä. Ja etelän naiset ovat lapin menopaikossa kuumina. Tunkua tahtoo olla kelkan kyytiin.

        Vilpittömin mielin onnen toivotus, menkäähän nuortumaan me pärjätään hyrskällä vaikka hiihtelemällä ja nauttimalla luonnosta , ei tarvita niitä rällääjiä. Menkää vaan . Hyrskä ja sivu kunnat pärjää ilmankin. Jos kuollakseen niin ette te ole minkäänmoisia pelastajia. Höpö höpö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on aivan törkee asenne. Moottorikelkka ei tarvitse kunnostetuja reittejä. Se homma pitäsi kieltää kokonaan. Se tuhoaa aivan turhaan meidän ilmastoa, tekee hirveitä päästöjä. Kelkat tuhoaa puun taimia ja kunttaa. Todella häpeällistä, että yleensä vielä saa moottorikelkoilla hupia ajaa. Työajoa en vastusta tietenkään. Pitäsi pistää niin kovat lupamaksut noille kelkoille, että homma loppuu siihen.

        Jaa, että ei ole melusaastetta. Jo on perkele kuuroa sakkia!

    • Anonyymi

      Mitä uramaksuja? En ole eläissäni maksanut mitään, vaikka ajan jatkuvasti reiteillä.

      • Anonyymi

        Toivotaan että jäät kiinni ja poliisit antavat muistutuslapun.

      • Anonyymi

        Justiinsa sinunlaisten pinnarien maksut maksaa muut rehelliset kelkkailijat. Elä edes kutsu itseäsi moottorikelkkaharrastajaksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivotaan että jäät kiinni ja poliisit antavat muistutuslapun.

        Minkä lakipykälän mukaan sakotetaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minkä lakipykälän mukaan sakotetaan?

        Sakko tulee lakipykälästä: tyhmyys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sakko tulee lakipykälästä: tyhmyys.

        Juuri näin ja nykyisinhän on kameroissa kasvotunnistin niin tyhmyyden toteaminen on äärimmäisen helppoa sehän näkyy niin sanotusti naamasta ei muuta kun visiiriä vaan ylös.

      • Anonyymi

        Se pitäs lopettaa tuo kelkkailuhomma, saasteita tullee.

    • Anonyymi

      Suomessa on muutamia kuntia jotka osaavat ottaa matkailueurot murtsikan hiihtäjiltä. Kaikkien kuntien päättäjille kun ei ole kapustalla jaettu.

      • Anonyymi

        20 vuotta poijaat ajellu, ukkohalla hyry, välii ikinä kukaa maksanna
        Noo, eipä tuo vaikka, muistutus tulis ni ainakaa kalliimmaksi tulis 😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        20 vuotta poijaat ajellu, ukkohalla hyry, välii ikinä kukaa maksanna
        Noo, eipä tuo vaikka, muistutus tulis ni ainakaa kalliimmaksi tulis 😂😂

        Sepä siinä on, että jos tuota pientä reittimaksua ei makseta olipa se missä päin suomea tahansa, ei reitin ylläpitäjä pysty pitämään niitä kunnossa.
        Jos reitit on kuovitettu pahaksi, ei niitä viitsi ajella muut kuin juuri hulttio päristäjät.

        Olen Lapissa ajanut monta vuotta lomilla, ja siellä on reitit hyvässä kunnossa kun menee keskuksista vähän kauemmas. Päristelijät, joilla ei ole rahaa ostaa bensaa kuin muutama litra, jolla ajaa parikymmentä kilometriä kuovittavat keskuksen lähialueet pilalle kun näytellään koviksia. Nämä ovat aina reitillä vaaran uhkana kun ajetaan kun päättömät kanat nopeus rajoituksista piittaamatta.

        Pääsiäisenä taas käsivarren seutuville kahdeksi viikoksi ajelemaan pitkiä reittejä mutta ei päristelemään.

        Kelkkailu on niin suuri työllistäjä ja bisnes, että monta luukkua pantaisiin kiinni, kuten myös leivälle avattua suuta. jos sitä aletaan sääntelemään. Sen saastuttavuus on minimaalinen, koska ajoaikaa ei ole kuin korkeintaan 3 kuukautta kaudessa. Etelä suomessa ei tänä kautena ollenkaan

        Vaikka vain vähän saastuttaa, niin se kaikki on täysin turhaa ja tuhoaa maapallon. Jos meidän vihreet ministerit vain saa jatkaa parikin vuotta, niin se on varma, että hupiajelu mooottorikelkoilla Suomessa kielletään.

        Niin mitä tuota , kun valmiiksi tehty ura ei kelpaa niin peli poikki. Kelkkailijat sahaavat rajusti istumaoksaansa. Lopetetaan se turha uran kunnostaminen ja siirretään nekin varat lisä ladun pätkän avaamiseen ukkohallassa turisteille. Eikä hiilijalan jälki lisäänny , päinvastoin. Hiihtäjä liikkuu hiljaa ja käy kauramoottorilla josta ei kovin paljoa päästöjä.aito murtsikka vetonaulaksi ukkohallaan. Kelkkailijoille on varmaan parempiakin paikkoja muualla. Me pärjätään iliman heitä.

        Kelkoille tonnin käyttövoima vero/vuosi ja toinen tonni uralupa maksua/ vuosi niin saataisiin nuo jonnijoutavat rällääjät vähemmäksi.Ostakaa jostakin korvesta omia tiloja ja menkää sinne ajelemaan.

        Samoin tulee silloin lopettaa kaikki autourheilu, joka ei ole edes urheilua. Kuten myös siten perämoottoreiden ja mopojen käyttö. Ja entäpäs moottorisahat, raivurit, ruohon leikkurit. Viikate nurmen leikkauskoneeksi. Ja pokasaha ja kirves vain luvalliseksi halon tekokoneeksi. Vielä kun laittaa pers. reikään pihkatapin, jossa neulaventtiili. Sitten siitä kummiletkulla päästetään illalla tankkiin. Kerääntypi biokaasu autolle polttoainetta ja loppuu kaasupäästöt ja silloinhan met pelastetaan pieni kohta raitista ilmaa suomen kohdalla. Ja kaikille lupon makaajille pitää napanöyhdän keruu panna verolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaikka vain vähän saastuttaa, niin se kaikki on täysin turhaa ja tuhoaa maapallon. Jos meidän vihreet ministerit vain saa jatkaa parikin vuotta, niin se on varma, että hupiajelu mooottorikelkoilla Suomessa kielletään.

        Tuo sinun märkä päiväuni saattaa viedä kauan ennenkuin toteutuu. On vaan kelkkabisnes niin isoa suomessa, että sen puolesta puhujia riittää. Rovaniemen tehdas on niin merkittävä työllistäjä, että tuskinpa sitä nurin ajetaan. Ja onhan tulossa sähkökelkat. Sillä voi huristaa vaikka nurkkasi vierite ja nukut silti autuaan unta. Toki harrastus on kallista ja eipä olisi noitumista vaikka siihen valtio ja kunnat rupeaisi antamaan avustusta, pidetäänhän muitakin urheilualueita auki ja kunnossa verovaroin. Varteen otettava mahdollisuus , eikö vain?
        Etkö ole lukenut lehdistä, että jopa metsähallitus avaa ja on avannut vapaan kelkkailun alueita ympäri suomen, joissa voi kaasutella ympäri ämpäri.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin tulee silloin lopettaa kaikki autourheilu, joka ei ole edes urheilua. Kuten myös siten perämoottoreiden ja mopojen käyttö. Ja entäpäs moottorisahat, raivurit, ruohon leikkurit. Viikate nurmen leikkauskoneeksi. Ja pokasaha ja kirves vain luvalliseksi halon tekokoneeksi. Vielä kun laittaa pers. reikään pihkatapin, jossa neulaventtiili. Sitten siitä kummiletkulla päästetään illalla tankkiin. Kerääntypi biokaasu autolle polttoainetta ja loppuu kaasupäästöt ja silloinhan met pelastetaan pieni kohta raitista ilmaa suomen kohdalla. Ja kaikille lupon makaajille pitää napanöyhdän keruu panna verolle.

        Kelkka on tehty lumella ajettavaksi, jos tehtyillä reiteillä on koloja mutta lunta.
        Niin se on kelkka reitti, vai pikitiekö pitää alle vetää, ettei kelkka hypi välillä.
        Et saa rauhassa liputella menee 😅😅😅.
        Naurettavin porukka ikinä ja sit hiihtäjät sen jälkeen huh huijaa😅😅😅😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sinun märkä päiväuni saattaa viedä kauan ennenkuin toteutuu. On vaan kelkkabisnes niin isoa suomessa, että sen puolesta puhujia riittää. Rovaniemen tehdas on niin merkittävä työllistäjä, että tuskinpa sitä nurin ajetaan. Ja onhan tulossa sähkökelkat. Sillä voi huristaa vaikka nurkkasi vierite ja nukut silti autuaan unta. Toki harrastus on kallista ja eipä olisi noitumista vaikka siihen valtio ja kunnat rupeaisi antamaan avustusta, pidetäänhän muitakin urheilualueita auki ja kunnossa verovaroin. Varteen otettava mahdollisuus , eikö vain?
        Etkö ole lukenut lehdistä, että jopa metsähallitus avaa ja on avannut vapaan kelkkailun alueita ympäri suomen, joissa voi kaasutella ympäri ämpäri.

        Se on kuules silleen, että siellä on nyt huulipunatytöt vallan kahvassa ja ne varmasti saa sen aikaan, että moottorikelkkailu kielletään. Siin ä ei haittaa yhtään vaikka menisi muutama tuhat työpaikkaa. Tärkeintä on, että vihreä aate pääse valtaan.

        Hiihtokin on mukavaa. Olen lapissa ja muuallakin hiihellyt ja ajellut kelkalla ja sulassa sovussa kaikki on kulkenut tavallaan. Samoilla nuotioilla on makkaroita kärvennetty. Koskaan ei ole kukaan nyrkkiä heilutellut saati suullisesti morkannut. Ne ymmärtää, että kun suurin osa on turisteja, että jos sinne ei euroja viedä, häviää hiihtokeskukset ja ladun tekijät. Tästä viesti ketjusta kun lukee, taitaa kainuu olla sellainen takapajula, ettei tänne kohta turisti eurojaan jätä koska ei ole tervetullut vaan painaa kaasua kylien kohdalla. Onhan tämä näkyvissä jo Paljakan ja Ukkohallan kohdalla. Kohta kumpikin paikka konkurssissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo sinun märkä päiväuni saattaa viedä kauan ennenkuin toteutuu. On vaan kelkkabisnes niin isoa suomessa, että sen puolesta puhujia riittää. Rovaniemen tehdas on niin merkittävä työllistäjä, että tuskinpa sitä nurin ajetaan. Ja onhan tulossa sähkökelkat. Sillä voi huristaa vaikka nurkkasi vierite ja nukut silti autuaan unta. Toki harrastus on kallista ja eipä olisi noitumista vaikka siihen valtio ja kunnat rupeaisi antamaan avustusta, pidetäänhän muitakin urheilualueita auki ja kunnossa verovaroin. Varteen otettava mahdollisuus , eikö vain?
        Etkö ole lukenut lehdistä, että jopa metsähallitus avaa ja on avannut vapaan kelkkailun alueita ympäri suomen, joissa voi kaasutella ympäri ämpäri.

        Joo, tuommonen sähkökelkka pitäs hankkia.

    • Anonyymi

      Itse asiassa Metsähallitus ei mitenkään ilmoittele esim. reittiensä alkupisteissä, että reitille ajamiseen vaaditaan uramaksu. Koska asiaa ei selkeästi ilmoiteta, ei kukaan osaa lupia ostaa. Näin ollen myöskään rangaistusmaksulle ei ole lakiperustaa. Kannattaa mittauttaa asia käräjillä.
      T. Lawyer-kelkkailija

      • Anonyymi

        Heps. Muistelen, että kun paljakasta lähtee ukkohallaan, siellä olisi kyltti uran varressa jotta se on maksullinen. Toki on aikaa monta vuotta. Metsähallituksen sivuilta löytyy karttapalvelu urista, jossa suomi on jaettu osiin. Siellä kyllä säännöissä sanotaan, että sen hallinnoimat urat on maksullisia. Raja ja erävartijat on katsoneet minulta lupia. Olen kännykällä ostanut. Viikko n. 30 ja onkohan kausi 50. Sakko saattaa olla satasissa mutta tuurillahan ne laivatkin seilaa. Ja ei kun kelkkailemaan.

      • Anonyymi

        Metsähallituksen sivuilta löytyi vastaus. Kotikunnan metsähallituksen urilla ajelu ilmaista, siis saman kunnan asukkaille. Jos tieto ei ole vanhaa.

    • Anonyymi

      Pääasie että se yks kyrpä saapi nauvuttaa sitä romuo asemalla!!

      • Anonyymi

        Jaa missä asemalla joku sukupuolielin nauvuttaa, kissaako se nauvuttaa. Silittääkö liian kovaa.

    • Anonyymi

      Entisenä hyrynsalmelaisena joskus seuraan näitä kirjoitteluja. Epämääräisä nämä ovat, liekö kaikki totta. Mutta huonolle se näyttää. Jos kaikkia latuja ei kunnosteta, niin kuka siitä on päättänyt? Kyllä se väkisin näkyy hiihtoturistien määrässä. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei ole enää Hallan hiihtoa eikä Hallan akan hihtoa. Eikä siis enää asuntovaunualettakaan. Eikä moottorikelkkavuokraamoa. Onko saunamaailmakin loppumassa? Onko tarkoitus vähentää murtsikan hiihtäjiä ja keskittyä laskettelijoihin. Kaikki rinteet lienee siis kunnossa. Eipä siinä mitään, yrittäjät tietekin tekee sitä mikä kannattaa. Mutta useita vuosia sitten homma oli muistikuvien mukaan vilkkaampaa.

      • Anonyymi

        Vuosia sitten kävin caravan alueella caravaanarina monta kertaa perheen kanssa harrastamassa. En tiedä mikä on syy, että alue lakkautettiin. Hyvä oli paikka ja hinnaltaan edullinen. Iltamenojakin oli meille vanhemmille. Oliko paikka kunnan ja pisti yrittäjälle niin kovan vuokran, että homma ei kannattanut????
        Ei caravan alue pysy pystyssä pelkällä paikkojen vuokrauksella, vaan oheistoimintaa pitää saada mukaan. Joko itse kehittämällä tai verkostoitumalla. Ja kiinteistö olla edullinen.
        Ei kukaan yrittäjä tule toimeen pyhällä hengellä vaan tulot pitää kattaa menot plus jäähä yrittäjän kate ja saada palkka itselle. Palveluja ei voi tuottaa, jos joku niistä ei maksa. Matkailubisneksessä se maksaja löytyy kävijöistä ja jotka käyttää palveluja. Alueelle on rakennettu paljon loma-asuntoja ja muuta majoitusyritystä. Jos heille järjestetään virikkeitä ja mahdollisuuksia ulkoiluun niin hiihdon , laskettelun kuin vaikkapa kelkkailun merkeissä, ei nämä toiminnot toimi, ellei joku peitä kustannuksia niiden ylläpidosta. Lasketteluliput pitää ostaa, se kait on ilmiselvää. Muuten ei tampparit rinteellä kulje ja hisseissä ei ole sähköä. Kuten ei hissipoikiakaan. Mutta entäs murtsikkaladut, vaellusreitit ja kelkkaurat. Ei nekään synny itsestään, saati latuja/ reittejä huolleta ellei ole maksajaa. Hyrynsalmen kunta on kait ns. pers. aukinen kunta ja ei pysty näitä velvoitteita välttämättä huolehtimaan. Eikö siis olisi perusteltua, että jotka palveluja käyttää, myös maksavat niistä. Eli myös hiihtäjät, läskipyöräilijät, vaeltajat, kelkkailijat osallistuvat jollakin maksulla näihin kustannuksiin.
        Kun tätä keskustelua on seurannut, näkyy olevan joidenkin "nihilistien" vihamielinen suhtautuminen esimerkiksi kelkkailijoihin, olevan saksan Hitlerin tasolla suhteeseen jutskuihin. Ei voi ymmärtää, miten tyhmiä tällaiset kielteiset kannanottajat ovat. Tuskin ovat itse ajaneet kelkalla saati hiihtäneet. Makoillaan vaan uunin pankolla ja mylykytetään asiasta.
        Ei pitäisi olla liian vaikea asia heidän älykkyysosamäärälle, että kävijät tuovat rahaa paikkakunnalle. Jos kelkkasafarien järjestäjä vuokraa kalustoa, siitä yrittäjä saa tuloa. Samoin kun peritään ladun käytöstä vuokraa, sillä saadaan katettua latujen höyläystä. En usko, että yksikään hiihtäjä, joka joutuisi maksamaan muutaman euron latumaksun, sen takia jäisi tulematta.
        Tällä vastustus ajatuskannalla ja tekemisellä, Ukkohallalla saati naapurilla Paljakalla ei ole tulevaisuutta. Miten käy näiden poloisten mökkiomistajien ja mökkien vuokraus yrittäjien kanssa, jos tällaiset rinneyrittäjät ajetaan konkurssiin. Lomaosakkeiden ja kiinteistöjen arvo romahtaa. Ja vaikka, jos joku uusi uhkarohkea yrittäjä sijoittaa itsensä, perheensä ja sukunsa rahat käynnistää aina toiminta uudestaan, saako se takuita, että yritys onnistuu.

        Caravanalueen jatko olisi edellyttänyt kunnalta puolen miljoonan investointia maapohjan ja tekniikan uusimiseen. Vuokrasopimus alueesta päättyi, eikä maanomistaja halunnut tehdä uutta. Ainoastaan osto oli vaihtoehto. Hyrynsalmen kunta käyttää asukasta kohden enemmän reitteihin kunnan rahaa kuin Sotkamo.

        Vuokrattu karavaanarien alue oli osin käytössä vuosien ajan rakennusjätekaatopaikkana. Alueelle oli kipattu rakennusjätteitä, betoniautojen purkamia isoja betonimöykkyjä, vessan pyttyjä, lasin sirpaleita, kestopuujätettä, ruosteisia rautoja, muoviputken pätkiä jne. Luontomatkailu ja kaatopaikka sopinevat huonosti yhteen ainakin näin matkailijan näkökulmasta ajatellen.

        Malttakaa vielä vähän.
        Tämänkin ketjun kommenteissa luetellut ongelmat tulee ratkomaan pikaisesti Hyrynsalmen kunnan uusin virkamies - käyttöpäällikkö.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuokrattu karavaanarien alue oli osin käytössä vuosien ajan rakennusjätekaatopaikkana. Alueelle oli kipattu rakennusjätteitä, betoniautojen purkamia isoja betonimöykkyjä, vessan pyttyjä, lasin sirpaleita, kestopuujätettä, ruosteisia rautoja, muoviputken pätkiä jne. Luontomatkailu ja kaatopaikka sopinevat huonosti yhteen ainakin näin matkailijan näkökulmasta ajatellen.

        Yrittäjä sahannut omaa oksaansa sotkemalla paikat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vuosia sitten kävin caravan alueella caravaanarina monta kertaa perheen kanssa harrastamassa. En tiedä mikä on syy, että alue lakkautettiin. Hyvä oli paikka ja hinnaltaan edullinen. Iltamenojakin oli meille vanhemmille. Oliko paikka kunnan ja pisti yrittäjälle niin kovan vuokran, että homma ei kannattanut????
        Ei caravan alue pysy pystyssä pelkällä paikkojen vuokrauksella, vaan oheistoimintaa pitää saada mukaan. Joko itse kehittämällä tai verkostoitumalla. Ja kiinteistö olla edullinen.
        Ei kukaan yrittäjä tule toimeen pyhällä hengellä vaan tulot pitää kattaa menot plus jäähä yrittäjän kate ja saada palkka itselle. Palveluja ei voi tuottaa, jos joku niistä ei maksa. Matkailubisneksessä se maksaja löytyy kävijöistä ja jotka käyttää palveluja. Alueelle on rakennettu paljon loma-asuntoja ja muuta majoitusyritystä. Jos heille järjestetään virikkeitä ja mahdollisuuksia ulkoiluun niin hiihdon , laskettelun kuin vaikkapa kelkkailun merkeissä, ei nämä toiminnot toimi, ellei joku peitä kustannuksia niiden ylläpidosta. Lasketteluliput pitää ostaa, se kait on ilmiselvää. Muuten ei tampparit rinteellä kulje ja hisseissä ei ole sähköä. Kuten ei hissipoikiakaan. Mutta entäs murtsikkaladut, vaellusreitit ja kelkkaurat. Ei nekään synny itsestään, saati latuja/ reittejä huolleta ellei ole maksajaa. Hyrynsalmen kunta on kait ns. pers. aukinen kunta ja ei pysty näitä velvoitteita välttämättä huolehtimaan. Eikö siis olisi perusteltua, että jotka palveluja käyttää, myös maksavat niistä. Eli myös hiihtäjät, läskipyöräilijät, vaeltajat, kelkkailijat osallistuvat jollakin maksulla näihin kustannuksiin.
        Kun tätä keskustelua on seurannut, näkyy olevan joidenkin "nihilistien" vihamielinen suhtautuminen esimerkiksi kelkkailijoihin, olevan saksan Hitlerin tasolla suhteeseen jutskuihin. Ei voi ymmärtää, miten tyhmiä tällaiset kielteiset kannanottajat ovat. Tuskin ovat itse ajaneet kelkalla saati hiihtäneet. Makoillaan vaan uunin pankolla ja mylykytetään asiasta.
        Ei pitäisi olla liian vaikea asia heidän älykkyysosamäärälle, että kävijät tuovat rahaa paikkakunnalle. Jos kelkkasafarien järjestäjä vuokraa kalustoa, siitä yrittäjä saa tuloa. Samoin kun peritään ladun käytöstä vuokraa, sillä saadaan katettua latujen höyläystä. En usko, että yksikään hiihtäjä, joka joutuisi maksamaan muutaman euron latumaksun, sen takia jäisi tulematta.
        Tällä vastustus ajatuskannalla ja tekemisellä, Ukkohallalla saati naapurilla Paljakalla ei ole tulevaisuutta. Miten käy näiden poloisten mökkiomistajien ja mökkien vuokraus yrittäjien kanssa, jos tällaiset rinneyrittäjät ajetaan konkurssiin. Lomaosakkeiden ja kiinteistöjen arvo romahtaa. Ja vaikka, jos joku uusi uhkarohkea yrittäjä sijoittaa itsensä, perheensä ja sukunsa rahat käynnistää aina toiminta uudestaan, saako se takuita, että yritys onnistuu.

        Kuuleppa, on ajettu kelkalla muttei hupiajoa. Eikä missään nimessä enään klo 18.00 jälkeen.

    • Anonyymi

      Kyllä latumaksun periminen on kuolleena syntynyt ajatus. Ilmaiset hiihtoladut kuuluvat kuntalaisille aivan samalla tavoin kuin ilmaiset kirjastopalvelut. Ja mitä useampi kuntalainen saadaan ladulle, sitä paremmassa kunnossa he pysyvät ja terveysmenot kunnassa pienenevät. Mutta hiihtokeskuksessa tilanne on hieman toinen. Se on selvää, että ei turisti rupea hiihtomaksuja maksamaan, kun on jo kalliin mökin tai hotellihuoneen on maksanut. Latujen on oltava priimakunnossa, aina. Muutoin turisti ei tule toista kertaa. Keiden tulee maksaa latujen tekeminen? Tietysti niiden , jotka turistilta rahat kynii. Vuosia sitten Ylläksellä oli yritys periä latumaksuja. Möivät latumaksutarroja, jonka voi liimata sukseen näkyviin, jotta on maksettu. Eipä niitä montakaan näkynyt. Jokin hiihtopoolisysteemi siellä oli myös. Ylläksen nettisivuilla oli luettelo niistä mökeistä ja yrittäjistä, jotka oli maksunsa maksaneet ja siitäpä tietysti selvisi myös ketkä ei olleet maksaneet. Pitäisikö Ukkohallasta olla samanlainen luettelo. Sehän saattaisi painostaa vapaamatkustajatkin maksamaan. Se lienee selvää, että köyhä kunta ei pysty latuja tekemään hiihtokeskukseen, jos alueen yrittäjät ei niitä maksa, tavalla tai toisella. Alkanee olla kohtalon kysymys Ukkohallalle nuo hyvät palvelut, ei niiden sovi enää vähentyä.

      • Anonyymi

        Tuommonen latupooli voisi olla järkevin. Siihen kerättäsiin kunnossa pito rahaa. Esim. Kaikki ne yrittäjät ja mökin vuokraajat, yksityisetkin , jotka hyötyvät ukkohallasta maksaisi omansa. Ja kyllä siihen hiihtäjätkin vapaaehtoisesti voi roponsa antaa. Turistien tuoma raha , ei se paikallisia hyödynnä. S-market, alko lienevät pää hyötyjät , omistus muualla kuin hyryllä. Mutta nämähän on hyviä ponsoreita . Viistonnia per firma hyväntekeväisyyteen latujen kunnostukseen , ei mene hukkaan , niinkun tuossa edellä valistettiin. Ja onhan muitakin kaljafirmat ym. Ym. Terveyshyöty on mittava mitä latu tarjoaa. Meillä ei vielä lumenvähyys liene esteenä tulevaisuudessakaan. Poolia vaan niin suksi luistaa ukkohallan päässäkin.

        Viikon ajan latujen käytöstä hiihtokeskuksessa ei vaikkapa 5 euron maksu tunnu kellään missään. Ajetaan kuitenkin satoja kilometrejä sinne, jotka kauempaakin tulevat. No toki saa sillä kolme törppöä kaupasta olutta mutta rinne baarista ei yhtään tuoppia. Mutta yhtäkaikki, silloin kun yhteiseen hyvään pitäisi ropo antaa, on se liikaa. Se on ihan kuten kirkon kolehdin keruu, lähes jokainen yrittää kukkaron pohjalta koplia pienimpiä mahdollisia kolikoita tai on jo kotona taskun pohjalle laittanut kun ei ilkiä kirkossa lonita.

        Se on totta, että jokaiselta se vitonen löytyisi. Mutta kyllä me on totuttu siihen ja niin se pitää olla, että kun hiihtokeskuksesta kalliiseen hintaan mökki tai hotellihuone vuokrataan, niin kyllä siihen hintaan pitää päästä jo hiihtämään. Se on enempi oikein, että nämä yrittäjät tinkii omista voitoistaan pois sen viitosen. Ukkohalla on profiloitunut perhekeskukseksi. Lapset laskettelee mäkeä ja vanhemmat yleensä hiihtelee murtsikkaa. Jos latujen kunto ei tyydytä, niin ne vanhemmat päättää, että seuraavan kerran mennään muualle. Tuskin kannattaa yrittää maksimoida voittojaan tinkimällä latujen hoidosta.

        Teälläkin hyryllä kunnan latujen tarpominen on yksien etupeässä herrojen hupi ja jokain en meikäläinen pikkueläkeläenenkin siitä maksaa verojen mukana. ei muuta kun kunta ostattaa lupalapun koko vuojeksi ja sillä saa mennälavulle. Kuka lempo teältä syrjästä lähtenee kirkolle latuja lykkimään eikä jouvakkaan ja liekö vehkeitäkkään. joka haluvaa hiihellä se myös maksakoon hupisa. nuohi rahat vanahusten ja veteraanien kuntoutukseen, ja paska vaippojen vaehtoon ei sinne lavulle enää vanahat kykene. Metässä on tiloja tekköö ite latusa joka haluvaa.

    • Anonyymi

      Se näöttää kovasti muuttuvan tuo latuhomma kiivaaseen tahtiin. Kun näetä latukarttoja kahteloo, niin nyt niistä on jo kokonaan poestettu nuo lavut joita ei viihtitä kunnostella. Vae lieneekö tosissaan niin, että ei oo rahhoa. Murtovaaran latu, Väisälän kierros, Nousevan auringon latu, Paljakan yhdyslatu ja joitakin muitakin pätkiä, ei näy ennää ajantasala olevisa latukartossa. Pyyhkästy poes, jotta ei turistit peäse narisemaan, jotta miksei ole ajettu latuja. Aeka kierosti tehty. Van saottaa se kolahtaa ommaanki nilikkaan. Vielä oli yksi vanaha hyvän ajan latukartta. pistetäänpä se tähän muistoksi, jotta ennen oli kaekki paremmin.
      https://www.hyrynsalmi.fi/images/ukkohalla_latukartta_A3.jpg

      • Anonyymi

        ukkohalla.fi sivulla näkyy, että 110 km on latuverkostoa, josta 65 km on käytössä.

    • Anonyymi

      60 kilometria latuja riittää oikein mainiosti, se on kova panostus pieneltä kunnalta.

      • Anonyymi

        Kunnan ossuuveksi riittäsi vähempiki. Siinähän on hyvä latupohja sinne pikku Tuomivaaran nurkalle. Se piisaa kuntalaisille, saapi sitä lykkiä moneenki kertaan. Mutta vois olla kyllä sivukylilläki muutaman kilometrin pätkiä. Ei ne tartteisi olla luistelubaanaa. Se perinteisen latu kelkalla tehtynä olisi hyvä. Tehköön ukkohallan hiihtokeskus sitte asiakkailleen latuja niin paljo kun lystää tai olkoon tekemätä. Ei siihen kunnan rahoja tartte, turistit tuo sinne laturahat.

      • Anonyymi

        Jos noin niin on tarpeeksi. Kylältä aukastaan reilu kymppi. Silloinhan viiskymmentä on sivukylillä ja hyvä niin . Parasta terveyden hoitoa. Saaneepa osansa myös mäessä yöpyjät. Ei kunnan tartte enempään jopa mahtas vähempikin piisata kun saahaan käyttöön kaikki. Ainakin kylältä on ladulle käyttöä ja siellähän ja muuallakin kaikki on saman arvoisia.

    • Anonyymi

      Paljonko kunnalle maksaa latuverkoston ylläpito vuodessa ?

      • Anonyymi

        Outtakee kyllä käyttöpäällikkö hoitaa.

    • Anonyymi

      Kesällä oisi mukavampi hiihtää. Mutta eipä saa kunta aikaiseksi kesäksi hiihtolatuja ei Ukkohallaan eikä muuallekaan. On saamatonta porukkaa. Kahvia juovat vaan.

      • Anonyymi

        Totta. Juhannuksena lumet tosi vähissā. Minkä suvun vika lienee?

      • Anonyymi

        Ehottomasti kuntaan aloite, että ukkohallaan katepillarit ja kaivinkoneet töihin ja tekemään sellainen 5 km urapohja kesäladulle. Routivat maat pitää poistaa 1,5 metrin syvyydeltä, ja ajaa hiekat tilalle. Sitten latupohja asfaltoidaan. Ja baana niin leveä, että luisteluhiihto rullasuksilla onnistuu. Kyllä tulee porukkaa. Ja tietysti lystistä pitää käyttäjien vähän maksaa. Eikös ole aivan loistava idea.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Yrittäjillä saattaa olla sellasia kiireitä, että ei ennätä kaikkia maksuja heti hoitaa.

    • Anonyymi

      Milloin saadaan aikaan patikkoinfo-sivusto?

    • Anonyymi

      Kelkkailu on ihanan kallista jos on uudet pelit ja vehkeet. Kelkkailijat saavat pesää tosi helposti. On mukavaa olla kelkkailija. Jos on kunnon peli alla ,ei patikot paljoa haittaa. Painaa vaan kaasua ja sillä selvä. Naiset tykkää ja mies viihtyy. Köyhät ajavat paska kelkoilla ja valittavat että on töyssyä. Minulla on töyssyä vain kotona. Varmaan tänäkin iltana.

      • Anonyymi

        En tiedä saako mies kelkkailija pesää vai munaako. Mutta sen tiedän, että olipa kelkka miten uusi tahansa, kyllä siinä patikossa menee suolet sekaisin ja munuaiset nousee kurkkuun. Ja tiedän senkin, että vanhalla kelkalla ajavat ajavat omalla mutta kehuskelijat uudemmilla mutta ei omilla, vaan velkakelkalla, vekselivetoisella.

    • Anonyymi

      Näyttää kovasti semmoiselle, että säästötoimet ovat menossa. Kelkkareittien ja murtomaalatujen suhteen. Sopii toivoa, ettei säästetä väärästä kohtaa. Ikivanha totuus on, että hyvä maine menetetään hetkessä, mutta sen takaisin saaminen on äärimmäisen vaikeata - tai nykyisin tietysti pitänee sanoa: haastavaa.

    • Anonyymi

      Jos noista kirjotuksista jottain ymmärsin, niin noita latuja ja kelkkauria hoitaa kunta ja joku latupooli. Miksi niistä ei huolehi ne jotka niistä hyödyn saapi. Siis ne yrittäjät. Onko se tosiaan niin, että niitten ei tartte maksaa mittää jos ei halua. Että saapi kerätä vain rahat turisteilta. Vai onko se mietitty niin, että ne yrittäjät maksaa hirveet verot kunnalle ja niilä rahola sitte tuo homma hoituu. Onko jossain tietoja siitä paljoko tuo Ukkohalla tuopi kunnalle verotuloja.

      • Anonyymi

        Jos omistaa mökin Ukkohallassa, niin silloin kunnan suopotkupallo ja kunnan sauna ovat älyttömän hyviä rahantuojia kunnalle.

    • Anonyymi

      Hyrynsalmen kunnan herrat miettii vain omien palkkojensa korotuksia vaikka olisi ehkä tärkeämpää miettimistä korona asiassa.Lupailevat vain Ukkohallaan latujen kunnostusta pääsiäiseen saakka ,vaikka Sote on tiedotteessaan kehoittanut lomalaisia keskeyttämään lomansa ja tulematta lomalaisia Kainuuseen korona epidemian aikana,koska hoitoresurssit eivät riitä kuin Kainuun omalle väestölle.Myös Lapissa on lopetettu latujen ylläpito tänään samasta syystä.

    • Anonyymi

      Jaa, eivätkö hyrynsalmiset hiihdä ollenkaan?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      89
      4174
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4062
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      609
      3884
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      19
      2697
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2465
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2064
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2062
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      190
      1930
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1599
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1422
    Aihe