"Jatkuva nahistelu miehistä, naisista ja sukupuolirooleista alkaa uhata uskottavuuttani kasvattajana"
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000006412834.html
Näin sanoo viisas mies asiasta:
"Lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen on kritisoinut pyrkimystä hämärtää sukupuolieroja ja sitä, ettei lapsia saisi sanoa tytöiksi ja pojiksi. Sinkkonen on sanonut, että sukupuoli on luovuttamaton osa identiteettiä. Sukupuoli on osa ruumiinkuvaa 1,5–2,5-vuotiaasta lähtien. Sinkkosen mukaan jo 1960-luvulla osoitettiin, ettei sukupuoli-identiteetti ole kasvatuksesta riippuvainen. Sinkkosen mielestä ajatus siitä, että tyttönä tai poikana oleminen häivytetään, liittyy enemmän aikuisten tasa-arvopyrkimyksiin, kuin biologiaan ja anatomiaan."
Sukupuolineutraalius on juutalaisten eli kasaarien aikaansaama juoni, millä länsimaisten valkoisten populaatioiden syntyvyys yritetään saada rajuun laskuun, tämä liittyy pitkäaikaiseen valtataisteluun, jota on käyty yli 200 vuotta. Tämän sanoman levittäjiä on heidän kaikki mediansa, myös tämä Hesari. Tuloksia on jo selvästi nähtävissä, Suomi joka on kaikkien aivopesujen mallioppilas, perusyksinkertaisina ihmisinä.
Meillä naista kohti syntyy enää noin 1,7 lasta, kun taas Israelissa syntyvyys on 3,11 lasta naista kohti, eli todellinen kanivaltio. Tämän vuoksi Israel junaili myös Syyrian sodan, elintilaa on saatava naapureilta, väestöräjähdys on edessä, heidän omassa yhteisössään ei ohjata väestöä näillä harhaopeilla, päinvastoin sukupuolia korostetaan, niin kuin kuuluisi ollakin. Näin sanoi eräs haastateltava kasaari, Rosenthal: "Olemme kuohinneet yhteiskuntaa pelolla ja pelottelulla. Sen miehuus on olemassa vain yhdistelmässä naisellisuuden kaltaista pinnallisuutta. Niin kastroituna kansa on sävyistä ja helposti hallittava. Kuten ruunan on laita, heidän ajatuksensa eivät keskity tulevaisuuteen ja jälkeläisiin, vaan ainoastaan sen hetkiseen uurastukseen ja seuraavaan ateriaan."
Saarikoski saa todennäköisesti lähiaikoina Bonnier palkinnon, uskollisuudestaan isäntänsä nöyränä sonnanlevittäjänä.
minos
Oletko kasvattamassa poikaa, tai henkisesti koulutettua eunukkia !
Anonyymi
0
72
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5472089Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3851682Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211509Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641398JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191076- 561072
- 1181067
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16838Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka11824Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66813