Hankkijalla on Claasin myynti päässyt täyteen vauhtiin. Jontikan myynti sen sijaan ei ole päässyt edes alkuun Wihurilla. Ei ole saatu myyntiverkostoa kuntoon mihinkään päin Suomea. Jontikan myynti näyttää olevan täysin pysähdyksissä. Suuria oli puheet Wihurissa kun aikoivat kaksinkertaistaa myynnin, näyttää kuitenkin siltä, että myynnin aloittamista ei edes saada aloitettua. Huolto onneksi toimii entisten sopimushuoltajien toimesta ja Hankkijalta saa varaosat kuten ennenkin.
Jontikan myynti.
8
166
Vastaukset
- Anonyymi
Koko maataloustraktorien myynti ja huolto on aika kummassa vaiheessa.
Edustukset vaihtuu osalla koko ajan.
Huoltoon pääsyajat on pitkiä.
Mistähän ostaja tietää mitä kannattais tehdä.
Täällaista kuulee, onko perää.- Anonyymi
Huoltoon pääsee paremmin kun on sopimushuollot useimmilla paikkakunnilla. Varaosien saatavuus sen sijaan on monesti ongelma. Massey-Fergusonin alkuperäisosia ei saa maakunnista ollenkaan, ainoastaan Turun -konekeskukselta tilaamalla Turun toimipisteeltä. Tiettävästi millään Turun-Konekeskuksen maakunnan myyntipisteellä ei ole varaosa myyntiä. Jontikan kohdalla Hankkijalta saa jatkossakin alkuperäisvaraosat ja kaikki entiset sopimushuoltajat jatkavat. Agritekin myyntipisteissä on kaikissa huolto ja varaosapalvelut Nyykkärin ja Casen omistajille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Huollot on huoltoja.
Korjaukset on korjauksia.
Tuleekos niissä korjauksissa laitteet kuntoon.
Mitens tämä ? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huoltoon pääsee paremmin kun on sopimushuollot useimmilla paikkakunnilla. Varaosien saatavuus sen sijaan on monesti ongelma. Massey-Fergusonin alkuperäisosia ei saa maakunnista ollenkaan, ainoastaan Turun -konekeskukselta tilaamalla Turun toimipisteeltä. Tiettävästi millään Turun-Konekeskuksen maakunnan myyntipisteellä ei ole varaosa myyntiä. Jontikan kohdalla Hankkijalta saa jatkossakin alkuperäisvaraosat ja kaikki entiset sopimushuoltajat jatkavat. Agritekin myyntipisteissä on kaikissa huolto ja varaosapalvelut Nyykkärin ja Casen omistajille.
LH-Osa taisi ilmoittaa, jotta MF osia saisi Iisalmen ja Toivalan liikkeistään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LH-Osa taisi ilmoittaa, jotta MF osia saisi Iisalmen ja Toivalan liikkeistään.
On tämä metkaa, tähän asti on peräsuoli pitkällä huurettu, jotta Valluun ei saa osia. Nytkö Ferkun varaosien saanti on kiven alla? Kuinka täs on päässyt näin käymään?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tämä metkaa, tähän asti on peräsuoli pitkällä huurettu, jotta Valluun ei saa osia. Nytkö Ferkun varaosien saanti on kiven alla? Kuinka täs on päässyt näin käymään?
Ei Massey-Fergusonin varaosien saanti ole kiven alla. Alkuperäisosat vaan joutuu tilaamaan monessa tapauksessa Turusta. Tarvikeosaa saa ympärimaata varsinkin vanhempiin malleihin. kaiken kaikkiaan varaosien saanti Ferguihin on monin verroin parempi kuin Valmet traktoreihin varsinkin kun puhutaan yli 10 vuotta vanhoista traktoreista. Esim. 50 luvun alkupuolen Ferguihin löytyy kaikki varaosat, mutta 10 vuotta vanhoihin valtroihin osien saaminen ei ole varmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
LH-Osa taisi ilmoittaa, jotta MF osia saisi Iisalmen ja Toivalan liikkeistään.
Kyllä pitää paikkansa. Kävin tänään Iisalmen LH-osalla ja sieltä löytyy Massey-Fergusonin alkuperäisiä ja myös tarvikeosia. Valikoima on kattava, itsekin sain aika harvoin tarvittavan osan suoraan hyllystä, ei tarvinnut tilata.
- Anonyymi
Erään isännän jontikasta neliveto paskaksi tuossa kylällä. Kyläpajalla sitä nyt sitten korjaillaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1082717Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1222170- 701677
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje291321Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi251179- 981136
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe541109- 851074
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta1281067Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta366987