Pelkosyndrooma ???

Anonyymi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) aloitti keväällä 2017 Kansallisen sisäilma- ja terveys – ohjelman valmistelun koskien ajanjaksoa 1.11.2018 – 31.12.2028.
Yhteystahoina mainitaan myös Työterveyslaitos (TTL).

Kansallisen sisäilma- ja terveysohjelman toimenpiteet suunniteltiin toteutettavan kahdessa vaiheessa. Vaiheen I toimenpiteet käynnistetään ajanjaksolla 2018 – 2022 .

Nähtävästi THL on jotain toimenpiteitä tehnyt vuodesta 2018 lähtien, koska Yle;n nettiuutiset uutisoi tänä aamuna: ”Sisäilmaongelmien syyksi tarjotaan nyt sitä, että suomalaiset sairastuvat huolesta ja kohuotsikoista. Ylen selvityksen mukaan selitys on tieteellisesti ohuella pohjalla.”

TTL:n Sainio uutisoi jo vuonna 2017, että mikäli liskoaivomme (limbinen järjestelmä) aistivat uhkaa, ihminen reagoi: hän valmistuu pakenemaan tai hyökkäämään.
Kun tietoinen ajattelu ja järkeily asuu otsalohkossa, niin otsalohko on valjastettava rauhoittamaan liskoaivoja.
Liskoaivojen rauhoitusmenetelmänä Sainio alkoi käyttämään käyttäytymisterapiaa sekä suositteli kanadalaisen Annie Hopperin (tavikansalainen) kehittämää menetelmää.
Sisäilmaoireileville parantumisia ei tullut. Yle-nettiartikkelin mukaan Sainion kokeilu tuli maksamaan veronmaksajille 450 000 euroa.

TTL:n kuin myös THL:n lääketieteen huippuasintuntijat näyttävät tätä nykyä entistä kiivaammin häivyttää kansalaisten mielistä jo vuonna 1970 lukkoonlyödyn sisäilmaoireilukirjon, jonka mukaan kosteusvauriorakennusoireilu (ns. sisäilmasyndrooma) käsittää allergisia, astmaattisia ja reumaattisia oireiluja, joista oireiluista puhkeaa vuoden 1934 ammattitautilaissamme mainittuja sairauksia: silmätulehduksia, nuhaa, astmaa, ns. ODTS:ssää ja kolmea eri muotoa olevaa allergista alveoliittia. Krooninen keuhkoputkitulehdus jäi ulkopuolelle.

TTL näyttää tätä nykyä unohtaneen, että vuodesta 1995 TTL keuhkoaltisti ym. keuhkoihin liittyvien ammattitautien toteamiseksi luonnonhomeallergeeneillaan .Aspergillus fumigatus, Cladosporium cladosporioides ja Acromonium noin parisentuhatta kosteusvauriooireilevaa vuosittain aina vuoteen 2007 asti.
Ja löytyihän niitä ammattitautejakin.

Kosteusvauriorakennusoireilevien hoito noudattaa samaaa kaavaa kuin on noudattanut jo kymmeniä vuosia: kortisonitippoja nenään, korviin, silmiin, antihistamiineja nenäoireisiin, antibiootteja keuhko- ja poskiontelotulehduksiin, astmapiippua astmaoireisiin, kortisonitabuja vaikeampiin keuhko-oireisiin, reumaoireiluihin kipulääkitystä, ja siitä se kierre sitten alkaa aina työttömyyteen tai työkyvyttömyyteen asti.

Ja liian monella työttömäksi joutuvan syynä on irtisanominen tai irtisanoutuminen, ja liian monella työkyvyttömyyden syynä on masennus.
Homeherkkä#

3

153

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Todella hyvin kuvattu tilanne, että missä täällä Suomessa mennään. Kiitos!

      Olen yksi esimerkki juuri tuollaisesta
      Kosteusvauriorakennusoireilevan hoidosta: antibiootteja keuhko- ja poskiontelotulehduksiin, niitä monta vuodessa viime vuosina.
      Samoin ollut silmätulehduksia ja reumaoireiluakin on ja siihen juuri kipulääkitystä, mitäpä muuta.
      Kalliiksi tullaan puolikuntoisina ja aivosumuisina työnantajallekin.

      • Anonyymi

        Kävin tossa uudessa toiminnallisten häiriöiden polilla.

        Siellä tuntui siedätys ja positiivinen ajattelu olevan suosiossa. Kuulemma kun ei stressaa, niin ei tule kovia oireitakaan. Ihminen voi kuulemma itse vaikuttaa haittoihin.

        Nyt voi polttaa sitten vaikka röökiä noilla opeilla. Mitään haittoja ei tule kun ei stressaa :D


    • Anonyymi

      Ja korvauksia vastaan otetaan perhe pois ja vittuilu avioero jne

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      766
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe