Kuka muu tuntee tuhlanneensa elämän? Olisin voinut saada jotakin aikaiseksi, elää enemmän, mutta kaikki valui hiekkaan. Nyt olen liian vanha, ja kituutan päivästä toiseen. Miten te selviätte tämän tunteen kanssa?
Hukkaan heitetty elämä
Anonyymi
252013
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Tuollaiset ajatukset tulee ja menee ajan kuluessa.
Tuttu tunne.Rehellisesti sanoen 30 vuotta on jollakin tapa hukkaan mennyt. Lapsuudessa koettu hyväksikäyttö ja muissa oleellisissa asioissa kun on huono tuuri ei lopputulos ole kaksinen. Juicen sanoin: Risainen elämä.
Luulen että nuo tuntemukset on normaaleja eli elämäänsä miten tahansa.
Mulla on kanssa mennyt elämä vähän niin ja näin enkä ole mitään saanut aikaiseksi.
Sen asian kanssa on vain pärjättävä. Joskus tulee mietittyä sellaisia että " mitä jos silloin " tai " jos olisin/ en olisi tehnyt niin ja näin " mutta en tee noista ajatuksista mitään ongelmaa itselleni.
Pikkuisen harmittaa ns. ohi kulunut elämä mutta ei loppujen lopuksi kaduta mikään kuitenkaan.
Olen elänyt omanlaiseni elämän ja sen ansiosta olen se joka nyt olen.
En kait olisi tällainen jos kaikki olisi mennyt toisella tavalla.
Ei kait loppujen lopuksi kukaan elä koko elämäänsä läpi ollen jatkuvasti tyytyväinen.
Jos jotakuta häiritsee esim. se etten ole niin pärjäävä kuin ehkä joku muu, niin sehän ei ole mun ongelma.
Eniten auttaa jaksamaan se kun hyväksyy itsensä ja pärjää itsensä kanssa. Silloin ei muiden mielipiteet vaikuta negatiivisesti.
Tulee kyllä päiviä että myös v....taa mutta aina ne menevät ohi.
Ajatuksella että sitten kun kuolema tulee, ei enää harmita kaikki se mikä jäi tekemättä. Tämän sanon aina muistutukseksi itselleni kun alkaa harmittaa ”elämätön” elämä.
Kiitos kaikille kommenteista (ap tässä). Ymmärrän tietysti että ei kannata murehtia mokomaa. Mutta lohdutteluahan se vain silti on. Sitäpaitsi en oikein allekirjoita sitä, että kaikki ajattelisivat samaa. Yksi sukulaisnainen kuoli viime vuonna. Syöpää sairastaessaan, kun tiesi jo kuolevansa, sanoi kuolevansa hyvillä mielin, sillä hän "oli elänyt hyvän elämän." Minä en voisi sanoa noin.
No pelihän ei ole vielä menetetty. Niin kauan kuin henki pihisee, voi elämänsä muuttaa. Päätä vain, että se päivä on tänään ja alat systemaattisesti hommiin tavoitteitasi kohden.
Onnea matkaan!
Kyllä kannattaa yrittää.
Tämä päivä on minulle yksi tavoite. Kohtahan se on täynnä ja olen saanut tavoitteeni tehtyä.
Pystyn parempaan, kuin mitä itse kuvittelen itsestäni.
Täytyy uskoa itseensä. Työkaluja kannattaa pitää varalla saavutuksen toteuttamiseksi.
Kainalosauvatkin on hyvä olla, jos sellaisia löytyy.
Tämä päivä oli yksi askel. Sitten lisätään askelia, ensiviikolla.
sama fiilis kiusaamista monta vuotta, ja nykyää haukutaa rumaksi tyhmäksi työttömäksi, ei oikee töitä koskaa, veloissa ja oon yksinäinen.
t. allu
Mä oon 38v nainen ja todellakin hukkaan heitetty elämä. Ei miestä, ei lapsia. Päivät, kuukaudet, vuodet kuluu huomaamatta. Masennusta sairastanut 20 vuotta. Toki välillä parempiakin aikoja. En tule koskaan elämään sellaista elämää kuin haluaisin elää, se ei vaan oo mahdollista, ei mitenkään.
Jos olisin tehnyt itsemurhan parikymppisenä, niin ihan hyvin sen olisi voinut tehdä. Olisin säästynyt paljolta pahalta. Tietysti on ollut ilon aiheitakin, mutta ei mitään sellaista minkä vuoksi olisin ajatellut että hyvä hei ettei tullut silloin tapettua itseään. Samaa pelkään nyt. Kuluuko taas 20 vuotta kuin huomaamatta ja viidenkympin korvilla olen sitä mieltä että olisinpa vaan tappanut itseni silloin 38 vuotiaana niin olisi jäänyt paljon pahaa näkemättä ja kokematta.
Käyn terapiassa ja lääkitys on mutta ei mikään näitä mun syvimpiä tuntemuksia ja ajatuksia poista. Tässä sitä vaan ollaan ja katsotaan kun elämä valuu hukkaan ja ohi.
Olisiko mahdollista suunnata katsettaan valoa kohti synkistelyn sijasta?
No jukra! Myönnettäänpä sinulle Nobelin lääketieteen palkinto! En olisi itse tullutkaan tuota ajatelleeksi. Onpa se helppoa! Kiitos, että ratkaisit meidän kaikkien ongelmat yhdellä latteudella.
Minä olenkanssasi jokseenkin samanikäinen mies ja ajattelen ja koen pitkälti ihan samoin. Toivoisin ehkä kohtaavani sinunkaltaisesi naisen. Se voisi kyllä muuttaa paljon. Oletko ajatellut, että toisen ihmisen kohtaaminen / löytäminen voisi omalla kohdallasi muuttaa asioita?
Siitä jäi joku sananväli pois perfektionistilta myös...
Ydinajatus ei tietenkään ole se, että kohtaisi omaa tilannetta suoraan vastaavassa olevaa ihmistä / naista (kuka tahansa, jonka kanssa asiat kohtaavat käy...). Mutta masennuksen myötä on tiettyjä lähtökohtia, ja asioita joiden kautta ei vaikka ainakaan itseään voi "kaupata"... Eikä sellainen kiinnostaisikaan. Jne. Jos ymmärrät(te) mitä tarkoitan...
Lykkyä kaikille masentuneille kevääseen ja edelleen...!
Jos tarkoitit minua, niin mulla oli sellanen aika milloin halusin väkisin aina löytää jonkun mun vierelle. Ja pilasin itse ne suhteet ja olen tullut jätetyksi ihan joka ikinen kerta kun olen seurustellut.
Voi olla sitä että en oo kunnolla tutustunut niihin miehiin, ollaan oltu ihan vääränlaisia toisillemme. Myös sitä että pelkään kamalasti hylätyksi tulemista. Nyt olen siinä vaiheessa, että en halua enää ketään. Suhteet aiheuttaa valtavaa ahdistusta ja pelkoa.
Senpä takia mainitsin että en tule koskaan elämään sellaista elämää kun haluaisin elää. Yksi syy siihen on, että haluaisin elämänkumppanin, mutta musta ei vaan ole suhteeseen.
Tarkoitin, joo. Siinähän se vaikeus kai usein on, sitoutuuko oikeanlaiseen ihmiseen... Itselleni kyllä vaikea ymmärtää, miten suhteessa voi olla tutustumatta. Eli tuota vaikeutta ei ehkä niin ole.
Ehkä ei kannattaisi luovuttaa unelmien suhteen, joita sinulla on? En tiedä -- ehkä sitoutumistakin voi kokeilla vähän kerrassaan? Kamppailen samoissa aiheissa, ongelma on, ettei meinaa jaksaa aloittaa alkuja, kokee / luulee ettei ole annettavaa... Kaipaan kyllä ystävää, naista vierelleni ihan tajuttomasti. Jos löydän, niin se muuttaa taas kaiken. Mutta siitä ei voi tietty lähteä, että niin käy...
Tää on sivukommentti, mutta lääkitys kannattaisi ehkä jättää pois kun käy terapiassa. Masennuslääkitys ja muukin psyykenlääkitys turruttaa tunteita, ja terapiassa tarvitaan juuri tunteita.
Psykiatri Marja Vihervaara: "Herkkyys ei ole heikkous"
https://www.meillakotona.fi/artikkelit/psykiatri-marja-vihervaara-herkkyys-ei-ole-heikkous
Masennuslääkkeet saattavat myös pitkittää masennusta. Katso Yle:n MOT-ohjelma youtubesta:
YLE MOT - Masentavat lääkkeet
https://www.youtube.com/watch?v=sd0IW_MqJvA
Minäkin yritän valoa kohti katsella. Sain monien vuosien työn jälkeen psyykeni tasapainoon. Nuorempana yritin itsemurhaa useampaankin kertaan ja on ollut hengen lähtö muutenkin lähellä useampaan kertaan.
Oon jo viisikymppinen eikä ole elämässä kovin paljoa hyvää tapahtunut mutta kaikesta pienestäkin hyvästä olen ottanut ilon irti. Hyviä asioita kertyy pikkuhiljaa, kaiken ei tarvitse tapahtua isosti yhdellä kertaa.
Eniten harmittaa se kun olen nyt ollut psyykkisesti ihan hyvässä kunnossa niin meni fysiikka huonoksi ja kaikenlaista sairautta.
Vihdoin olisi mahdollisuus osallistua kaikenlaiseen toimintaan, yhteiseen tekemiseen ja nauttia kun aivot toimii paremmin kuin ennen. Mutta nyt tämä fysiikka. En ole helpolla päässyt mutta periksi en ole antanut, sitä kyllä ajatellut mutta en pysty itseäni mitenkään vahingoittamaan, tappamisesta puhumattakaan.
Mieliala tottakai vaihtelee koska en pysty tekemään läheskään kaikkea mitä haluaisin, suurimmaksi osaksi yksin kotona pitkiä aikoja liikuntarajoitteisuuden takia. Se on tällä hetkellä kaikkein isoin ongelma. Ja sitäkin se on kait sen takia koska itse siitä teen mielessäni isomman ongelman kuin se ehkä onkaan.
Olen kuitenkin sen verran utelias elämän suhteen että haluan nähdä vieläkö tulee eteen jotain joka pystyy yllättämään. Melkein kaiken jo nähneenä ja suurinpiirtein kokeneenakin en voi silti tietää mitä on vielä edessä.
Ehkä huomenna on paremmin kuin tänään.
Millai mahdoit koittaa sitä nuorempana?
Viinan ja lääkkeiden kanssa sekoilin. Lääkkeitä tuli otettua monet kerrat yliannostuksia.
Osa oli vakaviakin, lääkärin mukaan. Kerran olin teholla asti koomassa muutaman päivän ja veret oli koneellisesti putsattu muutaman kerran. Se oli kait kaikkein vakavin kerta.
Enemmänkin yliannostukset mulla taisivat olla sellaisia " auttakaa mua - mulla on paha olla " - juttuja, ei varsinaisesti tarkoitus hengiltä päästä.
Nykyään olen kyllä kiitollinen että olen vielä elossa.
Ja olen jälkeenpäin miettinyt sitä kuinka typerä olinkaan nuorempana.
...Hirveäksi paskalässytykseksi menee omat jutut tuossa ylempänä.... Tämä palstan haalea väritys on muuten myös ihan perseestä.
Aloitukseen: Noinhan se voi ehkä olla kuin sanot - koen oikeastaan täysin samoin. Ajattelisin, että mieli kaikelle on kuitenkin aina löydettävissä siitä mitä on edessä (tai ehkä käsillä, toteutettavissa). Se voi tavallaan muuttaa turhan tärkeäksi - myös jo menneen, taakse jääneen.
Se taas on ihan paskaa, että pitäisi "tyytyä" turhuuteen, olla valittamatta. Olla kirjoittamatta tällaista viestiä, jonka sinä kirjoitit. Se oli helvetin hyvä avaus, kiitos siitä. Itse en olisi edes jaksanut kirjoittaa, vaikka koen samoin, odotan muuta...
Jutussa myös setvitty vähän samantapaista aihetta:
"... aika kuluu ja koko ajan on sellainen tunne että kulkee poispäin todellisesta, ihanasta elämästä, kulkee yhä kauemmaksi ja kauemmaksi, jotain kuilua kohti."
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nakokulma-elamisesta-jos-pelkaat-kuolemaa-kay-vierailulla-saattohoitokodissa/7749738#gs.z8y4kx
Maailmassa on kai jotain 7 miljardia erilaista ihmiskohtaloa tai elämänpolkua. On myös mitä erilaisimpia elämänkatsomuksia, filosofioita, uskontoja, henkisiä menetelmiä ja ties mitä oppeja, jotka selittävät jotenkin ihmisen "kohtaloa".
Hukkaanhan tää elämä on mennyt kun ei ole kyennyt toteuttamaan juuri mitään unelmiaan ja ikää jo 31-vuotta. Vuodet menee tosi nopeasti. Lisäksi nyt näköjään eletään lopun aikoja ja tulevaisuus on entistäkin epävarmempi. Ei haittais jos nyt pian kuolisin. Huolestuttaa vaan jos läheiset kuolee ensin eikä vielä sittenkään ole riittävää tarmokkuutta tehdä itsemurhaa.
AhdistunutMies
Elämä on monikirjoinen ja juuri siksi haastava ja mielenkiintoinen. Mutta niin kauan , kuin hengittää on mahdollisuudet katsoa tulevaisuuteen. Ja se vasta mielenkiintoista onkin, kaikkien vastoinkäymisten kohtaaminen.
Sanoisin että samanmoisia tuntemuksia on täälläkin, mutta toisaalta sellainenki ajatus helpottaa, että jos olisi tehnyt aikoinaa asioita toisin niin asiat voisi olla vieläkin enemmän perseellään. Jokainen suurempi päätös vaikuttaa kaikkiin tulevaisuuden tapahtumiin, aina silloin syntyy uusi aikajana ihmisen elämässä ja se vaikuttaa muiden ihmisten aikajanoihin.