Saatiin vaimon kanssa päivälliskutsu vähän rikkaampien ja vaikutusvaltaisten ihmisten luokse.
Pukupakko mainittiin vielä erikseen.
Vaimo varoitti minua vielä tiukasti, että nyt kyllä käyttäydyt siellä niin, että ei tarvitse hävetä!
Kun mentiin sitten paikalle, oli siellä suuri joukko juhlavan näköistä porukkaa.
Istumapaikka oli pitkän ruokapöydän keskivaiheilla ja kyräilin varovasti, miten toiset pöydässä ruokailevat.
Ei se niin vaikeata loppujen lopuksi ollutkaan, vaikka etukäteen ajattelin aterimien menevän sekaisin ja ihmettelisin lusikka kourassa, että mitähän tällä nyt pitäisi syödä.
Kaikki meni kuitenkin hyvin.
Kun sanoin vaimolleni meneväni käymään pissalla ennen kahvin juontia, hän osoitti pöydällä olevaa sokeriastiaa.
Palasokerien viereen oli laitettu hienot, hopeiset pikku pihdit.
Ei sitten tarvitse vessakäynnin jälkeen ottaa likaisilla sormilla sokeria!
No, jopa on lapsellista touhua...
Kun tulin takaisin paikalleni, oli kahvi jo tarjoiltu pöytiin.
Istuin tuolilleni ja kysyin vaimolta, että mikä ihmeen hälinä on menossa, kun porukka näyttää kaipailevan jotakin.
Vaimo vastasi, että nyt ne sokeripihdit ovat kadoksissa.
Menin varmasti naamaltani ihan punaiseksi, kun sanoin niiden unohtuneen äsken sinne vessaan!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kai ne pihdit ihan aiheesta oli tarjolla.
Miksi aloittaja haluaa alentaa itsensä tällaisella jutulla
vain onko tämä joku huono vitsi ?
Voi arvata mitä aloituksen takana on....
Se ei ole sitä miltä näyttää.
Sillä on tarkoitus.
Sellaista se on tavaran kehuminen. Kukkia ja sidontaa.
erikoista se, jos ei tuossa iässä jo, tiedä: käytöstapoja !!
Salonkivaunussa matkustavat tuntevat hyvin pörssiklubin tavat miesten vessassa on pihtien tilalla lusikka, iso ruokasuolamalja ja lusikka, pystyvaaka ja siinä vihko johon voi kirjata painonsa kosmoskynällä että muistaa. WC on iso neliöitä piisaa ja naiset eivät tule vaikka niille oli yhteiskunnan paineesta pakkoliike antaa lupa, ei rakenneta niille vessaa niin ei ne tule oma vika
Klubilla voi piilotella rauhassa ja asuakin jos ei kestä perhe-elämää. Englantilainen elämäntapa
Jos kerrot tuon, miksi et kerro mitä isolla ruokasuolamaljalla ja lusikalla tehdään? - Nm. Pörssiklubit tuntemattomia
Oli kai hyvät sisäkengät matkassa.
Ei kannata yrittää liikaa. :D
Eiköhän normaalilla kasvatuksella ja elämänkokemuksella pärjää joka paikassa.