Säälittelevä surkuttelija

Hei mistä tämä voi johtua: kertoo aina itsestään juttuja jotka herättävät säälin tunteita häntä kohtaan. Mutta myös näkee omissa lapsissaanvain säälittävät asiat, siis heikkoudet ja korostaa vain niitä. Vahvuuksia hän ei näe lainkaan, vaikka niitä on. Siksi kaikki asiat jäävät tekemättä koska hän näkee kaiken toivottomana, kukaan ei osaa mitään. Oikea tapa huomiota muut, varsinkin läheisensä, on nähdä heidän vahvuutensa. Hän kuin yrittää lannistaa muut säälittelemällä heitä, että luopuisivat kaikesta ja jäisivät surkuttelemaan kohtaloaan, kuten hän itse tekee. Mitä ihmiselle on täytynyt tapahtua että hänestä tulee tuollainen säälittelevä surkuttelija?
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jos elämä on katastrofaalista, putoaa joka päivä suohon ja saa taistella selviytyäkseen sieltä ylös, voi se vaan näkyä elämässä toivottomuutena. Syy siihen olette te lapset, jos vanhemmalla on lapsia ja hänellä on valtava työ hoitaa teitä hän voi lannistua sen taakan edessä. Syy on todellakin lapsissa, vaikka hänen olisi ehkä parempi ollut olla hankkimatta niitä lapsia. Hän on yrittänyt ehkä tehdä kaiken yksin ja epäonnistunut. Sen jälkeen hän näkee kaikissa, teissäkin vain epäonnistujia.

Äänestä

Ei välttämättä tarvitse edes tapahtua mitään, ihminen voi olla tyytymätön elämäänsä tai elämäntilanteeseensa ja siksi käyttäytyy ikävästi.

Äänestä
  • Ymmärrän kyllä jos hetkellisesti on toivoton on mutta jos hyvät asiat aina puuttuvat niin se ihmetyttää. Jos pienenkin ongelman tullessa eteen luopuu toivosta ja elää sen ongelmansa kanssa. Ei ratkaise asioita vaan juoksee niitä karkuun ja ne saavuttavat aina jokin päivä. Matka ei etene koska aina putoaa samaan kuoppaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Hei mistä tämä voi johtua: kertoo aina itsestään juttuja jotka herättävät säälin tunteita häntä kohtaan. Mutta myös näkee omissa lapsissaanvain säälittävät asiat, siis heikkoudet ja korostaa vain niitä. Vahvuuksia hän ei näe lainkaan, vaikka niitä on. Siksi kaikki asiat jäävät tekemättä koska hän näkee kaiken toivottomana, kukaan ei osaa mitään. Oikea tapa huomiota muut, varsinkin läheisensä, on nähdä heidän vahvuutensa. Hän kuin yrittää lannistaa muut säälittelemällä heitä, että luopuisivat kaikesta ja jäisivät surkuttelemaan kohtaloaan, kuten hän itse tekee. Mitä ihmiselle on täytynyt tapahtua että hänestä tulee tuollainen säälittelevä surkuttelija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu