Kisagallup

Nimimerkki 9-5 2,3t syytti minua lapselliseksi koska olin kisaillut moottoritiellä omalla Saabillani toista autoa vastaan.

No tällä palstalla on aiemminkin ollut otsikoita "Lapsellista kiihdyttelyä", joissa on kerrottu, että onpa tullut kisattua tien päällä jotain toista autoa vastaan, joten enpä usko että olen ainoa henkilö, joka olisi joskus kiihdytellyt tuolla tien päällä.

No eihän tuo kisailu mitään järkevää ole, mutta välillä sitä se "sisällä asuva lapsi" saa voiton järjestä. Siksi ajattelinkin nyt pistää tälle palstalle pystyyn gallupin siitä, että kuinka moni on ainakin kerran elämässään kisaillut tien päällä jotain toista autoa vastaan?

Eli omistitpa Saabin, tai sitten jonkun muun merkkisen auton, ja olet joskus "kisaillut", niin pistäpä tulemaan ASIALLISTA palautetta. Esim. nimimerkki, ja vaikka viesti "joo, on tullut joskus kisailtua" on ihan hyvä aloitus. Katsotaanpa, kuinka monta viestiä kertyy. Kiitos etukäteen ASIALLISISTA viesteistä ja ei kiitos ASIATTOMISTA viesteistä.
302205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

on :) vaikka pyrinkin sitä välttämään, mut se on jo toinen juttu se. sellaista ei muuten olekaan, joka ei koskaan ole kisaillut.

Äänestä
  • Omistin muutama vuosi sitten 3.0i Supran ja muistan miten se keräsi joka kylän läpi ajaessa aina jonkun karvanoppa corollan taakse rääkymään.

    Joskus sitten tuli lämättyä lapikas lattiaan että pääsi eroon niistä sittiäisistä.

    Nykyinen 9k on ilmeisesti (merkitön) senverran "pappa" ettei tunnu herättävän niin paljon intohimoja nuorison keskuudessa.

    Äänestä

  • JanMac kirjoitti:

    Omistin muutama vuosi sitten 3.0i Supran ja muistan miten se keräsi joka kylän läpi ajaessa aina jonkun karvanoppa corollan taakse rääkymään.

    Joskus sitten tuli lämättyä lapikas lattiaan että pääsi eroon niistä sittiäisistä.

    Nykyinen 9k on ilmeisesti (merkitön) senverran "pappa" ettei tunnu herättävän niin paljon intohimoja nuorison keskuudessa.

    Ei se tonnari mikään kirkkovene ole.
    Kyllä sillä pääsee ja vähän kun terästää, niin pääsee muilta kunnolla karkuun.

    Annoin Kehä ykkösellä Tonnarille kenkää, taxin edessä kisailtaessa. Kesken kiihdytyksen tuli sytkähäiriö,sekunniksi, ja ajo jatkui. Kuului jumalaton pamaus ja taksi peittyi nokipilvisavuun. Siirtyi sitten heti oikealle kaistalle ja ajoi ihmisiksi.
    Kivaa oli , mutta hiton lapsellista.
    Mutta kyllä Tonnarikin liikkuu.

    Äänestä

...on kisailtu. Riippuu fiiliksistä, mutta tulee välillä pakottava tarve ajaa kovemmin kuin toinen :) Turvallisesti tietty!

Äänestä

...on tullut kokeiltua, vaikkei tomaatilla pärjääkään, mutta kuitenkin...

Äänestä

Kyllä kerran viikossa saa valoista ottaa kisantynkää; yleensä höllään < 80km/h näissä kiihdytyskisoissa. Sitten isoa kovaa (>200 km/h) mennään harvemmin; ehkä kerran kesässä jos olosuhteet on "sopivat" ja kisakaverina suhtkoht järkevältä vaikuttava kaveri.

Äänestä

... juuri kisailtua muuta kuin omilla jaloilla:) Yksi
syy lienee kisakalusto; 9000i kun ei juuri houkuttele
muita provosoivaan ajotyyliin:( Ehkäpä turbo on joskus
vara hankkia, jolloin sopivissa oloissa pieni kisa olisi
ihan paikallaan.

Äänestä

Kyllähän sitä on tullut kisattua, ainakin sen yhden kerran.

Se kisailu lähti siitä kun ohitin Opel calibran, joka ajoi hieman alle 100km/h. Siitäkös otti calibra kuski nokkiinsa ja tuli reippaasti ohitseni. Sitten seuraavaksi se hidasti edessäni johonkin 80km/h, ajoin pitkän matkaa sen perässä ja päätin ohittaa sen. Latasin nelosella ohitse ja vaihdoin vitosvaihteelle, ei ollut ongelmaa sen jälkeen :)

Luulisin että calibra kuskilla oli ollut vain huono päivä, joka halusi jakaa omaa masennustaan muille ihmisille ?

Äänestä

Toki joskus tulee mieli näyttää miten auto menee (tosin kovin harvoin), mutta se ei ole kuitenkaan kovinkaan turvallista (ei siis ainakaan 200 km/h). Poliisisedät ovat kyllä sitten kiinnostuneita ylinopeutta ajavista kuskeista. Revittäminen lyhentää moottorin ikää, syö bensaa, tulppia, kytkintä, jakoketju alkaa pitämään ääntä jo ennen 300 tkm, renkaita ym. Turboa voisi hyödyntää turvallisiin ohituksiin, esim. maantiellä rekkaa ohittaessa, tai vetäessä peräkärryä yms.

Äänestä

Totta munassa sitä tulee kisailtua. Hauskaahan se on laittaa "kylmäks" ja näyttää perävaloja varsinkin takseille jotka lähes poikkeuksetta uusine kiiltävine meceinensä yrittää aina lähteä valoista ensimmäisenä, yrittää tukkia rakoa kaistanvaihdossa jne. Terveisiä vaan sille yhdelle tolppahomolle tuusulantiellä. Tais kouraista aika pahasti kun paskainen 7v vanha snaabi olikin nopeampi kuin luulitkaan. :)

Itse en kuitenkaan ole se provosoiva osapuoli joka kaasuttelee ja säätää radiosoitinta viereisellä kaistalla, joten aloitteen tekee joku muu. Sitäpaitsi eihän siinä oo mitään hohtoa jos naapuri ei oo mukana.

Jotain haastetta tietysti pitää olla. Noi nuorison 1.6L SPORT-COUPE-ECOPOWER-TERRA riisipussit on jatkuvasti härnäämässä, eikä niihin aina jaksa reagoida.

Nopeusrajoituksista yritän kuitenkin kisaamisesta huolimatta pitää kiinni järkevissä rajoissa, ettei nyt useita kymmeniä kilsoja ylittyisi. Tän takia ei pahemmin huippunopeuksien tavoittelu kiehdo koska se kyllä kirpasee kun kortti lähtee hyllylle. Sakot voi maksaa pois, mutta korttia ei saa takaisin kuin ajan kanssa. Enkä voisi kuvitella kesää ilman autoa (lue turbosaabia)

Äänestä

Onhan sitä tullut montaa koitettua.
Omistin ennen vanhan 99 turbon, jota olin hiukan ruuvvannut. Se oli ihan suht nätti ja siinä oli turbo tarrat takaluukussa. Ne tarrat aiheutti monille pientä päänvaivaa ja monet koittivat asiaa ja moni petty omaan autoonsa. Varsinkin taksikoppa mersuille se oli katkeraa kalkkia. En tiedä miksi juuri mersukuskeille tuo 99 turbo oli kuin punainen vaate

Kerran muunmuassa eräs Mersu aloitti härnäämisen ja kun se koitti 4 kertaa ohi, eikä onnistunut se tyytyi vain vilkuttelemaan valoja perässä tosin noin 500m päästä.
Kerran tulin Stadista Poriin päin ja Turun motarilla tuli pientä vedätystä Iroc-Z Camaron kanssa ja homma jatkui vielä Porin tielläkin. Camaro kulki tasamaalla hiukan kovempaa. Mutta karkkilan ylämäissä ohituskaistojen kohdalla turbon vääntö puhui ja Camaro kuski sai lukea turbo tarrat takalaatikon kannesta. 99 piti tasasella n.220 ja ylämäessä n.215.

Joten kisattu on tosin nykyinen kärry kulkee niin paljon, ettei ihna joka paikassa viitti. Ja korttikin tässä touhussa häviää...

Äänestä

hän oli sinua lapselliseksi kutsuessaan.

Lapselle on hyvin tyypillistä vedota jälkikäteen että " kun muutkin niin teki, niin minä myös"

Se että että joku muukin "kisaa" ei tee sitä yhtään sen häväksyttävämmäksi. Onkin perustelta vaa kysyä, että jos kaverisi hyppää kaivoon, niin hyppäätkö kyselemättä perään?

Äänestä
  • Tultiin mun 900 turbolla moottoritielle ja ohitin edelläolevan auton noin 120kmh, takana tuli 406 V6 puskurissa kiinni. Siirryin ohituksen jälkeen takaisin vasemmalle kaistalle ja survaisin kaasun pohjaan ja näin teki myös pösö. Saappi otti kaulaa noin 200kmh asti jolloin alkoi Saabin hieman tiiliskiveä huonompi aerodynamiikka hiljentämään menoa. Vauhtia oli noin 210 kmh mittarissa kun Peugeot tavoitti ja meni ohi. Kuitenkin hyvin pärjättiin 190 hv Peugeotille yli kymmenen vuotta vanhalla hieman piristetyllä 8v turbolla

    Äänestä

  • No enkös arvannutkin, että joku siellä alkaa mussuttamaan kyseisellä palstalla, vaikka kysymys oli siitä, oletko "kisannut" vai etkö? Eli et vastannut kysymykseen.

    Mitä tulee meikäläisen vastauksiin, niin ilmoitin, että en varmaan ole ainoa, joka on kisaillut tiellä (ja siksi järkkäsin tällaisen gallupinkin). Mutta olen yksi niistä harvoista, jotka kirjoittavat noista typeristä kiihdytyksistä tänne palstalle (etu vai haitta, päätä itse). Ja ei noita kiihdytysjuttuja ole pakko lukea, jos niistä ei pidä (eikä niihin varsinkaan tarvitse silloin vastatakaan).

    Ja sitten toisten, tällä palstalla suhtkoht asiallisten juttujen kirjoittajien arvostelusta: nämä arvostelijat varmaan ovat itse todellisia "teiden ritareita", jotka eivät koskaan itse aja ylinopeutta tai provosoidu liikenteessä muiden tekemistä tempuista. Epäilen, ettei tällaista henkilöä olekaan. Eli "pata kattilaa soimaa", ja kannattaisi itse kunkin välillä katsoa peiliin.

    Äänestä

  • Tämän pikagallupin perusteellakin on selvää että ihminen on reviiri tietoinen eläin joka nauttii kilpailusta. Se ei ole mikään uusi asia.

    Ja täytyy tunnustaa että hyvin kerrottu kisajuttu saa minun mielenkiinnon heräämään. Ja tulee luettua kunnolla. Sellaista on elämä.

    Jos nyt antaisit jo räkyttämisen olla ja palastaisit vaikka muutaman uhanalaisen viherpeipon jos et muuta ylevää keksi.

    Äänestä

  • Turbo Sensonic kirjoitti:

    No enkös arvannutkin, että joku siellä alkaa mussuttamaan kyseisellä palstalla, vaikka kysymys oli siitä, oletko "kisannut" vai etkö? Eli et vastannut kysymykseen.

    Mitä tulee meikäläisen vastauksiin, niin ilmoitin, että en varmaan ole ainoa, joka on kisaillut tiellä (ja siksi järkkäsin tällaisen gallupinkin). Mutta olen yksi niistä harvoista, jotka kirjoittavat noista typeristä kiihdytyksistä tänne palstalle (etu vai haitta, päätä itse). Ja ei noita kiihdytysjuttuja ole pakko lukea, jos niistä ei pidä (eikä niihin varsinkaan tarvitse silloin vastatakaan).

    Ja sitten toisten, tällä palstalla suhtkoht asiallisten juttujen kirjoittajien arvostelusta: nämä arvostelijat varmaan ovat itse todellisia "teiden ritareita", jotka eivät koskaan itse aja ylinopeutta tai provosoidu liikenteessä muiden tekemistä tempuista. Epäilen, ettei tällaista henkilöä olekaan. Eli "pata kattilaa soimaa", ja kannattaisi itse kunkin välillä katsoa peiliin.

    radalla enkä leiki kaduilla. Radalla saa purkaa omat agressiivionsa eikä niitä tarvitse purkaa yleisen liikenteen joukossa.

    Enkä hae sille hyväksyntää toitottamalla ympäriinsä että "ettekös te muutkin kohella liikenteessä? Jos kohellatte, niin eihän siinä ole mitää väärää silloin?"

    Ja se että kerrot "kisoistasi" täällä suuren ääneen, on pelkkä haitta. Jos haluat kisata, mene radalle. Samalla huomaat että et niin kova kuski olekaan. Siellä on vastassa sellaisia henkilötä jotka osaavat ajaa ja heidän kalustonsa on kunnossa. Sinultakin jäisi todennäköisesti "helpot voitot" saavuttamatta ja millä silloin kehuskelisit?

    Se taitaa ollakin lopullinen syy miksi et niin tee. On paljon helpompi kehua olemattomilla voitoilla kuin huomata että tasavertaisessa seurassa ei tulekaan muuta kuin turpiin.

    Ja vielä sellainen pointti, että olen ajanut Saabilla vuodesta 1992. Jos täällä eivät saa kirjoittaakaan Saabin omistajat tai niistä kiinnostuneet, niin ketkä sitten?

    Ne jotka ostavat Saabin vain sen takia että sillä voi kyykytellä muita ja näin tuntea olevansa parempi? Ja viostahan ei saa mainita, ettei naapuri vain huomaa että ei se kosla olekaan töydellinen.

    Äänestä

  • Pelle kirjoitti:

    Itse en ole kertaakaan ottanut "kisaa" kadulla, enkä tule ottamaan. Moottoritiet on asia sikseen, ja silloinkin vain jos joku provosoi minua (ei tapahdu useasti).

    Toinen asia: en ole itse kehuskellut millään "voitoilla" (enkä tule koskaan kehuskelemaankaan), vaan kerroin, miten asiassa kävi. Positiivinen asia tuossa oli se, että "vanha" autoni on suorituskykynsä puolesta kunnossa. Ja ilmeisesti tuollaistakaan positiivista asiaa ei saisi kertoa (saati että kenelläkään saisi olla suorituskykyistä autoa) -> lue myöhempi kappale positiivisesta ja negatiivisesta ajattelusta.

    Ollaan sitä ajettu radallakin, eli se siitä. Aggressioiden purkamisesta sen verran, että paljon helpompi ja parempi tapa purkaa aggressioitaan on puntti- tai nyrkkeilysalilla, jos sellaisia aggressioita löytyy. Ihmisen "luonnollinen" kilpailuvietti on sitten asia erikseen. Samoin ihmisen luonteesta johtuu paljon, mitä ihminen tekee. Jos on viilipyttymäinen, analyyttinen ihminen, niin tuskinpa sitä tekee mitään radikaaleja tempauksia. Jos taas on ekspressiivinen radikaali, niin joskus voi tulla tehtyäkin jotain radikaalia. Tämä paheksuntasi voitaisiin myös tulkita siten, että et siedä luonteeltaan erilaisia ihmisiä, mikä on aika ahdasmielinen ajattelutapa. Ihmiset ovat erilaisia, ja sitä erilaisuutta pitäisi kunnioittaa, eikä välittömästi tuomita, jos jonkun toisen käytös on mielestään paheksuttavaa.

    Ja kuten esim. JanMac kertoi, osasta ihmisiä on "kiva" lukea tuollaisia "kisaraportteja". Osa on sitten tuollaisia "lainkuuliaisia" kansalaisia (niin kuin sinä), joista kirjoittamani teksti on ihmisten provosoimista lainrikkomiseen, vai kuinka?

    Eli väität edelleen, että olet todellinen "enkeli" liikenteessä, etkä edes koskaan vilkuta valoja edellä ajavalle, kun hän kiilaa eteesi ajamallesi kaistalle? Se nimittäin on myös provosoitumista liikenteessä.

    Mitäs jos lopetettaisiin tämä "kärpäsestä härkäseksi" kasvaneen jutun jauhaminen, ja keskityttäisiin olennaisiin, eli keskusteluun Saabeista tällä Saab -palstalla?

    Sitten vielä noista vioista: on se kumma, kun jollain on lähes pelkästään negatiivista sanottavaa oman autonsa laadusta. Ehkä auto otetaan niin itsestään selvyytenä, että pieniinkin vikoihin tai "huonoihin" ominaisuuksiin tartutaan "suurennuslasilla". Kaikissa autoissa esiintyy aina jonain ajankohtana vikoja. Tuskinpa sitä vikavapaata autoa on olemassakaan. Pitäisi opetella edes jotenkin ajattelemaan positiisesti. Jos autosta havaitut negatiiviset asiat "ylittävät" (lue: niitä on enemmän) positiiviset asiat, niin eikö sitten kannattaisi jo vaihtaa automerkkiä? Sitä sopii jokaisen kysyä itseltään.

    Sitten vielä sellainen juttu, että ilmeisesti nuo suurimmaksi osaksi negatiivisia ominaisuuksia autostaan "kaivavat" henkilöt ovat juuri perussuomalaisia. Kun huomataan ja koetaan negatiivisia asioita, niin niistä nuristaan, ja sitten kun huomataan ja koetaan positiivisia asioita, niin niistä ollaan "tyytyväisenä" hipi hiljaa. Näinhän se asia toimii suomalaisessa työelämässäkin. Jos johtaja on tyytymätön alaisensa toimintaan, niin "pyyhkeitä" tulee heti. Jos alainen on taas käyttäytynyt positiivisella tavalla, ollaan tyytyväisiä hänen työskentelyynsä ja samalla hipihiljaa, vaikka oikea käytöstapa olisi kehua alaista hyvin suoritetusta työtä. Tyypillistä suomalaista!

    Ja lopuksi vielä kerran: mitäs jos lopettaisiin tämä kärpäsestä härkäseksi paisuneen skeidan jauhaminen ja keskityttäisiin taas vaihteeksi Saabeihin, koska tämä keskustelu ei johda mihinkään. Sinä et voi olla paheksumatta meikäläisen tekoa ja artikkelia kyseisestä teosta, ja minä en taas ymmärrä kaltaistasi "moraalinvartijaa", jonka pitää tuomita joku, jos asia on hänelle vastenmielinen. Tulos plus miinus nolla.

    Äänestä

  • Pelle kirjoitti:

    radalla enkä leiki kaduilla. Radalla saa purkaa omat agressiivionsa eikä niitä tarvitse purkaa yleisen liikenteen joukossa.

    Enkä hae sille hyväksyntää toitottamalla ympäriinsä että "ettekös te muutkin kohella liikenteessä? Jos kohellatte, niin eihän siinä ole mitää väärää silloin?"

    Ja se että kerrot "kisoistasi" täällä suuren ääneen, on pelkkä haitta. Jos haluat kisata, mene radalle. Samalla huomaat että et niin kova kuski olekaan. Siellä on vastassa sellaisia henkilötä jotka osaavat ajaa ja heidän kalustonsa on kunnossa. Sinultakin jäisi todennäköisesti "helpot voitot" saavuttamatta ja millä silloin kehuskelisit?

    Se taitaa ollakin lopullinen syy miksi et niin tee. On paljon helpompi kehua olemattomilla voitoilla kuin huomata että tasavertaisessa seurassa ei tulekaan muuta kuin turpiin.

    Ja vielä sellainen pointti, että olen ajanut Saabilla vuodesta 1992. Jos täällä eivät saa kirjoittaakaan Saabin omistajat tai niistä kiinnostuneet, niin ketkä sitten?

    Ne jotka ostavat Saabin vain sen takia että sillä voi kyykytellä muita ja näin tuntea olevansa parempi? Ja viostahan ei saa mainita, ettei naapuri vain huomaa että ei se kosla olekaan töydellinen.

    Relax Pelle.
    Radalla olemme jo olleet ja menemme taas pian.

    Pieni revitys on aina paikallaan..

    Äänestä

..pariinkin kertaan ,noitten teini virityksien kanssa on ollu kädenvääntöö :) ,ne on mukava päästää taajamanopeuksissa rinnalle takaoven kohalle ja sitten polkasta :) ,eipä nuo teini virityskuskit vähene vaikka niitä kuinka jätättäs taakse ,aina on joku takapuskurissa roikkumassa.
Camaron kanssa oli mukava ottaa kisaa rampilta isolle tielle.

Äänestä

Turhaanhan ne Saabin inssit muuten on ne tehot sinne pellin alle värkänneet.
Harvoin silti kukaan haastaa. Ei taida olla Aero provosoivan näköinen vaan enemmänkin pappamalli.

Kyllähän tuota ilman kisaamistakin tulee pidettyä läppää lattiassa, jokaisessa kiihdytyksessä sinne sakkorajoille asti. Kummasti vaan esivallan kunnioitus (lue pelko) on karttunut tässä vuosien varrella.

Tulis vaan äkkiä kesä ennen kuin kaikki nastat ehtii häipyä.

Parasta hommaa housut jalassa; kiihdyttää Aerolla hanat auki...

Äänestä
  • Sehän oli oivaa runoutta.

    "Parasta hommaa housut jalassa; kiihdyttää Aerolla hanat auki..."

    Juupa, huippunopeutta on joskus kokeiltu varalentokentällä kun yön pimeät tunnit ovat saapuneet . Kyllä 250km/h on mukava nopeus kun vaan muistaa jarruttaa ajoissa.

    Tuttuni oli ajanut hesasta etelään päin 500:sen mersun perässä 250km/h, ei ollut mersu päässy karkuun, varmaan rajoittaja hillitsi vauhtia. Sitten se Mersu hidasti yllättäen 120km/h... tuli jeparit vastaan, mahtaa olla tutkanpaljastajat yleisiä ? Juttu on muutama vuosi vanha.

    Äänestä

  • Varmaan olisi toi 9-3 Aero enemmän rähinää keräävä Saabi.

    Tai tokkopa se on haitaksi ettei herätä hulluuksia kanssa autoilijoissa.

    Ja nuoriso ei suosi Saabbeja kun sen muodot ei ole niitten mielestä tarpeeksi cool ? Onhan Saabilla turvallinen perheauto imago, Saabi on oivallinen harrasteauto/käyttöauto. On voimaa, tilaa, turvallisuutta, käytännöllisyyttä ja minun mielestäni ainakin muodot ovat olleet aina aikaansa edellä.

    Saa nähä mihin suuntaa muotoilu rupeaa menemään, Bemarilla ainakin uusi vitossarja on mielestäni epäonnistunut muotoilussa.

    Kisataan, jos kisataan !!!

    Äänestä

Terve mies ottaa kisaa välillä, testosteroonittomat "Pellet" saattaa mamoilla mutta joskus se piru iskee normaaliin mieheen.
Yleensä kisataan systerin miehen kaa, sillä on MB280 24VTEA, ihan ok se lähtee mutta koon takia jää kyllä pienemmällä baanalla ja kun vauhtia alkaa olla tarpeeksi.
Pikkuisen asfaltti-tiet on parhaita, vauhtia äkkiä 200km/h, mutta kurveissa katsotaan myös miehen ja alustan kunto.
Motarilla on se paska että kortti on höllässä joten harvoin tulee siellä kisattua, ja silloin tällöin taajamissa pikku pyrähdäksii vain sillä vauhti kasvaa muutamassa sekunnissa niin kovaksi ettei pal viitti revittää, ja tietysti siinä menee renkaatkin äkkiä ku valoista polkee savua ilmaan.
Rampitkin on aika kivoja paikkoja, kun huomaa että että menevä alkaa kepittää ja putkesta tulee ruskeen harmaita pyllyjä, siinä sitten puskuriin kiinni ja tielle päästyä vasemmalle ja ohi.(jos kukenee tietysti:)
Mutta yleensä koko homma tarvii sellaisen fiiliksen, joskus ei millään syty ja joskus jokainen liike tiellä on haaste johon on vastattava.:)

Äänestä

piikillä ajelen, niin aina ollaan valmiina, kuitenkin järjen kanssa. Tosin 100 jälkeen ei enää moni auto jää...

Isäni nyt on ihme veikko, kun on aina haastamassa ja se menee jo liiallisuuksiin. Kuin juuri kortin saanut, kuitenkin jutun pointti hieman hukassa. Äitini ei koskaan kisaile kovemmissa nopeuksissa, mutta joskus hermostuu johonkin ja lähtee valoista "hieman" tavallista reippaammin, mutta jarruttelee äkkiä. On se hauskaa kun vanhempi nainen jättää valoista jonkun GTi Golffin tms. Kyllä niitä nuoria kundeja harmittaa. :)

Hyvin muuten on tullut haastoja lisää, kun Saabin perään vaihtui vakioputken tilalle isompi putki ja 4" ulostulo :)

Äänestä
  • Nuottaniemessä? Täällä on nimittäin yksi musta farkku Aero, jossa on kuvaukseesi sopiva hieman väljempi pakoputki. Kaverin ajotyyli kyllä kiinnittää huomioita. Alueella on 40km/h nopeusrajoistus, mutta se ei yleensä koske tätä vauti-villeä. Kumma kyllä useimmilla muilla nopeinakin pidetyillä autoilla pystyy ajamaan rajoitusten mukaan. Liekö Aerossa chippausten ja muiden viritysten jälkeen on niin huono alakierrosvääntö, että matelu 40km/h ei onnistu....

    Äänestä

  • 530 kirjoitti:

    Nuottaniemessä? Täällä on nimittäin yksi musta farkku Aero, jossa on kuvaukseesi sopiva hieman väljempi pakoputki. Kaverin ajotyyli kyllä kiinnittää huomioita. Alueella on 40km/h nopeusrajoistus, mutta se ei yleensä koske tätä vauti-villeä. Kumma kyllä useimmilla muilla nopeinakin pidetyillä autoilla pystyy ajamaan rajoitusten mukaan. Liekö Aerossa chippausten ja muiden viritysten jälkeen on niin huono alakierrosvääntö, että matelu 40km/h ei onnistu....

    Älä hyvä veli tölvi ja syytä.
    Älä edes kateuttasi.
    Yritä edes pysyä alkuperäisessä asiassa

    Äänestä

  • 530 kirjoitti:

    Nuottaniemessä? Täällä on nimittäin yksi musta farkku Aero, jossa on kuvaukseesi sopiva hieman väljempi pakoputki. Kaverin ajotyyli kyllä kiinnittää huomioita. Alueella on 40km/h nopeusrajoistus, mutta se ei yleensä koske tätä vauti-villeä. Kumma kyllä useimmilla muilla nopeinakin pidetyillä autoilla pystyy ajamaan rajoitusten mukaan. Liekö Aerossa chippausten ja muiden viritysten jälkeen on niin huono alakierrosvääntö, että matelu 40km/h ei onnistu....

    en päässyt maineeseen, eli en asu siellä päinkään, eikä Aero ole musta vaan hopea.

    Äänestä

..nuo kisailuhommat kyllä pelkästään ripeään kihdyttelyyn rajoitusten mukaiseen nopeuteen. Motarin rampilla on mukava polkaista kolmosella kaasu pohjaan ja tuntea kuinka ahdot nousee.

Liikennevalot ovat myös oiva paikka "kiusata" uutukaisilla pirsseillä ajavia. Ja mitään lakiakaan ei tarvi rikkoa. Viereiselle kaistalle vaan ensimmäisenä ja valutat autoa hitaasti eteenpäin kun toinen on pysähtyneenä. Auton ei tosiaankaan tarvi liikkua kuin ihan nimeksi niin viereisellä kaistalla tulee tuskastuttava olo monelle tehokkaalle autolle. Oma nopeus vaan sitten tarkkaan rajotusten mukaan niin vierellä kiihdyttelevä menee yleensä ohi.

Eniten meikäläisen kiihdyttelyssä piristää se, että kun pysäyttää kiihdyttelyn tarkoin rajoitettuun nopeuteen eikä innostu toisen mukaan. Kiva sitten kattoa toisen hölmistynyttä ilmettä kun kisakumppani älyääkin antaa heti periksi.

Äänestä

Viereen tuli liikennevaloissa punainen fiat uno turbo i.e.

Autoa ajoi vaalea kaunotar.

Nainen katsoi minua ja hymyili.

Nainen "kärkkyi" fiiatillaan.

Kun valot vaihtui, alkoi fiiatti sutia hurjalla tavalla ja minähän siitä innostuin ja painoin kanssa kaasun pohjaan, omani ei sutinut ollenkaan (luistonesto ja lukko) pääsin fiiatin ohi hetkessä ja pidin sen takanani 140:iin asti, jolloin jarrutin liittymään ja fiiatti tuli rinnalle. Kaunotar morjesti, hymyili ja jatkoi matkaansa... Mietin vieläkin sitä naista... en ole sen jälkeen nähnyt kyseistä autoa tai kuskia.

Voitto tuntui myös makealta...

Äänestä
  • nyt edes numeron pyytänyt tuollaiselta unelmalta, vielä kun olisi päästellyt fefellä ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turbo Sensonic kirjoitti:

Nimimerkki 9-5 2,3t syytti minua lapselliseksi koska olin kisaillut moottoritiellä omalla Saabillani toista autoa vastaan.

No tällä palstalla on aiemminkin ollut otsikoita "Lapsellista kiihdyttelyä", joissa on kerrottu, että onpa tullut kisattua tien päällä jotain toista autoa vastaan, joten enpä usko että olen ainoa henkilö, joka olisi joskus kiihdytellyt tuolla tien päällä.

No eihän tuo kisailu mitään järkevää ole, mutta välillä sitä se "sisällä asuva lapsi" saa voiton järjestä. Siksi ajattelinkin nyt pistää tälle palstalle pystyyn gallupin siitä, että kuinka moni on ainakin kerran elämässään kisaillut tien päällä jotain toista autoa vastaan?

Eli omistitpa Saabin, tai sitten jonkun muun merkkisen auton, ja olet joskus "kisaillut", niin pistäpä tulemaan ASIALLISTA palautetta. Esim. nimimerkki, ja vaikka viesti "joo, on tullut joskus kisailtua" on ihan hyvä aloitus. Katsotaanpa, kuinka monta viestiä kertyy. Kiitos etukäteen ASIALLISISTA viesteistä ja ei kiitos ASIATTOMISTA viesteistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu