Murtunut mieli

Katsoimme toisiamme silmiin itkien.

Vesilasi puolityhjänä pöydällä,
me istumassa sen ympärillä.
Mietimme elämän tarkoitusta -
jota ei ole oikeasti olemassa.
Älä kerro sitä niille terveille
tietämättömille!

Katsoessamme toisiamme näimme vain
peilikuvan elämästämme.
Näin heijastuman itsestäni tietäen -
ettei muita voinut syyttää.
Aiheuttamaamme kauheutta
on mahdotonta aiheuttaa.
Ehkä se onkin surullisinta...

Kosketin kasvojasi
tunsin käden omalla poskellani.
Hymy nousi kasvoilleni,
kun näen peilikuvani turmeltuneen.
Sinun silmäsi loistavat avaruutta,
etsi sieluni ja syö se suuhusi.
Minä olen vain kiven tomua.
Rikkoutunutta timanttipölyä.

Se oli sananvapautta - ei vihapuhetta,
kun sanoin ääneen sanat kauheimmat
juoksisin vaikka aavikon halki,
jos vain näkisin -
...Näkisin kauneuden..
joka piilottelee mustissa koloissa.
Silmäni ovat jo sulkeutuneet.

Avaan ne hiljalleen ja hymyilen
positiivisuuden rippeille,
joita ilman olisin jo kuollut.