20 vuotta sitten

Joskus olen miettinyt, miksi emme edes yrittäneet. Olin sinuun loputtoman ihastunut. Voin keksiä kaikenlaisia selityksiä: Et arvostanut silloisia elämäntapavalintojani. Minä en ollut ideologisista valinnoistasi samaa mieltä.

Mutta se yksi ilta... En ole vieläkään kokenut mitään, mikä tulisi edes lähelle. Se oli ainoa kerta elämässäni, kun sain kokea sen, mistä laulut ja tarinat kertovat. Se oli liikaa, enkä ollut valmis. Pelkäsin sitä valtaa jonka valtava ihastumiseni sinulle antoi. On paljon turvallisempaa olla sellaisen kanssa, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Sellaisessa suhteessa tiedät, että sinusta pidetään huolta.

Oliko meillä jotain poikkeuksellista, vai onko aika kullannut muistot? Joskus ajattelen, että otan vielä yhteyttä, ihan uteliaisuudesta. Tavallaan haluaisin tietää, onko välillämme jotain syvää ja pysyvää. Mitä vastauksella tekisin? Jos ei ole, olen pettynyt, ja jos on, pelästyn taas. Elämäni on mukavaa ja varmaan sinunkin, ei minulla ole tarvetta mutkistaa asioita.

Samantekevää siis. Toivon kuitenkin, että joskus vielä kokisin jotain sellaista kuin sinä iltana.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Niin minäkin toivon. Ei kuitenkaan siitä ole 20 vuotta.

Äänestä

Et uskaltanut elää. Tarkastelet asiaa kuin paskaa tikunnokassa.

Äänestä
  • Jatkan kommenttiani, että voisin itseni laittaa kyseiseen aloitukseen ja itselleni jäi käsitys, että olen sulle pelkkää paskaa.

    Äänestä

Samoin ihmettelen. Miksi en syönyt sinua heti. Jäihän siitä tietenkin jotain kaunista kaipausta. Nyt ajatellen olisin halunnut sinut heti. Liian suuri asia liian nopeasti kohdattavaksi. Se oli niin.

Äänestä

Helpoin ja onnellisin olo,sitähän se ihminen kaipaa.Turvallisuus myös tärkeä,turvatyynyt,liivit,ja etenkin turvakatkaisin.

Äänestä

Katselen juuri Yle Teema, Juice, Tapsan Tahdeissa vuodelta 1997. Aikamatkailua, saa hyvälle tuulelle ja muistoja tulvii mieleen.

Äänestä
  • Siis muistot liittyvät aloituksen tapaiseen tilanteeseen ja Juicen biisi ja tunteet ja ikävä. Olin niin onnellinen ja rakastunut. Vieläkin toivon että nähtäisiin jossain ja juteltaisiin.

    Äänestä

Silloin, kun ihminen ei ole vielä oppinut aidosti rakastamaan itseään ja olemaan sinut itsensä kanssa, hakee ihminen suhdetta, jonka tuntee helpoksi ja turvalliseksi. Tuo helppous ja turvallisuus tulee siitä, etteivät tunteet ole kokonaan pelissä, eikä mahdollinen erokaan tunnu siten maailmanlopulta. Olen elänyt tuon vaiheen myös elämässäni.

Sen jälkeen, kun huomaa ajautuvansa samantyyppisiin ihmissuhteisiin ja huomaa kaipaavansa isoa muutosta elämään, tajuaa lopulta, että se muutos lähtee itsestä. Meillä jokaisella on omat haavamme, pelkomme ja haitalliset käyttäytymiskaavamme. Kun ne näkee ja ymmärtää mistä ne johtuu, käsittelee ne ja tekee tietoisen muutoksen tavassaan käsitellä asioita ja kohdata ihmisiä, oppii asettamaan itselleen rajat ja oppii vihdoin rakastamaan itseään ja muita. Sen jälkeen on mahdotonta tyytyä muuhun kuin aidosti molemminpuoliseen rakkauteen. Prosessi vaatii aikaa. Itselläni se vei useita vuosia. Mutta se on todella kaiken arvoista. Moninkertaisesti kaiken menneisyyden esiin nostaman tuskan arvoista.

Itse olen siis mieluummin yksin kuin suhteessa pelkän läheisyyden kaipuun vuoksi. Aidosta rakkaudesta olen valmus sitoutumaan loppuelämäkseni.

Minun nähdäkseni ap sinulla muutosprosessi on meneillään, kun mietit kuvailemiasi asioita. Käsittele kuitenkin ensi rauhassa omat tunteesi ja mieti mistä ajatuksesi johtuvat. Jos nykyinen suhde ei tunnu oikealta, lopeta se. Mutta vain, jos olet varma asiasta. Jos et ole varma, yritä aidosti panostaa kaikkesi suhteeseen ja katso mihin se johtaa. Ja jos taas lopetat suhteen, ole ensin yksin. Ole yksin niin kauan, että opit tuntemaan itsesi. Kuka sinä olet ja mitä haluat. Miksi pelkäät rakkautta.

Tsemppiä, päädyit mihin ratkaisuun hyvänsä.

Äänestä

Onko tämä miehelle vai naiselle? Kolisee.

Äänestä
  • Kulkuset kilisee

    Äänestä

  • Miehelle. Entiselle solukaverille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Joskus olen miettinyt, miksi emme edes yrittäneet. Olin sinuun loputtoman ihastunut. Voin keksiä kaikenlaisia selityksiä: Et arvostanut silloisia elämäntapavalintojani. Minä en ollut ideologisista valinnoistasi samaa mieltä.

Mutta se yksi ilta... En ole vieläkään kokenut mitään, mikä tulisi edes lähelle. Se oli ainoa kerta elämässäni, kun sain kokea sen, mistä laulut ja tarinat kertovat. Se oli liikaa, enkä ollut valmis. Pelkäsin sitä valtaa jonka valtava ihastumiseni sinulle antoi. On paljon turvallisempaa olla sellaisen kanssa, joka rakastaa sinua enemmän kuin sinä häntä. Sellaisessa suhteessa tiedät, että sinusta pidetään huolta.

Oliko meillä jotain poikkeuksellista, vai onko aika kullannut muistot? Joskus ajattelen, että otan vielä yhteyttä, ihan uteliaisuudesta. Tavallaan haluaisin tietää, onko välillämme jotain syvää ja pysyvää. Mitä vastauksella tekisin? Jos ei ole, olen pettynyt, ja jos on, pelästyn taas. Elämäni on mukavaa ja varmaan sinunkin, ei minulla ole tarvetta mutkistaa asioita.

Samantekevää siis. Toivon kuitenkin, että joskus vielä kokisin jotain sellaista kuin sinä iltana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu