Toyotan koeajo päättyi navetan ovien läpi rehusiiloon

Anonyymi

– autosta löytyi rukoileva alaston mies.

Noin 60-vuotias mies lähti koeajoreissulle Jyväskylästä uudenkarhealla japanilaisella. Matkan määränpäänä oli Helsinki.

Lahteen tultaessa mies uskoi olevansa jo Helsingissä. Matka jatkui Lahdesta edelleen syrjäiselle maatilalle Asikkalaan, eikä mies tiennyt miksi hän sinne ajoi.

Maatilan pihapiirissä on vanha navetta. Kuski huristeli navetan parvelle johtavaa siltaa pitkin suoraan pariovien lävitse. Lähes 200 kilometrin koeajoreissu päättyi parvella olevan rehusiilon seinään.

Tilan väki heräsi aamulla neljän aikaan kovaan rysäykseen ja löysi parvelta ruttuun ajetun Auriksen. Autossa istui alaston mies sekavassa tilassa ja rukoili Jumalaa.

Paikalle hälytetty poliisipartio kaivoi etälamauttimen ja käytti sitä kuskiin. Mies oli edelleen sekavassa tilassa.

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa syyttäjä vaati miehelle rangaistusta törkeästä vahingonteosta.

Käräjäoikeus jätti miehen syyntakeettomana tuomitsematta. Ratkaisu perustui useisiin lääkärinlausuntoihin.

Taustalla olivat miehen mielenterveysongelmat. Hän oli jättänyt lääkkeensä syömättä.

Tämän vuoden Auris meni törmäyksessä lunastuskuntoon. Vahinkoa soviteltiin, ja mies joutuu maksaan 26 500 euron arvoisen auton tuhoutumisesta 2 500 euroa. Navetan pariovista hän on maksanut tilanomistajalle 1 500 euroa.

Auton mies sai viikonlopuksi autoliikkeestä, jossa hänen ajokuntoaan ei ollut epäilty.

Oikeudessa keskusteltiin pitkään vanhan navetan parven kantavuudesta ja hämmästeltiin, että se kesti auton painon.

Käräjäoikeus antoi jutussa ratkaisun tiistaina.

https://www.is.fi/autot/art-2000005913846.html

95

766

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

      Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

      Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

      • Anonyymi

        Isäntä haki mielenrauhaa rehusiilosta – vikuroivalla Toyotalla ajaminen saa teron hakeutumaan tuttuun ja turvalliseen ympäristöön.

      • Anonyymi

        Mielenrauha oli taas järkkynyt kuljettajalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenrauha oli taas järkkynyt kuljettajalla

        Aika hauska juttu silti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mielenrauha oli taas järkkynyt kuljettajalla

        Tojo-Teron mielenrauha ei helpolla järky – ei edes isonkaan jonon keulilla kaikkien vihan kohteena ollessa.

    • Anonyymi

      Toyotan suosiolla on hintansa. Kaikkia haluavat ajaa, vaikka kykyä ja taitoa ei enää olisi.

      • Anonyymi

        Toyota on suosittu niiden joukossa jotka eivät osaa ta kykene ajamaan normaalisti.

    • Anonyymi

      Kaasu pohjaan ja kuusankoskelle kierrätykseen TOYOT

      • Anonyymi

        Siellä Kuusankoskella ei kylläkään ole yhtään kierrätyspaikkaa minne sen veisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä Kuusankoskella ei kylläkään ole yhtään kierrätyspaikkaa minne sen veisi.

        Saksalaisellahan tuota vahinkoa ei olisi päässyt tapahtumaan, kun matka olisi katkennut öljynloppumiseen tai vaihteisto olisi hajonnut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalaisellahan tuota vahinkoa ei olisi päässyt tapahtumaan, kun matka olisi katkennut öljynloppumiseen tai vaihteisto olisi hajonnut.

        Aika toivoton vedätysyritys tojoterolta. Ja täysin epäonnistunut.
        On tämä niin hauska tarina tojoluskin mielentilasta ettei sitä pysty väljähdyttämään väsyneellä vanhalla läpällä.
        Tojotisti vetelee psykoosissa päin navftan seinää jossain böndellä ja päätyy rukoilemaan alastomana siellä skutsissa. En ole lainkaan hämmästynyt että hänen mielitekoonsa liittyi tojo.

        Edellisen kerran tojopapat saivat mainetta ja kunniaa kun tojotero jäi nousut nilkoissa kiinni... kirjaimellisesti. Nylkyttäessään tollotootan jäähdytimen säleikköön. Siinähän on huomaavaisesti se vessonpöntön kantta esittävä symboli, joka tojotero varmaankin anusaukkoon sekoitti.

        Harmillisesti ao artikkeli ei enää ole IS/Iltalehden sivuilla saataana - varmaan joku tojouskis on sen poistattunut uskoaan loukkaavana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalaisellahan tuota vahinkoa ei olisi päässyt tapahtumaan, kun matka olisi katkennut öljynloppumiseen tai vaihteisto olisi hajonnut.

        Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

        Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

        Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saksalaisellahan tuota vahinkoa ei olisi päässyt tapahtumaan, kun matka olisi katkennut öljynloppumiseen tai vaihteisto olisi hajonnut.

        Kyllä se öljy Toyotasta loppuu, katso vaikka tuore video Tojon öljynsyönnistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

        Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

        Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

        Tojotistin Raamatusta kopioitua tekstiä.

      • Anonyymi

        Se on sopiva paikka.

    • Anonyymi

      Vain Toyotaa himoitseva 60 vuotias mies on jo höperö.

      • Anonyymi

        Kyllä höperöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä höperöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä.

        Varsinkin USKOVAISISSA rosvoissa kirkon miehissä kolehtirahat juovat urakalla

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä höperöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä.

        Urbaani legenda kertoo kolmekymppisen menestyneen kaupunkilaisen ostaneen uuden Tojon - ei sitä kukaan usko todeksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä höperöitä löytyy kaikista ihmisryhmistä.

        Tojo-fanaatikot ovat ihan oma ryhmänsä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urbaani legenda kertoo kolmekymppisen menestyneen kaupunkilaisen ostaneen uuden Tojon - ei sitä kukaan usko todeksi.

        Muuten voisi uskoa, mutta tuo kuvailu "menestynyt" kertoo kyseessä olevan pelkkä tarina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urbaani legenda kertoo kolmekymppisen menestyneen kaupunkilaisen ostaneen uuden Tojon - ei sitä kukaan usko todeksi.

        Ei tunnu uskottavalta, ei kolmekymppiset kaupunkilaiset osta Tojoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urbaani legenda kertoo kolmekymppisen menestyneen kaupunkilaisen ostaneen uuden Tojon - ei sitä kukaan usko todeksi.

        Enpä usko.

    • Anonyymi

      Täytyy sen ihmisen olla vähälahjainen ja lapsellinen noka tällaisen ketjun otsikon alle jotain kirjoittaa. Todella vähälahjainen ihminen.

      • Anonyymi

        Kuten sinä.

      • Anonyymi

        Sinähän siellä Kirjoittelet – ei sinua penaalin terävimmäksi kynäksi voi luulla.

      • Anonyymi

        Siinä hyvänä esimerkkinä kirjoitit.

    • Anonyymi

      Oikeasti tapahtunut Jumala VIHAA TOYHJOTYAA SALAMA PERSEESEEN
      Varmaan hybrid tohjo ollut

    • Anonyymi

      Tiedon mukaan kuski olisi vaihtanut juuri skooda ogtaavin Toyotaan.
      Toyotan ratissa mies oli kokenut huiman ajoelämykseen entiseen itäkippanaan verrattuna ja olisi mennyt sekaisin.
      Kyllä pitäisi käyttää vieroitushoitoa noista skoodien vikapesistä luopumiseen.

      • Anonyymi

        Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

        Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

        Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

      • Anonyymi

        Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

        Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

        Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

        Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

        Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

        Taidat uskoa Budhaan ja että kaikki on jo ennalta määrätty. Me muut uskomme pystyvämme itse vaikuttaa asioiden kulkuun (edes Tojoa ei ole pakko ostaa).

    • Anonyymi

      Ei sentään syytetty tapon yrityksestä, taisi navetta olla tyhjä.

      • Anonyymi

        Pehtoori oli jo saanut piian hoideltua, joten ainakaan ihmistapon yrityksestä ei epäillä.

      • Anonyymi

        Mahtoiko tero haaveilla lehmien suuristä "niistä"...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mahtoiko tero haaveilla lehmien suuristä "niistä"...

        Terolle ne ovat saavuttamaton haave.

    • Anonyymi

      Oletko itse yrittänyt alastomana ajaa kiemrtelevalla Toyotalla? Ei mikään ihme, että päätyi rehusiiloon - sinne saattaa päätyä, vaikka ajaisi Toyotalla vaatteet päälläkin.

      • Anonyymi

        Miksi kukaan ajaisi Toyotalla alasti?
        Bemarilla ja Alfalla liikkuessa saattaa vaatteet joskus hyvässä seurassa vähentyä, mutta ei Toyotalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kukaan ajaisi Toyotalla alasti?
        Bemarilla ja Alfalla liikkuessa saattaa vaatteet joskus hyvässä seurassa vähentyä, mutta ei Toyotalla.

        Kyllä Toyotassakin voi tulla tarve vähentää vaatteita kun on sopivaa seuraa.

        https://m.youtube.com/watch?v=I4fAUu7iCNk

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä Toyotassakin voi tulla tarve vähentää vaatteita kun on sopivaa seuraa.

        https://m.youtube.com/watch?v=I4fAUu7iCNk

        Noloutta se kyllä aiheuttaa mutta minkä hiiri himoilleen voi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Noloutta se kyllä aiheuttaa mutta minkä hiiri himoilleen voi.

        Kateellisen skodalla jyräävän peelon kommentti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi kukaan ajaisi Toyotalla alasti?
        Bemarilla ja Alfalla liikkuessa saattaa vaatteet joskus hyvässä seurassa vähentyä, mutta ei Toyotalla.

        Tero ei muista, miksi naisseurassa usein ollaan ilman vaatteita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tero ei muista, miksi naisseurassa usein ollaan ilman vaatteita.

        Hoivakodin pesuhuoneessa?

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Oikeudessa oli eduksi että oli ajanut Toyotalla 200 km koeajoa - kuljettaja oli selvästi syyntakeeton.

      • Anonyymi

        Vähän niin kuin sinäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vähän niin kuin sinäkin.

        Ja sinäkin.

      • Anonyymi

        Osoittaa melkoista päättäväisyyttä, että on ajanut noin pitkän koeajon ajo-ominaisuuksiltaan kyseenalaisella ajoneuvolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa melkoista päättäväisyyttä, että on ajanut noin pitkän koeajon ajo-ominaisuuksiltaan kyseenalaisella ajoneuvolla.

        Kyllä on mielenterveyden häiriö, jos noin pitkän matkan Tojoa koeajaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä on mielenterveyden häiriö, jos noin pitkän matkan Tojoa koeajaa.

        Tojon koeajaminen on merkki pitkälle edenneestä mielenterveyden häiriöstä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tojon koeajaminen on merkki pitkälle edenneestä mielenterveyden häiriöstä.

        Lyhyt Tojon koeajaminen voi mennä uteliaisuuden piikkiin, mutta pitempi koeajo on merkki mielen järkkymisestä ja jopa masokismista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lyhyt Tojon koeajaminen voi mennä uteliaisuuden piikkiin, mutta pitempi koeajo on merkki mielen järkkymisestä ja jopa masokismista.

        Hulluja piisaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Osoittaa melkoista päättäväisyyttä, että on ajanut noin pitkän koeajon ajo-ominaisuuksiltaan kyseenalaisella ajoneuvolla.

        Pakko sillä on ajaq, kun sen surkeita ominaisuuksia ei ihan heti voi uskoa todeksi.

    • Anonyymi

      Pitää olla CORONA tautii olla kova kuume toyota jotta tuo tapahtunut
      taitaa olla vaarallisii noi ns tohjot aiheuttaa mielenvikaisuutta muuta
      kateutta .

      • Anonyymi

        Corollahan tuolla rehusiiloon ajaneella oli, ei suinkaan Toyota Corona.
        Corona oli autona paljon ankeata Corollaa parempi - kenties Coronalla ei olisi päätynyt rehusiiloon.

        Corona oli Corollaa hienompi peli, vaan kummatkin ovat surkeita ajaa.

    • Anonyymi

      Toyotan ajo-ominaisuudet ovat parhaat.

      • Anonyymi

        Tojon ajo-ominaisuudet tuovat jännitystä elämään.

    • Anonyymi

      Toyota herättää jokaisessa pienen seikkailijan, joka ottaa elämänsä kerrankin omaan hallintaansa.

      • Anonyymi

        Kyllä se enempi päin vastoin. Elämänhallinta katoaa Toyotan kera. Kts. Toyotan omapojan spämmit päivittäin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se enempi päin vastoin. Elämänhallinta katoaa Toyotan kera. Kts. Toyotan omapojan spämmit päivittäin.

        Tojo-hönön spämmit ilmentävät jonkinlaista mielialahäiriötä.
        Toivottavasti hän ei muutu vaaralliseksi, vaan pysyy edelleen naurettavana.

    • Anonyymi

      Ukko kuulemma oli vaihtamassa vw.tä toyotaan. Mutta järkyttyi niin hienosta autosta
      ettei voinut kuvitella että näin voi käydä.

    • Anonyymi

      Tojo rupesi kalkattamaan ja kuski hermostui.

      • Anonyymi

        Kilkan, kalkan raudan lujaa. Toyotalla Suomi kuljettaa.

    • Anonyymi

      Kaikille meille sattuu vahinkoja, kaikki vahingot eivät vaan päädy lehtiin. Nöyrä mies kuitenkin ja harras uskovainen.

    • Anonyymi

      Toyota, suo minun rauhallisin mielin kohdata kaikki, mitä päivä tuo tullessaan. Suo minun varauksetta antautua sinun tahtoosi. Opasta ja tue minua kaikessa, päivän jokaisena hetkenä.

      Saanpa päivän mittaan millaisia uutisia tahansa, opeta minua ottamaan ne vastaan tyynin sydämin ja järkkymättömän varmana, että kaikessa tapahtuu sinun pyhä tahtosi.

      Kaikessa, mitä sanon ja teen, johdata ajatuksiani ja tunteitani. Ennalta aavistamattomissa tilanteissa auta minua muistamaan, että kaikki on sinun lähettämääsi.

      • Anonyymi

        Muilla autoilla ajetaan ja kuljetaan – Tojoissa rukoillaan, haaveillaan ja kuvitellaan.
        Tojo-kuvitelmille haetaan vielä uskon vahvistusta Esson baarin nurkkapöydästä muilta Tojo-uskovaisilta teroilta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Toyotan kone meni porsimaan navettaan !

    • Anonyymi

      Minä vetelen Toyotalla ohi kaikista.

      • Anonyymi

        Ja etenkin neuvostoskodista.

    • Anonyymi

      Minä rukoilen aina ennen kuin lähden ajamaan Toyotallani.

      • Anonyymi

        Minä taas rukoilen koko ajan kun ajan Toyotalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas rukoilen koko ajan kun ajan Toyotalla.

        Niin minäkin, itselataavalla hybriidilläni. Pelottaa nuo skeidalla törmäilevät kommarit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas rukoilen koko ajan kun ajan Toyotalla.

        Kyllä se sen verran huteroa kyytiä tojolla on, että rukoileminen tulee mieleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se sen verran huteroa kyytiä tojolla on, että rukoileminen tulee mieleen.

        Skodistit rukoilee Isä Aurinkoista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Skodistit rukoilee Isä Aurinkoista.

        Nyt tuli taas planeettaa suurempi logiikkavirhe. Isä Aurinkoinen olisi teloittanut kaikki rukoilemisesta puhuvat. Sulla ei ole oikein historia hallussa. Paljon parempi provo tarvitaan.

    • Anonyymi

      Tojopukki halus sonniaa..

    • Anonyymi

      Tojota on vaikeasti hallittava auto. se pääytyy helposti navettaan tai sikalaan.

      • Anonyymi

        Tero ratissa rukoili johdatusta; itse ohjaaminen oli liian hankalaa heikon suuntavakauden vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tero ratissa rukoili johdatusta; itse ohjaaminen oli liian hankalaa heikon suuntavakauden vuoksi.

        Sokean uskon voimin nämä pokemonin irvistrys -itäautot ostetaankin.

    • Anonyymi

      Toyotan oikea paikka on navetassa. Lehmien ja sikojen Wc:nä.

    • Anonyymi

      Leluautoilla taipumus hakeutua kaltaistensa seuraan.

    • Anonyymi

      Hienosti oli tojopappa varmistanut peräloosterin tuuletuksen.

      Myös koeajo oli ihan asiallinen - tojoloota pitää koekäyttään normaalissa käyttöympäristössään. Navetan ylisillä sitä on hyvä säilyttää ja korjata katseilta suojassa.

    • Anonyymi

      Miksi skoodajormalle luovutettiin Auris koeajolle?

      • Anonyymi

        Tuo oli tällä palstalla taannoin ahkerasti kirjoitellut tojopappa, joka jatkuvasti korosti, miten tärkeää on pestä auto järvivedellä ja tuulettaa takaluukku.

        Ei ole papasta enää pariin vuoteen kuulunut. Vrt. uutisen julkaisuajankohta.

    • Anonyymi

      Toyota löytää aina tien oikeaan paikkaan.

    • Anonyymi

      Tojokuskille tuli nälkä ajon aikana.

      • Anonyymi

        Lapsuus ja leikit kotinavetan ylisillä taisi tulla mieleen kesken ajon.

    • Anonyymi

      Ohjauslaite vika kaasu jäi pohjaan , viranomaiset ovat tutkineet pään sisältä
      löytyi siru joka oli rikkoontunut .Automaatti ohjaus vei automaatti laatikon täysin
      hunninkoon navettaan sikojen sekaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lääkkeet olis hanskalokerosa olleet ei saanu auki ajoi navettaa possujen sekaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tyypillinen Toyota-kuski!

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      58
      5841
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3697
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      229
      1968
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      27
      1789
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1236
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1199
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      289
      967
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      52
      962
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      889
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      858
    Aihe