lomailu ensi kesänä

Miten meinaatte viettää ensi kesän? Lomailla? Mulla on ollu jo kolmisen vuotta yks vaellus mielessä. Ihan minnepäin Suomea tahansa. Pitkä vaellus. Ei ole velvollisuuksia. Suht köyhänä pitää kyl vähän miettii sitten pärjäämistä vähillä rahoilla.

Pari viime kesää meni terasseilla istuskellessa, muutaman kerran uimassa, vähän luonnossa, ja kotona kalsareissa tissutellen. No pari highlightsiakin oli kyl mutta enemmän pitäs elää. ELÄÄ.. vuodet kuluu niin nopeasti niin kuin kolme viimeisintä vuotta. Mutta joo kyl sitä on pakko kehittää jotain kesällä. Matkustamista Suomessa.

3

210

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ensi kesälle ei ole lomasuunnitelmia ja pitänee elää säästäväisesti. Viime kesänä olimme reilun viikon pohjosessa ja reilun viikon ulkomailla. Reissaamista rajoittaa myös kotieläimet, joille pitää järkkäillä aina hoitaja.
      Lapset, kun pari kolme vuotta vielä kasvaa niin haaveilen kävelystä Suomen läpi. Tai ei siinä lomalla ehdi päästä päähän, mutta esim. kahden viikon kävely houkuttaisi. Katsotaan saanko sen unelman toteutettua.


      • Anonyymi
        uunounelmaerakko kirjoitti:

        Tuo Suomen läpi kävely olis kyllä aikamoinen juttu. Salaisesti oon itsekin haaveillu. Jos tosiaan pienemmästä patikoinnista aloittaa. http://www.saunalahti.fi/~elampen/lahdin_kavelemaan/lahdin_kavelemaan.html ..tuo on ollu inspiraationa..mutten ooo vielä saanut aikaa.

        Kiitos hyvästä linkistä! Ilta meni lukiessa puolet tuosta reissusta.
        Aikaa menee kävellessä enemmän kuin uskoisikaan. Ehkä pitää aloittaa kokeilu pitkillä päiväkävelyillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1753
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      59
      1150
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1117
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1043
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      130
      804
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      753
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      47
      741
    9. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe