Minä, digivanhempi

Digitaalisuus on läsnä koko ajan, halusi sitä tai ei. Siksi on tärkeää, että lapsella on tietoa vanhemman digi touhuista ja suojella aikuista digiympäristöissä. Minä minä.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä kysymys -verkkopalvelun tuottaa Väestöliitto ry

Narsistin ihmissuhteet ovat häiriintyneitä hauraan itsetunnon vuoksi.

Narsistille ihmissuhteet ovat hyötysuhteita.Narsistin ihmissuhteet ylläpitävät hänen haurasta omanarvontuntoa.
Ylivertaisen minäkuvan ylläpitäminen vaatii ympäristöstä tulevaa jatkuvaa myönteistä palautetta, ihailua ja kunniaa.
Narsisti tarvitsee muita ihmisiä ylläpitämään hänen valheellista kuvaa itsestään.
Muiden kanssa ollessaan hän joutuu kohtaamaan tosiasian, että toisilla on ominaisuuksia, joita hänellä itsellään ei ole.

Etenkin uusia ihmissuhteita solmiessaan narsisti on valloittava ja osoittaa jopa yliampuvaa kiinnostusta.
Hän kiinnittää poikkeuksellisen paljon huomiota ulkoisiin asioihin, kuten kauneuteen, ulkomuotoon, vaatteisiin, materiaan ja saavutuksiin.

Oliko tästä sinulle apua?

Äänestä

Aittiksen Siwan digi vinkki; Lataa Fakebook App ja ole Lady, reseptit ruokasaaliin appsista.
Laskiaiseen perinteinen iltapala resepti, helppo hernekeitto

3 ps Pirkka -pakasteherneitä
10 tlk Rainbow Mansikka-limesiideriä
800 g sian luita
250 g sian kamaraa

Liota sikaa oluella yön yli. Keitä hiljalleen ulkotulella. Nautitaan Salissa .Hernerokan tuoksu valtaa pöydän alusen ja nautitaan yhdessä lasten seurassa..

Jälkiruokana ”läpeensä" rapeat ranskikset olut kastikkeessa.

Äänestä

Ole läsnä lapsellesi:On näyttöä siitä, että digitaalisesti toteutettava vanhempainohjaus voi edistää vanhemman ja koko perheen hyvinvointia.

Myönteinen vanhemmuus ja sen tukeminen ennaltaehkäisevät vanhemman tunne- ja käytösongelmia.

Voimaperseet-tutkimus kuuluu Suomen Akatemian rahoittamaan vapaa-lippu hankkeeseen.

Äänestä

Tilaa Vauva tai Meidän Perhe. Digi. KOKEILE MAKSUTTA.

Vauva.fissä kaikki perhe-elämästä: Raskausaika, vauvat ja lapset, kasvatus ja vanhempien vertaistuki. Parhaat blogit ja blogiyhteisö sekä suositut keskustelut.

Ihqqqqqqq, kaikki perhe-elämästä, vanhempien vertaistuki.

www.vauva.fi › keskustelu › oikeusapu-ja-kustannukset

Äänestä

Tänään pikkuperjantaina, otto pankkipäivänä saa nimipäivä onnittelut Nestorit.
Ei unohdeta panna veroa maksuun Persevero viinillä. Miun vätys raksut ❤️

Äänestä

XXL Sports & Outdoor on paratiisi, josta löydät kaikki tuotteet saman katon alta.
Pakkotyhjennys, tyhjennämme varastomme hinnoin, joita et tule näkemään enää koskaan.


Hääpuku plus kokoiselle 150 € kts. Torikaupasta, jää rahaa tarjoiluun
Yhdet häät tanssittu tällä mekolla.Tästä jollekin tulevalle morsiamelle häämekko. Yläosassa on luut pitämässä ryhtiä. Kysyä saa ihan rohkeasti ja kuvia saa lisää pyydettäessä.

Facebook ei osallistu kauppa tapahtumaan.

Äänestä

Pöllöjen soitimella ei ääntä säästetä. Kotkan ja Pyhtään alueet ovat taantuvan lajin elinpaikkoja ,Suomen rannikolla on hyvin monenlaisia arvoja.

Mussalon pohjoispuolella luonto ihmispaineista huolimatta monimuotoista ; Pulskasantiainen, kalvas siloparta, kärkiemo kotilo.

Äänestä

Pöllöjen soitimella ei ääntä säästetä. Mussalon saaren pohjoispuolisen alueen luontoa pidetään voimakkaista ihmispaineista huolimatta monimuotoisena.

Kotkan ja Pyhtään alueet ovat monen taantuvan lajin elinpaikkoja; Pulskasantiainen, kalvassilo parta, kärkiemo kotilo.

Äänestä

Somessa hyvä Aittiksen Siwankin suosittelema some, some mutsille tosi mielinen karkauspäivän testi . Voit voittaa timanttisormuksen tai lahjakortteja! Siitä se lähtee. Pääpalkintona on Kultajousen Princess-timanttisormus (arvo 1190 e). Kts paikallinen lehti. Raskaustesti auttaa onnistumisessa..

Ennen vanhaan naiset eivät voineet kosia miehiä, mutta karkauspäivänä tällainen ”tavattomuuskin” sallittiin. Tiesitkö näitä faktoja ”ylimääräisestä” päivästä?

Kieltävän vastauksen antaneen naisen pitää ostaa miehelle hamekangas. Suomessa kosijat saavat tyytyä" käsineisiin". Turhaporu tarkkana.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Digitaalisuus on läsnä koko ajan, halusi sitä tai ei. Siksi on tärkeää, että lapsella on tietoa vanhemman digi touhuista ja suojella aikuista digiympäristöissä. Minä minä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu