Minkälainen ihmispaska esittää ystävää, jotta voi hyötyä? Onko muilla sitä että vituttaa oma tyhmyys ja varsinkin se ettei osannut lopettaa, kun pirulainen aina jättämistensä jälkeen palasi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Että turtui eikä enää ymmärtänyt mitään.
Miten selvitä
5
102
Vastaukset
- Anonyymi
Unohda se ihmispaska! Maailma on täynnä muita ihmisiä, jotka ovat mukavampia. Älä anna ihmispaskan hallita mieltäsi ja kuluttaa voimiasi, hän ei ole sen arvoinen. Unohda hänet!
- Anonyymi
On. Sehän se , oma typeryys ja nyt sitten vielä myöhemmin sekin kun on oivaltanut, että eihän tuo oikeasti tehnyt mitään pahaa tai tehnyt mitään muutakaan, kuin onnistui jotenkin manipumoimaan minut tekemään itseään hyödyttäviä tekoja. Unohtaminen tuosta vaan ei onnistu joidenkin yhteisten asioiden vuoksi mutta alkaa jo muuttua oksennusastiasta satunnaisesti yhteyttä pitäväksi yhdentekeväksi rauhanhäiritsijäksi jonka voi kätevästi torpata. Joskus jo pelkkä tekstari sai aikaan järkyttävän voimakkaita resktioita.
- Anonyymi
Heitä vain on.
Valitettavasti se 1-2% on täysi tosi.
Kun on yhden kurimuksessa, osaa
tunnistaa jo muitakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heitä vain on.
Valitettavasti se 1-2% on täysi tosi.
Kun on yhden kurimuksessa, osaa
tunnistaa jo muitakin.Näin on .Läpinäkyvät tapaukset on helppo tunnistaa. Ihastuin aikoinaan oletettavasti henkisemmän puolen narsistiin. Itsekkyys, ajattelemattomuus sekä muista piittaamattomuus meni suhteessa kuitenkin todella yli, vaikka tuskin kukaan mieltäisi häntä äkkiseltään narsistiksi.
- Anonyymi
Me Sanomassa esitämme hyvää, mutta oikeasti vittuilemme kansalle minkä kerkiämme.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834473Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu243228Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392894Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172697Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172549- 162540
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432487Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142075Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281727