Ensimmäinen tappoi ihmisen. Ei joutunut maallisen oikeuden eteen, eli ei "jäänyt kiinni". Tämä ihminen ei tuntenut
omantunnon tuskia, ei syyllysyyttä. Hän tunsi, että Jeesus on hänenkin syntinsä sovittanut.
Ja siis uskoi S U U R E S T A armosta kaikki syntinsä anteeksi. Omatunto/Pyhähenki ei
muistuttanut, hänhän oli päättänyt uskoa, koska oli kuullut, että vain usko pelastaa.
Toinen oli varastanut lapsuudessa naapurin omenapuusta punaisen kauniin omenan. Omatunto muistutti jatkuvasti, että tuo asia sovitettava.
Toisinsanoen se oli vietävä rippi-isälle. Mutta
voimia ei vain ollut ja asia siirtyi ja siirtyi ja omatunto soimasi jatkuvasti, vuodesta toiseen.
Kunnes näille molemille koitti lähtö aivan yllättäin ikuisuuteen, rajan taa. Molemmat olivat
Kristitystä kodista.
Kummanko uskotte pääsevän taivaaseen, Ensimmäisen vai Toisen vai kenties molempien.
Vastatkaahan rehellisesti.
omantunnon tuskia, ei syyllysyyttä. Hän tunsi, että Jeesus on hänenkin syntinsä sovittanut.
Ja siis uskoi S U U R E S T A armosta kaikki syntinsä anteeksi. Omatunto/Pyhähenki ei
muistuttanut, hänhän oli päättänyt uskoa, koska oli kuullut, että vain usko pelastaa.
Toinen oli varastanut lapsuudessa naapurin omenapuusta punaisen kauniin omenan. Omatunto muistutti jatkuvasti, että tuo asia sovitettava.
Toisinsanoen se oli vietävä rippi-isälle. Mutta
voimia ei vain ollut ja asia siirtyi ja siirtyi ja omatunto soimasi jatkuvasti, vuodesta toiseen.
Kunnes näille molemille koitti lähtö aivan yllättäin ikuisuuteen, rajan taa. Molemmat olivat
Kristitystä kodista.
Kummanko uskotte pääsevän taivaaseen, Ensimmäisen vai Toisen vai kenties molempien.
Vastatkaahan rehellisesti.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Tyydyn vain olemaan onnellinen siitä, ettei minun todellakaan tarvitse, enkä edes saa, ryhtyä arvelemaan vastausta. Kaikki on minua paljon viisaamman ja ylemmän tuomarin vallassa. Sillä ei ole rahtuakaan merkitystä, minkä päätöksen minä maan matonen uskon Hänen tekevän!
millaisella uskolla elämään mennään.
Elämään mennään uskomalla itsensä armosta autuaaksi. Yksin armosta. Se nyt lienee meille molemmille selväkin. Mutta esimerkkikertomuksesi henkilöidenkään kuolinhetken sieluntilaa ei kukaan meistä voi täällä alkaa arvioida. Ei kukaan. Tällä en halua väittää, ettemmekö voisi olla matkaystäviemme sieluntilasta huolissamme ja nöyrästi ja rakkaudella muistuttaa heitä matkan vaaroista Raamatun valossa. Edesmenneiden kyseessä ollen emme kuitenkaan voi muuta kuin jättää heidät Isän käsiin. Hän on vajavaista ymmärrystämme ylempänä ja pelastaa kenet tahtoo, miten tahtoo. Eikö?
jo täällä. Noin heikolla uskolla on vaikea perille päästä.
Suo anteeksi, otsikointini oli harhaanjohtavaa. Tarkoitin, että vasta perillä selviää, keitä sinne on päässyt. Siellä sitten ihmettelee niitä kolmea asiaa: Mitä tuokin täällä tekee? Miksi taas se yksi ei ole täällä? Ja ennenkaikkea, kuinka ihmeessä minä tänne pääsin? Raamatussahan meillä seisoo tätä elämää varten selkeä Sana, esim. Apt. 16:30-31. Toivon ja uskon, että viittasit heikolla uskolla kertomasi henkilöihin etkä minuun. Siunausta.
Heikille, sinulla on varmaankin vastaus valmiina tähän, eli siis tapaus 1. Raamatun mukaan pelastumme yksin uskosta, yksin armosta. Oleellista ei kuitenkaan ole se, mitä minä näiden henkilöiden taivasmatkasta ajattelen, vaan se, uskoivatko he.
En tiedä, ajattelenko aivan väärin, mutta kirjoitustasi lukiessa jäi sellainen kuva, että olisit sitä mieltä, että synnintunnustamisella olisi tekemistä vanhurskauttamisen kanssa ja että saarnaajan kanssa asiansa sopinut ei ole vastuussa teoistaan maallisen lain edessä.
TIetäen, että uskovienkin piirissä sattuu kaikenlaista, olen joskus ihmetellyt, riittääkö joidenkin mielestä syntientunnustaminen saarnaajalle kun on rikkonut maallisenkin lain edessä, eikö rikoksen uhrilla ole oikeus tulla ennaalleenpalautetuksi myös maallisen lain edessä, esimerkiksi jos on kysymys seksuaalisesta väärinkäytöksestä.
Rippi ei ole autuudenehto, helpottaa kulkua täällä maanpäällä vain, mutta ei riitä mahdollisen uhrin kohdalla - syyllisen on otettava vastuu myös lain edessä.
kuuliainen ja sovittava kaikki.
usko jeesukseen riittää vanhurskauttamiseen ja omatunto puhdistetaan suun tunnustuksen kautta
siksi puhdistamme oman tuntomme ettei vihollinen enää voisi syyteää meitä eikä se silloin enään tule uskon esteeksi. kaikille katuvaisille kuuluu armo kun nänä todistetaan anteeksi jeesuksen nimessä ja sovinto veressä... joten katuiko tämä tappaja?
maalliselle oikeudelle.
osoittaa, että toinen ryöväri katui, tunnusti ja pyysi armoa!==> "Me tosin kärsimme ansiomme mukaan, mutta tämä ei mitään ( joka olisi ollut syynä kuolemanrangaistukseen )tehnyt. Muista minua, kun tulet valtakuntaasi" ( hän siis uskoi, että Kristuksella oli valtakunta, johon hän kuolemansa kautta oli jälleen menevä!). Ja hän sai suuren lupauksen Jumalan Pojalta!==> "Tänä päivänä sinä olet oleva minun kanssani Paratiisissa"!
Tämä Raamatun esimerkki osoittaa, että rikollisen täytyy tuntea rikollisuutensa,tunnustaa rikoksensa ja pyytää armoa, sen saadakseen! Ja ainahan on opetettu meille, että Jumalan Armo on vain katuvaisen osa. On syytä muistaa se perusajatus, että uskoa ei oteta; se annetaan ihmiselle!
Onneksi se ei jää meidän uskomisemme varaan kenenkään kohdalta.
Kuitenkin tietenkin hän ,joka uskoi armosta anteeksi
tuli autuaaksi Raamatun mukaan.
Meillä kaikilla taitaa olla noita "varastettuja omenoita" elämän kokemuksessame. Se omenakin on uskottava armosta anteeksi tai omenasta jää kiinni
autuaaksi tuleminen. Kertomuksen omenavaras ei uskonut.
eikö ole mitenkään väliä, miten uskoo. Jos uskot ja et halua edes maallisen oikeuden eteen sovittamaan, niin mikä se sellainen usko on?
Se usko on kuollut ja sillä uskolla mennään kadotukseen. Se on juuri sitä uskoa mihin täälläkin törmää. Kunhan vaan uskot, niin hyvä tulee. Uskot miten uskot, niin tie on auki taivaaseen.
Lukaisin läpi klirjoitustasi enkä ymmärrä, miten murhan tehnyt henkilö uskoi anteeksi, mihin hän armoa tarvitsi, jos ei tuntenut synninhätää ja katumusta.
"Ja siis uskoi S U U R E S T A armosta kaikki syntinsä anteeksi. Omatunto/Pyhähenki ei
muistuttanut, hänhän oli päättänyt uskoa, koska oli kuullut, että vain usko pelastaa."
Pään usko ei pelasta, ei turvautuminen omaan esikuvalliseen vaellukseenkaan.
Suurena syntisenä saa uskoa kaiken ehdoitta anteeksi S U U R E S T A armosta. Eikö olekin valtava lahja ?
Hän oli kirkollisia, omisti itselleen armon jota hän itse valmisti. Siis varasti armon itselleen ilman katumusta ja syntein anteeksi antamista.
Kiinnitin huomioni ensiksi siihen, ettei tappaja tuntenut omantunnon tuskia eikä syyllisyyttä. Hän "tunsi" = tiesi /oli lukenut/ kuullut (?), että Jeesus oli sovittanut synnit, tämänkin.
Miten hän voi uskoa syntinsä oikeasti anteeksi annetuiksi ja sovitetuiksi, jos hän ei ollut tuntenut sitä edes synniksi? Hänellähän ei ollut synnintuntoa. Miten voi uskoa anteeksi, jos ei edes tunne tehneensä väärin? Eihän usko ole tuolloin tarpeellisen tuntuistkaan?
Mutta tappaja päätti vain järjen tasolla "uskoa" tekonsa anteeksi, koska oli niin kuullut. Eihän tuollainen ole uskoa! Ei ainakaan pelastavaa uskoa. Järki ja ihmispäätöskö vie taivaaseen?
Ei usko ole noin vain otettavissa omalla päätöksellä. Se annetaan Ylhäältä ja se tekee Eläväksi. Ei kirja- tai pääntieto ketään pelasta, jos sydän ei ole siinä mukana, eikä Jumala anna Pyhää Henkeää. Henki tekee Eläväksi.
Omenavaras ei ollut päässyt armosta uskomiseen mukaan lainkaan eikä uskomisen vapauteen. Hänen uskonsa perustui omiin tekemisiin ja synnin tunnustamiseen. Ei sellainen ole Armon alla olemista ja oikeaa uskomista?
Eikä rippi-isälle tunnustaminen auta yhtään, jos sen tekee sen vuoksi, että sillä taivasosuus olisi taattu. Tunnen tuon pakkorippiopin, eikä se ole mikään helppo tie. Se on omavanhurskautta ja taakkojen alla kulkemista. Ripistä rippiin ovat matkan etapit.
Nuo merkit mitä kirjoitit ovat sellaisia, että itse kauhistun tuollaista uskon tietä. Molempien!
Korjatkoon joku viisaampi. Minulla saattoi jäädä jokin oleellinen kohta huomaamatta tai kirjoitin hatarasti ajatukseni.
Ihminen näkee sen, mikä voidaan nähdä silmillä, mutta Jumala näkee sydämen. Siksi kenenkään oikean ihmisen kohtalosta ei kannata alkaa spekuloimaan. Meidän tehtävämme on keskittyä omaan tilaamme, ja edesmenneiden osalta voimme vain rukoilla, että hyvä Jumala armahtaisi heidän sielunsa.
Mutta koska tässä ilmeisesti oli kyse vain teoreettisista tapauksissa, niin asia on vähän eri. Minusta kumpikin tapaus kuulostavat vähän kummallisilta. Toinen ei katunut ja toinen ei uskonut. Mihin tarvitsee armoa, jos ei ole katumusta? Ja mitä auttaa katumus, jos ei ole uskoa?
Tosin tietysti katumus on aina vajavainen ja samoin uskokin on aina vajavainen. Ihminen ei edes tiedä ja tajua kaikkia syntejään, eikä siten voi kaikkia erikseen katuakaan. Ja uskoakin kiusaavat epäilykset.
Ehkä sitä ei teoreettisenakaan kysymyksenä ole tarpeen spekuloida sen enempää. Tärkeintä on kiinnittää huomio itseensä naapureiden sijaan, katuen ja uskoen.
Omenavaras; että tuo asia on sovitettava.
Toisinsanoen se oli vietävä rippi-isälle.
Ajattelin joskus juuri näin. Sovitus tapahtuu siinä kun tunnustaa syntinsä ja kuulee synnin päästön. Mutta olen saanut tämän ajatuksen syntinä hyljätä. Sovitus on tapahtunut noin 2000 vuotta sitten, kyse on siitä uskonko Minä tähän, ei mistään muusta, ei julistajasta, ei siitä mitä teen tämän jälkeen, ei, sillä Herra heitti kaikki meidän syntimme Hänen päälleen, kaikki on sovitettu.
Luther puhuu paljon ripistä mikä tapahtuu yksin Jumalalle sydämmestä. Uskon että kristityllä on varma vakuutus rinnassaan kuolemaan asti omasta syntisyydestään ja siksi on täysi "työ" ihmisen syntisenä uskoa vain uskoa, ilman MITÄÄN työtä.
Hyvä jos ihminen ripittäytyy toisillekkin, mutta jollei ole "ymmärtänyt" edellistä, voi siitä tulla rasite, ainakin minulle se oli vain hetken rauha.
Olen samaa mieltä yhden kirjoittajan kanssa siitä,
että kertomukset ovat lienee teoreettisia.
Mehän emme tiedä todellisesti, mitä ihmisen sisällä liikkuu ja mitä hän tuntee. Siksi on suuri vaara, että rupeamme tuomariksi vastoin Jumalan sanaa.
Toinen, hyvin tärkeä asia on se, että ihminen, joka ei tarvitse Kristuksen sovitustyön armoa, ei myöskään usko siihen. On nimittäin juuri niin, että järki ei usko Kristuksen sovitustyön armoon.
Koko ajatus Kristuksesta on sille mahdottomuus.
Varmaan kysyit eihän ihminen näitä voi tietää.
Mitäs luulet, vastaako juma sinun kysymyksiisi?
No toivottavasti!
Jos murhamies yritti tehdä omaa tietään taivaaseen omalla parannuksellaan, niin se ei ole Jumalan mielen jälkeen. Jumala antaa katumuksen joka on eräs armon merkki. Toiseksi tarvitaan toinen kristitty Pyhän Hengen saanut joka todistaa Jeesuksen käskyn mukaan synnit anteeksi
Siirak kirjoittaa vanhassa testamentissa: "Älä lähde murhamiehen perään, sillä hän on paholainen loppuun asti". Tämä todistaa että kääntymätön murhamies on Annettu saatanan haltuun. Kristitty kotikaan ei auta siis vanhempien usko ei kanna, vaanusko on henkilö kohtainen joka on oltava omalla sydämellä silloin kun kuolema käy niittämässä satoaan.
Sellaisena ihminen pysyy iankaikkisesti kuin oli kuoleman hetkellä. Täällä ajassa on muutos mahdollinen, mutta ei enään siellä ajattomuudessa.
Ehkä tuolla omena varkaalla oli muutakin tunnon päällä kuin tuo naapurin omena, joten kummassakun tapauksessa tarvitaan omakohtainen syntien sovittaja.
Henkolökohtainen usko että Hän on minun edestäni kärsinyt helvetin vaivat, sekä tuntenut myös sisimmässään että minä' olen lunastettu tuosta vaivan paikasta.
Jo alkuunsa, jos ihminen sydänmessään jo uskoo Jumalaan niin hän ei tappaisi ketään.
Sillä Jumala loi käskyt, yksi siistä on älä tapa.
Jumalan tahto kieltäisi uskovalta tappamisen, koska hän tietäisi silloin toimivansa vasten Jumalan tahtoa.
Vai enkö ymmärtänyt ajatustasi oikein?
synneilläni ristiinnnaulinnut Jeesuksen monet kerrat ja toiminut Jumalan tahtoa vastaan. Mites on äiti, oletko koskaan tehnyt Jumalan tahtoa vastaan.
Meistä kukaan ei ole täydellinen Jumalan silmissä, ja jokainen meistä tekee syntiä Hänen silmissään.
Mutta, ne käskyt jotka Jumala loi, ovat Hänen tahtonsa.
Jos uskoo Jumalaan sydänmessään, niin Hänen tahtonsa kieltää tekemästä Häntä vastaan, ja jos kuitenkin teemme, niin teemme sen sitten tietoisena siitä että rikomme Jumalan tahtoa.
Meidän tulisikinn parhaamme mukaan pyrkiä siihen, että kunnioittaisimme Jumalan tahtoa noudattaisimme meille annettuja elämänohjeita.
Siinä valehtelet!
Missä kohdassa Raamatussa sanotaan niin, että omenan varastaminen sovitetaan puhumalla siitä rippi-isälle.
Jos sinun uskosi tuon takana on, et sinä Kristusta tarvitsekaan, omat evääsi riittävät, vaikka se omena olisi jo syötykin...
Kyllä on paksua omanvanhurskauden oppia.
paratiisissa lankesi.
Mistähän muuten johtuu, että esim. tuo rippi asia on täällä kuin kuuma peruna. Kun siitä vain sanan puolikkaallakin mainitsee, niin monilla palaa heti hiilet.
että se voi monelle olla vaikea asia siitä syystä, että rippi on joskus koettu uskomisen ehtona. Yhtenä monista voin sanoa, että joka ainut kerta kun rippi tuodaan vaatimuksen hengessä esille, minä ahdistun!
En ole sitä mieltä, etteikö rippi olisi kristitylle tärkeä asia, onhan paljon helpompaa elää kun tietää, että vihollisen minua syyttäessä voin vastata, että sekin asia on aivan todistettu anteeksi, älä sinä minua kiusaa, Jumala ei sitä muistele !
Mutta on myös niitä, jotka jatkuvasti kaivelevat itseään jaksamatta uskoa toistuvista ripittäytymisistä johtuen. Jos ja kun jaksaa uskoa vain rippi-isän luota tullessa, on menty tekojen oppiin. Olen tavannut näitä ylisyyllistettyjä tekojen oppia, vaatimuksen hengestä eläviä monia ja olen itsekin tässä asiassa välillä kiusattu. Näin Heikki minun osaltani.
Minulla ei pala hiilet siitä, että rippi mainitaan.
Rippi ei kuitenkaan kuulu syntisen vanhurskauttamiseen, sen tuominen siihen asiaan on perkeleen oppi. Hänellä eivät hiilet pala.
Omenan varastanutta ei Sana neuvo menemään rippi-isän luo.
Raamattu neuvoo korjaamaan lähimmäisen kanssa.
Se on vallan eri asia kuin sovinto Jumalan kanssa.
Lähimmäisen kanssa korjaaminen on lähimmäisen rakkautta.
Sitäpaitsi, se on USKOn hedelmä. Jos se ei vuoda uskosta, on se tekonakin arvoton Jumalan edessä.
Syntinen vanhurskautetaan uskosta, ei rippi-isälle puhumalla. Se on katolilaista oppia. Sitä monet essut opettavat toisilleen. Siihen se Raamatun ja Lutherin hylkääminen on vienyt.
Tätä ei opeteta Jällivaarassa.
----------------
Mitä Aatami ja Eeva tähän kuuluu?
Enhän tuossa alkuperäisessä vertauksessa mitään rippiä vaatinut. Mutta jos Pyhähenki muistuttaa
jostain asiasta ja on omassatunnossa haava joka ei parane, niin onko se väärin korjata se ripissä, vaikka olisi niin vähäpätöinen asia kuin omenavarkaus. Ei rippi todellakaan ole uskomisen ehtona, muuta kun sielunvihollinen kiusaa, niin sinulla on vahva ase vastaan, kun sinulla on todistaja, että asia on anteeksi saatu.
Nyt jos sinua ahdistaa ripin vaatimus, vaikka kukaan tässä keskusteluketjussa ei ole edes sitä vaatinut, niin mene hieman itseesi ja pohdi mikä
sen ahdistuksen tuo ????
Minulle synti tuo ahdistuksen ja synninpäästö
vapauden. Enkä tässäkään nyt tarkoita että rippi-isä pitäisi olla repussa(jonka varmaan monet tulkitsevat).