Kysyisin, miten ajattelette ripistä. Olen tavannut monia kaltaisiani, jotka jossakin vaiheessa elämässään ovat olleet nk rippikierteessä eli ovat jaksaneet uskoa vain rippi-isän luota tullessaan. Olen käsittänyt, että yksittäinen synti ei voi minua kadottaa, mutta voin yksittäisen synninkin tähden langeta vihollisen kavalaan juoneen siitä, etten enää langenneena olisi Jumalan lapsi, vaan armosta pois langennut - siis epäusko tulisi ja veisi pois armontilasta.
Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne ja kokemuksia asiasta, olen valitettavasti kuullut välillä myös sellaista opetusta, että saarnaaja voi "antaa todistuksen" vain niiden uskovasiten oikeast asieluntilasta, jotka ovat hänelle asioitansa puhuneet. Toivottavasti tuo viimeinen on ollut väärinkäsitys minun puoleltani.
Olisi mukavaa kuulla mielipiteitänne ja kokemuksia asiasta, olen valitettavasti kuullut välillä myös sellaista opetusta, että saarnaaja voi "antaa todistuksen" vain niiden uskovasiten oikeast asieluntilasta, jotka ovat hänelle asioitansa puhuneet. Toivottavasti tuo viimeinen on ollut väärinkäsitys minun puoleltani.
Vastaukset 12
Vanhimmat
on luonnollista mennä rippi isälle puhumaan jos omatunto painaa rippi isänä voi toimia kuka vaan jolla on pyhä henki.ja ne asiat vaan puhutaan mitkä tunnemme eli omatunto muistuttaa ei mennä minkään synti luettelon kanssa.omatunto puhdistetaansuun tunnustuksella niin raamattu neuvoo
Ei ruualla. Sydän puhdistuu USKOLLA Kristukseen, ei siisripittäytymisellä.
Jumala on atanut kaiken anteeksi yhdellä uhrilla, toista ei ole eikä tule. Uhri on Jumalan Poika Jeesus Kristus.
Hänen nimensä ja verensä kautta on pääsy kaikkien pyhimpään. Se on taivaallisen vanhimman sydämelle.
Jumala on jättänyt heikolle ihmiselle lahjoja,
myös ripin lahjan, jossa sellainen kristitty joka ei jaksa uskoa syntejään anteeksi muun julistuksen tai Sakramenttien kautta, joissa Kristus on läsnä. Ripissä ripittäytyja tunnustaa, keskustelee, mieltään vaivaavista asioista, niistä joiden tähden, ja joiden yli hän ei jaksa uskoa Kristuksen uhriveren voimaan hänen edestään.
Hän ei siis jaksa antaa itse itselleen anteeksi, vaikka Kristus on kaikki anteeksi antanut.
Ripin vastaanottaja ei ota ripittäytyjän syntejä, mennäkseen kuolemaan ristille niiden kanssa omiensa lisäksi, vaan mitä hän tekee?
HÄN KEHOTTAA USKOMAAN SYNNIT ANTEEKSI KRISTUKSEN UHRIKUOLEMAN TÄHDEN. Jeesuksen nimessä ja veressä.
Hepr. 13:9
Älkäät antako vietellä teitänne moninaisilla ja muukalaisilla opetuksilla; sillä se on hyvä, että sydän vahvistuu armolla ja ei rualla, joista ei ne mitään hyötyneet, jotka niissä vaelsivat.
Näin opettaa selkeästi myös Martti Luther. Ja sen vahvistaa Pyhä Raamattu.
Todellisuudessa on kysymys siitä, että rippikierteessä olevat, eivät ole Raamatun mukaisesti uskoneet armosta sellaisena kun ovat, vaan ovat "uskoneet ripittäytymiseen".
Siinä pitäisi olla rippi- isä aina repussa mukana tai huonosti käy.
Ystäväni "uutro"! Aina ja vain aina ja kaikissa tilanteissa usko armosta itsesi autuaaksi, ja usko juuri nyt itsesi keskelle taivasta. Sinulla on Raamatun mukaan lupa niin uskoa.
Kirjoitan nyt aika rohkeasti: Kukaan saarnaaja, eikä kukaan ihminen voi antaa sellaista todistusta.
Ainoa todistus, joka Jumalan edessä kelpaa on
omantunnon todistus, että minä olen kristitty ja taivaan perillinen, koska Jeesus Kristus on minut lunastanut ja verellään puhtaaksi pessyt.
Uskomiseen se aina jää, olet selvillä vesillä ierikka !
1. Joh. 5:3 Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä.
Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;
1. Joh. 5:4 sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman;
ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut,
meidän uskomme.
1. Joh. 5:5 Kuka on se, joka voittaa maailman, ellei se, joka uskoo, että Jeesus on Jumalan Poika?
1. Joh. 5:6 Hän on se, joka on tullut veden ja veren kautta, Jeesus Kristus, ei ainoastaan vedessä, vaan vedessä ja veressä; ja Henki on se, joka todistaa, sillä Henki on totuus.
1. Joh. 5:7 Sillä kolme on, jotka todistavat:
1. Joh. 5:8
- Henki ja
- vesi ja
- veri, ja ne kolme pitävät yhtä.
1. Joh. 5:9 Jos me otamme vastaan ihmisten todistuksen, niin onhan Jumalan todistus suurempi. Ja tämä on Jumalan todistus, sillä hän on todistanut Pojastansa.
Siis Jumalan sana, Jeesus Kristus todistaa syntien anteeksianmuksen. Ja Jeesus itse on tullut elämäämme vedeb vereb ja Hengen kautta.
käys kattoos mitä apollo on kirjoittanut tuonne uusi keskustelu osastolle niin sinäkin voit selvitä oikeille vesille siinä ei oikein sun ja o.s kaste paljoa auta vaik kuin uskoo vaan ja rojottaa kuten o.s aina ilmaisussaan käyttää niin ei se ihan niin ole
Älkää pilkatko ja väheksykö kastetta.
Se on armoväline.
Se on Jumalan sana näkyvässä muodossa.
Se saarnaa samaa asiaa kuin muukin Jumalan sana:
"Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Vuoret väistykööt jne,"
Kasteeseen tulee uskoa samalla tavalla kuin muuhunkin Jumalan sanaan.
Jumala ei anna sanaansa pilkata. Muistakaa se.
voi sinut kadottaa, ellet pysy valvomassa. Laestadius on sanonut, että elävä usko voi muuttua kuolleeksi silmänräpäyksessä, ilman että ihminen itse sitä tietääkään!
Juuri tuollaisia ahdistettuja ja synniltä kiusattuja ihmisiä varten on Jumala seurakuntaansa asettanut ripin kalliina armolahjana. Tätä saamme käyttää niin usein kuin tunnemme siihen tarvetta!
Me saamme siinä myös voimaa Jumalalta vaeltamaan eteenpäin kevennetyllä tunnolla. Siinä myös rohkaistaan meitä uskomaan syntimme anteeksiannetuiksi ja itsemme Jumalan lapseksi, josta niin usein joudumme epäilemään.
Olen itsekin käyttänyt rippiä, ei ainostaan tekosynteini tunnustamiseen ja anteeksianomiseen, mutta myös sisällisten kiusausten ja himojen tähden. Sain nuorena sen neuvon saarnaajilta, että jos himot ( esim. haureuden henki ) alkavat kovin vaivaamaan ja ajatusmaailmaa valloittamaan, niin valita sitä rippi-isälle. Tämä on ollut ainakin minulle suureksi avuksi. Vanhalle ihmiselle se tosin väärän kunnian tähden tuntuu vaikealta, että puhua vioistansa , heikkouksistansa ja lankeemuksistaan.
Apostoli sanoo, että me todistamme niistä, jotka me tiedämme. Seurakunnan todistus on se kuva ja käsitys, minkä ihminen jättää muille kristityille; oliko hänen uskonsa ja vaelluksensa yhtäpitäväinen Jumalan sanan kanssa. Vanhan maailman patriarkka Henokista sanottiin, että ennen kuin Jumala otti hänet pois maanpäältä, oli hänestä todistus, että hän kelpasi Jumalalle!
Mutta onhan niinkin joidenkin kohdalla käynyt, ettei ole jäänyt tällaista todistusta kristityille ja ovat mennet ns. "hiljaiseen hautaan", kuten sanotaan kuningas Salomosta.
Edesmenneinä aikoina saarnaajat usein sanoivat, että ahkeroida myö siinä, että tulisimme tunnetuksi myös sisällisen tilamme puolesta ja päsisimme valvovaisten kristittyjen sydämelle. Tämänkin heräyksen alussa, kristityt olivat avoimet toisilleen ja usein valittivat sisällistä tilaansa toinen toisilleen. Olivat tunnetut sydämeltä asti.
Olisihan se hienoa jos synti olisi ihmisen hallittavissa, tai jollakin tavoin pois pantavissa. Me olemme kuitenkin syntisiä.
Me emme siis tule syntisiksi tehtyämme tietoisesti syntiä, vaan olemme syntisiä.
Syntisyytemme vuoksi emme erota puoliakaan todellisista synnteistämme, eikä yksikään tietoisista synneistämmekään lähde muulla pois, kun uskon kautta Kristuksen verellä pestynä.
Ef. 2:4 mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
Ef. 2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
Ef. 2:6 ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin....
....Kristuksessa Jeesuksessa,
Ef. 2:7 osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta,....
....hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
Ef. 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
Ef. 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Kysyit asiaa, jota minä pohdin monet kerrat, olin orjuudessa, nyt vapaa.
Usko on töiden takana, jos se on ripin tai anteeksipyytämisen takana.
Meidän on pakko, meidän tulee uskoa syntisenä, sillä kuka voi jatkuvasti luetella kaikki syntinsä?
Mehän tunnustamme Jumalalle syntimme jo Isä-meidän rukouksessa!
Meitä ei erota Jumalasta tehty synti, vaan epäusko! Jumala on luvannut olla syntiselle armollinen. Pidä kiinni tästä!
Jos me siis tunnustamme syntimme, on hän meille armollinen ja vanhurskas ja antaa kaikki synnit anteeksi..
Ei tuo tunnustaminen tarkoita ääneen tunnustamista, vaan sitä, että Jumalan edessä tunnustamme itsemme syntiseksi ja kuoleman ansaitsevaksi, jos hän meidät tuomitsisi. Mutta, meille on annettu sovinto Jeesuksessa Kristuksessa, hän kantoi syntien kuorman, otti kaiken päällensä..
Me saamme siis uskoa. Siitä sovinnosta meille puhuu Jumalan sana ja Pyhät Sakramentit. Kuuntele siis sanaa. Koko saarna on meille saarnaa syntien anteeksisaamisesta. Ei ainoastaan tietty lause.'
Ollessamme epätoivossa, kun sydän pelkää, katuu ja epäilee Jumalan armoa, voimme myös lukea Jumalan sanaa. Lue Daavidin psalmeja.
Minäkin olen ollut tuon kierteen orjuudessa ja koen nyt olevni vapaa. Koska sielunvihollinen on niin kavala, joudun kyllä joskus siihen samaan kiusaukseen eli että uskominen on niin vaikeaa ja luulen, että autuuteni on sen puhumisen takana.
Joskus (ehkä kuuntelen väärin) saarnataan niin, että tunnustamaton synti on autuuden este kuoleman tullen. En usko olevani ainoa, joka on tämän asian kanssa ainakin joskus elämässään joutunut kasvokkain. Armohan on jatkuva, teen syntiä joka hetki ja saan levätä sen täytetyn työn varassa, joka minunkin puolestani on Jumalan edessä riittävä. Rippiä toki tarvitsen, en autuuteeni, mutta jaksaakseni täällä vaeltaa.
Uskolla minun on tartuttava armolupauksiin silloinkin kun minkäänlaisia armontuntemisia ei ole ja sisimmässäni kuuluu syytöksiä ja vaatimuksia. Rippiä minun pitäisi tehdä joka hetki, jos autuuteni olisi sen varassa.