Kylän viisain koira

Anonyymi

Sekarotuinen koirani oli muutaman vuoden toisen hoidossa ollessani ulkomailla. Hän opetti koiralle kaikenlaista perustaitojen lisäksi. Ben hakee puhelimen, poydälle jätetyn lompakon, tupakka-askin, avaimet ja useita muita nimeltä tuntemiaan tavaroita. Osaa sosiaaliset tilanteet ihmisten ja toisten koirien kanssa. Kulkee yhtä hyvin rinnalla vapaana tai talutushihnassa ja kantaa ostoskassin kotiin, jos se ei ole liian painava. Eikä syo kuormasta. Ilman lupaa ei ota ruokaa poydästä. Ben-vaarilla tulee kohta 13 vuotta täyteen, mutta on vielä hyväkuntoinen. Arpia on nuoruuden tappeluista toisten koirien kanssa ja parista tormäyksestä auton kanssa. On oppinut liikennekäyttäytymisen eikä riitele enää toisten koirien kanssa.

2

99

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinulla on ollut onnea!

    • Anonyymi

      Omistajan vika, jos päästää koiran tappelemaan.Kytkettynä ne on pidettävä, etteivät häiritse muita
      Mun koira kyllä puolustautuu, jos jonkun irtopiski lähestyy sitä luvatta.Muista tykkää, mut ei irtokoirista.Irtokoiria joutuu omistajana kyöräämään pois,kurjaa kyllä.
      Jos koirasi on ollut vuosia hoidossa, ja viihtyvyt, en raaskis ottaa pois.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      180
      11299
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      56
      5381
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2627
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      38
      2301
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1811
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1735
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      38
      1393
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      37
      1319
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1226
    10. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      26
      1159
    Aihe