Eikä noi ns. Jouluvalot vois jo sammuttaa, pohjolankadulta ja torilta, louhenkadulta. Eivät päivällä edes näy. Onko tarkoitus palaa ensi jouluun valmiiksi.
Jouluvalot
Anonyymi
11<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
On tarkoitus.
Tetaa tulla halavemmas polttoo niitä läpi vuojen ku joka vues kalliin hiioppi aaton seesottaminen ja muutaman ukon palakkoominen.
Ja vielä halavemmas tulloo, kun nykäsöö vuan töpselin irti, niin ee mäne sitä sähköökään.
Kaupunki ei suostunut valoja sytyttämään kuin vasta kolme viikkoa ennen talvipäivanseisausta, nyt on talvipäivänseisauksesta kulunut jo kahdeksan viikkoa ja valot vaan palaa.järjetöntä.
Ne ovat nätit iltapimeällä, antakaa rauhassa palaa. Voihan valoja polttaa muulloinkin kuin jouluna, esim. elokuussa lyhdyt puissa rapujuhlien aikaan jne.
Kerro/ehdota tuo kaupungille niin valot syttyy jo kekrinä.
Syyskuun lopulta marraskuun alkuun? Sitäkö tarkoitit?
Minä enemminkin toivoisin niitten syttyvän mittumaarina.
Pyydä sitten niihin enemmän valotehoa niin näkyvät juhannuksenakin.
Tuulivoimalla niitä pitäis polttoo ku tässä kylässä on nii paljon tuulella käävee porukkookin...
Paloisvuoren huipulle pitäiski rakentaa pari tuulivoimalaa...
Vali vali vali... hyvä vaan että on valoa talven pimeyteen.